Äiti luonnon jalanjäljissä

Tämän vuoden lupaukseni oli tehdä sitä mitä olen halunnut koko viime vuodet.

Näin aluksi haluan saada elämäni hallinnan takaisin omiin käsiini. Toisin sanoen haluan hakea elämälleni mieluisan suunnan ja huristella sitä kohti. Suurin haasteeni näin alkuun onkin kerätä itseni ylös passiivisuuden suosta ja alkaa aktivoitumaan.

Ajattelin kokeilla aloittaa urakkani ihan yksikertaisesti kirjoittamalla joka päivä ylös mitä olen tehnyt, tuntenut ja ajatellut. Tästä upeasta kirjoittamisen terapeuttisuudesta minulle muistutti hyvä ystäväni, ja oikeassahan hän oli.

Oli ihanaa huomata tänään, että sain vihdoin pyykättyä, imuroitua, tiskattua ja lounastettua lämmintä ruokaa sekä korjattua kotini pieniä rempallaan olleita epäkohtia, kuten olin aamulla toivonut itseltäni tälle päivälle.

Oli ihanaa huomata kuinka maailmani kaatui osaamattomuuteeni yhden levinneen sähköjohdon kohdalla ja jäin istumaan lattialle katkerat kyyneleet silmissäni mieleni huutaessa

"miksi sitä et osaa mitään miesten juttuja?!?".

Mutta kappas!

Osasinhan minä; osasin soittaa miespuoleiselle ystävälleni ja kysyä neuvoa johdon korjaamiseen. Pystyin kaikkeen siis ihan itse pienellä etäopastuksella ja tunne oli hieno ja hymy palasi huulilleni.

Tämän vuoksi siis kirjoitan; haluan seurata tunteideni ailahtelun kirjoa sekä askareissa edistymistäni konkreettisesti. Haluan myös nukkua yöni ilman, että koko maailman julmuus pyörii mielessäni vielä aamu kolmen aikaankin.

En siis aio tänne ihan kaikkea vuodattaa älköön kukaan peljätkö! Mutta mielelläni vähän julkisesti tutkiskelen itseäni ja tuntemuksiani, jos vaikka kokemuksistani olisi jollekulle apua ja jos vaikka näin en lipsuisi niin helposti passiivisuuteen, jonne niin mukavasti jo kerran tuuditin itseni yli kaksi vuotta sitten.

Kello on nyt 19.30 ja normaalisti passivoituisin nyt katsomaan sarjoja koneelta. Sen sijaan ajattelin nyt nousta leipomaan itselleni vielä juusto-valkosipulisämpylöitä ja ehkä lukea hieman hyvää kirjallisuutta.

Ainiin, jos en kirjoita joka päivä tänne, se ei tarkoita, että olisin passivoitunut ja ollut kirjoittamatta kotikoneelleni. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että minulla on muutakin elämää tämän koneen ulkopuolella.

Johan sen luontokin tietää ja näyttää, että jokainen päivä on nyt valoisampi kuin edeltäjänsä!

Käsikädessä

Sitä jotenkin kuvittelee, että kaikki maailman pahuus ja elämän julmuus ovat tuolla jossain. Ei sitä kuvittele, että se pahuus saapuisi omaan elämään, että sen joutuisi kohtaamaan. Ei ajattele, että se olisi otettava vastaan, hyväksyttävä, käsiteltävä ja sitten vielä olisi osattava päästää irti. 

Niin minäkin lapsellisesti ajattelin, kun "pahin" tapahtui, että kaikki järjestyy. Että ei tässä oikeasti ole kellään mitään hätää. Että kyllä me tästä selvitään. 

Niin.

Ajattelin näin, en koska uskoisin niin kovasti huomiseen, vaan koska en ymmärtänyt asian vakavuutta. Enkä usko vieläkään ymmärtäväni kaikkea kaikessa laajuudessaan ja tuskin tulen ymmärtämäänkään. 

Joka päivä minua pelottaa enenemmän ja enemmän, sillä joka aamu kun herään ja asiat eivät ole muuttuneet parempaan, ymmärrän pala palalta enemmän. Joka aamu pelottavalla tavalla ymmärtää paremmin sen, ettei oikeastaan edes kykene vieläkään käsittämään kunnolla miten vakava tilanne on, vaikka ymmärtää toki tilanteen vakavuuden. 

Luulee ymmärtävänsä kaiken vaikkei tiedäkään yhtään mitään. 

Suurin haaste tuleekin kai olemaan oman elämän jatkaminen, sydäntä varjostavasta huolesta huolimatta. Että pystyy elämään sen mahdollisuuden kanssa, että mikään ei palaa enään koskaan ennalleen. 

Uskon myös, etten ole aiemmin oikeasti pelännyt kenenkää läheiseni puolesta.

Onhan monelle ihmiselle, jonka tiedän, tapahtunut kaikenlaista. Se ei vain ole koskettanut minua aidosti, enne kuin nyt, kun on aidosti ja avoimesti jakanut sydämensä jonkun kanssa. 

***** 

Tänään on 1.1.2013 ja olin kuvitellut aloittavani vuoden aivan toisella tavalla, vaan toisin kävi. En ole myöskään koskaan pelännyt näin paljon ottaa vastaan sitä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. En kuitenkaan voi perääntyä meneeseen, tuttuun ja turvalliseen, vaan minun on jatkettava eteen päin.  Kohti tulevaa, elämän julmuuden kanssa käsikädessä.

Läheisille kiitos, etten ole yksin.

Toivon rauhallista iltaa, vaikka onkin jouluaatto

"Jos olisikin 5 vuodenaikaa, ja tämä olisi se "Talven taite", jolloin alkutalvi, muuttuu lopputalveksi. Pimeys valoksi. Ja siihen kuuluis vain ja ainoastaan ihmisten yhdessäolo, eikä materiaalin kuluttaminen, uskonto tai mikään muukaan turhuus. Ne vaan sekottaa ihmisten päitä yhdessäolosta. Siitä tärkeimmästä."

-  Boazu Uneksija -

Joka vuosi odotan ja pelkään joulun tuloa tasapuolisesti.

Odotan taas yhtä iltaa perheeni kanssa, kun voin syödä hyvin, snoukata veljieni kanssa hyndellä ja pelata lautapelejä glögin ja piparin maku suussa. Muistamme toisiamme pienillä huomion osoituksilla; autamme äitiä keittiössä ja minä yleensä neulon veljilleni sukat vanhojen vähän liian ilmastoitujen tilalle.

Tämä on siis minun haavekuvani joulusta.

Todellisuudessa jouluni ovat olleet sitä, että pakenen ystäväni kanssa paikallisbaariin juttelemaan. Ystäväni pakeni pitkin seiniä kävelevää äitiään ja minä karaoke laitteet käynnistänyttä isääni. Ruokapöydässä olen itkenyt isälleni, etten halua juoda ruoan kanssa viiniä vaan maitoa (alaikäisenä). Lautapelejä pelatessa siskoni tappelee aina miehensä kanssa, jos ovat samassa joukkueessa. Äiti ei pelaa ollenkaan, koska ei siedä häviämistä. Isotätini on loppuillasta niin tutkalla, että huutaa kaikki Trivialin vastaukset taustalta. Mysteeri on miten hän osuu aina oikeaan.

Siskoni toivoi tänä jouluna 120 euroa maksavaa Longchampin laukkua lahjaksi. Suostuimme äitini kanssa siskoa miellyttääksemme maksamaan sen kolmessa osassa; minä, äiti ja sisko itse loput. Ikäväkseni kuulin tämän jälkeen siskoni sanovan "mun oli pakko ostaa sulle kolme lahjaa, kun laitoit niin paljon rahaa mun lahjaan". 

Väärin. Ei siskoni ollut pakko ostaa minulle mitään.

Enhän minä edes pyytänyt häneltä mitään.

Toivoisin tänä jouluna siis rauhaa ja rakkautta. Toivoisin, että perheeni ei tappelisi, juopottelisi tai ostaisi toisilleen "pakosta" lahjoja. Toivoisin, että voisimme edes tämän yhden illan vain olla ja nauttia.

Vaikka onkin jouluaatto.

Maailmanloppu

Maailmanloppu ei tullutkaan

mutta!

Parisuhteen loppu tuli

mutta!

Se ei olekaan maailmanloppu.

-Hippuismi-

Tämä mahtava kappale soi muuten eräässä mahtavassa elokuvassa,

jota on tituleerattu suomen Quentin Tarantino -pläjäykseksi.

Enkä voisi itsekään sanoa paremmin!

Juoppohullun päiväkirja -elokuva teattereissa 28.12. !

Tarjoan kahvit sille, joka bongaa mut leffasta ;)

Variksien laulua uudesta elämästä

"Tiesi heti tavatessaan, että häneltä voisi odottaa kaikkea ja ei mitään.

Ei siis odottanut mitään,

kun ehdotti lounaspaikaksi pubia.

Ei edes äijäporukalla syötyä subia."

Nämä runontapaiset säkeet pyörivät tänään päässäni. Koko mielialani on pyörinyt jo pidempään todella maassa. En ole kuitenkaan erityisen huolissani. Kaamoksen synkkyys rakentaa joka talvi pesän sieluuni ja joka kevät aurinko sulattaa sen pois.

Nyt sain kuitenkin aivan uudenlaisen osan elämääni. Täysin uuden osa-alueen pieneen maailmaani, sillä minusta tuli tänään täti. En ole vielä nähnyt siskontyttöäni, mutta voin vain tuoreelta isoäidiltä toimivaa kuvaviestiä odotellessa alkaa varailemaan kyytejä Helsinkiin pomon yllätyksenä antamalle viiden päivän minilomalle katsoman pientä siskontyttöäni sekä katsastamaan millainen on Juoppohullun päiväkirja -elokuva ihka ensimmäisessä kutsuvierasnäytöksessäni! :)

Tänään syntyneelle siskontytölle:

"Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta

ei raudasta tai puusta

Miten tyttöjä tehdään

No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu."

-PMMP, Tytöt-

Tervetuloa perheeseen!

ps. Tuoreella äidillä on siis tässä kuvassa Minni Hiiren korvat vuonna 1998 :D

Lahjoja ja Olavinlinnoja

 Tänään minua on ihmettänyt lahjat.

On taas se aika vuodesta, kun lahjoja tulee ovista ja ikkunoista, halusi tai ei.

Ja vaikka olisitkin vannottanut ja saanut vakuutettua tuttusi siitä, että et halua lahjoja, et silti voi välttyä lahja-ideoiden tuputtajista. 

Tämä on taas rihkaman ja kitsin juhla-aikaa.

Kiinnostavinta tässä aiheessa on mielestäni se, mitä yksilön päässä liikkuu, kun hän valitsee lahjaa toiselle. Syitä antaa lahja on kuitenkin suunnilleen yhtä monta kuin on lahjan antajia.

Olen saanut elämässäni jos jonkin näköistä rävellystä lahjaksi ja antanut lahjoja kaikilla eri syillä, joten päätin omien kokemuksieni pohjalta jaotella lahjat neljään erilaiseen kategoriaan pohjautuen lahjan antajan mahdollisiin motiiveihin.

Ensimäisenä listalla on "itsekäs-lahja", jollainen annetaan toiselle, koska siitä on tai uskotaan olevan jotain hyötyä itselle. Tälläisiä ovat mm. voitelulahjat yritysten kesken, kuten stereotypiset golf-jäsenyydet ym. työsuhdeautot, joita elokuvissa näkee (heh).

Itsekäs-lahja voisi olla myös lahja, joka annetaan toiselle tarkoituksena itse käyttää tuotetta kun saapuu kylään. Esimerkiksi ystäväni osti voileipägrillin vanhemmilleen, jotka eivät tälläisestä mitään ymmärtäneet, jotta voisi itse paahdella leipiä vanhempiensa luona käydessään. Luulen kuitenkin, että tälläiset epäkäytännölliset tavarat aika usein jäävät lojumaan kaapin perällä, etkä itsekään jaksa innostua niistä enään vuoden jälkeen.

Oma ystäväni puolestaan osti minulle tuparilahjaksi vieraspeiton, jotta hän voisi itse nukkua hyvin tullessaan sammumaan asunnolleni. Tämä toisaalta oli mielestä vain hassu ja suloinen lahja idea, varsinkin kun hän ilmoitti asian minulle näin suoraan. Vieras peitto on myös nyt viimeiset neljä vuotta ollut kovassa käytössä muillakin yövierailla.

Itsekäs-lahja voisi olla myös laatikollinen vanhaa roinaa, jonka antaa eteenpäin lahjoina, koska haluaa siitä eroon ja ei halua tuhlata rahaa kauppaan. Tämä menettelyhän on ekologisesti ihanteellinen, mikäli lahja ja vastaanottaja kohtaavat edes ajatuksissa. Eli et arvo laatikosta jotain jokaiselle ja toivo osuvasi edes hippasen oikeaan. Tällöin katoaa mielestäni lahjan antamisen ajatus ja idea. Minulla on ollut tälläinen "kierrätyslahja-laatikko" jo vuosia, mutta tosiasia on, että harvoinpa minä olen tullut antaneeksi laatikosta mitään kellekään eteen päin. Ei niitä vaan kehtaa antaa, kun muistaa omat ajatukset ko. lahjoja avatessaan.

Muistatteko ne joulujuhlat, minne jokaisen oli tuotava pikku paketti ja ne sekoitettiin ja jaettiin uudestaan? Harvoinpa niistä juhlista mitään mieluisaa jäi käteen.

Toisena nimeän niin sanotut ”pakko-lahjat”, joita ei kaiken järjen mukaan pitäisi joutua ostamaan, mutta tätäkin tapahtuu jatkuvasti. Tässä tilanteessa, jos lahjan vastaanottajan mielipide ei ole sinulle eriarvoisen tärkeä tai tunnet hänet ja tiedät hänen ymmärtävän, voit jättää lahjan tuomatta ja ilmaantua sen sijaan vain paikalle näyttämään, että hän on sinulle tärkeä. Kovin moni kuitenkin näkee lahjan antamisen velvollisuutena, joka on suoritettava. Tällöin katoaa taas vaihteeksi lahjan idea, eikä lahjaan välttämättä uhrata kovin paljon ajatusta.

Mietitään asiaa niin, että raahaudut kauppaan ja ostat jotain budjettiisi sopivaa; pullon, karkkia/suklaata, mukin, kipon, kupon ja nämä ovat yleisimmin kitsiä ja rumaa sellaista. Tällöin lahja ja saaja harvoin kohtaavat, niin että lahja olisi merkityksellinen saajalle. Yleensä saaja väläyttää kohteliaan hymyn ja kiitoksen, samalla kun miettii miksi toinen vaivautui, kun ei tiedä tai välitä muistaa mistä saaja edes pitää. Yleisesti, jos lahjan saaja on sinulle tuntemattomampi ihminen, on silmät kiinni alekorin hamuamisen sijaan hyvä kysäistä joltain yhteiseltä tuttavalta mistä lahjan saaja pitää. Tässä jää ainoaksi vaaraksi, että tämä tuttava järjestää sinulle mielestään hyvän pilan.

Hyvä esimerkki kävi aivan äskettäin. Kaksi läheisintä ystävääni, jotka olen tuntenut jo yhdeksän vuotta, toivat minulle molemmat yhden lahjan syntymäpäivä/joulu/tuparilahjaksi. Sain toiselta pullon kuohuviiniä ja toiselta Dumle-joulukalenterin. Painotan tässä kohtaa, että en halua dissata lahjoja tai niiden antajia ja toivon, että pointtini ymmärretään tästä. Lahjoissahan ei itsessään ollut mitään vikaa. Ainoastaan se oli outoa, että en voi sietää Dumle-karkkeja, enkä juo väkeviä alkoholijuomia. Jäin siis pohtimaan hymyiltyäni nätisti lahjat kädessäni, että tunteeko kukaan minua oikeasti? Olenko niin eristäytynyt tai sulkeutunut ihminen, että ystäväni eivät tiedä mistä pidän? Vai eivätkö ystäväni muistaneet vai välittäneet minun mieltymyksistäni ostaessaan minulle lahjaa? Lopputuloksena kuitenkin oli tosiasia, että olisin ollut ikionnellinen jo pelkästää ystävieni näkemisestä ja ajasta jonka sain viettää heidän kanssaan ilman, että minun täytyy miettiä mitä teen näille tavaroille.

Kummallisemmaksi tämän asian tekee vielä se, että tämän jälkeen täysin tilanteen ja keskustelun ulkopuolinen ihminen, jota tuskin tunnen, mutta jonka luen kaveripiiriini kuuluvaksi, antoi minulle tupari lahjaksi pussillisen teetä. Tässä meni kaksi oikein; tee voittaa kahvin ja irtotee kappalepussukat. Hän oli selkeästi ajatellut minua ostaessaan lahjaa. Tai hänellä kävi todella hyvä tuuri. Haluaisin kuitenkin uskoa ensimmäiseen.

Kolmanneksi laitan huumori-lahjat, jotka todella usein ovat antajan mielestä hillittömän hauskoja, mutta jotka toisinaan eivät ole saajan mielestä yhtä hauskoja. Esimerkkinä kerron tässä jouluaatosta, jolloin olin kutonut itse sisarelleni kauniit hänen tyyliinsä sopivat pörrölapaset, joihin hän rakastuikin ne nähtyään. Sisareni oli saanut puolestaan loistavan idean; hyvänä vitsinä hän paketoi HKn sinisen lenkkimakkaran pakastepussiin ja lahjapaperiin. Sanotaan näin, että vitsi oli äärimmäisen huono kasvisyöjälle, mutta asia oli sovittu heitettyäni sisartani kyseisellä makkaralla.

Itse olen myös vähän rikkonut rajoja, kun täytimme kaikki 18-vuotta, niin kävin aika tiuhaan seksiliikkeissä ostamassa lahjat vielä siveellisille naisenaluille. Minulla oli todella hauskaa ja olin nähnyt muillakin olleen hauskaa näitä lahjoja avatessaan (kaikki eivät siis olleet minun ostamia, jos tälläisiä tilanteita olin todistamassa). Siveyden sipulit nauroivat hermostuneesti ja punastelivat tilanteessa, mutta eivät ole nauraneet tapauksille niistä muistutettaessa jälkikäteen ja ihan hyvässä hengessä.

Viimeisenä löydän listaltani ne kympin-lahjat. Nappiin osuneet ja saajaansa tai saajan tarpeita täydellisesti tyydyttävät lahjat. Vaikka tämä kuulostaakin suuritöiseltä, voin vakuuttaa että näin ei ole. Tämä vaatii ainoastaan hieman paneutumista ja tutustumista ihmiseen, jota aioit lahjoa. Itse käytän hyväksi havaittua taktiikkaa pitää silmät ja korvat auki. Kuuntelen mitä ystäväni ja perheeni puhuvat ja painan mieleeni lauseet, jotka alkavat esim. ”voi kun olisi sellainen...” tai ”voi kun pääsisi...”. Korvien hyvänä apuna ovat silmät; mitä ystävältäsi puuttuu? Sen jälkeen, kun olimme ystäväni kanssa paistaneet pizzaa froteepyyhettä käyttäen, päätin ostaa hänelle lahjaksi patalaput. Ja varmasti ovat olleet käytössä.

Tässä vaiheessa joku pikkuprinsessa saattaa toistaa ”patalaput”, mutta mielestäni lahja ei voi olla liian arkinen tai tavanomainen, jos toinen saa siitä helpotusta arkeensa ja se on ajatuksella toiselle annettu. Minä toivon tänä jouluna joulupukilta silityslautaa, jotta ei tarvitse silittää enään lattialla lakanan päällä.

 Miksi haluaisin jotain mitä en tarvitse? Miksi antaisin toiselle jotain, josta en ole varma tarvitseeko hän sitä?

Nyt taasen joku voisi muistuttaa tarpeen ja halun erosta. Tähän totean:

Miksi antaisit jotain mitä toinen ei halua tai tule käyttämään? Miksi antaisin toiselle jotain, josta en ole varma tuleeko hän käyttämään sitä tai pitääkö hän edes siitä?

PS. Olavinlinnat ovat lahja sinulle äiti kun kyselit niitä <3

Rakkaudesta rakkaudella rakkaille

Saimme vihdoinkin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen kaikki kolme naista samaan kaupunkiin samaan aikaan. Tunnemme itsemme voittajiksi.

Kuinka hankalaa voikaan olla sovittaa kolmen ihmisen menot yksiin, kun jokaisella on oma elämänsä ja omat kuvionsa eri puolilla Savoa.

Onnistumisen salaisuus on meitä yhdistävässä siteessä. Kolme ja puoli vuotta päivittäistä yhdessäoloa teki sen, että meidän välisemme side tulee kestämään läpi elämän. Ei ole väliä kuinka kauan aikaa kuluu edellisestä näkemisestä, voimme silti aina jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäimme, aivan kuin aikaa ei olisi kulunut laisinkaan.

Jos todellista ystävyyttä on olemassa, niin tämä on sitä parhaimmillaan.

Rakastan <3

Onhan minulla toki ystäviä täällä missä asun ja joiden kanssa olen viikottain tekemisissä, mutta ei se ole sama. Siksikään, että en ole ehtinyt muodostaa heihin niin syvälle luotaavaa suhdetta kuin ystäviin, jotka ovat olleet mukana elämässäni jo pidemmän aikaa ja joiden kanssa olen kerennyt kokea useat kasvukivut ja onnistumisen hetket. Suurin ero suhteessani vanhoihin "kaukoystäviin" ja uusiin "lähiystäviin" onkin 'ikävä'. Ystävyyssuhteet, jotka ovat aina ulottuvilla, sitä halutessaan tai tarvitessaan, eivät tunne ikävää. Sillä kuinka voisi ikävöidä jotakin, mikä on aina läsnä?

En halua kuitenkaan ketään laittaa tärkeysjärjestykseen, sillä ei niin voisi edes tehdä. En minä todellakaan viihtyisi täällä missä olen, jos minulla ei olisi niin mahtavia ystäviä täällä, joiden kanssa voin jakaa arkeni ja jokapäiväisen elämäni. Toivon vain, että osaan pitää kauempana asuvat ihmiset myös osana jokapäiväisempää elämääni.

Olen oikeutettu kahteen erilaiseen ystävyyssuhteeseen, jotka molemmat sisältävät SingStar-laulupelin ilman mutinoita :)

Kun nyt sain etuoikeuden viettää yhden illan läheisimpien, mutta välimatkallisesti kauimmaisten ihmisten kanssa, ymmärsin miten paljon heitä olin ikävöinyt. Ymmärsin taas todella selkeästi, miten paljon tyhjempää elämäni olisi ilman heitä. Ovathan he olleet osa elämääni jo lähes kymmenen vuotta.

Illantarjoilu.
Meillä on tapani varata ruokaa ihan liikaa, mutta ei se ole ikinä ketään haitannut!

Etualalla marja-rahkapiirakka mustikoista ja punaherukasta. Taka-alan feta-pinaattipiiras oli ihan huippu! Reseptin laitan ehdottomasti jahka ehdin kokeilla mieleeni juolahtanutta koristelu tekniikkaa!

Kahdenlaista Shusia.

Omppu-shotit ovat olleet perinne tässä porukassa niin kauan kuin jaksan muistaa.

Erotessamme suununtaina lupasimmi toisillemme nähdä edes kerran puoleen vuoteen, niin että kaikki kolme olemme paikalla. Toivon totisesti, että teemme kaikkemme pitääksemme kiinni tästä tavoitteesta. Puolitoista vuotta on ihan turhan pitkä aika.

Reseptit löytyy taas Facebookista!