Saksalaisten sotilaiden hautausmaa / Deutscher Soldatenfriedhof

Norajärvi, Rovaniemi

Suomen rintamilla kaatui II maailmansodan aikaan jopa 15 000 saksalaissotilasta,
joista noin 1000 Jatkosodan jälkeisen Lapin sodan taisteluissa.
Yhteensä 2683 saksalaista sotilasta on saanut viimeisen leposijansa täällä,
1963 käyttöön otetulla hautausmaalla.

Saksalainen Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge –järjestö on ollut mukana rakentamassa mestaa ja saksalaisilla onkin käyttöoikeus paikkaan veloituksetta,
niin kauan kunhan maaplänttiä käytetään sovitussa tarkoituksessa eli kalmistona.
Saksalaiset on muuten säntillistä porukkaa.
Vaatimukset paikan valinnan suhteen olivat jokseenkin tiukat.
Paikan tuli olla lähellä vesistöjä ja kukkuloita,
asutuksen tuntumassa, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla,
ja ehdottomasti havupuisessa metsässä,
sillä saksalaisten mielestä koivut roskaavat maisemaa.

Henkilökohtaisesti rakastan hautuumaita.
Niiden seesteistä tunnelmaa ja karmivan kolkkoa kauneutta.
Kuoleman läsnäolo on jotenkin aina kiehtonut ja rauhoittanut minua.
Ihmiset tuntuvat pelkäävän loppuja.
Näennäisen kontrollin menettämistä.
Mutta eihän kuolema ole loppu.
Se on vain horisontti, joka paljastaa,
että näkökykymme on hyvinkin rajallinen.

Deutscher Soldatenfriedhof / Saksalaisten sotilaiden hautausmaa

 'Hautausmaa' oli tällä kertaa terminä vähän harhaanjohtava,
sillä mausoleumi tämä pikemminkin mielestäni oli.
Nielin hienoisen pettymykseni sekä mielikuvat perinteisestä hautuumaasta
ja koetin katsoa paikkaa ennakkoluulottomin silmin.
Mausoleumithan ovat tavallaan kompakteja 'sisä-hautuumaita'.

Kappelin (vai mausoleumiko tämä nyt oli?) eteisaulassa
tulijoita sodan kauhuista muistuttaa

Ursula Quernerin veistos ”Äiti ja poika”,
jossa äiti pitelee kuolevaa poikaansa käsivarsillaan.

Suhteellisen karmaisevaa taidetta.

Tauluihin oli raapustettu kyseisen taulun alla lepäävistä vainajista
nimi, sotilasarvo sekä syntymä- ja kuolinpäivämäärä.

Tämäkin on Ursula Quernerin luomus

Mielenkiintoinen paikka kaiken kaikkiaan.
Olisin mieluusti viettänyt vielä hetken pidempäänkin täällä,
mutta talon isännällä oli hätä saada auto takaisin käyttöönsä.
Katsokaahan kun Alkon sulkemisaika läheni uhkaavasti.


*******

Tietoa kuulopuheiden tueksi poimin täältä:

http://personal.inet.fi/atk/omega/NJsuomi.html

http://retkipaikka.fi/vapaa/saksalaisten-sotilaiden-hautausmaa-norvajarvella-rovaniemi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksalaisten_sotilaiden_hautausmaa_(Rovaniemi)

Rollollollooo!

"Huhtikuu 2015 - 

Tänään teen sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt.

Tänään minua vähän pelottaa ja jännittää.

Jännittää, pääsenkö edes perille asti ja mitä sitten jos pääsen!

Tänään liftaan Savonlinnasta Rovaniemelle.

Matkaa on 670km.

Se on muuten puolet Suomen koko pituudesta.

Google ohjeistaa, että se tarkoittaa noin 8 tuntia liikettä.

Aamu valkenee kirkkaana ja kauniina.

Miksi teen tämän?

Koska voin.

Koska minua vähän pelottaa.

Elämä alkaa siellä, missä tuttu ja turvallinen loppuu.

Pelottavinta on aina lähteminen ja

matka on määränpää."

Kerroin ystävilleni, että tämä on vähän sellainen salainen matka.

Tästä ei tarvitse ennakkoon tiedottaa koko lähipiirille.

Kysyivät onko minulla parisuhdeongelmia vai?

Mitä? Siis ei tämä sellainen matka ole!

Tarkoitukseni oli sanoa, että äitille ei tarvitse kertoa vasta kuin perästä,

koska viimeksi kun liftasin 160km vanhempieni luokse,

tuli 20km välein viestiä joltain sisarukselta, että kai olen vieläkin kunnossa.

Äiti kulta oli kutonut vahvan turvaverkon matkalleni ja

silti odotti sydän syrjällään, jos en vaikka kaikesta huolimatta saapuisikaan.

Lopulta liftasin vain Kemiin asti. Ilta alkoi hämärtää ja olin ytimiä myöten umpijäässä.

Kemistä sitten huristelin kivasti junalla Rolloon.

Rovaniemi360

Perhe, jossa majoituin oli sydämellisimpiä ja lämpimimpiä ihmisiä, joita olen tavannut.

Kulttuurishokista toivuttuani ja
totuttuani röökin ja pontikan aromeihin, oli heihin helppo rakastua.

Eipähän sitä myöskään ihan joka päivä pääse kuuntelemaan
vanhan noitasuvun tarinoita ja viisautta.
Kuuntelinkin siis korvat höröllä tuolin laidalla innosta keikkuen.
Jännimmissä kohdissa tarinankerronta sai niskakarvat pystyyn ja kylmät väreet selkään,
vaikka oli kirkas iltapäivä!

Pakollinen turistinähtävyys

Ämmillä oli myös monta tarinaa taskussaan lapsuudesta kosken partaalla.

Kertoi koskeen mentävän aina jalat edelle, muutoin voisi pohjavirtaus viedä mukanaan.

Mikäli pysyi rauhallisena, pohjalle päädyttyä jaloilla ponkaistiin takaisin pintaan.

Jäihin taas kannattaa tippua kuuleman mukaan mieluummin kevättalvella kuin syksyllä, sillä jäänpinta on tällöin röpelöinen ja ylös pääsee kynsimälläkin.

"Ensin täällä oli vain seitsemän savua ja pappi.

Sittemmin Rovaniemestä kasvoi suurin kaupunki.

Ei asukasluvultaan, mutta pinta-alaltaan.

Täällä 80% asukkaista asuu omakotitaloissa."

Ihana kaupunki sanon minä.

Pienimuotoinen koti-ikäväkin ehti vaivata välissä.

Mutta niinhän sitä saattaa kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä käydä.

Istun hetken silmät suljettuina.

Ihminen on hyvin visuaalinen aistija.

Silmät kiinni kaikki näyttäytyy samanlaisena.

Silmät kiinni voin olla taas kotona.

Avaan silmäni.

Kyllä sinne kotiin vielä kerkiää.

Jaettujen kahvikupposten ääreltä,
pääsin myös seuraamaan lähietäisyydeltä kantaväestön elämää.
Mukavaa sakkia täytyy myöntää.
Sydämellisiä hyökin, kuten kaikki täällä tuntuvat olevan.
Jossain vaiheessa keksin, että elämä täällä muistuttaa vähän elokuvaa.
Ah, niinpäs olikin. Reindeerspotting kuvattiin Rovaniemeltä.

"Täällä Rovaniemellä meillä on 700 vuoden perinteet juomisessa,
laulamisessa ja naimisessa.

Eikä se siitä ihan heti ole muuttumassa.

Siitä tuntee Rovaniemen pojan!"

Mine your own business!

"Näetkö hänet? Hänet, joka istuu kulmapöydässä?
Rumpali soitti joskus Suomen kuuluisimmassa bändissä
ja hänellä oli maailman kaunein vaimo.
Rumpali kuitenkin joi uransa ja bändinsä. Joi vaimonsakin.

Nyt ei voi lopettaa juomista, koska kaiken jälkeen asia,
jonka Rumpali muistaa on vaimonsa.

Niin, vaimo lähti juomisen vuoksi
ja nyt Rumpali ei voi lopettaa juomista, koska vaimo lähti.

On se ihmiselämä kummallinen."

Kotimatkalle onnistuin sopimaan kimppakyydit koko matkalle.

Onneksi, sillä ennen puolta matkaa alkoivat soida
'Tappaja influenssa ja Tamiflu -episodin' alkutahdit.

Ennen tätä ehdimme kuitenkin pohtia mm. elinsiirtoja.
Jossain oli kuulemma yritetty nyt yhdistää ihmisen päätä toisen vartaloon.
Meidän huomiomme kiinnittyi kysymykseen 'kuka uudessa ruumiissa asuu?
Pään omistaja vai ruumiin omistaja?
Asuuko sielu päässä vai sydämessä?
Onko lopputulos sekoitus molempia?
Mahtuuko kaksi sielua samaan ruumiiseen?

Kotiin oli mukava palata,

vaikka sama 'Savonlinnaan paluu' -ahdistus iski,

kuten kohdallani on viime vuosina ollut tapana.

Jotenkin siitä on vain aina päässyt yli sitten ja

onkin ollut ihmeellisen helppoa taas tuudittautua pikkukaupungin uneen.

Sanotaan, että on hyvä käydä välillä muualla, jotta osaa arvostaa sitä mitä on.

Sanotaan myös, että jos ei ole mukava palata kotiin, on kotona aika tehdä muutoksia.

Onhan sitä tämän kaupungin katuja ja metsiä tallattu jo seitsemän vuoden ajan.

Se on toiseksi pisimpään yhdessä kaupungissa tämän elämäni aikana.

Ehkäpä nyt alkaa olla taas se aika vaihtaa maisemaa.

Hymyile, sillä...

Kanin kolossa - An old treehouse wreckage

Tappaja-influensasta ja siihen määrätyistä lääkkeistä selvittyäni,

lähdimme ystäväni kanssa varovaiselle kävelylle lähipusikkoon.

Eihän minulla voimia vieläkään ollut, mutta uumoilin raittiin ilman,

metsän rauhan sekä rakkaan seuran tekevän ihmeitä ololleni.

Sitä paitsi viikon erakkoilun jälkeen olin valmis muodostamaan

sosiaalisen kontaktin vaikka sammaleen kanssa.

Betonikuutiossani lojumisen jälkeen kaikki oli mitä mielenkiintoisinta.

Tuoksuuko ilma aina näin hyvältä?

Kutittaako tuulenvire aina näin hellästi poskikarvojani?

Onko sammal aina ollut näin pehmeää jalkojeni alla?

Pitkälle kun ei uskaltanut heti lähteä revittelemään,

niin tuli tutkittua tarkemmin se vähä mitä jaksoi.

Molempien suureksi yllätykseksi talojen ja teollisuuden väliin jäävä

puolen hehtaarin metsä osoittautui oikeaksi kanin koloksi!

Kuinka emme ole ennen nähneet täällä käydessämme?

Retken kohokohta oli romahtaneen puumajan jäänteet.

Sekä jäniksen raato, mutta siitä ei ole tällä kertaa kuvaa,

kun kaikki kädet tarvittiin kaverin koiran irrottamiseen raadosta.

A pile of garbage again... no wait!

Can you see? It's collapsed treehouse!

I know it's all basically just garbage, but still...

in it's own way, it's so beautiful when nature takes over.

Auringonpimennys -retki ja muita seikkailuja

"Aurinko pimenee osittain koko maassa."

"Täydellisiä auringonpimennyksiä nähdään jossain päin maapalloa

noin 18 kuukauden välein."

"Seuraava täydellinen auringonpimennys näillä leveyksillä on vuonna 2126."

Picnik eväistä ja täydellisestä rantakallio spotista huolimatta enhän minä mitään pimennystä sitten nähnytkään. Se tosin oli ihan oma moka, kun en ollut tajunnut ajoissa hommata välineitä. Ja toisaalta kuulin vasta jälkikäteen ne kaikki hyvät vinkit. Päällimmäisenä jäi mieleen, että kannattaa omistaa useammat kuin yhdet aurinkolasit ja noetusta lasista ei näe läpi koko aurinkoa.

Edes yleisvalaistus ei mielestäni huomattavasti muuttunut pimennyksen aikana.

Eväät syötyäni ja sormet teemukissa lämmiteltyäni kyllästyin koko touhuun ja lähdin jatkamaan matkaa kohti mielenkiintoisempia seikkailuja.

"Pieleen mennyt hetki, ei ole pilalle mennyt retki!"

Schaumanin piippu uudesta kulmasta.

Kevään jäävuoria!

Kuppikivellä

Rauhalinna villa / "Castle of peace"

The end of one thing is always the beginning of something else.

Elovena

Abandoned Places - An old house

An other treasure I found on my geocaching adventures!

Really old and in a bad shape. The door was open, so went in.

 Magazine "Hopeapeili" 7.9.1967
- Heikki Kinnunen on lupaava uutuus. -

 And this was in fact a pink house!

Melting snow and water drops from the roof sounded like footsteps.

But maybe I heard some other noise too, when I was in a back room.

Actually, looking more closely, this might be some farmer's storage now days.

Didn't wanna know about the noise, so went out from the hole in a back wall.
Sorry.

***

Oh, if you like this kinda stories, here's some more!

Abandoned farm house

Abandoned Finnish bunkers

Abandoned Finnish mental asylum / nursing home

Abandoned Finnish mill

Tam-Tam-Tamiflu

Tam-Tam,

avaahan se suu,

täältä tulee Tamiflu!

Syö eka ja sitten vasta nappi,

sanoi viisas Pilleri-Pappi.

Muutoin tulee huono olo

ja lattialle purjo noro.

Tai veri noro,

jos on oikein onneton polo.

Lisäksi saatat nähdä omia.

Ja siihen on syitä monia.

Pääkipu, sekavuustila, halluusinaatio.

Oikea sivuoireiden inkarnaatio!

Niin turvotusta, sanoi Pilleri-Pappi.

Närästystä sanoo minun mahan tappi.

Entä mitä kokemuksia muista potilaista?

Tjaa, ei tietoa, kun kuolivat jo kokeiluista!

Kevään juhlaa!

Pääsiäinen on yksi kevään merkittävimpiä juhlia.

"Se on merkinnyt paitsi paaston loppumista,

myös iloa talven päättymisestä ja kevään saapumisesta.

Pääsiäisen tavoilla ja teoilla kylvettiin siemenet tulevan kesän onnelle ja terveydelle.

Pääsiäisaatto eli lankalauantai oli väkevää aikaa – tuonpuoleisen väen uskottiin olevan liikkeellä. Aattosaunan ajaksi saatettiin kattaa pöytä vieraileville hengille samaan tapaan kuin kekrinä. Pahantahtoisia voimia torjuttiin piirtämällä suojaavat merkit ovien päälle."

-Suomenusko-

Myö ei nytten alettu piirtelemään vuokra-asunnon oven pieluksiin mitään

eikä saunaa valitettavasti ollut saatavilla, mutta näistä huolimatta keräännyttiin taas

rakkaimpien kanssa perinteiselle juhla-aterialle.

Yhdessä rakkaudella valmistettu ruoka,

maustettuna naurulla ja lämpimillä ajatuksilla

maistuu vain niin paljon paremmalta.

Pääsiäisaterialla tarjolla oli perinteistä tunisianjuutalaista Shakshukaa pitaleivän kanssa

sekä keväistä couscous-salaattia.

Kattauksen kruunasi sitruksinen-inkivääri-kevät-drinksu.

Pääsiäispyhinä kun oikein mikään ei ole auki ja kaikki chillaa himassaan
(osakseen varmaan juurikin em. syystä),
niin mitäpä muutakaan sitä touhuilisi,
kuin leipoisi muffinseja täydellisen kiireettömälle pääsiäis-brunsille!

Ensimmäistä kertaa tuli testattua myös suolaiset muffinsit ja kyllä kannatti!

Allapa teille herkkusuille ohjeet molempiin,
niin suolasiin kuin makioihinkin yksilöihin!

Tomaatti-feta muffinsit

3,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl ruokosokeria

1 tl ruususuolaa

2 tl leivinjauhetta

1 dl täysmaitoa

2 munaa

100g sulaa voita

1 pkt fetaa(-valkosipulia-oliiveja) öljyssä

6-8 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä

basilikaa

mustapippuria

Marja-aronia-raparperi-suklaa muffinsit

3,5 dl vehnäjauhoja

2 dl ruokosokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 dl täysmaitoa

2 munaa

100g sulaa voita

muutama pala rouhittua maitosuklaata

2 dl raparperia

1,5 dl marja-aronian marjoja

1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

hasselpähkinärouhetta

Sulata voi valmiiksi, samoin marjat/raparperit, jos käytät pakastettuja.

Marjoja/raparperejä voi myös vähän survoa, ettei jää kirpakoita kökköjä muffareihin.

Aurinkokuivattuja tomaatteja kannattaa myös pilkkoa vähän pienemmäksi, samoin valutella vähän öljyjä pois. Sama homma feta paketin kanssa.

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään.

Lisää maito, munat ja voi. Sekoita tasaiseksi.

Lisää sekaan makujutut, joko suolaisen tai makian repseptin mukaan ja sekoita tasaiseksi.

Annostele muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 min.

Bon Apétit!

PSsst! Täälläpä on resepti mehevään punajuuri-vuohenjuustopiirakkaan!