Abandoned Finnish mill

 Etelänruttojuuri (Petasites hybridus).

Yllätyin kasvin monipuolisista terveysvaikutuksista. Tästä pitää ehdotomasti ottaa selvää!

Abandoned Finnish mental asylum / nursing home

"Guardian" magazine 1973

 Marli Wine 1867

Walls do talk 

 Pretty retro

 RedRum

 Little abandoned bird's nest

 There were shoes everywere

On the roof

In the attic 

Wait, what is that on the left side of the doors?

Mene kesälomalta suoraan sairauslomalle kulkematta työpaikan kautta.

Loma oli ja meni vähän ympäri Suomea.

Kävin todistamassa kun nuorin sisaruksistani sai hänkin viimein naimaluvan.

Urheilin trampoliinilla; kyllä osaan edelleen joitain temppuja!

Kävin seikkailemassa vanhassa mielisairaalassa/vanhainkodissa. Tästä lisää myöhemmin!

Kiitos ensimmäisen palkallisen kesälomani pääsin 7 vuoden tauon jälkeen lapsuuden mökkimaisemiin.

Kaivoimme myös yhteistuumin veljeni kanssa hänet hiekkaan, heti hiekkalinnan rakentamisen jälkeen.

Piipahdimme myös vanhalla myllyllä mökin läheisyydessä. Lapsena tämä oli jännä paikka ja sitä se oli edelleen. Tästäkin saatan lisäillä kuvia myöhemmin.

Loman piti huipentua Ilosaarirockiin, minkä jälkeen oli tarkoitus palata töihin. Noh, viikonloppu oli vähintäänkin edes vähän perseestä ja nyt on taas paska fiilis ja CRP liian korkealla.

Mietin toisinaan miksi kirjoitan usein siitä mikä vituttaa, mutta tosiasia kait on, että minulla on aikaa kirjoittaa vain kun makaan kipeänä himassa, sillä kun on terve, kovin monella muulla tuntuu olevan velvoitteita hoidettavakseni. Mutta nyt siis taas vähän vituttaa.

Positiivisena asiana, koska aina sellainen pitää etsiä, luettakoon se, että hoitaja otti tällä kertaa kolme verikoetta aiemman yhden sijaan. Ainakin sieltä voisi selvitä mikä muu minua ei ainakaan vaivaa.

Flunssan ja vatsataudin tuomasta pahoinvoinnista huolimatta voisin tässä tarinoida aavistuksen verran siitä perseessä käyneestä viikonlopustani Joensuussa..

Alkuperäinen kuva on Karjalainen -lehden verkkojulkaisusta. Kuvaaja Anniriitta Tolvanen.

Olin siis elämäni ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa ja ensimmäistä kertaa joudun antamaan palautetta huonoista ratkaisuista järjestäjien puolesta verrattuna muihin festareihin, jotka ovat kusseet, jos ovat kusseet, omista syistäni.

Aloitetaan vaikkapa siitä musiikista, joka nyt on monelle se pääjuttu festareilla.

Ilosaaressa oli mukavasti viisi lavaa, joten esiintyjiä tapahtumaan mahtui hyvin, minulle ei valitettavasti kuitenkaan mitään mullistavaa ollut tarjolla, mutta mukavia kesä-chillaus bändejä kyllä löytyi.

Näistä viidestä lavasta kaksi oli telttoja ja loput avolavoja. En todellakaan tiedä kenen toimesta ja millä perusteella esiintyjät jaetaan avolavoille ja telttoihin, mutta jostakin käsittämättömästä syystä suurin osa minua kiinnostaneista esiintyjistä soitti teltoissa.

Mikä siis oli ongelma?

Näin omin silmin vain kaksi minua kiinnostanutta esiintyjää, molemmat avolavoilla. Teltat kun tunkuivat niin täyteen ihmisiä, ettei sinne mitenkään mukavasti mahtunut sekaan. Siispä pariin kertaan ihmismassaan yrittäneenä ja sieltä hyperventiloiden paniikissa ulos rynnänneenä, ei minua enään sinne saa ja sen vuoksi kuuntelin suurimman osan esiintyjistä nurtsilla kivasti chillaillen näkemättä vilaustakaan itse esiintyjästä. Rannalla sijainnut Rento-lava teki sitten poikkeuksen olemalla avolava, mutta jonka eteen oli rakennettu DJ-koppi, joka peitti koko näkymän lavalle, mikäli et halunnut tunkea vellovaan ihmismassaan pömpeleiden välissä. 

Avolavalla hyvä meininki  ja Haloo Helsinki! viihdyttämässä.

Loput artistit nautin näissä tunnelmissa. Kuulosti hyvältä tosin!

Flunssan yllättävää iskua hengitysteihini varmasti tällä kertaa edes auttoi röörieni täyttyminen 110 000 jalan nostattamasta hiekkapölystä ja 55 000 suun puhaltamasta röökinkärystä, joita kumpaakaan tuuli ei tuntunut vievän minnekään. Ainut pölytön ja savuton alue oli teltalla metsänsiimeksessä, jossa saattoi hengittää raittiin ja makean tuoksuista ilmaa. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että esiintyjien välissä vietin hyvin paljon aikaa teltalla, onneksi oli oma riippumatto mukana.

Yritin myös teltalla hengaillessani tutustua telttanaapureihini, mutta valitettavasti jyväskyläläisillä ei tunnu olevan mitään käytöstapoja.

Viimeisimpänä pääsen ehkä suurimpaan floppiin ikinä. Seurani, jossa festareille lähdin, oli käynyt ko. paikassa jo useita vuosia, joten minullekin hehkutettiin legendaarista "punkkipuistoa", jonne kuulemma kaikki kokoontuvat. Kuulosti hienolta: nätti puisto ja hyvää seuraa.

Todellisuus oli kuitenkin aivan jotain muuta. Tämä legendaarinen "puisto" oli kyllä täynnä populaa ja suurinosa niistä vieläpä punkkareita, josta päättelin nimen viittaavan ihmiskategoriaan eikä sihen vittumaiseen ötökkään. Omin silmin tarkasteltuna tämä paikka oli kuitenkin kymmenen neliömetrin nurmilämpäre sellaisen pölyisen ja vilkkaasti liikennöidyn hiekkatien vieressä aivan portin tuntumassa. Tällä lämpäreellä sitten istui 50 henkeä dokaamassa ja röökaamassa. Trafiikki oli ihan käsittämätön, enkä vieläkään voi ymmärtää kuinka joku voi viihtyä niin rauhattomassa paikassa?

En kuitenkaan voi pelkästään haukkua. Positiivisina asioina mieleen painuivat Rento-lavan ihana rantamiljöö, hyvät kelit ja suussa sulavat kevätrullat.

Loppuillan kuosi päällä. Nyt tiedän miks kesällä on suotavaa pitää arskat päässä valokuvissa!

Pitänee siis todella harkita lähteekö tänne toista kertaa, vai jatkaako yhden pysähdyksen taktiikkaa ja minulle sopivimman festarin etsintää. Voi hyvinkin olla, että näin isot festarit eivät ole minua varten, mutta aika näyttää. Onnekseni festari kesäni ei myöskään jää tähän, sillä elokuussa on tiedossa vielä Puruvesipop ja Lawatanssit!

Pakokauhua pyykkituvalla

Tällä kertaa kaikki alkoi siitä kun sain pyykit alakerran Neuvostoliitonaikaiseen täysin manuaalisti toimivaan teollisuuspyykinpesukoneeseen ja pesuaineet sisään. Olin monena kertana istuessani pyykkituvalla ja ohjatessani koneen toimintaa askel askeleella, toivonut sen leviämistä tai vastaavasti toivonut itseltäni rohkeutta kysyä oman pesukoneeni sijoittamisesta pyykkituvalle, kun se ei asuntooni mahtunut. Yllättäen kone sitten lopettikin pyörittämisen tällä kertaa. Rumpu ei  pyörinyt mihinkään, mutta lämpötila koneessa vain nousi ja nousi, niin ettei sivun metalliluukkuun voinut enään käsin koskea. Tämäpä kiva, en ollut osannut varautua sen hajoamiseen juuri nyt, juuri tällä kerralla. Olin vasta kerännyt rohkeutta melkein vuoden päivät ja hionut puhettani omaa konettani varten.

Sain kuitenkin laskettua vedet pois manuaalisesta poistoputkesta ja revittyä tulikuumat ja pesuaineen kirjoittamat pyykkini ulos koneesta. Kiroiltuani hetken soitin vuokraisännälleni, kysyäkseni kenelle tuli ilmoittaa siitä, että pesukone ei toimi ja keneltä tulisi kysyä lupa, tuoda oma 2000-luvun automaatinen pesukoneeni vanhan paskan vierelle. Vastaukseksi sain myöntätuntoa ja listan talossani asuvista hallituksen jäsenistä. Niinpä tietysti, nyt tuli eteen vielä toinen ongelma; mennä kertomaan tuntemattomille että heidän koneensa hajosi juuri minun käyttökerrallani.

Yllättäen kukaan ei ollut paikalla lauantai aamuna, paitsi herra ja rouva K, mutta he sanoivat etteivät kuulu hallitukseen. En epäillyt sitä hetkeäkään, sillä he vaikuttivat todella pelottavilta ja sekavilta. Vihdoin sain kuitenkin kiinni parin väärän tai tyhjän oven jälkeen hallituksen varajäsenen.

Olin siis kerännyt rohkeutta mennä puhumaan tuntemattomille naapureilleni jo tovin verran pyykkituvalla ja tietenkin paniikin sekainen pakokauhu ja tuskanhiki nousivat viimeisellä ovella, kun joku asiallinen vihdoin avasi, niin pahoiksi, että änkytyksen pahenemisen seurauksena alkoi itkettää. En edes tajunnut hävetä räkää vuotavaa nenääni yrittäessäni saada kakaistuksi asiani ulos asti edes jotenkin ymmärrettävässä muodossa.

Tiedä sitten mitä vanha-rouva-hallituksenvarajäsen ajatteli esiintymisestäni, sillä jälkikäteen tulin pohtineeksi olisiko pitänyt selventää, etten itkenyt pyykkien vuoksi vaan koska pelkään kontaktia vieraisiin ihmisiin. Kävi siis kuitenkin ilmi, että kaikki muut ovat todellakin mökeillään ja että pesukone on ollut jo jonkin aikaa rikki, siihen ei vain oltu vaivauduttu laittamaan lappua ilmoittamaan asiasta. Hänen mukaansa oli myös oikein sovinnainen idea laittaa omakone vanhan vierelle eikä ounastellut kenenkään paheksuvan asiaa.

Pyysin nyt siis vanhempiani ajamaan 200km ja tuomaan pesukoneeni. Eipähän tarvitsisi enään pestä kaikkea käsin, lakanoita lukuunottamatta, sillä vanha manuaalikone kun onnistui pilaamaan jo muutamat neuleeni kovakouraisessa jyystössään. Nähtäväksi jääkin siis kun alkuviikosta toivottavasti saan yhteyden hallituksen täysjäseneen, että saako koneeni olla pyykkituvalla vai ei. Pahimmassa tapauksessa sama henkilö joka valehteli hallituksen kokouksessa minun tupakoivan sisällä, laittaa vanhempani ajamaan uudestaan 200km hakeakseen pesukoneen pois ja minun alkaessa pestä kaikki vaatteeni käsin, siis myös ne lakanat.

Toisaalta en yllättyisi, jos koneeni saisi jäädä, mutta sillä ehdolla, että sitä käytetään selkäni takana muidenkin pyykkien pesuun.

Pitänee hommata munalukko.

Tyyntä ennen myrskyä

Istun pimeässä yössä parvekkeella. Riippumatto keinuttaa minua eestaas, vaivuttaa minut transsiin.

Lounaisen taivaan ovat täyttäneet sysimustat pilvet, joiden muotoja valtavat salamat piirtävät näkyviin. Salama toisensa perään välähtää valaisten koko taivaan rannan, välillä vain kajona, välillä näyttävinä sähköankeriaina. Kirkkaan oranssi salama iskeytyy suoraan maata kohden ja kipinöi, liekö osui jonnekin.

Näkymä on jumalainen, kun äiti luonto näyttää voimiaan, äänettä, täyden hiljaisuuden vallitessa. Kuulen kaupungin viikonloppuillan humun ja humalaisten tyttöjen kikatuksen viereisen baarin portailla, mutta myrskystä ei kellään ole tietoakaan.

Onko tämä sitä tyyntä ennen myrskyä?

Toivon totisesti niin.

Vaivun syvemmälle riippumattooni, sytytän sammuneen sätkän ja jään seuraamaan valon ja varjon tanssia täydessä hiljaisuudessa.

Kutsun mielessäni myrskyä, tule tänne tule. Näytä mistä sinut on tehty.

Kotiruokaa vai roskaruokaa?

Olen kartellut todella hanakkaan aikuisiällä roskaruokapaikkoja. Näihin itse luen paikat, joissa myydään burgereita, ranskalaisia, nugetteja ynnämuuta epäterveellistä, lihottavaa, rasvaista ja tiesmiten keinotekoista ja prosessoitua muonaa.

Miksikö?

Koska se on pahan makuista ja siitä tulee vatsavaivoja sekä muita terveysongelmia.

Ideanahan ruoat ovat näidenkin paikkojen listoilla aivan mahtavia. Kyllä minulle kunnon hamburilainen maistuisi tai kullanruskeat lohkoperunat tai paneroidut kanat dipin kanssa. Toteutus on vain jäänyt vähän puolitiehen tai oikeammin mennyt täysin pieleen, jos lopputulos on tämä.

Hamburilaisia olenkin jo kesäisin itse ulkona grillissä tehnyt ja aivan mahtavia ovat olleetkin! Ensi kesänä aion jalostaa tätäkin ideaa vielä luonnollisemalle tasolle ja leipoa sämpylät itse sekä tehdä omin käsin oman jauhelihani broilerista. Ensimmäisissä burgerpihvi -kokeiluissa käytin valmis kalkkunajauhelihaa, mutta tätä nykyä on alkanut epäilyttää, että mitähän kaikkea sinnekin on jauhettu.

Lohkoperunoita olen myös monet kerrat uunissa paistanut ja kehitelly jos jonkin näköisiä dippejä kaveriksi. Jäljelle jäivät siis ne nugetit. Nyt oli vihdoin aika kokeilla millaisia tulee kun tekee home made. Ja voin sanoa, että veivät kielen mennessään!

Kanat suikaloin itse maustamattomista pihveistä ja korppujauhoa tein ruishapankorpuista huhmareella survomalla. Huhmareesta kiitos muuten äiteelle, joka isomummin(siskon?) vanhan minulle lahjoitti!

Marssijärjestys oli ensin vehnäjauhot, sitten tasaiseksi rikottu kananmunamassa ja lopuksi unkarilaisella paprikalla maustettu korppujauho. Omalla kokemuksella suosittelen käyttämään pihtejä kanojen dippailuun astioissa, sillä korppujaujo paakkuuntuu kivasti sormiin ja joka paikkaan munan kanssa tekemisiin päästyään. Samoin yllätti miten paljon korppuja menee riittävän määrän korppuajauhoa valmistamiseen.

Herkut oli ihan täydelliset ja kaiken kruunasi taas yksi parhaimmista dipeistäni tähän mennessä! Kiitos muuten kuuluu ystävälleni, joka vinkkasi, että turkkijuguun voi tunkea ihan mitä vaan maustekaapista ja saa hyvän dipin. Toimii!

Jään miettimään termejä näille ruoille, burgereille, paistetuille perunoille ja nugeteille. Pikaruokaa ne eivät ole, sillä valmistukseen kuluu aikaa kun rakkaudella väkertää. Roskaruokaa ne eivät myöskään ole sillä ravintosisältö on kohdallaan ja raaka-aineet puhtaita, eivätkä lisäaineet ole käyneet lähelläkään. Enpä siis keksi kuin sanoa, että kotiruokaahan tämäkin on.

***

Herkut kruunasi kunnon kuolemallamässäily elokuva The ABC's of Death. Elokuva käsitti 26 minielokuvaa, jotka esittelivät 26 eri tapaakuolla, 26 eri ohjaajan toimesta.

Täytyy sanoa, että reilu kolmannes oli todella mahtavia ja kekseliäitä ja reilu kolmannes jätti montun auki ja päähän kysymyksen "mitä vittua mie just näin?". Loput pari pätkää olivat vain. Eivät siis herättäneet pahemmin ajatuksia tai tunteita. Kaikesta huolimatta elokuva oli hienosti rakennettu ja pätkät valikoituneet niin, että kun oli kyllästymässä, niin tulikin täysin eri perspektiivistä lähestytty kerronta tai kuvaus- tai toteutustapa, että mielenkiinto heräsi uudelleen.

Elokuvassa oli myös hyvin paljon alatyylin huumoria, hyvin paljon seksiä ja erotiikkaa sekä verellä mässäilyä. Viimeinen on aika itsestään selvyys, keskimmäinen saa miettimään ohjaajien omaa seksielämää tai sen puutetta ja ensimmäinen nyt ei jaksanut naurattaa yhtään. Toisaalta kekseliäisyyttä on varmastikin vaatinut keksiä tapa kuolla sillä kirjaimella, joka aakkosista ohjaajan kohdalle osui. Ja jos en ihan väärin ole ymmärtänyt niin budjetti per elokuva ei ollut kovin suuri, joka ohjaajilla oli käytössään ja se ehkä näkyy toisinaan lopputuloksessa.

*******

Loppuun mainittava, että "ai saatana kun sylettää" fillaroida töistä himaan seuraava kuukausi. Viimeisessä jyrkässä ylämäessä ennen himaa on puolessa välillä bussipysäkki, johon vaihtuu mainos noin kerran kuussa.

Tässä kuussa se mainos vittuilee oikein toden teolla.