Pakokauhua pyykkituvalla

Tällä kertaa kaikki alkoi siitä kun sain pyykit alakerran Neuvostoliitonaikaiseen täysin manuaalisti toimivaan teollisuuspyykinpesukoneeseen ja pesuaineet sisään. Olin monena kertana istuessani pyykkituvalla ja ohjatessani koneen toimintaa askel askeleella, toivonut sen leviämistä tai vastaavasti toivonut itseltäni rohkeutta kysyä oman pesukoneeni sijoittamisesta pyykkituvalle, kun se ei asuntooni mahtunut. Yllättäen kone sitten lopettikin pyörittämisen tällä kertaa. Rumpu ei  pyörinyt mihinkään, mutta lämpötila koneessa vain nousi ja nousi, niin ettei sivun metalliluukkuun voinut enään käsin koskea. Tämäpä kiva, en ollut osannut varautua sen hajoamiseen juuri nyt, juuri tällä kerralla. Olin vasta kerännyt rohkeutta melkein vuoden päivät ja hionut puhettani omaa konettani varten.

Sain kuitenkin laskettua vedet pois manuaalisesta poistoputkesta ja revittyä tulikuumat ja pesuaineen kirjoittamat pyykkini ulos koneesta. Kiroiltuani hetken soitin vuokraisännälleni, kysyäkseni kenelle tuli ilmoittaa siitä, että pesukone ei toimi ja keneltä tulisi kysyä lupa, tuoda oma 2000-luvun automaatinen pesukoneeni vanhan paskan vierelle. Vastaukseksi sain myöntätuntoa ja listan talossani asuvista hallituksen jäsenistä. Niinpä tietysti, nyt tuli eteen vielä toinen ongelma; mennä kertomaan tuntemattomille että heidän koneensa hajosi juuri minun käyttökerrallani.

Yllättäen kukaan ei ollut paikalla lauantai aamuna, paitsi herra ja rouva K, mutta he sanoivat etteivät kuulu hallitukseen. En epäillyt sitä hetkeäkään, sillä he vaikuttivat todella pelottavilta ja sekavilta. Vihdoin sain kuitenkin kiinni parin väärän tai tyhjän oven jälkeen hallituksen varajäsenen.

Olin siis kerännyt rohkeutta mennä puhumaan tuntemattomille naapureilleni jo tovin verran pyykkituvalla ja tietenkin paniikin sekainen pakokauhu ja tuskanhiki nousivat viimeisellä ovella, kun joku asiallinen vihdoin avasi, niin pahoiksi, että änkytyksen pahenemisen seurauksena alkoi itkettää. En edes tajunnut hävetä räkää vuotavaa nenääni yrittäessäni saada kakaistuksi asiani ulos asti edes jotenkin ymmärrettävässä muodossa.

Tiedä sitten mitä vanha-rouva-hallituksenvarajäsen ajatteli esiintymisestäni, sillä jälkikäteen tulin pohtineeksi olisiko pitänyt selventää, etten itkenyt pyykkien vuoksi vaan koska pelkään kontaktia vieraisiin ihmisiin. Kävi siis kuitenkin ilmi, että kaikki muut ovat todellakin mökeillään ja että pesukone on ollut jo jonkin aikaa rikki, siihen ei vain oltu vaivauduttu laittamaan lappua ilmoittamaan asiasta. Hänen mukaansa oli myös oikein sovinnainen idea laittaa omakone vanhan vierelle eikä ounastellut kenenkään paheksuvan asiaa.

Pyysin nyt siis vanhempiani ajamaan 200km ja tuomaan pesukoneeni. Eipähän tarvitsisi enään pestä kaikkea käsin, lakanoita lukuunottamatta, sillä vanha manuaalikone kun onnistui pilaamaan jo muutamat neuleeni kovakouraisessa jyystössään. Nähtäväksi jääkin siis kun alkuviikosta toivottavasti saan yhteyden hallituksen täysjäseneen, että saako koneeni olla pyykkituvalla vai ei. Pahimmassa tapauksessa sama henkilö joka valehteli hallituksen kokouksessa minun tupakoivan sisällä, laittaa vanhempani ajamaan uudestaan 200km hakeakseen pesukoneen pois ja minun alkaessa pestä kaikki vaatteeni käsin, siis myös ne lakanat.

Toisaalta en yllättyisi, jos koneeni saisi jäädä, mutta sillä ehdolla, että sitä käytetään selkäni takana muidenkin pyykkien pesuun.

Pitänee hommata munalukko.

Tyyntä ennen myrskyä

Istun pimeässä yössä parvekkeella. Riippumatto keinuttaa minua eestaas, vaivuttaa minut transsiin.

Lounaisen taivaan ovat täyttäneet sysimustat pilvet, joiden muotoja valtavat salamat piirtävät näkyviin. Salama toisensa perään välähtää valaisten koko taivaan rannan, välillä vain kajona, välillä näyttävinä sähköankeriaina. Kirkkaan oranssi salama iskeytyy suoraan maata kohden ja kipinöi, liekö osui jonnekin.

Näkymä on jumalainen, kun äiti luonto näyttää voimiaan, äänettä, täyden hiljaisuuden vallitessa. Kuulen kaupungin viikonloppuillan humun ja humalaisten tyttöjen kikatuksen viereisen baarin portailla, mutta myrskystä ei kellään ole tietoakaan.

Onko tämä sitä tyyntä ennen myrskyä?

Toivon totisesti niin.

Vaivun syvemmälle riippumattooni, sytytän sammuneen sätkän ja jään seuraamaan valon ja varjon tanssia täydessä hiljaisuudessa.

Kutsun mielessäni myrskyä, tule tänne tule. Näytä mistä sinut on tehty.

Kotiruokaa vai roskaruokaa?

Olen kartellut todella hanakkaan aikuisiällä roskaruokapaikkoja. Näihin itse luen paikat, joissa myydään burgereita, ranskalaisia, nugetteja ynnämuuta epäterveellistä, lihottavaa, rasvaista ja tiesmiten keinotekoista ja prosessoitua muonaa.

Miksikö?

Koska se on pahan makuista ja siitä tulee vatsavaivoja sekä muita terveysongelmia.

Ideanahan ruoat ovat näidenkin paikkojen listoilla aivan mahtavia. Kyllä minulle kunnon hamburilainen maistuisi tai kullanruskeat lohkoperunat tai paneroidut kanat dipin kanssa. Toteutus on vain jäänyt vähän puolitiehen tai oikeammin mennyt täysin pieleen, jos lopputulos on tämä.

Hamburilaisia olenkin jo kesäisin itse ulkona grillissä tehnyt ja aivan mahtavia ovat olleetkin! Ensi kesänä aion jalostaa tätäkin ideaa vielä luonnollisemalle tasolle ja leipoa sämpylät itse sekä tehdä omin käsin oman jauhelihani broilerista. Ensimmäisissä burgerpihvi -kokeiluissa käytin valmis kalkkunajauhelihaa, mutta tätä nykyä on alkanut epäilyttää, että mitähän kaikkea sinnekin on jauhettu.

Lohkoperunoita olen myös monet kerrat uunissa paistanut ja kehitelly jos jonkin näköisiä dippejä kaveriksi. Jäljelle jäivät siis ne nugetit. Nyt oli vihdoin aika kokeilla millaisia tulee kun tekee home made. Ja voin sanoa, että veivät kielen mennessään!

Kanat suikaloin itse maustamattomista pihveistä ja korppujauhoa tein ruishapankorpuista huhmareella survomalla. Huhmareesta kiitos muuten äiteelle, joka isomummin(siskon?) vanhan minulle lahjoitti!

Marssijärjestys oli ensin vehnäjauhot, sitten tasaiseksi rikottu kananmunamassa ja lopuksi unkarilaisella paprikalla maustettu korppujauho. Omalla kokemuksella suosittelen käyttämään pihtejä kanojen dippailuun astioissa, sillä korppujaujo paakkuuntuu kivasti sormiin ja joka paikkaan munan kanssa tekemisiin päästyään. Samoin yllätti miten paljon korppuja menee riittävän määrän korppuajauhoa valmistamiseen.

Herkut oli ihan täydelliset ja kaiken kruunasi taas yksi parhaimmista dipeistäni tähän mennessä! Kiitos muuten kuuluu ystävälleni, joka vinkkasi, että turkkijuguun voi tunkea ihan mitä vaan maustekaapista ja saa hyvän dipin. Toimii!

Jään miettimään termejä näille ruoille, burgereille, paistetuille perunoille ja nugeteille. Pikaruokaa ne eivät ole, sillä valmistukseen kuluu aikaa kun rakkaudella väkertää. Roskaruokaa ne eivät myöskään ole sillä ravintosisältö on kohdallaan ja raaka-aineet puhtaita, eivätkä lisäaineet ole käyneet lähelläkään. Enpä siis keksi kuin sanoa, että kotiruokaahan tämäkin on.

***

Herkut kruunasi kunnon kuolemallamässäily elokuva The ABC's of Death. Elokuva käsitti 26 minielokuvaa, jotka esittelivät 26 eri tapaakuolla, 26 eri ohjaajan toimesta.

Täytyy sanoa, että reilu kolmannes oli todella mahtavia ja kekseliäitä ja reilu kolmannes jätti montun auki ja päähän kysymyksen "mitä vittua mie just näin?". Loput pari pätkää olivat vain. Eivät siis herättäneet pahemmin ajatuksia tai tunteita. Kaikesta huolimatta elokuva oli hienosti rakennettu ja pätkät valikoituneet niin, että kun oli kyllästymässä, niin tulikin täysin eri perspektiivistä lähestytty kerronta tai kuvaus- tai toteutustapa, että mielenkiinto heräsi uudelleen.

Elokuvassa oli myös hyvin paljon alatyylin huumoria, hyvin paljon seksiä ja erotiikkaa sekä verellä mässäilyä. Viimeinen on aika itsestään selvyys, keskimmäinen saa miettimään ohjaajien omaa seksielämää tai sen puutetta ja ensimmäinen nyt ei jaksanut naurattaa yhtään. Toisaalta kekseliäisyyttä on varmastikin vaatinut keksiä tapa kuolla sillä kirjaimella, joka aakkosista ohjaajan kohdalle osui. Ja jos en ihan väärin ole ymmärtänyt niin budjetti per elokuva ei ollut kovin suuri, joka ohjaajilla oli käytössään ja se ehkä näkyy toisinaan lopputuloksessa.

*******

Loppuun mainittava, että "ai saatana kun sylettää" fillaroida töistä himaan seuraava kuukausi. Viimeisessä jyrkässä ylämäessä ennen himaa on puolessa välillä bussipysäkki, johon vaihtuu mainos noin kerran kuussa.

Tässä kuussa se mainos vittuilee oikein toden teolla.

Rakas tyttäreni

Olin Skoghallissa keskellä ruottia ja piti lentää pienkoneella Arlandaan josta vaihto Helsinkiin. No tietty pienkone oli myöhässä ja lähti vasta about kun piti olla Arlandassa -ja missasin vaihdoin. Ei kun uutta lippua ja lopulta olin Helsingissä klo 01.00. Taapersin autoparkkiin ja - auton akku tyhjä.

Taapersin takaisin terminaaliin josta ystävällisesti lähtivät antamaan virtaa.

Auto lähti iloisesti käyntiin ja nousin ulos autosta kiittämään - ja - naps - auton ovet meni lukkoon. Auto käynnissä - koko omaisuus puhelinta myöten autossa. 

Soitettiin poliisia ja lukkoseppää ja lopulta se kentän täti keksi, että jos tulee bussi johon joku voisi heittää vara-avaimet. Tulihan sieltä, mutta isäsi ei herännyt - siksi soitin yöllä sinunkin puhelimeen, että olisin saanut veljiesi numerot - kun enhän niitä muistanut ja isäsi on laittanut ne salaisikis, että ei niitä saa tiedustelustakaan.

Vihdoin sitten bussi tuli lentokentälle klo 05. - - olin istuen torkkunut sen pari tuntia ja auto lotkotellut käynnissä parkkipaikalla- ja pääsin kotiin..

mitä opimme - matkusta aina auton vara-avain KAULASSA - ei olisi auttanut kassissa - joka oli autossa.

-Äiti-

Kyky rakastaa (itseään) ehdoitta

Jos ei kykene hyväksymään itseään sellaisena kuin on, rakastamaan itseään ehdoitta, kuinka voisi koskaan pystyä rakastamaan toista aidosti, ehdoitta? Hyväksymään toisen juuri sellaisena kuin toinen on.

Ei mitenkään.

Enkä puhu nyt huonoista päivistä, niitä on kaikilla. Asian ydin on hyväksyä itsensä myös huonoina päivinä. Hyväksymisen jälkeen voi pohtia syitä mielialalle. Itselläni auttaa yleensä pieni jutteluhetki ystäväni kanssa ja huonon päivän mysteeri alkaa avautua kuin trillerin juoni itsellenikin. Toisinaan syiden tunnistaminen ei auta oloon. Silloin käperryn ajoissa nukkumaan, sillä tiedän, että huominen on aina uusi päivä. Eikä uutta päivää kannata aloittaa menneisyyden murheilla. Ratkaisevaa siis onkin keskiarvo; oletko useammin tyytyväinen itseesi kuin tyytymätön. 

Ei pidä myöskään nyt luulla, että itsensä rakastaminen olisi narsismia, niissä on vissi ero. Itsensä rakastamisella tarkoitan tässä kohtaa juuri sitä armeliaisuutta itseään kohtaan, hyväksyntää. Tunnistaa asiat joista pitää itsessään ja ne joista ei pidä ja erottaa vielä näistä ne joita voit muuttaa ja jotka on vain hyväksyttävä. Mieti tämän jälkeen miksi et pidä jostain omasta piirteestäsi. Siksikö että joku muu on sanonut ettei pidä siitä? No mitä hän tietää tai kuka hän on arvostelemaan sinua? Älä siis tuomitse itseäsi vain, koska jollakulla muulla on ongelmia itsensä kanssa. 

Enhän minäkään väitä olevani täydellinen (se olisi sitä narsismia), vaan rakastan itseäni tälläisenä kuin olen kaikkine ”vikoineni”. Ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana olen tyytyväinen ruumiiseeni. Olen pitänyt siitä mahdollisimman hyvää huolta ja se on hyvässä kunnossa. Rakastan pieni sikkura silmiäni, ponnahduslautaa muistuttavaa nenääni ja kasvoihin nähden suurta suutani. Ja miksi en rakastaisi. Nehän ovat kuitenkin asioita, jotka tekevät minusta minun, eikä kenenkään muun näköistä. Ne tekevät minusta persoonallisen, erilaisen. Pidän myös siitä kuka olen, mutta se on vaatinut tutustumista itseeni. Tuntemaan ja tunnistamaan omat mieleni heikkoudet ja vahvuudet. Olen oppinut hyväksymään heikkouteni ja tehnyt niistä vahvuuksia, valjastanut ne omaan käyttööni. Tällöin myös sanana ’heikkous’ on todella harhaan johtava, sillä eiväthän ne ole enään heikkouksia, jos en niitä itse laske sellaisiksi, sillä kukaan muu ei sitä voi puolestani tehdä. Ei kukaan muu voi määritellä mihin olen kykenevä ja mihin en. Joten sanonkin, että minulle on erilaisia luonteenpiirteitä. Kaikki eivät pidä kaikista piirteistäni, mutta se onkin heidän ongelmansa, ei minun. Minä hyväksyn sen, että kukaan ei ole täydellinen, en edes minä.

Parisuhteessa nämä piirteiden erot korostuvat, kun yritetään sovittaa elämän tapoja ja rytmejä yhteen. Tämän vuoksi totesin, jos ei osaa rakastaa itseään, kuinka osaisi rakastaa toista.

Parisuhteiden suurin synti on halu yrittää muuttaa toista, halu muokata toinen itselleen sopivaksi. Oli se sitten tyytymättömyyttä puolison ulkonäköä tai luonteen piirteitä kohtaan, se on aina yritys muuttaa toista. Jos parisuhteessa, jossa sanotaan rakastavamme toisiamme, rakastaisimme oikeasti ehdoitta, vältyttäisiin paljolta mielipahalta. Tosiasia kuitenkin on, että toista ei voi muuttaa. Ainoastaan itseään ja omaa suhtautumistaan asioihin voi. 

Tunnistan edellisistä parisuhteistani tämän kaiken, halun ja tarpeen muokata toista, niin itsestäni kuin silloisista puolisoistanikin. Sen lisäksi tunnistan oman miellyttämisen tarpeeni, haluni hakea hyväksyntää mukautumalla toisen kohtuuttomiin vaatimuksiin siitä millainen minun tulisi olla. Kohtuuttomiin, koska en ollut sellainen. Kohtuuttomiin, koska kukaan ei voi olla muuta kuin on. Näinä vuosina kadotin itseni. Kadotin sen ihmisen, joka itse olin halunnut olla ja joka melkein olin ollutkin, mutta johon en koskaan saanut mahdollisuutta, koska kielsin sen itse itseltäni. Pidin itseäni niin huonona, että ajattelin muiden tietävät paremmin mitä minun tulee olla. Ajattelin, että olen olemassa, jos olen sellainen kuin muut haluavat minun olevan.

Aivan yhtä helposti kuin itsensä voi kadottaa, voi itsensä myös löytää. Minä löysin itseni. Minulla se vaati aikaa, itseinhoa, masennuksen, sairaalan suljetunosaston sekä ympärilleni ihmisiä, jotka hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin kullakin hetkellä. Tämän kaiken keskellä tutustuin itseeni. Ymmärsin kuka olen, mistä tulossa ja minne haluaisin mennä. Hyväksyin itseni, enkä enään yrittäisi muuttaa toista tai itseäni jonkun muun tarkoitusperien mukaan.

Olen oikein hyvä juuri tälläisenä, mutta se ei tarkoita, ettenkö haluaisi silti kehittää itseäni. Haluan olla lempeämpi, tyynempi, positiivisempi ja oppia hallitsemaan stressiä paremmin. Haluan pitää kroppani tälläisenä kuin se on, mutta odotan innolla iän mukanaan tuomia elämän juonteita kehossani, jotka muistuttavat siitä, että olen elänyt täysillä ja nauttinut ajastani.

Haluan elää ja rakastaa. Haluan rinnalleni ihmisen, joka hyväksyy itsensä ja minut juuri sellaisina kuin olemme. Ihmisen, jonka kanssa voin kehittyä yhdessä, kumpikin omilla ehdoillamme.

Samotessa kevät hangilla

03.06.1982 

Pälvi, saareke, täplä, laikku, läikkä.

28.06.1988 - Fuck life let's die

Tutkimusmatkalla

Ensimmäinen tutkimusmatkani johti taas kerran yhden niemen pidemmälle ja siis kauemmas keskustasta. Täältä alkoikin olemaan jo ihan kivat maisemat takaisin kaupunkiin. Luminietosten läpi ei tietenkään voinut olla varma, mutta oletan niemenkärjen olevan paljasta sileää kalliota. Selvitettäväksi jääkin siis onko tämä spotti kesällä liian tuulinen paikka picnikille. Maisemat olisivat ainakin silmiä hivelevät.

Pidemmälle ei kyllä toinnut lähteä näillä keleillä. Eikä kyllä mutenkaan, kun ei noista virtauksista niin tiedä, vielä. Ensi kesänä olisi kyllä tarkoitus vähän näihin rantavesiin tutustua. Haaveenani olisi nimittäin rauhallinen kesäpäivä kirjan ja mato-ongen kanssa ja toivottavasti omat kalasoppatarpeet.

Kävely reissuilla, jotka toisinaan kulkevat polkuja pitkin, kiitos Savonlinnan koiranulkoiluttajien, ja toisinan taas umpihangessa, kengät joutuvat koville. Ensimmäiset omat ja siis super-rakkaat Vagabondini joutuivatkin siis jo heti kättelyssä kovaan kulutukseen. Hyvälaatuiset kengät kyllä ovat olleet. Nauhat katkes aika nopeesti nilkasta, mut nyt pikku tuunauksella onkin uniikit Vagabondit ja lankkikerros antoi kauniin punan ja kiillon kenkiin. Kyllä nyt kelpaa taas popotella eteenpäin.

*******

Toinen tutkimusmatkani suuntautui vatsaani. Vaellusten jälkeen maistuu nimittäin lämmin keitto makunystyröitä hivelevältä.

Tässä alla resepti ihan huippuun porkkana-omenakeittoon ja taivaalliseen pistaasisalsaan! 

Vaikka moni ystäväni alkuun vierastikin porkkana-omena yhdistelmää, niin täytyy sanoa, että omena tuo ihanan makeuden keittoon, kunhan muistat käyttää makeita (punertavampia) omenoita.

Salsa puolestaan vei kielen mennessään jo sellaisenaan (ja oli mahtavaa keitossa)  ja aivoni alkoivatkin heti raksuttaa minne kaikkialle muualle sitä voisi tunkea. Mieleen tuli heti nachot, ruisnapit ja hedelmät.

 Niin työlästä kuin pistaasien kuoriminen onkin, niin oli kyllä jokaisen pistaasin arvoista.