Kypros, Aiya Napa

"Kreikan mytologian mukaan kauneuden ja rakkauden jumalatar Afrodite syntyi meren vaahdosta Kyproksella, joka pyhitettiin hänen palvonnalleen."

"Lennot varattu Aiya Napaan! Aika Napaa!"

Lensimme Kyproksen Larnacaan Kiovan kautta, sillä tarkkasilmäinen huomasi lentojen hinnoissa kevyen eron. Suora lento Helsinki-Vantaalta Larnacaan olisi ollut 400-1000€, siis pelkkä lento. Meillä upposi lentoihin ja majoituksiin Kyproksella sekä Kiovassa yhteensä alle 300€ päätä kohden. Ei siis kannata ottaa heti ensimmäistä tarjottua vaihtoehtoa!

Hotellimme, Anthea Apartments, ylitti kaikki odotuksemme, sillä mitään odotuksiahan meillä ei varsinaisesti ollut. Hotelli huoneisto kun maksoi yhteensä 68€ ja kahden hengen "studiosta" ei netissä ollut yhtään kuvaa. Mielikuvamme siis sijoittuivat jonnekin lasiseinäisen bondage-studion ja roskakatoksen välille. Lähdimme siis hieman jännitystä vatsan pohjassa hakemaan avaimiamme.

Huoneisto oli kuitenkin loistava ja oma keittiö mahdolisti ilta- ja aamupalan syömisen omalla parvekkeellamme, josta muuten ei ollut ollenkaan hullummat näkymät.

McDonaldsin kyltti oli oikeastaan ainut, jonka olisi pyyhkinyt pois kuvasta.

Iltaisin kun läheinen huvipuisto avasi porttinsa oli hauskaa kuunnella ihmisten rääkymistä FlingShotissa ja muissa vempeleissä. Itsehän en miosiin uskaltautunut, mutta toisaalta en kokenut myöskään tarvetta itseni rääkkäämiselle.

Satamassa oli ankkuroituna ihan oikea Black Pearl, mutta Jack Sparrowta en valitettavasti nähnyt, vaikka tunnelma olikin kuin suoraan kyseisistä leffoista.

              

Keskellä Aiya Napan keskustaa oli vanha luostarin aukio sekä pieni kappeli. Tunnelma oli jännä, sillä ulkopuolen meteli ei yltänyt näiden muurien sisäpuolelle ja ilmapiiri olikin oudon seestainen ja rauhallinen. Tuntui kuin olisi avannut Narnian oven toisen maailmaan ja aikaan.

Kyproksella on myös valtavat määrät kulkukissoja, joista suurin osa, ainakin Aiya Napassa, tuntui olevan kovin nuoria ja osa vain pieniä pentuja. Kulkukoiria sen sijaan näkyi koko matkan aikana vain kaksi ja niistäkin toinen oli hyvätapaisempi kuin ystäväni oma koira.

Linnanneito

Seinän koloon oli veistetty kivinen kyyhky, tai ainakin haluan uskoa että se on kyyhky eikä pulu.

Ylemmäs mäelle kävellessä avautui kaunis näkymä kaupungin ylle, auringon laskusta puhumattakaan.

Teasers -baarin sisäänheittäjistä muodostui jo puolivälissä lomaa yleinen vitsaus sekä yleinen vitsi. Loppu lomasta nämä nuoret miehet tunnisti jo kaukaa, mutta niin alkoivat hekin muistamaan meidät.

Tällä rannalla lähdimme ensimmäisen kerran eri teille ystäväni kanssa, sillä katseltuani tovin verran kuinka ystäväni tutkiskeli komean miehen kitarisoja, päätin että on aika mennä nukkumaan. Kehoitin ystävääni koputtamaan oveen tai soittamaan kun haluaa itse tulla nukkumaan. Lähdettyäni kävelemään, jäi miehen kaveri vaivaantuneena pyörimään paikalleen, minkä jälkeen hän hölkkäsi perääni ja totesi, että saataa minut hotellille. En siis ollut ainut, jolla oli epämukava ja ylimääräinen olo.

Hotellilla sain kauhean omantunnon pistoksen. Kuinka saatoin jättää ystäväni vieraan miehen kanssa? Hetken aikaa olin jä lähdössä etsimään ystävääni, mutta totesin sen turhaksi varsinkin jos hän palaisi sillä välin hotelille. Kävin siis nukkumaan ja rukoilin kaikilta jumalilta, että hän palaisi ehjänä takaisin. Aamuyön tunteina sitten heräsin vienoon koputukseen. Oven takana oli silmin nähden taivaissa käynyt ystäväni, joka näytti kovin häpeilevältä. Kuului hento "anteeksi". Kaappasin ystäväni syliini ja totesin, että ei mitään, pääasia et oot täällä ja kunnossa.

Aamuisin meidän työnjako oli itsestään selvä, eikä siitä edes keskusteltu kertaakaan ääneen. Minä heräsin yleensä ensimmäisenä ja hilpaisin viereisestä marketista aamiaista kunnon naisen tavoin ja ystäväni kömpi aamu-unisena (ja toisinaan krapulaisena) aamiaiselle kunnon naisen tavoin.

Naureskelimmekin pitkästä aikaa yhdessä olessamme, että ollaan sitä aika täydellinen parivaljakko. Jenni toimittaa minun naisellisen puoleni virkaa ja minä taas olen Jennin miehinen puoli. "Päiväsäde ja menninkäinen" oli myös osuva termi takkutukalle ja elovena-tytölle, tosin luonteemme ovat taas päinvastoin minun ollessani päivänsäde ja Jennin menninkäinen. Lyhyesti sanottuna rakasta tätä naista ja ikävöin aikoja, kun päivittäinen näkeminen oli normi.

Pirates Inn oli koko Aiya Napan ehdottomasti paras tanssipaikka. Lavoilla ja tangoilla tanssivat baarin asiakkaat ja baarimikot olivat oikeaa "pocket boy" materiaalia. 

Toim.huom. "pocket boy" on reissussa lanseerattu termi tarkoittamaan niitä syötävän suloisia miehiä, jotka tekisi mieli pakata taskuun ja ottaa mukaan, ihan vaan vaikka lasikaappiin silmän iloksi.

Tämä on sitä nykyaikaa. Toisinaan olen itsekin mietinyt missaanko jotain katsellessani maailmaa kameranlinssin läpi, mutta tulin siihen tulokseen, etten ainakaan enempää kuin he, jotka poistuvat fyysisestä ympäristöstään jonnekin muualle.

Ehkä kaunein tuoli ikinä! Pakko saada tälläinen!

Aiya Napan rantaviiva oli karua seutua, sillä kaupungin sekä rantaa seurailevan pääkadun väliin jäi hotellikeskittymien rantoja lukuunottamatta pelkkää karua joutomaata ja roskaa.

Vaikka kylmä ja voimakas tuuli koettelikin meitä, eikä lämpötilat yltäneet keskiarvo lukemiin, oli vedessä puljaaminen silti must-to-do, kun ollaan rantakohteessa. Harmiksi suurin osa rannoista oli todella kivikkoisia ja tuuli sen verran voimakas, että sai tosiaan katsoa minne astuu, ettei aallot heitä karikkoon.

Luksushuviloita meri- ja joutomaanäköalalla.

Pyöreitä puskia ja välimeren kivirakennuksia. Valkoisesta ja sinisestä tulee niin Kreikan loma mieleen vuodelta 2004.

Löysimme eräästä kivikkoisesta niemenkärjestä syvänteen ja luolan, jonne oli kirjoiteltu puumerkkejä hiilellä. Huomion arvoista oli, että kaikki merkinnät olivat tältä vuodelta, puhdistavatkohan talven sateet seinämän joka vuosi valmiiksi uusille merkinnöille?

Suolaa rantahietikolla.
Näimme loman aikana useampiakin pieniä trombeja, mutta likimmäksi osui tällä rannalla, kun toisestä päästä rantaa (ehkä 50 metrin päästä) trombi pyyhkäisi pienen venevuokraamon yli heittäen kojun paperit ja tavarat pitkin poikin mereen asti ja kääntäen puolet veneistä ylöalaisin. Sanoisin ehkä, että vähän siistiä seurata vierestä! Vuokrauskojun pitäjiä kävi tosin ehkä vähän sääliksi, sillä se miten vakaasti he suhtautuivat asiaan, kertoi aika varmasti siitä, ettei ollut ensimmäinen trombi heidän kojussaan ja tuskin viimeiseksi jää.

Paikallinen mänty!

Aiya Napan kuuluisin party beach eli Nissi beach. Ihmisiä oli ihan hitosti liikaa.

Vatsa sisään ja näytä hyvältä! Aika napa!

Ehkä siistein ja pöntöin kukkaruukku ikinä.

Jännä kukka.

Cape Greco on huikean korkea vuori niemen kärjessä Aiya Napan ja Protaraksen välissä.

Aivan niemen kärjessä,  vuoren juurella on pieni majakka.

Päätimme tehdä pienen vaelluksen ja patikoida Aiya Napasta Cape Grecon huipulle. Matkaa kertyi yhteensä arviolta 16km. Matkalla oli aivan ihania pieniä hiekkarantoja, joissa näkyi vain muutamia hassuja uimareita, sillä kovin moni ei poistu näin kauas lomakeskittymistä.

Koko saari oli todella kuivaa ja karua, eikä kasveja juuri ollut. Maaperä oli lähinnä todella terävää ja röpelöistä kiveä, joka haastoi tosiaan olemaan kopastumatta röpelöisessä maassa, sillä siinä oli samantien ollut polvet ja kädet auki. En tiedä varmuudella, mutta omaan silmään näytti vahvasti siltä, että koko saari on vanhaa meren pohjaa.

Kärjessä oleva muodostelma on nimeltään "Mushroom stone". Joistain kulmista se itseasiassa näyttikin ihan tatilta jalkoineen ja lakkineen. Sienen takaa pääsi kiipeämään pieneen luolaan "lakin " alla. Tosin me emme käyneet siellä, koska siellä oli jo ihan liikaa ihmisiä.

Muutoinkin koko lahdelma oli todella upeasti kulunut aaltojen käsittelyssä. Meren pohjan sävy ero on uskomattoman kaunis.

Aavikon kukka.

Puolivälissä Cape Grecoa. Paikoitellen polku oli sen verran kapea, että alkoi jo ihan itseäkin hirvittämään, vaikka normaalisti rakastan kiipeilyä. Pitkin matkaa in-side- vitsiksi muodustuikin "Nyt on taas kompastuminen kielletty". Näitä kylttejä kun oli pitkin matkaa kaikilla kiellekkeillä. Näissä kompastuminen/kaatuminen/tippuminen oli kielletty kolmella kuvalla, joissa liikennemerkki ukolle käy kovin huonosti. En tajunnut tosin, nyt kun mietin, ottaa kuvaa yhdestäkään.

Ehkä parhaan picnic maisemat vähään aikaan! Kyllä kelpasi lounastaa ja kyllä kannatti tarpoa tänne asti! Tuuli oli sen verran kova huipulla, että eväiden paikallaan pysymistä varten oli etsittävä oma pieni kallion kolo, joita onneksi oli riittämiin.

"Ommmmmm"

"High Again" - Totta, aika korkealla ollaan.

Postikortti -pariskunta.

Sea Platter paikalliseen tapaan. Herkullinen oli! Ja söin kaiken, vaikka edelleenkin häpeäkseni myönnän vierastavani ruotoja. Mutta eiköhän siihenkin vielä totu, kun tarpeeksi muistaa itseään niille altistaa!

Huonon kelin vuoksi emme päässeet hyppimään kielekkeiltä, mutta laivan yläkannelta kylläkin! Ja hauskaa oli jahka ekan hypyn jälkeen oppi pitämään biksuista kiinni ja tokan hypyn jälkeen nenästä!

Captain Marko käskee, anna pusu!

Viimeisenä iltana uskaltauduimme tutkimaan ikkunastamma näkyvää tivolia hieman lähemmin. Kyllä se maailman pyörä oli vain valtava. Jännittävää oli myös kuulla sitä kutsuttavan myöskin "Paris wheel" nimellä.

Ja ylhäällä oltiin tosi ylhäällä! Nyt taas vähän pelotti, eikä vähiten siksi, että huipulla satuin muistamaan sen video pätkän, jossa tälläinen kaatuu. Tämän jälkeen pelotti myös muita korin matkustajia. Olkaatte hyvät!

Takas tullessa lentokentällä pyöri joku lahko. Mumisivat kirjat kädessä ja hakkasivat otsaa seinään. Kävipä siinä jo pariin kertaan vartiakin katselemassa tilannetta. Noin tunnin toimituksen jälkeen he riisuivat kaapunsa ja laittoivat mustat hatut päähänsä ja palasivat penkeillä istuvien huivitettujen naistensa luokse.

Kaiken kaikkiaan oli erittäin onnistunut reissu! Ei ollut yhtään kissatappelua ja kelit olivat suhteellisen suotuisat. Ensi kerralla tosin Aiya Napaan pitäisi tulla vähän isommalla kaveriporukalla ja sesonki aikaan. Ja tätähän toki jo kovasti suunniteltiin rantabaareissa istuessamme.

Itse kun tulen seuraavan kerran Kyprokselle pakkaan rinkkani ja liikun kaupungista toiseen käyden myös pohjoisen vuoristoisemmalla seudulla Turkin miehittämällä alueella sekä länsirannikolla Pafosissa, näin pari mainitakseni.

Mutta ei ihan heti uudestaan, sillä on niin paljon nähtävää tässä välissä. Tammikuussa otan suunnan Espanjaan perheeni kanssa ja ensi syksynä pakkaan rinkkani ja suuntaan jäämerelle. Keväällä saattaa joutua käymään jossain, jos ei jaksa näin pitkää väliä odottaa.

Kiova, Ukraina

"Miksi teidän pitää mennä juuri Ukrainaan?!? Eikö mikään muu kävisi??" 

- Äiti-

"Älkää menkö metroon! Yhden matkan aikana lähtee kaikki lompakosta alkaen!" 

- Keski-ikäinen mies lentokoneessa -

"Ukrainaan? Miksi? Mikä teitä vaivaa?" 

- Työkaveri -

"Hulluja molemmat! Minä en ainakaan ikinä!" 

- Kaveri - 

"Älkää nousko taksiin lentokentältä, ne ovat mafian omistuksessa ja kynivät teidät puhtaaksi." 

- Mies lentoasemalla -

Näillä eväillä siis ihmiset saattelivat meidät matkaan. Voin sanoa suoraan, että Ukrainaan menessä pelotti ihan helevetin paljon enemmän kuin sieltä pois tullessa. Todellisuudessa emme myöskään ehtineet nähdä kuin vain pienen palan Kiovaa, tuota 5 miljoonan asukkaan kaupunkia, sillä välilaskumme oli molempiin suuntiin vain 20 tuntia. Tästä huolimatta emme pelänneet kertaakaan koko 40 tunnin maassaolon aikanamme ja jännistystäkin oli matkassa juuri sopivasti.

Bussin ikkunasta (Polit - AirportBus vie suoraan Boryspilin lentokentältä päärautatieasemalle 40 hryvnialla) sai mukavan yleiskatsauksen Kiovasta sekä paikkallisesta luonnosta tunnin matkalla lentokentältä rautatieasemalle. Mielestäni kaupunki oli hyvinkin perinteinen Neuvostoliiton hallinnassa ollut kaupunki. Talot olivat vanhoja ja suhteellisen rumia laatikoita seinät täynnä ilmastointi laatikoita, joita muuten tuntui olevan kerrostaloissa joka huoneistossa omansa. Kerrostalot olivat myös huikean korkeita, enkä valehtele sanoessani, että en uskaltaisi asua yhdenkään huipulla saati alimmissa kerroksissa. Toisaalta jos olisi pakko: sortuisitko korkealta vai haluaisitko koko rakennuksen niskaasi? Sitä voi pohtia.

Ensimmäisellä vierailullamme joku veri-bisi-bisnesmies päätti "pelastaa" meidät pahalta maailmalta ja otti meidät Kiovan lentokentällä siipiensä suojaan. Hän neuvoi meille taksi kulttuuria ja kertoi tuntevansa kaikki kuskit täällä, sillä olihan hän Koneykkösen toimitusjohtaja tai jotain vastaavaa. Hyppäsimme siis ventovieraan suomalaismiehen perässä tunnuksettomaan mustaan "taksiin", jossa ei ollut mittarin mittaria, ainoastaan gps-laite, joka ei löytänyt hostelliamme kartalta. Oikea katu sentään näytti löytyvän. Tässä kohtaa ehkä vähän jännitti ensimmäisen kerran, varsinkin kun bisnesmies tuli kysyneeksi varmistimmeko ennen lähtöä, että hostellimme on oikeasti olemassa.

"Öh... ei tullut mieleen".

Loppumatka keskustaan menikin siis vähän jännitellessä ja kohteliaita hyminöitä suusta päästellen bisnesmiehen retostellessa tiedoillaan ja saavutuksiillaan. Olihan hän sentään auttanut meitä ja maksoi vielä puolet taksistakin. Sain pomittua itse-hypetyksen seasta myös muutamia mielenkiintoisia tiedon muruja. Valkoiset taksit ovat todellakin mafian omistamia ja kuskit joutuvat maksamaan suurimman osan tienesteistään mafialle, mikä tekee kilometri hinnoista korkeita. Ukrainalaiset ovat myös aina puhelimessa, aina. Tämä tulikin hyvin selväksi seuraavalla lennolla Kyprokselle; hyvä että kone oli edes maassa, kun koko koneellinen ukrainalaisia jo pälisi puhelimissa. 

Päädyimme kuitenkin lopulta oikealle kadulle ja löytyihän se hostellikin sieltä. Tosin pienen etsiskelyn jälkeen, sillä kyltti oli ehkä pienin koskaan näkemäni. Sisäänpäästyämme kaikki epäilykset kuitenkin haihtuivat. Bumba hostelli oli pieni ja vaatimaton, mutta sitäkin kotoisampi. Hostelli pyörittivät nuori pariskunta, Viktor ja Natalia, jotka olivatkin enemmän kuin avuksi meille paikallisen valuutan puuttuessa ja iltapalan etsinnässä.

Nukuimme 8 hengen huoneessa, mikä sopi vallan mainiosti yhdelle yölle. Kaikki muut asukkaat tuntuivat olevan ukrainalaisia ja näin meidänkin oletettiin olevan. Jäimme miettimään, että kaikki muut asukkaat saattoivat hyvinkin olla omistaja parinkunnan ystäviä. Innostus olikin siis suuri, kun kuulivat meidän olevan Suomesta.

Kaupungilla kävimme illalla kävelemässä sen verran, että löysimme läheisestä marketista ilta- ja aamupalatarpeet. Marketissa koimme sen toisen jännittävän hetken, kun paikallinen narkkari yritti ilmeisesti varastaa jotain ja suuttui vartioille kun jäi  housut kintuissa kiinni. Tämän siis päättelin itsekseni ymmärtämättä sanaakaan käydystä huuto-keskustelusta.

Hyvin nopeasti kävi myös ilmi, että punaisia päin ei kannata kävellä ja vihreilläkin kannattaa varmistaa molemmat suunnat kolmeen kertaan. Tämä siis sen jälkeen kun keskellä kaupunkia aavistuksen urheilullisempi auto ampaisi kuin luoti ohitsemme toinen samanmoinen kannoillaan. Olo oli kuin olisi tipahtanut suoraan keskelle Need For Speed -peliä. Myöhemmin näitä ääntänopeampia kuskeja näkyi niin kaupungin kaduilla kuin moottoritielläkin.

Vastapainona rumille ja ankeille neuvosto-rakennuksille näkyi myös kauniita kappeleita ja taidokasta muotoilua, joihin oli selkeästi haettu vaikutteita muista vauraista kaupungeista aina Aasiaa myöten.

Kiovassahan kuitenkin rahalla voi saada ihan mitä vain, sillä kaikki on ostettavissa. Siis ihan kaikki.

Savonlinnan oma Mordorin piippu tuntui kovin pieneltä ja ympäristöystävälliseltä verrattuna näihin keskellä kaupunkia oleviin tuhnuttajiin. En välttämättä itse pitäisi ikkunoita auki viereisissä taloissa.

Loppujen lopuksi siis selvisimme hengissä ja monta kokemusta rikkaampina takaisin kotiin. Tosin viimeinen lento Kiovasta Helsinkiin omasi pienen jännitys elementin, kun vasta hampaidenpesun jälkeen Viktor muisti mainita, että hanavesi oli muuttunut edellisenä päivänä keltaisen-ruskeaksi ja oli käyttökelvotonta ja että vedestä tulisi vatsaoireita. Noh, Jennillä möllersi mahassa koko kotimatkan ja minä ripuloin kaiken mitä suuhuni koitin laittaa. Mutta olen silti ylpeä vatsastani, että aloitti vittuilun vasta kotimatkalla. Bulgariassa kuitenkin oksensin ja ripuloin koko viikon.

Luulen tämän pienen visiitin Kiovaan riittävän kyseisestä miljoonakaupungista, mutta Ukraina yleisesti jäi kiinnostamaan ja uskonkin matkustavani vielä sinne, mutta tällä kertaa maaseudulle.

Djakuju!

Paskahalvaus by Google ja Blogger

Pitipä lisätä bloggaus matkastani Kyprokselle ja Ukrainaan, mutta toisin kävi. Kiitos Googlen ja Bloggerin saumattoman yhteistyön ja niin perkeleen hyvin toimivien sivujen, joudun nyt hieman avautumaan eilisestä.

Kuva on osoitteesta: http://thebatcavebelow.blogspot.fi/

En vieläkään oikein ymmärrä mitä tapahtui, mutta kulku oli jotenkin tämä:

kirjaudun sisään Bloggeriin Googlen kirjautumissivulla kuten aina. Pääsen jopa sisäänkin, vaikka ensin valittaa jotain salasanan virheellisyydestä. Tässä vaiheessa Blogger ilmoittaa, etten kirjoita tällä hetkellä yhtään blogia, vaikka blogini on yhä näkysällä Bloggerissa, en vain pääse itse muokkaamaan sitä. Sama homma käy Googlen tunnuksieni kanssa. Näen oman Google-profiilini, mutta nyt ohjelma ehdottaa minua kaveriksi itselleni, siis mitä helvettiä? Kenen tunnuksilla sitten olen sisällä jos en omillani?

Säikähdän aivan helvetisti. Onko joku kaapannut tunnukseni vai onko Google ja Blogger päättäneet poistaa tunnukseni? Eivät ne ainakaan täysin poissa olleet, kun niitä pystyin katselemaan, mutten käyttämään.

Bloggerin sivulla oli ystävällisesti linkki, joka kehoitti klikkaamaan itseään, jos ei löydä blogiaan. Varmistin olevani blogini kirjoittaja ja asiasta piti tulla minulle gmailiin postia. Noh, viesti ei koskaan saapunut sähköpostiini. Minnehän se mahtoi mennä? Ohjeet kehoittivat vaihtamaan salasanan, mikäli viesti ei saavu. Nyt pelotti. 

Vaihdoin salasanan ja sain siitä vahvistuksen sähköpostiini.

Blogiani tai Googlen tunnuksia en siltikään saanut hallintaani.

Tässä vaiheessa soitin paniikkipuhelun luottonörtilleni ja kipitin hänen luokseen setvimään asiaa. Ongelmaan ei löytynyt ratkaisua vaikka kokeilimme kaikki vaihtoehdot läpi. Aikamme kahlattuamme Googlen vianilmoitus ja help-sivustoja läpi tuli nörtin tuomio: sivut ovat niin epäselvät ja huonosti rakennetut, ettei hän sieltä mitään löydä ja hän ei ymmärtänyt miten kukaan maallikko voisi koskaan saada hoidettua mitään ongelmia noilla sivuilla.

Hanskat lyötiin siis tiskiin ja istuttiin kädet sylissä kiroamassa Googlea ja Bloggeria alimpaan helvettiin ja pohdittiin pitäisikö luoda ihan oma sivusto, joka olisi selkeä ja yksinkertainen ja helppokäyttää.

Kuva on osoitteesta: http://www.slydesblog.com/2010/09/you-google.html

Päätin vielä viimeisillä voimillani kokeilla puhelintani. Ja kappas!

Puhelimeni antoi minun kirjautua sisään ja vielä ihan omille tunnuksilleni!

Mitä tapahtui? Minäpä kerron...

Olin kirjoittanut sähköpostiosoitteeseeni yhden pienen kirjoitusvirheen, jolloin Google ilmoitti minulle, että salasana tai osoite on virheellinen. Kokeilin luonnollisesti toista salasanaa ensin, mutta osoite riviin minun ei tarvinnut kajota, sillä Google laski minut sisään.. mutta ei minun omille tunnuksilleni, vaan Google päätti luoda tässä vaiheessa minulle täysin uudet tunnukset. Siis mitä helvettiä? Miksi Google ei missään vaiheessa ilmoittanut minulle luovansa uusia tunnuksia? Miksi kirjoitusvirheen pohjalta voidaan tuosta noin vain luoda uudet tunnukset kysymättä käyttäjältä mitään?

Noh, homma selvisi onneksi ja kukaan ei ollut hakkeroinut tunnuksiani, mutta vähän jäi sylettämään.

Tästä opimme ainakin sen, että älä kirjoita Googleen kirjoitusvirheitä tai voi tapahtua ihan mitä vaan ja koita vältellä ongelmia Googlen kanssa, sillä sen sivustolta et apua löydä.

PS. Voisiko Google ystävällisesti liittää sivuilleen jonkin suoran linkin tai puhelinnumeron asiakaspalveluun, jotta voisi kommunikoida ihan oikean ihmisen kanssa koneen sijasta.

Arvostele mun opinnäytetyö

Pitkä pakertaminen on nyt vihdoin palkittu valmiilla mallistolla. Matkaan on mahtunut lukuisia muuttujia ja hetkittäin uskoinkin taitojeni rajallisuuteen. Mutta tässä sitä kuitenkin ollaan!

Opinnäytetyöni käsittelee ekologisia ja eettisiä teemoja vaatetusteollisuudessa sekä näiden mukanaan tuomia rajoitteita ja resursseja suunnittelussa. Tämän kaiken pohjalta syntyi kulutusta ja muotivirtausten vaihteluja kestävä hamppu -vaatemallisto. Materiaaliksi valitsin käsinkudotun romanialaisen 100% hamppukankaan. Omantunnon pistos tuli, kun joutui näinkin kaukaa kankaan tilaamaan, mutta valitettavasti Suomessa ei 100% hamppukangasta saa. Teollisesti kudottu kangas olisi myös huonontanut kankaan ominaisuuksia.

Värjäsin kankaat luonnollisesti kasvivärein nokkosella, paatsamalla ja krapilla. Mainittakoon tähän, että kirjojen mukaan vaatteista olisi pitänyt tulla vihreä-kelta-punaisia, mutta toisin kävi. Olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen ja olihan tämä ensimmäinen kerta kun kasveilla värjäilin!

Suunnittelullisesti  mallisto henkii ihanaa maalaisromantiikkaa ja tuo mieleeni kuvat, joissa ukkini seisoo pellolla pussittavissa villakangashousuissaan.

Valmis mallisto sai ruskan hengessä nimen September ja nyt sinulla oikeus arvostella se. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä! Arvostella voit nimettömänä tai halutessasi voit jättää yhteystietosi kyselylomakkeen loppuun, jolloin olet myös pienen hamppu -aiheisen tuotepalkinnon arvonnassa mukana. Mahtavaa eikö?!

Arvostele September -mallisto täällä.

Lappi -housut ovat mallistoni unisexein vaatekappale.

 Horros -mekko sopii niin arkeen kuin juhlaankin.

 Vaellus -paitaa olin alunperin kaavaillut myöskin unisex -malliksi, mutta miesmallini näytettyä paidassa pikkutytöltä luovuin ideasta. Naisten paitana toimii ja on lämmin!

Väri -paita on tyttömäisen hempeä ja menee sekin arjessa ja juhlassa mukana.

Arvostele mallisto täällä!