Selkäpiitä karmivimmat paikat 2/4

6. Prypiat sijaitsee Pohjois-Ukrainassa ja oli kerran koti Chernobyl ydinvoimalan työntekijöille ja tiedemiehille. Prypiat perustettiin 1970 luvulla ja virallisesti nimettiin kaupungiksi vuonna 1979. Prypiat kuitenkin hylättiin jo vuonna 1986 seurauksena Chernobylin ydinonnettomuudesta. Prypiat oli yhdeksäs ydinvoimala kaupunki sen aikaisessa Neuvostoliitossa. Kaupungin asukasluku ennen onnettomuutta oli noin 50 000 asukasta. Kaupungin evakoinnista lähtien, se on pysynyt autiona. Prypiatissa sijaitsi mm. kokonainen huvipuisto työntekijöiden perheille. Prypiat sijaitsee Chernobylin ydinräjähdyksen alueella (the Zone of Alienation), joka on 30km suuntaansa entiseltä voimalalta. Nykyään kaupunki on avattu turisteille, sillä Ukrainan hallituksen mukaan säteily arvot ovat laskeneet riittävän vähäisiksi kuluneiden vuosien aikana. Prypiatin aavekaupunkia on myös käytetty pohjana kokonaiselle levelille pelissä Call of Duty 4.

      

      7. Isla de las Munecas eli Island of the Dolls sijaitsee keskellä suota Aztecin sydämessä. Saari on suosittu turisti kohde, mutta päästäkseen sinne, on hankittava opas viemään veneellä Xochimilcon kanaalia pitkin itse saarelle. Legenda kertoo, että vuosia sitten pieni tyttö hukkui kanaalii saaren lähelle, eikä kulunut kauaakaan tytön kuoleman jälkeen, kun saaren ainut asukas Don Julian Santana Barrera löysi tytön nuken kellumasta vedestä. Tämän jälkeen nukkeja alkoi ilmestyä kellumaan veteen kaikkialla saaren ympärillä ja seuraavien 50 vuoden aikana Barrera keräsi tuhansia hylättyjä nukkeja, joista hän ajatteli olevan seuraa kuolleelle tytölle. 2001 Barrera menehtyi hukkumalla samaan kanaaliin kuin tyttökin, jonka haamua hän oli yrittäny miellyttää nukeilla elinvuosinaan. Vaihtoehtoinen selitys miehen hukkumiselle on, että hänen kammottavat nukkensa murhasivat hänet, Chucky-tyyliin, ja raahasivat hänet kanaaliin, jotta se näyttäisi hukkumiselta. Kuka tietää.

8. Gunkanjima (Battleship island) on saanut lempinimensä taistelulaivaa muistuttavasta siluetistaan. Toiselta nimeltään myös Hashima islandina tunnettu saari on yksi 505 asumattomasta saaresta Japanissa, mutta myös kuuluisin niistä. Se sijaitsee noin 15km päässä Nagasakista. Saari oli asutettu vuodesta 1887 vuoteen 1974, siellä louhitun hiilen ansiosta. Hiilikaivoksen sulkeuduttua saari autioitui ja sen betoni rakennukset jäivät ränsistymään. Kerrotaan myös, että saari olisi toiminut pakkotyövoimaleirinä yli 500 korealaiselle vangille Toisen Maailmansodan aikaan. Saarelle matkustaminen oli kiellettyä yli 20 vuotta, mutta vuonna 2009 maihinnousu saarelle sallittiin jälleen. Tästä huolimatta ainoastaan noin 10% saaresta on avoinna yleisölle. Vielä arvoituksellisemman saaresta tekee se tosiasia, että vaativien sääolosuhteiden vuoksi pääsy saarelle on mahdollista ainoastaan 160 päivänä vuodessa. Saarta käytettiin kuvamateriaalina mm. History Chanelin ohjelmalle Life After People

   
      9.Hellingly Hospital oli valtava mielisairaala Hellinglyn kylässä Englannissa. Sairaala, joka tunnetaan myös nimillä East Sussex County Asylum ja Hellingly, avatiin vuonna 1903. Sairaalan suunnitellut arkkitehti George Thomas Hine oli yksi aikansa arvostetuimmista mielisairaala arkkitehdeista. Hellinglyn sairaalassa oli parhaimpina vuosinaan lähes 2000 potilasta hoidettavana ja koko sairaala käsitti 63 eekkeriä tiluksia, johon kuuluivat oma rautatie, tanssisali, salonki sekä vesitorni. Sairaala suljettiin vuonna 1994. Tosin kuvia katsoessa voisi kuvitella, että sairaala on hylätty 1884, eikä vain 17 vuotta sitten. Vuonna 2010 sairaalaa ruettiin purkamaan uusien rakennusten tieltä ja anoastaan pari ulkorakennusta ja päärakennuksen ulkoseinät jätettiin.

      10. Kryziu Kalnas (The Hill of Crosses) sijaitsee noin 12km pohjoiseen Šiauliai kaupungista Pohjois-Liettuassa. Ei ole varmaa tietoa miksi tai milloin ensimmäiset ristit on tuotu kukkulalle, mutta vuosien saatossa katolilaiset pyhiinvaeltajat ovat tuoneet kukkulalle ristejä, valtavia crusifixeja, liettualaisten patrioottien patsaita, Neitsyt Marian patsaan sekä tuhansittain pieniä kuvia ja veistoksia. Ristien tarkka lukumäärä ei ole tiedossa, mutta vuonna 2006 niitä arvellaan olleen 100 000. Kukkulan alkuperäs arvellaan kuitenkin liittyneen 1830 ja 1860 luvuilla käytyihin kapinoihin Venäjän valtaa vastaan. Kun omaiset eivät voineet paikallistaa kuolleiden kapinallisten ruumiitsa, alkoivat he tuoda symbolisia muistomerkkejä kukkulalle. Vuosina 1944-1990, kun Liettua taisteli itsenäisyydestä Neuvostoliittoa vastaan, kävivät neuvostoliiton joukot ainakin kolmeen kertaan tyhjentämässä kukkulan, mutta sitkeät liettualaiset toivat aina tilalle uudet ristit. The Hill of Crosses ei edelleenkään ole kenenkään maata, joten vieraat ovat vapaita pystyttämään ristinsä minne näkevät parhaimmaksi.

Selkäpiitä karmivimmat paikat

Kokosin löytämistäni oikeasti kammottavista paikoista paketin, joka valitettavasti kasvoi niin suureksi, etten sitä tänään julkaise kokonaan. Esittelen kuitenkin tänään viisi ensimmäistä paikkaa listallani. Sillä uskotko kummituksiin ja aaveisiin, ei tässä kohtaa ole mitään väliä, sillä näihin paikkoihin ei hevillä lähde auringon laskettua. Nämä paikat ovat ehdottomasti ansainneet karmivan maineensa.

1. Aokigahara (The Sea of Trees)

    on 35 km² metsää luoteisosassa Mount Fujia Japanissa. Metsällä on historiallinen yhteys demoneihin japanilaisessa mytologiassa. Karmivan paikasta kumminkin tekee se, että metsä on suosittu itsemurhapaikka. Vuonna 2002 metsästä löydettiin 78 ruumista, mutta vuoden 2003 jälkeen luvun kohottua 100 hallitus lopetti tiedon julkistamisen, toivoen tämän vähentävän metsän yhdistämistä itsemurhiin. Tästä huolimatta viime vuonna 247 ihmistä yritti itsemurhaa Aokiharan metsässä, 54 heistä onnistui. Kerrotaan kuitenin, että vuoden 1950 jälkeen yli 500 japanilaista olisi hirttänyt itsensä Aokigaharan puihin.  Paikan itsemurhasuosion uskotaan alkaneen sen jälkeen kun 1960 Seichō Matsumoto julkaisi romaanin Nami no Tō (Tower of Waves), jonka lopussa kaksi rakastavaista tekee itsemurhan Aokigahara metsässä. Viranomaiset ovat pystyttäneet metsään kylttejä, japaniksi ja englanniksi, kannustaakseen itsemurhaa aikovia hakemaan apua ja olemaan tappamatta itseään. Jos metsä täynnä hirttäytyneitä ruumita ei vielä ollut tarpeeksi karmivaa, kerrotaan, että muutama vuosi sitten jotkut huomasivat ruumilla saattavan olla koruja ja rahaa mukanaan. Niinpä japanilaisten keskuudessa syntyi perinne Aokigaraha Scavening (Aokigaharan Huuhtelu/Kaivelu), jossa ihmiset juoksevat ympäri metsää etsimässä ruumiita ryöstettäväksi.

    

   2. The Overtoun Bridge

   sijaitsee Skotlannissa lähellä Miltonin kylää Dunbartonissa. Ei ole selvillä milloin tai miksi koirat alkoivat hyppiä alas sillalta, tutkimukset kuitenkin osoittavat, että nämä koirien kuolemat ovat alkaneet 50-60 lukujen paikkeilla, tahdilla noin yksi koira kuukaudessa. Hyppääminen sillalta Overtoun Estaten vesiputoukseen kuitenkin tarkoittaa lähes varmaa kuolemaa. Epätodennäköisesti, jos joku koira kuitenkin on selvinnyt pudotuksesta, on se kiivennyt takaisin sillalle ja hypännyt uudestaan. Paikalliset kutsuvat näitä koiria ”second timers” -nimellä. Eläinten käyttäytymiseen erikoistunut tutkija David Sands on väittänyt eläinten olevan sillan alla elävien hiirien ja minkkien perään, se ei kuitenkaan mielestäni selita uudelleen hyppäämistä. Toiset taas pitävät näitä tapahtumia satumana.

3. Winchester mystery House 

   on tunnettu kartano Californiassa. Aikoinaan kartanon omisti Sarah Winchester, asepohatta William Wirt Winchesterin leski. Kartano oli taukoamatta ja kellon ympäri rakenteille 38 vuoden ajan. Rakennustyöt kestivät aina vuodesta 1884 lesken kuolemaan saakka vuonna 1992. Huomattavan kartanosta tekee sen massiivinen koko, sekä rakennussuunnitelam täydellinen puuttuminen. Siellä on myös raportoitu kummittelevan. Tarinan mukaan Winchesterin lesken taloa riivaavien henkien kerrotaan olevan Winchester kiväärien uhreja, henkien kerrotaan olleen lesken miehen ja tyttären kuolemien takana ja ainoastaan jatkuva rakentaminen pitäisi henget tyytyväisinä, eivätkä ne tappaisia myös leskeä. Tästä syys leski rakensi kartanon täyteen vääristymiä, käännöksiä, umpikujia, ovia, jotka eivät johda minnekään, ikkunoita, joista aukeaa näköala toiseen huoneeseen sekä portaita, jotka päättyvät kattoon vain jotta henget eivät löytäisi häntä.

4. The Sedlec Ossuary
on pieni roomalaiskatollinen kappeli, joka sijaitsee Cemetery Church of All Saintsin alapuolella Sedlecissä Kutná Horan alueella Czecheissä. Kappelin on arvioitu sisältävän 40 000 – 70 000 ihmisen luurankoa, jotka on aseteltu koristeiksi ja sisustuselementeiksi kappeliin. Kun vuonna 1278 Sedlecin munkkiluostarin johtaja ripotteli Palestiinan pyhää maata kappelin ympärille, tuli siitä suosittu hautauskohde. Mustan Surman iskettyä 1300-luvulla ja 1400-luvulla käydyn Hussite sodan jälkeen hautuumaa kuitenkin täyttyi, jolloin keskelle hautuumaata rakennettiin goottilainenkirkko, jonka maanalaiseen kappeliin ryhdyttiin varastoimaan vanhoja luita. Vuonna 1870 luut päätettiin laittaa järjestykseen, jonka seurauksena syntyi mm. neljä valtavaa kellomaista luukasaa kappelin nurkkiin, valtavat luukynttiläkruunut roikkuvat katosta, jotka sisältävät ainakin yhden kappaleen jokaista ihmisen kehossa olevaa luuta sekä pääkallo käynnökset, jotka verhoavat holvikattoa. Kappelin sanotaan on myös toimineen innoittajana Dr. Satan’sin piilopaikalle Rob Zombie elokuvassa House of 1000 Corpses.

  Tämän päivän kohteista voin sanoa, pientä mielihyvää samalla tuntien, että olen käynyt Kutná Horan Sedlec kappelissa vuonna 2004 ja kyllä se oli todellakin niin upea kuin annetaan ymmärtää!

5. Sanzhi Resort
on vuonna 1978 rakennettu epätavallinen lomakohde pohjoisosassa New Taipei Citya Pohjois-Taiwanissa, joka kuitenkin hylättiin 1980 ennen kuin yhtäkään rakennuksista oli asutettu. Lomakohde tunnetaan myös nimillä Sanzhin ufo talot, kapseli talot ja kapselikaupunki. Projektin loppumisen kerrotaan johtuneen sijoitustappioista sekä lukuisista kuolemaan johtaneista auto onnettomuuksista rakennusaikana. Onnettomuuksia on yritetty selittää tarinoilla Kiinalaisesta lohikäärmepatsaasta, joka on sijoitettu kaupungin porttien lähelle avartamaan tietä rakennuksille. Toinen tarina kertoo lomakohteen olleen rakennettu vanhalle saksalaissotilaiden hautuumaalle. Vuosien jälkeen 2008-2009 paikka päätettiin purkaa, kun suojelu yritykset eivät tuottaneet tulosta. Vuonna 2010 kaikki ufotalot olivat purettu pois ja tilalle on tarkoitus rakentaa kaupallinen merimaisema lomakohde ja vesipuisto.

Vastakohtia yhdistäviä tekijöitä

Jos pyydän poikaystävääni tuomaan mehua minun lantraussuhteellani (poikaystäväni juo mehunsa lähes vetenä, jossa on joskus marja kerrottu olleen ja emme me nyt kumminkaan pula-aikaa elä.) eli ¼ mehua ja loput vettä. Olen todennut tämän suhteen olevan optimaali mittaamalla silmämääräisesti lasia sivusta katsomalla. Jokatapauksessa hän nappaa tyhjän mehulasin ja toteaa, että pysy sinä flunssa potilas vain siellä peiton alla.

Kun katson täyttä mehulasia, minkä pinnalla oleva vaahto on aavistuksen liian vaaleaa (minun suhteillani vaahto on kauniin punaista) ja mehun värikin on hieman liian kirkas. Pysyn kuitenkin hiljaa ja olen kiitollinen täydestä mehulasista.

Poikaystäväni kysyy miten onnistui sekoitussuhteen kanssa. Totean mehun olevan oikein hyvää, joskin aavistuksen liian laimeaa. Poikaystäväni aloittaa selityksen siitä, miten hän yritti laskea lasin tilavuuden ja ottaa huomioon levenevän muodon ja tästä kaikesta hän laski ¼ mehua lasiin. Katson häntä hyvin pitkään ja lopulta totean:

”Kultaseni. Minä puhuin minun mitta-asteikostani, joka on hyvinkin yksinkertainen.”

Tämän jälkeen ymmärrän kaiken kokonaisuudessaan, sillä juuri näinhän minun poikaystäväni tekee, jos pyydän häneltä jotain. Oli kyse mehulasista tai ruuanlaitosta, hän tekee kaiken aina tieteen pohjalta ja täysin päin vastoin kuin minä, joka teen asiat hyvinkin käytännöllisesti ja yksinkertaisesti. Tosin silti minusta poikaystäväni omistautuminen asioille on mielestäni äärettömän suloista. En ole eläessäni tavannut ketään toista ihmistä, joka tekisi asiat tällä tavalla. Nämä erikoiset ja ainutlaatuiset asiat, joista saan yksinoikeuden nauttia lähes päivittäin. Tosiasia kumminkin on, että yksikään tuntemani toinen mies ei omistaudu tällä tavalla naiselleen, joten se tekee minusta sanoin kuvaamattoman onnekkaan, että olen saanut tälläisen erikoisaseman.

Tämä sama tieteellinen elämän katsomus joka hänellä on heijastuu myös hänen puheissaan. Pystymme normaalina arki-ilta keskutelunamme käsittelemään psykologisia, globaaleja tai vaikkapa yhteiskuntakirriitsiä asioita. Eikävätkä nämä tosiaan ole vakavia keskusteluja, sillä me molemmat nautimme tästä etuoikeudesta joka meillä on. Viimeksi eilen keskustelimme siitä, kuinka mukavaa on puhua kahdestaan. Poikaystäväni mielestä kai siksi, että olen kykenevä ottamaan osaa hänen syvällekin luotaaviin keskuteluihin ja minusta puolestaan, koska en edelleenkään tunne ketään toista ihmistä, jonka kanssa voisin keskustella tämän mittakaavan asioista. Jos olenkin joskus yrittänyt, niin keskustelu on tullut hyvin nopeasti umpikujaan keskustelukumppanin täysin erilaisten intresien vuoksi.

Mutta nämäkin ovat vain pieni osa niistä syistä, jotka saavat minut rakastamaan poikaystävääni niin paljon.

"Ei kosketusta kammoaville"

Saunassa käydyn keskustelun tuloksena ymmärsin jotain hyvin oleellista itsestäni. En ollut vielä löytänyt järkevää syytä sille, miksi miellän ihmisen likaiseksi olennoksi. Toisinaan suorastaan kammoan ihmisiä, jos he tulevat liian lähelle. Ja se pahin skenaario minulle luonnollisesti on tälläisen likaisin olennon koskettaminen.

Olen vuosien mittaan huomaamattani aloittanut parannustyön pelkoani ja mielikuvaani vastaan. Tämä pitkälle johtanut on suvaitsevaisuus. Olen aloittanut pakko hoidolla yrittäessäni sietää ja suvaita itseni sellaisena kuin olen eli normaalina elävänä organismina, joka ei välttämättä ole kliinisen puhdas. Tästä olen ymmärtänyt, että elääkseni tässä maailmassa on minun suvaittava itseni. Myönnän omaamani vieläkin joitakin ylihygienisiä piirteitä, mutta suurimmasta osasta olen päässyt eroon. Voin käyttää samaa kahvikuppia parikin päivää vain huuhtelemalla sen käytön jälkeen. Voin laittaa sukat jalkaan vaikka olisikin pitänyt niitä hetkeä aikaisemmin jalassa. Ja tästä se etenee päivä kerrallaan.

Samaa olen soveltanut itseni ympärille. Kun suvaitsin itseni, tuntuivat muut ihmiset edelleen likaisilta. Heidän likansa oli oman kehoni ulkopuolelta ja toisen ihmisen likaa. Vanhemmaksi kasvaessani ymmärsin, että jos haluan ihmisiä lähelleni on minun suvaittava heidät sellaisina kuin he ovat. Elävinä organismeina. Juuri tästä samaisestakin syystä päätin, että en koskaan aio harrastaa seksiä, sillä se jos mikä on intiimi kosketus. Ja kuinkas kävikään. Pikku tytöstä kasvoi isompi ja hän löysi poikaystävän. Tämä seikka muutti elämäni arvojärjestystä, sillä tahdoin suvaita poikaystäväni.

Nyt olen päässyt siihen pisteeseen, että voin antaa halauksen ystävilleni ja ollan vapautunut heidän seurassaan. Jäljellä on enään se loppu maailma, jota en tunne. Joihin minulla ei ole minkäänlaista tunne sidettä, jonka ansioista haluaisin suvaita heidän koskevan minuun. Tästä jäljellä minulla on hyvin ahdistava tunne massatapahtumissa, joissa ei ole ”henkilökohtaista tilaa”. Tai kaukaisemmat sukulaiset, jotka halailevat minua pelkästä velvollisuuden tunnosta ja peittelemättä sitä.

Tahtoisin kuitenkin päästä vielä seuraavalle askelmalle ja pystyä menemään London Dungeoniin saamatta paniikki kohtausta kun opas ei ymmärrä miksi en halua laittaa käsiäni edessäni olevan miehen harteille. Aivan kuin ”I don’t like touching strangers” olisi jotenkin vaikea ymmärtää. Saisivat kyllä lisätä tuon varoituslistaansa ”ei raskaana oleville, epileptikoille, heikko sydämisille, korkean paikan kammoisille tai koskettelua kammoaville”.

Noh, mutta päivä kerrallaan. Tänään ymmärsin tämän kaiken minkä olin tiennyt koko ajan. Huomenna opin ehkä taas jotain uutta. Kuka tietää.