Jos ulkonäköä ei ota liian vakavasti...

Jos ulkonäköään ei ota liian vakavasti, tuo sen monimuotoisuus ja muuntautumiskyky mukanaan uskomattomia mahdollisuuksia. Henkilökohtaisesti en ole koskaan paljon piitannut mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni. Pääasia on ollut, että olen itse ollut tyytyväinen ja kantavana teemana olen pitänyt ajatusta ulkonäön katoaivaisuudesta ja uusiutuvuudesta.

Jos omaa tarpeeksi rohkeutta, asennetta ja pilkettä silmäkulmassa voi leikkiä erilaisilla tyyleillä vaikka joka päivä. Tosiasia kuitenkin on, että jätesäkkikin voi näyttää hyvältä, jos sen kantaa oikein. Ja tätähän Saimi Hoyerkin hokee Suomen Huippumalli Haussa -ohjelmassa; kanna vartaloasi oikein. Koska vartaloita on niin monta erilaista, kuin on kantajia, ei siis ole yhtä oikeaa tapaa kantaa kuontaloaan, vaan jokaisen tulisi löytää se itselle sopivin vaihtoehto, kunhan sen kantaa tyylillä. Tokihan perusasiat kuten hyvä ryhti ja vartalostaan huoltapitäminen auttavat ja saavat sinut jo luonnostaan tuntemaan itsesi luontevammaksi ja itsevarmemmaksi.

Hyvänä esimerkkinä voin tyylikokeiluissa käyttää itseäni. Ala-asteella vetäisin pääni mustaksi tai oikeastaan äitihän sen väräjäsi, mutta minun pyynnöstäni. Yläasteella pukeuduin päästä varpaisiin violettiin ja laitoin permanentin vaaleisiin hiuksiini, tämän jälkeen värjäsin hiukseni punaisiksi ja ihastuin pitkiin hameisiin ja ponchoihin. Tyylikokeiluja oli lukuisia kunnes ajoin hiukseni pois ja opettelin kantamaan sivukalju-irokeesiä ja niittivaatteita. Nykyään elämänasentehini ja -rytmiin sopivat punaiset rastat (ei tarvitse harjata hiuksia: ihanaa!), sekä väljät ja mukavat vaatteet. Suosikkeina tällä hetkellä ovat nilkkapituiset hameet sekä reiteen yltävät villapaidat. Hiuksia rakastan varmastikin siksikin, että ne kasvavat aina takaisin (naisilla siis), joten miksi ei leikkisi ja kokeilisi kaikkein hurjimpiakin tyylejä?  En ole myöskään koskaan ollut kovin innokas tälläytyjä, joten tänä syksynä tein lopullisen päätöksen ja heitin kaikki meikkini pois. Olen nyt varmastikin jo yli puolivuotta kulkenut täysin meikittä ja täytyy sanoa, että ystävät eivät ole kadonneet, kadulle kukaan ei tuijota oudosti ja treffikutsuja tulee enemmän kuin aiemmin. Oliko muka joku syy ostaa uusia meikkejä?

Uusimmasta Voguesta löytyy hienoja valokuvia Jessica Albasta. Voin sanoa, että  ei kyllä samaksi naiseksi heti tunnista!

Jessica Alban arki-look...

... ja juhla-look.

Voguen stailaama Jessica Alba.

http://www.vogue.it/en/people-are-talking-about/obsession-of-the-day/2011/10/jessica-alba-

Jessica Alban goottityylistä mieleen juolahtanut seikka: Oletteko huomanneet eron goottityyleissä riippuen siitä missä sen näette? Minä yllätyksekseni huomasin tämän. On aivan eri asia näetkö goottityylin catwalkilla, elokuvassa vai kadulla. Seuraavassa esimerkit suurimmista eroista.

Animaatio elokuvan goottityyli.

Elokuvien goottityyli vaihtelee paljon. Ylhäällä Sweeney Todd - The Demon Barber Of The Fleetstreet (2007). Keskellä The Ring (2002). Alhaalla Let The Right One In (2008).

Catwalkilla goottityyli on tyylikästä ja eleganttia. Kuvassa Ann Demeulemeesterin suunnittelemat puku.

Punaisellamatolla goottityylissä on glamouria. Kuvassa näyttelijätär Elena Bonham Carter.

Kun taas jos kadulla tulee goottityylin edustaja vastaan, näyttää se harmillisen usein tältä.

Tapaus, joka sattui kerran

"He seisovat paikoillaan uskaltamatta edes hengittää. On aivan hiljaista, eikä edes tuuli uskalla puhaltaa kuusten latvoissa. Tyttöä pelottaa, hän aavistaa jonkin olevan tulossa. Hän hivuttautuu Pojan lähelle, kuin turvaa hakien. Poika on juuri avaamassa suunsa sanoakseen jotakin, kun he molemmat kuulevat sen. Siiven iskun, raskaan ja terävän. Toinen siiven isku. Satoja ja tuhansia siiveniskuja kuuluu heidän ympäriltään. Luonnottoman synkkä pimeys laskeutuu metsään. He painautuvat toisiaan vasten. Mustalla taivaan kannella he näkevät vielä mustempia olentoja. Olenot kiertävät kehää heidän yllään. Joka suunnasta liittyy lisää olentoja kasvavaan kehään.  Poika siristää silmiään. Olennot näyttävät jonkinlaisilta lepakoilta, mutta paljon suuremmilta. Poika tuntee Tytön tärinän sylissään ja kuulee hänen mantramaisesti hokemansa lyhyen sävelen epäselvänä muminan. Taivasta ei näy enään juuri ollenkaan. Pimeyden olentojen pyörre tuntuu laskeutuvan koko ajan alemmas ja likemmäs heitä.

http://slayer720.deviantart.com/art/The-Dark-Creature-34328619

 Poika huomaa silmäkulmassaan outoa hohtoa. Hän kääntää päätään ja huomaa katsovansa Tyttöä, jonka kasvot ja iho hohtavat kuun tavoin. Hehku on samaan aikaan kirkas, mutta ei häikäisevä. Samalla niin kaunis ja epätodellinen. Tuntuu melkein kuin valo ruokkisi jo melkein sammunutta toivon kipinää syvällä Pojan rinnassa. Poika siirtää katseensa Tytön silmiin, vain huomatakseen sen pelokkaan ja hennon olennon olevan poissa. Tytön silmistä hekuu nyt ihan uutta voimaa ja päättäväisyyttä. Tyttö katsoo poikaa silmiin ja sanoi vakaalla ja luottamusta herättävällä äänellä:

”Juokse. Kun sanon, niin juokset. Älä katso taaksesi, vaan juokse.”

http://vinumohanlal.blogspot.com/2009/09/miss-your-moon-light.html

Poika nyökkää merkiksi ymmärryksestä, sillä hän on aivan liian jännittynyt puhuakseen.

Tyttö katsoo ylös taivaalle. Olennot ovat jo todella lähellä. Hän tuntee niiden tulen pinaisten silmien tuijotuksen kaikkialla kehossaan ja ympärillään. Tyttö kääntää katseensa olennoista ja katsoo poikaa.

”Nyt!”

He juoksevat taakseen katsomatta, ainoana ajatuksenaan päästä pois. Niin kauas pois, kuin mahdollista."

Mitä maalla voi tehdä; päivä 5

Mietin pitkään mistä kertoisin tänään. Jollain tavalla päivästä muodostui lopulta täydellinen päätös Mitä maalla voi tehdä -minisarjallemme. Kävin perinteitä kunnioittaen illalla syömässä elämäni rakkaimman naisen kanssa. Naisen, joka päätti tulla puhumaan luokan uudelle tytölle yläasteelle, joka opetti tuon tytön pitämään hauskaa ja joka on ollut siitä asti jakamassa ilot ja surut kanssani. Ja voin todeta rehellisesti, että hän on nainen, jota ilman en olisi kasvanut samaksi ihmiseksi kuin nyt olen.

Vuosi taisi olla 2008.

Mitä siis teimme? Tapasimme Krouvin parkkipaikalla, kuten aina. Hyppäsimme molemmat toimivampaan autoon ja ajoimme ABC Kuorttiin. Söimme, nauroimme posket kipeiksi ja vedet silmiin, kuten aina. Syötyämme huristelimme takaisin kylälle ja joimme tuopilliset Krouvissa. Ilta loppui lupaukseen seuraavasta näkemisestä. Se mikä on muuttunut vuosien varrella on päivämäärä ja kellon aika, ei muuta. Vaikka olisimme ikuisuuden erossa ja näkemättä toisiamme, voimme aina nähdessämme jatkaa siitä mihin viimeksi jäimme. Aivan kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan. Tämä jos mikä on mielestäni tosiystävyyttä!

ReggaePaku Kuortin Apsilla.

Aiemmin päivällä ajattelin energiapuuskassani haravoida vanhempieni pihan loppuun. Jäljellä oli pienen pieni alue etupihalla oven edustalla. Astuttuani kuitenkin haravoidessani viiteen koiran paskaan päätin, että näin hyvä sydäminen edes minä en ole. Jätin havoinnin sikseen ja katselin ympärilleni. Ajattelin aiempina päivinä pihalta ottamiani kuvia ja totesin miten hyödyttömiä ne ovat. Mitä järkeä minun on viettää aamulla tuntitolkulla rajaten kuvista paskakasoja ja romuläjiä pois vain saadakseni kauniita kuvia? Tiedän, että positiivisena ihmisenä yritän etsiä asioista aina ne kauneimmat puolet ja voin sanoa myös olevani hyvä tuomaan asioiden kauneimman puolen esiin. Välillä on kuitenkin lopetettava kauneuden etsiminen väkipakolla ja kohdattava realistinen todellisuus. Seuraavassa siis pilaan kauniin kuvanne vanhempieni tilasta ja esittelen sen, mikä on jäänyt aiempien kuvien ulkopuolelle.

8m korkea "puumaja" blokkaa nätisti järvimaiseman saunan terassilta. Oven edusta etupihalla on täynnä koiran paskaa. Päärakennuksen pienempi terassi.

Sen on kai joskus tarkoitus olla grilli/kesäkeittiö.

Saunan terassi.

Pihan laidalla alkava metsä.

Etupiha.

Vanha kesämökki blokkaa järvinäkymän olohuoneen ikkunoista.

Pääsisäänkäynti.

Aitan sivusta.

Huussin ympärystä.

Vanhan kesämökin järvenpuoleinen terassi.

 Jotta tästä päivästä ei nyt jäisi ihan paska maku suuhun, keräsin myös muutaman lapsuuden muiston pihapiiristämme talteen.

Oma rakentamani nukketalo. En ole koskaan perustanut tavallisiin nukketaloihin, joten rakensin omani ulos ja otin luonnon tuoman monimuotoisuuden mukaan leikkeihini.

Taikasienimetsä, jossa lapsena juoksentelin metsänhenkien ja seireenien kanssa. Isän rakentama keinu, josta otettiin pituushyppy kisaa.


Tänään palaan takaisin kaupunkiin ja arkeen. Nähdään taas!

Mitä maalla voi tehdä; päivä 4

Olla vain ja nauttia tekemättä mitään. Kun ulkona on koleaa, harmaata ja tuulista, voi hyvällä omallatunnolla jäädä sisään ja pitää lepopäivän. Päädyin tähän ratkaisuun myös, koska kolme päivää ulkona puurtamisen jälkeen olin niin poikki, että jos olisin sulkenut silmäni olisin nukahtanut istualtaan.

Aamiaisen jälkeen tehdyn pienen kävelylenkin tuloksena totesin ilman olevan himan liian kolea ja tuulinen ulkoiluun.

 Mitä siis tein päivän, jos en tehnyt mitään? Vastaus on yksinkertainen: nautin olostani ja tein asioita, joista ei ole mitään hyötyä, jotka eivät auta mitään ja joista tulee rauhallinen ja hyvä mieli. Päivä oli myös otollinen nauttimiseen, koska suuressa talossamme vallitsi hyvin harvinainen hiljaisuus, jonka voi kokea vain silloin, kun vähintään 80% perheestämme on reissun päällä. Olimme siis kahdestaan veljeni kanssa kotona. Tosin, vaikka veljeni fyysisesti oli täällä, ei sitä voida laskea, sillä datanomiksi opiskeleva teini on henkisesti hyvin syvällä bittiviidakossa. Minä sen sijaan linnoittauduin Divaani sohvan nurkkaan tyynyjen sekaan, viritin läppärini optimaaliseen asentoon ja ryhdyin kutomaan itselleni uusia polveen ulottuvia villasukkia tämän hetken kuuminta sarjaa katsoen.

Äidin valtavasta villalanka korista löytää ihania värejä. Valitsin villaisten polvisukkien väreikse tummanruskean, haalean vihreän sekä pastellin violetin. Päivään mahtui melkein kaksi kokonaista tuotantokautta brittisarja Idealia.

Illemmalla valmistin meille, minulle ja veljelleni sekä hänen tyttöystävälleen, soija-vanilja lettuja. Tuli muuten taivaallisen makuisia. Nautimme letut mansikka- ja vadelmahillon kanssa, sokerilla sekä baanaani-hunaja yhdistelmällä. NAM!

Kotona on ihanaa leipoa, koska kunnon maalaistalon tyyliin meillä on kaapissa aina perustarpeet herkkujen tekemiseen. Eikä tarveaineet lopu kesken, kuten omassa opiskelijan kaapissani. Tosin sekin on hyvin luovuutta kasvattavaa joutua improvisoimaan puuttuvien aineiden tilalle muuta. Tosiasia kuitenkin on, että jos on saatava lettuja tai piirakkaa, niin silloin sitä myös tehdään! Minä en mässyistäni luovu!

Mitä maalla voi tehdä; päivä 3

Halkojenhakkuu. Pöllejä saa iskeä kirveellä niin lujaa kuin pienistä käsistä lähtee. Iskuihin voi purkaa kaikki arkipäivien stressipatoutumat, ilman että loukkaa ympärillä olevia läheisiä. Elkämme myöskään unohtako käsi-, selkä- ja jalkalihaksia, jotka saavat kovimman kohtelun tässä hommassa.

Halkojen hakkuu näin talven kynnyksellä on sikälikin välttämätöntä omakotitalossa, jos mielii omistaa takan, leivinuunin, rantasaunan, notskipaikan, kesäkeittiön/grillin ym. Puilla lämmittäminen on myös taloudellisempaa kuin sähköllä tai edes maalämmöllä, joka täällä lämmittää kaikkien huoneiden lattiat. Ehkä hieman luksusta!

Ehkä muistatte myös pari talvea sitten, kun tuli niin paljon lunta, että puoli Suomea oli ilman sähköjä viikko tolkulla. Aiheeseen liittyen oli laajaa uutisointia sähkölämmitteisten talojen jäätymisestä ja puulämmitteisten talojen ihanteellisuudesta. Tästä voi vain miettiä, mikä täällä peräpohjolassa kannattaa!

Pihatöistä, oli se sitten halkojenhakkuuta tai haravointi, saa paljon enemmän irti, jos sen tekee porukalla. Yhdessä tekemisestä vain saa niin paljon lisäpuhtia. En minäkään yksin tuolla kirveen kanssa heilunut, vaan teimme äitini kanssa pitkän päivän halkopinolla, äiti sahaten ja minä pilkkoen.

En edes kysy, kuin kauan ko. pöllit on täällä seisseet. Totesin vain äiteelle, että mukavan sienekäs sivuhaju näissä on. Tähän äiti vastasi, että no ei ihme, että meillä on aina notskilla niin hauskaa! Ps. Huomaa sieni halossa.

Lehtipuu on jännä.

Puoliväli.

Yhdessä asumisen riemuja.

Kun on tehnyt täyden päivän halkopinoilla, voi hyvällä omalla tunnolla lämmittää rantasaunan. Puulämmitteisessä saunassa vain on sitä jotain. Ja koska meidän sauna on rakennettu ennen EU-direktiivien säätämistä, saa se olla rannassa toisin kuin uudemmat rakennukset!

Jotkin asiat on vain tehtävä perinteitä kunnioittaen, kuten vesien kanto järvestä saunaan.

Puulämmitteinen hirsirantasauna.

Usva järven pinnalla kertoo kylmästä yöstä.

Myrskylyhty saunan ikkunan takana antaa valoa saunaan ja luo tunnelmaa. Meidän saunassa kun ei mitään turhia sähköjä ole!

Saunan jälkeen on mukava käpertyä sisään takkatulen ääreen teekupposen ja vastaleivottujen sämpylöiden kanssa.