Ylpeät juopot(?)

Lauantai aamu kello 07.45. Keitän pannullisen kahvia ja avaan facebookin. Kolme ensimmäistä suosituinta päivitystä ovat viime yönä juopuneilta ihmisiltä ja neljäs liittyy juomiseen, mutta en mene vannomaan onko kirjoittaja itse juonut... katkeran krapulan kyllä melkein maistaa lauseista. Jään tuijottamaan postauksia ja miettimään; onko edelleenkin niin hienoa ja jollain tavalla normaalia juoda suomalaisena suomalaisessa yhteiskunnassa? Niin hienoa, että haluaa jakaa sosiaaliselle medialle tiedon ’minäpäs olinkin kännissä, käykö kateeks!’ – no juu ihan heti!

Myönnän nyt myös heti kättelyssä kirjoittavani tunteella ja marginaaleissa. Josko minä joskus vielä oppisin sietämään muiden halua juoda, omista kokemuksistani huolimatta! Se olisi mielen avoimuutta mitä suurimmassa määrin. Ehkä onnistunkin, sitten kun en enään pelkää humalaisia miehiä.

"huomentaaa....tsup.."

3 hours ago · 2 people like this

"Lähti parille. Kossua murheeseen ja annetaan tossua.. Vai miten se nyt meni.. :D"

8 hours ago via Nokia N9

‎"Illusion of delusion". Tajuntaan vaikuttavista substansseista alkoholi aiheuttaa kyllä ehdottomasti vaikeimmat vieroitusoireet. Kuola valuu ja kädet tärisee mutta korkki pysyy kiinni. A.Einsteinia lainatakseni: "We can't solve problems by using the same kind of thinking we used when we created them".

10 hours ago

"vodka+sour apple+battery+lime=long time no see. =)"

11 hours ago · 5 people like this

Monelle viranomaiselle onkin ongelma, jos alkoholiin liitetään positiivisia mielikuvia. Minulle tuntuu olevan ongelma, jos joku liittää juomiseen ja kännissä olemiseen positiivisia mielikuvia. Ehkä siksi, että minulla niitä ei hirveämmin ole. Positiivisia mielikuvia siis. Eräs tamperelainen vapaa kirjoittaja

kirjoitti juomisesta Hesariin näin:

”On se kyllä mahtavaa joskus tuntea oma kaikkivoipaisuutensa. Aivan upouudetkin kaverit tuntuvat läheisiltä ja omat läpät filosofisilta helmiltä. Olen perustanut nousuhumalassa useita yhdistyksiä, firmoja. Sopinut kaukomatkoista, mökkireissuista ja uusista harrastuksista. Mitkään maalliset rajoitukset eivät paina, vaan annan unelmien lentää.” - Entäpä sitten miten moni näistä suunnitelmista on ollut mielessä vielä aamulla ja kuinka moni on oikeasti toteutunut? Minäkin olen pelastanut maailman humalassa saamatta mitään konkreettista aikaan. Onko keskiverto suomalaiselle mahdotonta haaveilla ja toteuttaa haaveitaan selvinpäin? Emmekö uskalla vai halua?

” Humalahakuinen juominen on nimittäin rehellistä ja mieltäylentävää puuhaa. Morkkis ei iske, jos on vartavasten mennyt kapakkaan päihtymistarkoituksessa, tullut onnistuneesti juopuneeksi ja sitä myöten käyttäytyneeksi kuin kännikala. Kaikkihan on silloin sujunut just suunnitelmien mukaan.” – Kenen haave tämä on illasta?! Mitä ihminen saa siitä lisää elämäänsä, että juopuu tarkoituksella ja nolaa itsensä ja hyvässä tapauksessa tulee vielä raiskatuksi tai ryöstetyksi, vaikka sitten kaikki olisikin mennyt 'suunnitelmien mukaan'? Vai onko kaikki tämä vain sen arvoista, että saa hetkeksi murheet pois mielestään ja voi olla se maailman valloittaja humalassa? Onko tämä enään sitten positiivista juomista, jos sillä yritetään nollata omaa päätään.. joka viikonloppu. Toisaalta kun ajattelen asiaa, niin voiko olla niin, että negatiiviset kokemukset kertyvät vain toisille ja positiiviset toisille? En usko. Luulen, että suurin osa iloisessa meiningissä laitetuista ryyppy-postauksista on vain peittelyä, joka suojaa ihmisten katseilta, kun heräät krapulassa morkkiksissa ja väärällä puolella kaupunkia. Vastaavasti voisi kysyä, että onko kulttuurissamme jotain pielessä, kun nainen ei voi vetää päätä täyteen ja sammua kadun kulmaan tulematta raiskatuksi? Mikä miehet saa ajattelemaan, että he saavat ottaa kaiken näkemänsä? Onko maahanmuutto puolestaan lisännyt ulkomaalaistaustaisten ihmisten tekemistä raiskauksista uutisointia vai ovatko he tuoneet kulttuuritaustansa mukanaan maasta, jossa nainen on miehen omaisuutta? Paljon kysymyksiä vailla varmoja vastauksia tai ratkaisuja. Tällä hetkellä maailma makaa niin, että nainen on aina syy miesten kiihottamiseen vääränlaisella pukeutumisella ja minä taas pelkään liikkua iltaisin jos liikkeellä on nuoria miesporukoita, olivat he sitten suomalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Tässä kohtaa jätän myös ulos ne typerät teinit, jotka antavat ymmärtää ja sitten kun pitäisi tositoimiin ryhtyä, tulevat katumapäälle ja suojaavat imagoaan väittämällä miehen käyneen päälle. Tämä tosin on marginaalia, mutta valitettavasti aiheuttavat inflaation 'raiskaukselle' terminä ja rangaistavana tekona. Onneksi lakiin ollaan tekemässä muutosta, joka poistaa 'lievän raiskauksen' mikä se sitten ikinä muka on ollutkaan.

” Jatkot ovat pääsääntöisesti illan lattein osuus. Harvalla on tarjolla riittävästi mietoja juomia, joten sitä päädytään kiskomaan raakana ällömakeita tuliaisviinoja. Kerran olen yösydännä baarista poistuttuani juonut parin kaltaiseni ääliön kanssa laatukonjakin, jota isäntä oli säästänyt sekä maisterisjuhliensa että esikoisensa varpajaisten yli odottamaan tärkeämpää tilaisuutta.” – Jatkot: juodaan jämä- ja lahjaviinoja täysin ympäripäissään niin, että osattaisiin edes arvostaa kallista tavaraa kurkussaan, pannaan ja sammutaan. Harvoin olen ollut jatkoilla ja yhtä harvoin hyvillä jatkoilla, mikäli sellaisia on mahdollisesti edes olemassa. Yleensä humalaisten ihmisten mukaan kun ei kannata lähteä jatkoilemaan sen ryöstetyksi ja raiskatuksi tulemisen takia. Varsinkaan niissä hepenissä, joissa porukka baarissa juoksee (huomatkaa miten helppoa on syyttää naisen pukeutumista!).

” Tärkeintähän on itse nousuhumala. Se antaa uskoa ihmisessä piileviin voimavaroihin. Miten monesta ihmisestä puskee esiin sellaisia haaveita, jota muiden miellyttämiseen luhistunut arki ei päästä pintaan. Ihmiset avaavat sydämiään ventovieraille aivan kuin me olisimmekin sosiaalisesti kyvykäs kansa.” – Okei, olemmeko me luovuttaneet jo? Emmekö me pysty elämään omaa elämäämme niin kuin haluamme, jos emme juovu? Olemmeko me muka oman elämämme herroja ainoastaan humallassa, kun emme uskalla selvinpäin? Katukivetyksellä minihame korvissa kuset housuissa maatessa olemme taatusti oman elämämme herroja.

” Kyllä elävä todellisuus ympärillämme tarjoaa pilttien eteen ihan päivittäin varoittavia esimerkkejä alkoholin terveyshaitoista. Kun lapsi kysyy puliukosta, miksi setä kävelee katkonaisesti, voi kertoa rehellisesti sedän juoneen liian kauan liian paljon viinaa.” – Samoin jokainen täysjärkinen kertoo itse omille lapsilleen, miten on nuoruudessa juomisen takia mennyt asiat pieleen. Kyllä minäkin aioin evästää lapseni nuoruutta varten varoittavilla esimerkeillä siitä miten ’äiti joi holtittomasti, lensi ulos keikoilta, joita oli odottanut monta viikkoa, harrasti irtosuhteita ja kärsi sukupuolitaudeista, oksensi pitkin vanhempiensa lattioita, pahoinpiteli ystäviään ja selvisi parista raiskausyrityksestä ja tiedottomassa tilassa "harrastetusta" seksistä. Unohtamatta tietenkään niitä kolmen päivän krapuloita, joiden takia loppu viikonloppu tai pahimmassa tapauksessa alku kouluviikko menivät pipariksi ja sivusuun edelleen pimeässä peiton alla kärvistellessä. Jos se, että äiti leikki hengellään muutaman vuoden ei auta, niin seuraavan esimerkin voin antaa ’vaarista, joka juo edelleen ja on juonut niin kauan, ettei äiti muista vaaria enään selvinpäin’. Tai sitten voin kertoa ’isoisotädistä, joka ei koskaan löytänyt perhettä tai miestä ja joka juo päivätpitkät ainakin vielä tällä hetkellä’.

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, en minä mikään Päivi Räsänen ole! Kyllä minäkin kaadan itselleni lasin viiniä illalla patongin ja juustojen seurana tai nautin siiderin saunan jälkeen. Välillä annan jopa tyttöystävilleni periksi ja lähde heidän kanssaan baariin. En kuitenkaan juo itselleni sellaista humalaa, etten osaisi lähteä kotiin oikeaan aikaan tai muistaisi mitään ihanasta illasta ystävien kanssa. Kuten vappuna kerroin, hauskojen bileiden jäljiltä kävelin yhden jälkeen yöllä kotiin vapaasta tahdostani, sillä halusin jo nukkumaan ja muut kanssaihmiset alkoivat olla baarissa jo hivenen turhan humalassa.

Eilen illalla känniääliöt huuti ja katso matsia ja kittas kaljaa. Tänään he kyselee tuloksia sammuttuaan kesken matsin. Tai sitten Suomen pelin saattoi katsoa isosta telkusta fetasalaatin ja hauskojen ihmisten kanssa selvinpäin. Minäpä toteutin jälkimmäisen, enkä kadu sekunttiakaan.

Juoppohullun päiväkirja - kurkistus kulisseihin

Vuosia sitten käsikirjoitin, ohjasin, puvustin, maskeerasin ja esitin pääroolin 8 minuutin elokuvassa, jonka ystäväni kuvasi ja siskoni näytteli kaikki sivuroolit. Voisin itseasiassa yrittää etsiä tämän elokuvan jostain ja julkaista sen täällä. Miksi ei! 

Nyt on kuitenkin vähän isommat ympyrät meneillään, sillä olen harjoittelijana mukana puvustamassa Juoppohullun päiväkirja -elokuvaa. Nyt on viimein annettu viralliset tiedotteet, joten uskallan itsekin avata sanaisen arkkuni.

Muuten: Juha Vuorinen julkaisi Juoppohullun päiväkirjan jo vuonna 1998, mutta yhä edelleen se komeilee vuodesta toiseen Suomen myydyimpien pokkareiden listalla. Yhteensä yli miljoona kirjaa myyneellä Vuorisella ja kulttisuosion saavuttaneella kirjalla on siis jo valmiiksi varsin vankka fanipohja. 

JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA 

- ”Ei mikä tahansa puskafarssi”

Yksi vuoden odotetuimmista elokuvista, Juoppohullun päiväkirja, saa ensi-iltansa 28.12.2012. Kyseessähän on Juha Vuorisen kulttipokkariin perustuva komedia kallion juopoista ja erityisesti Juha Bergistä, joka ristiretkeilee kohti parempaa elämää. Samalla tarinan rinnalla kulkee myös karikkoinen rakkauskertomus. Jos et ole lukenut Vuorisen kirjoja, joita on jo aika monta, niin suosittelen ehdottomasti! Itse kahlasin koko Juoppis -tuotannon armeijan aikana läpi ja rakastuin Vuorisen suorasukaiseen kirjoitustyyliin.

Elokuvan kuvaukset puolestaan käynnistyivät 18.4. Ensimmäistä elokuvaansa tuottavan Juha Vuorinen kommentoi intoaan näin: "Minulta on jo useaan kertaan ehditty kysyä, miltä nyt tuntuu, kun esikoiskirjani päätyy valkokankaalle. Tunne on tismalleen samanlainen kuin noin neljännesvuosisata sitten, kun päädyin parikymppisenä koltiaisena itseäni yli puolet vanhemman, mutta äärettömän hyvin säilyneen ja puumamaisen notkean naisen kanssa samaan vuoteeseen. Sekin tuntui aivan liian hyvältä." Vuorinen on myös ilmoittanut, että osa elokuvan oheistuotteista saaduista rahoista menee nuorten päihdetyön hyväksi.

Juha Berg (Saartamo) ja Juha Vuorinen
kuva suomileffa.fi

Elokuvan tuottajana toimii Aleksi Bardy, joka nyt viimeisimpänä muistaakseni taisi tuottaa Rouva Presidentti -elokuvan. Bardy kommentoi elokuvaa hänkin innokkaan odottavasti: "Meillä on mahtava cocktail tulossa. Isoja tähtiä ja uusia kasvoja on kameran edessä. Meillä on kansaan kolahtava tarina, jossa on kuitenkin paljon pointtia - ei mikä tahansa puskafarssi."

Ensimmäistä elokuvaansa nyt ohjaava ja käsikirjoittava Lauri Maijala on jo aiemmin ollut vastuussa menestyksekkäästä Juoppohullun päiväkirja -teatteriversiosta. Maijala on samaa mieltä kanssani elokuvan työporukasta: "Olemme nauraneet paljon elokuvaa suunnitellessa. Tällä porukalla on suuri empaattinen sydän, sisäinen palo kertoa tämä tarina ja erinomaisen anarkistinen ote työhön. Jengi on "nyt tai ei koskaan"- mentaliteetilla valmiita puolentoista kuukauden kuvauksiin, joista toivottavasti syntyy sellainen elokuva, joka tuntuu niin vatsalihaksissa kuin kurkunpäässäkin." Itsekin puvustuspuolella mallien, ohjaajan ja kuvaajan kanssa yhteistyötä tehdessä, ovat vatsa- ja poskilihakset olleet koetuksella! Oma mielipiteeni kuitenkin on, että ei tälläistä elokuvaa kovin tiukkapipoinen ja huumorintajuton poppoo edes lähtisi tekemään!

Lauri Maijala (vas.), Juha Vuorinen, Aleksi Bardy (oik.) ja Joonas Saartamo sylissä.
kuva metropoli.net

Syksystä asti on ollut jo julkisessa tiedossa, että päämiesosan (Juha Berg) esittää juuri Jussi-patsaalla palkittu Joonas Saartamo (Tyttö sinä olet tähti, Menolippu Mombasaan). Saartamo myös rappaa nimillä 'Alarik' ja 'Jonde'. Naispääosan (Tiina) esittää Krista Kosonen (Jadesoturi, Puhdistus). Kosonen on myös ollut mukana telkun puolelle Putouksessa sekä Uutishuone -sarjassa. Juhan kaverien rooleissa puolestaan loistavat Kristianina Santtu Karvonen (Rööperi, Vähän kunnioitusta) ja Mikaelina Johannes Holopainen (Sydänjää -sarja), joka on ymmärtääkseni vasta valmistunut/valmistumassa Teatterikorkeasta, mutta ollut jo mukana mm. HOMO! -musikaalissa Kansallisteatterissa.

Suhteellisen suuren pohjatyön rooliaan varten teki ainakin Karvonen, joka ohjaajan toiveesta lihotti itseään 10kg elokuvaa varten. Projekti onnistui kuulemma pelkästään lopetamalla tupakoinnin, mutta Karvonen pitää kuitenkin fiksuna vaihtoehtona kilojen karistamista kuvauksien jälkeen. Tämä on Karvoselle ensimmäinen isorooli ja hän kommentoikin: " Enää en ole se toinen porkkana vasemmalta, joka uppoaa massaan."

Kristian (vas.), Juha Berg ja Mikael (oik.)
kuva metrolive.fi

Tiina eli Krista Kosonen
kuva iltalehti.fi

Tiedote lopettaa kutkuttavalla tiedon murulla: "Loistavien päänäyttelijöiden lisäksi Juoppiksessa nähdään myös yllättäviä sivuroolisuorituksia." Näistä minä en kuitenkaan hiisku ;)

Mitä voin sitten sanoa omasta työstäni elokuvan parissa. SE ON MAHTAVAA! Rakastan tätä! Nyt jouduttuani jäämään pois leikkauksen vuoksi odotan jo kuin kuuta nousevaa päästä takaisin mukaan tähän porukkaan ja elokuvan teon ihmeelliseen maailmaan. Suurin kiitos kuuluu mielestäni elokuvan pukusuunnittelijalle Tiina Wilénille (mm. Varasto, Ganes, Tummien perhosten koti, Keisarikunta ja V2 -Jäätynyt enekeli), joka minut projektiin mukaan valitsi.

KIITOS!

Ja tätähän minä mm. tein, sillä jos Jack & Jones nyt myi täydellisiä farkkuja roolihenkilöä varten, oli otettava huomioon, että roolihahmot ovat alkoholisteja ja tuskin juoksentelevat pakasta vedetyissä kuteissa! Ensin sovitetaan ja muokataan sitten pestään ja kulutetaan. Tämän jälkeen vielä hiotaan santapaperilla, rei'itetään saksilla ja muilla terävillä objekteilla sekä tietysti tahritaan... paljon.

Juoppis-blogi puolestaan toimii Juoppiksen Facebook -sivujen kautta. Blogin kauttaa pääsee entistä paremmin takahuoneen puolelle seuraamaan tapahtumia Juha Vuorisen tekemien videohaastattelujen ym. kautta, mikäli tälläinen sattuu kiinnostamaan.

Juoppis-videoblogin ensimmäinen osa 

Elokuvan tuottaa Juha Vuorisen ja Helsinki-filmin omistama elokuvatuotantoyhtiö Dictator Films Oy. Helsinki-filmi on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-kirjat Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy, Yellow Affair Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.

Vappendalen

Kevättä tuli taas juhlittua raivokkaan rauhallisen railakkaasti koko Suomen voimin. Vappu on mielestäni heti juhannuksen jälkeen yksi hienoimmista suomalaisista perinnejuhlista. Jos juhannuksena juhlitaan keskikesää, niin kevään avaus, aurinko, lämpö ja eka picnik ovat yhtä korvaamattomia vappuna.

Vappu alkaa luonnollisesti jo edellisenä päivänä eli vapun aatonaattona. Tässä tapauksessa ensin varmistetaan et vatsa kestää juhlimisen.

Check! Haava ainoastaan kutisee enään, jos sitäkään ja nauraminen ei satu!

Tämän jälkeen aamiaista. Meidän pikku perheessä munat paistetaan aina kahdella tavalla. Puolet mehevän löysinä minulle ja miehelleni molemmin puolin paistettuna ja kypsänä.

Aamuisista selvittyä seuraa vappuaaton cocktail-juhliin mekon valinta. Dilemmanhan aiheutti käytössä olleet välivuodet, joten en osannut suoraan sanoa, mihin mahdun tai mikä sopii nykyiseen olemukseeni. Vaikka kaikki mekot olivat edelleen upean tyrmääviä päälläni, tuomari eli minä sekä aputuomari päädyimme molemmat keskimmäiseen ratkaisuun. Luonnollisesti, sillä onhan se sentään omaa käsialaa. Vasemmanpuoleinen on Dubaista ja oikeanpuoleinen Seppälästä.

************************

Vappuaaton sää Helsingissä on enemmän kuin lupaava. Vedän silti menninkäis-apila sukkahousut jalkaan, mikä tulee olemaan hyvä veto yöllä ja tuo vapun särmää muuten liian fiiniin asuuni. Alla näkymä omalta partsilta.

Vappu cocktail -juhlat lähtee liikenteeseen tyttöenergialla ihan normaalisti. Naisten nyyttäreillä kun on syötävää yleensä yhtä paljon kuin juotavaa, tehdään seinälle illan menu. Ruokalista alkaa muuten kaunolla, vaihtuu tekstauksen sekoitukseksi ja viimeinen sana on jo tikkukirjaimilla.

Ja se menu käytännössä: mozzarellapatonkeja, munkkeja, itse tehtyjä suklaapaloja, mansikkaleivoksia, pinaattirullia, kinkku-tuulihattuja, tonnikala crostineja sekä karjalanpiirakoita tuorejuustolla etc. Vastapainona toki oli boolia useassa eri vahvuudessa, Jokerit -valkoviiniä, Dooley'sia ja siideriä sekä paljon muuta.

Munkki -leikkejä

Puolivälissä iltaa teimme havainnon; me juhlimme kevättä ja näytämme hautajaisiin menossa olevilta mustine mekkoinemme. Seuraava mekko jonka suunnittelen on niin kesäjuhlamekko kuin vain voi olla! Kirkkaat värit kunniaan!

Enpäs ollut nähnyt Heidiäkään ikuisuuksiin <3

Loppuillan käytimme tutustumalla paikalliseen yökerhoon nimeltään The Tiger. Minulla on vakaa aavistus, että koska kyse ei ollut minulle tutuista bilisbaareista, en tuntenut itseni oikein istuvan sinne sekaan, vaikka minulla valheellisen elegantisti cocktail -mekko olikin päällä. Toistemme mahtavasta seurasta ja suhteellisen upeista maisemista huolimatta poistuimme jo yhden jälkeen Helsingin yöhön, kukin omaan suuntaamme.

****************************

 Vappu päivänä aamu alkoi kello 05.00 jonkin sortin vatsataudilla. Tiedän, että on naurettavaa sanoa näin vapun päivänä, mutta en jaksa enään uskoa tämän olleen krapulaa: kello 05 herään hikoiluun, nousen ylös ja oksennan vatsahappoja ja ripuloin ja hikoilen kunnon tuskan hiet. Tämän jälkeen palaan sänkyyn ja palelen paksun untuvapeiton ja viltin alla. Torkahdan ehkä vartiksi, minkä jälkeen herään hikoiluun ja kaikki alkaa alusta. Tätä jatkuu puolen tunnin syklillä, kunnes kello 12 herään eikä enään okseta. Tällä välillä ei edes vesi pysynyt sisällä ja ei minulla muutenkaan ollut mitään oksennettavaa, joten kakominen sattui ainoastaan vatsaan ja päähän.

Tästä ihastuttavasta tarinasta ja aamusta kehkeytyi loistava päivä. Vapun päivänä on meillä ollut perinteenä viettää vapun päivän picnik. Kaikki alkoi vanhempieni ja heidän ystäviensä kanssa Mäntyharjun Pappilanmäellä vuosia sitten. Mukaan on aina pakattu salaatteja, patonkia, viinirypäleitä, munkkeja ja ties mitä sekä skumppaa muutama pullo. Muutettuani pois kotoa, en ole jokainen vappu lähtenyt hakemaan nostalgiaa äitin salaateista, mutta olen luonut omia perinteitäni. Ja ihme kyllä, minulla on tavalla tai toisella ollut nyt joka vuosi perinteinen vappu päivän picnik. Viimeksi se oli poikaystäväni kanssa Talvisalon kallioilla ja tällä kertaa Malminkartanon jätemäellä ystäväni kanssa.

Aurinko lämmitti niin ettei pois olisi malttanut lähteä!

Maisemista ei myöskään ole kertaakaan ollut pulaa, kun minä picnikkaan!

Virallinen kevätkuva

Kevät on kukkia ja ruokaa!

Ah, kevät on täällä. Minäkin herään talviuniltani ja olen aloittanut opinnäytetyöni ehkä kyseenalaisen pitkän tauon jälkeen, mutta olen silti nykyisessä aikataulussa oikein hyvin.

Nyt kun käveleminen onnistuu hienosti, olen uskaltautunut retkeilemään jo Valintataloakin kauemmaksi. Kevät on totisesti tullut ja merkkejään se on jättänyt kaikkialle.

Hieman aavemaisempi meininki tosin oli lauantaina kävellessämme Pihlajaniemessä.

Tein muuten taas nannaa ruokaa! Olen ahminut sitä kukkuroittain ja nyt harmittaa että vuoka oli niin pieni. Resepti löytyy taas tutusti facebookista. Tässä myös pari valmistuksen aikasiata kuvaa.

Aurinkoista kevättä!

Tässä on jotain mätää..!

Verkkosivuilla on tänä aamuna törmännyt uutiseen, jonka mukaan suomalaiset heittävät vuodessa roskiin koko ruuan valmistusketjun aikana keskimäärin 330–460 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Tämä jakaantuu niin, että elintarviketeollisuuden osuus on noin 100 miljoonaa kiloa ja kotitalouksien osuus 120-160 miljonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin. Yhteensä hävikki on 10–15 prosenttia kulutetusta ruoasta ja ruokateollisuuden oma hävikki on noin 3% sen tuotantovolyymista.  Jos lasketaan koko hävikin mukaan tämä tarkoittaisi suurinpiirtein 75kg roskiin heitettyä ruokaa suomalaista kohden. Mikä on todella paljon. Siltikin kansainvälisessä vertailussa suomalaiset heittävät vähemmän ruokaa roskiin, sillä euroopassa ja länsimaissa hävikki on jopa 200kg henkeäkohti.

Ystäväni laski, että jos hän saa hyvänä päivänä syödäkseen 500g ruokaa, tarkoittaisi se sitä, että hän teoreettisesti heittäisi 150 päivän ruoat roskiin vuodessa. Tulin itsekin siihen tulokseen, että ei minulla ole varaa heittää ruokaa roskiin ollenkaan, joten kuka siis heittää minunkin puolestani sen yli 70 kg?

Laskeskelun ohella todettiin, että 2,4 suomalaista söisi yhtä suomlaista kohden ilmaiseksi tällä poisheitto ruualla.

Kun ajatusta vielä jatkettiin, niin alle 1500e kuukausipalkalla ei ole edes varaa ostaa niin paljon ruokaa, että sitä voisi kipata melkein 100kg tunkiolle. 75kg ruokaa vuodessa tarkoittaa kuitenkin vähän yli 200g päivässä ruokaa roskiin. 200g ruokaa puolestaan maksaa noin 18snt-12e, jos oletetaan, että ruoan hinnan keskiarvo on 2e, tarkoittaa se halvimmillaan 710e ruokaa roskiin vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset heittävät vuodessa 3692000000 euron arvosta ruokaa roskiin. Tämä 3 miljardia 692 miljoonaa euroa tarkoittaa yli 10 miljoonaa euroa päivässä.

Herää kysymys, mistähän tämän meidän pienen maamme kannattaisi säästää tässä leikkausten keskellä? Onko meillä kenties olemassa jokin täysin turha menoa erä? No oikei, niitä on toki useita, mutta silti.

Pääsiäinen - Päästäinen - Kärsimyksenaika

Makaan samassa paikassa kuin 8kk sitten. Minä, joka en ole koskaan telonut itseäni sairaalakuntoon, vaikka läheltä-piti-tilanteita on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Olen siis taas sairaalan tarkkailuosastolla tiputuksessa. Viimeks munuaisaltaantulehduksen vuoksi, tällä kertaa selittämättömien vatsa- ja selkäkipujen sekä kuumeen ansiosta.

Pelottaa todella etten tiedä vieläkään mikä minua vaivaa. Eilinen meni odotusaula kolmosessa istuessa, kunnes en kyennyt enään istumaan kivuiltani. Odotimme 4 tuntia crp:tä ja kusituloksia, jotta lääkärit tietäisivät missä minua tullaan tutkimaan. Tämän jälkeen lääkäri väläyttää epäilyksensä umpparitulehduksesta. Tässä vaiheessa syöminen ja juominen kielletään kokonaan ja sanotaan, että saan nestettä ja kipulääkettä suoneen. Tästä menee vielä reilu kolme tuntia ennen kuin saan sen tipan. Jyri istui urhoollisesti 5-6 tuntia vierelläni, kunnes joutui poistumaan. Hoitaja kertoi että pyhäpäivisin on aika paljon ihmisiä liikenteessä ja mitä omituiseimpia asioita tapahtuu. Illalla kuulin, että tulehdusarvot eivät olleet koholla, mutta päivällä otetun verikokeen tuloksia en koskaan kuullut. Virtsa sen sijaan oli puhdasta. Illalla sain luvan syödä iltapalaa. Syöminen tai istuminen pahentaa kipuja vatsassa.

Kärrätessään minua tarkkailuosastolle hoitaja varoitti, että osastolla on vähän levotonta, mutta he ovat yrittäneet rauhoittaa menoa. Mietin huvittuneena mitähän tämä tarkoittaa ja otan hoitajan tarjoamat korvatulpat vastaan. Vietettyäni yhden yön osastolla ymmärsin. Tarkkailuosasto on tällä hetkellä täynnä hyvin dementoitunutta porukkaa, joten olo oli kuin päiväkodin yöretkellä. ”Otinkohan mie jo unilääkkeet?” ”Minnuu pissittää...” ”No ei kai me nyt vielä nukkumaan...” Tämän kaiken kruunasi keskenäinen hölötys sängystä toiseen sekä keskellä yötä sattunut välikohtaus, kun naapurisängyn rouva hiippailu vuoteeni viereen ja hyökkäsi nilkkaani kiinni.

Tänään on otettu verikokeet ja kusikupit täytetty. Lääkäri hoonolla soomenkielellä kertoi että minulla on jokin tulehdus vatsassa, johon saan todennäköisesti antibiootin (hoitaja kertoi lääkärin olevan vti:n kannalla, joten mainitsin sairastaneeni ko. infektion miljoona kertaa, eikä tämä tunnu samalta). Lääkäri onneksi tajusi laittaa lähetteen sisätautilääkärille. Ehkä saamme sieltä tarkemman diagnoosin.

Tässä odotellessa voin todeta, että väsyttää ihan tolkuttomasti, vaikka olen vain nukkunut täällä ja odotellut tuloksia.

Nyt saan antibioottia, vaikka käsitykseni mukaan kukaan ei tiedä vieläkään mikä tulehdus minulla on. Muistaakseni se oli Hindu-lääkäri, joka puhui antibiootin antamisesta varmuudenvuoksi ja muistan kuinka se laitettiin minulle, en vain vieläkään ole varma mitä se oli, mihin vaivaan ja siitä kun ei löydy merkintää sairaalan potilaskertomuksestani, jota sairaanhoitaja minulle näytti.

Nyt on elämäni ensimmäinen raskaustesti ja ultraääni otettuna. Raskaustestin tekemisestä en tiedä vieläkään elokuvia enempää, sillä hoitajat tarvitsivat minulta vain kusen. Elokuvien perusteella kun on saanut käsityksen myös ultraäänitutkimuksesta, voin sanoa että oli suuri yllätys kun gynelääkäri tunkaisi ultraäänisauvan pilluuni. Tämän jälkeen katsottiin sillä ’perinteisemmällä’ keinolla vatsan päältä. Yhtä kaikki tulokset olivat puhtaita. Hoitajalta kuulin, että lääkärit ’tappelevat’ parasta aikaa siitä mikä minua vaivaa. Laskujeni mukaan nyt neljä lääkäriä on kukin oman osaamisalueensa mukaan painellut vatsaani ja kysellyt oireista. Edelleen odotellaan tuomiota.

Viides lääkäri paineltuaan vatsaani varasi ajan leikkaukseen umpparinpoistoon, varmuuden vuoksi, kun muutakaan syytä ei kuulemma löytynyt. Olen taas syömäkiellossa. Mainittakoon, että lääkäri numero 4 oli vähäpuheinen itä-eurooppalainen tai venäläinen, joka pelästytti minut kuoliaaksi painelemalla vatsaani ja hymyilemällä hampaat näkyvissä kuin mikäkin Irvikissa.

Ajatukseni keskeytyy kun naapuri sänkysopperossa marmatetaan kolmessa sukupolvessa ulkomaalaisista lääkäreistä ja kuinka olisi kiva jos heitä hoitaisivat ’oikeat’ lääkärit eli suomalaiset. Mitä voi sanoa; sääliksi käy lääkäriä, joka näiden omaisten kanssa asioi.

Positiivisia asioita omassa leikkauksessani, joka muuten on ensimmäiseni on se, että umppari ei kasva takaisin, vatsaan jää vain 10-15cm arpi ja sairasloma on vain kolme viikkoa. Jos paljastuu että se ei olekaan umpparitulehdus, niin sittem menee mielenkiintoiseksi. Umpparitulehduksen oireet kun ovat kuulemma niin epämääräisiä. Heräsin lävistyskorujeni määrään vasta kun pitelin niitä kädessäni minigrip-pussissa. Leikkauksessa ei kuulemma saa olla yhtään korua ja kukaan ei tiedä miten kauan jonottaessa menee eli jäämme odottamaan kuinka moni kerkeää kasvamaan umpeen.

Vihdoin tulee kutsu leikkaukseen. Sylkäisen kielikorun tapin pois suustani ja uppoudun sängyn pohjalle. Voin sanoa, että pelottaa aivan helvetisti. Leikkaussalista muistan, kuin happea hengitellessä rupesi naurattamaan, vaikka minua olisi pitänyt pelottaa. Pidin tätä mielenkiintoisena havaintona. Anestesialääkäri sanoa, että nyt vähän kirvelee; kädessäni alkoi henkeäsalpaava polte, joka kasvoi ja kasvoi ylemmäs, kunnes ylti olkavarteen ja minulta meni taju. Jään vain pohtimaan tuntuiko Neosta samalta, kun ’peili’ kiipesi hänen kättään pitkin, ainakin Neo huusi kovasti. En sitten tiedä kauhusta vai tuskasta, minä huusin tuskasta.

Joku ravistelee jalkaani. Räväytän silmät auki ja huudan ”It wasn’t me!”. Tajuan huutaneeni englanniksi suomalaisessa sairaalassa ja pahoittelen samaan pöpperöön tapaani nähdä englanninkielisiä unia. Kuulen hymähtelyä ja kysymyksen ”Kuka on Suomen presidentti?”. Minulla on silmät ja pää sekaisin, joten en ole varma miten osasin tunnistaa, että kysymys tuli minulle. Tai sitten vain oletin automaattisesti, että puhuja puhuu minulle. Vastasin rutinoituneesti ” Tarja Halonen... vittu Sauli Niinistö!”

Minulle osoitetaan soittokello ja huone jossa ei ole muita. Makaan vain hetken paikallani täristen, kun anestesialääke lopettaa vaikutuksensa ja kipu iskee. Polte leviää parissa sekunnissa koko vatsaani ja olen varma että kipuun voi kuolla. Yritän vaihtaa asentoa, mutta mikään ei auta. Räpellän soittokelloa kädessäni ja lopulta puristan nyrkissäni vain huomatakseni, ettei se toimi. Yritän kammeta itseäni istumaan, vain huomatakseni, että sängyssäni on todella korkeat laidat. Nyt ymmärrän, että minun on huudettava apua. Huomaan jääväni epäröimään, voinko huutaa ’apua’. Käyn valehtelematta varmasti 10 minuutin taistelun itseni kanssa siitä voinko huutaa ’apua’ tässä tilanteessa, vai onko se kiellettyä. Lopulta saan kähistya ’auttakaa’. Kurkkuni on todella kipeä ja ääneni mennyt leikkauksen aikana kurkussani olleiden putkien takia. Lopulta päätän, että on paskan hailee mitä huudan, kunhan saan jonkun huoneeseen. Jatkan toistamalla ’auttakaa’ ja ’apua’ vuorotellen, kunnes joku käytävällä olevista hoitajista kuulee minut ja paikallistaa äänen. Saan nuhteita istumaan kampeamisesta.

Sairaalassa aika menee kuin hidastetussa filmissä, mutta menee kuitenkin. Huonekaverikseni saan päälle viisikymppisen Marjatan, joka on ryypännyt itselleen kroonisen haimatulehduksen. Ensimmäiset sanat hoitajalta ovatkin ”Marjatta, eiks me sovittu tästä viimeks?!”.

Vimeisenä päivänä sairaalassa hoitaja tekee kanssani sopimuksen; jos jään syömään lounaan, niin saan sen jälkeen lähteä. Pääsiäisenpyhien tarjonnan, joka käsitti lohta tillikastikkeessa sekä broilerikeittoa, oli suuri yllätys kun arkitiistain lounas oli keitettyjä perunoita punaisten papujen kanssa, jotka lillivät läpinäkyvässä limassa. Kysyinkin hoitajalta oliko tämä sopimus hänen viimeinen kostonsa, ennen kuin lähden. Hoitaja meni punaiseksi ja kauhisteli ruokatarjontaa. Jotenkin jännästi kotiin päästyäni home made kana ja riisi upposi ilman mitään ongelmaa.

Jyri hemmottelee minua hyvällä rualla :)

Paranemisajasta en voi oikeastaan sanoa, kuin että päivä päivältä on kivuttomampaa, liikkumisen voi laskea tuntivaihdilla ja aivastaminen sattuu helvetisti. Kipulääkkeeksi sairaalasta laittoivat 600mg Ibumaxeja, jotka sairaanhoitoa opiskelevan ystäväni mielestä ovat kuumelääkkeitä. Noh, onneksi mitä kipuihin tulee, niin sadonkorjuu kumoaa elonkerjuun.

Hinkki 2012

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja päätin käydä katsastamassa Helsinki Ink -tapahtuman Kaapelitehtaalla. Tai kuten paikalliset tuttavallisesti puhuvat H-inkistä. Täytyy sanoa, että olen käyttänyt 20 euroa paremminkin, mutta eipähän tarvitse enään pähkäillä millainen on tatuointimessu Suomessa.

On toki upeaa, että tälläisiä tapahtumia järjestetään, sillä nytkin paikalla oli tatuointiliikkeiden edustajia useasta maasta ja minullekin kerääntyi sievä pino käyntikortteja. Ihmisiä messuilla oli tungokseen asti, mutta The Tunnelma puuttui siitäkin huolimatta, että olo oli kuin valtavassa mehiläispesässä, jossa soi punk. En ehkä itse olisi siltikään ottanut messuilla taointia, sillä laverilla makaaminen pari tuntia ihmisten tuojotettavana ei innosta.

Kiinnitin myös huomiota sektorien jakoon, joita oli kolme: suurimmassa huoneessa oli esiintymislava, jossa valittiin paras tatuointi eri sarjoissa sekä japanilainen Sanaxxx esitti vähintään surullisen hupaisan performanssin mustasukkaisuudesta(?). Ja ei, hän ei riisunut vaatteitaan pornahtavasta nimestään huolimatta, mikä olisikin jopa saattanut pelastaa esityksen. Huoneen seinustoilla oli jokaiselle liikkeelle oma sermikoppi, joissa kävijöitä leimattiin ja pöydillä oli sketch bookeja ja käyntikortteja. Taaempi huone jatkoi samalla linjalla, mutta siellä oli liikkeiden kopperoiden lisäksi tatuointi tarvikkeita, sketch bookeja ja vaatteita myyviä sermikopperoita. Tänne alueelle ei myöskään saanut tuoda juomia, mikä on ihan ymmärrettävää kalliiden laitteiden esillepanon vuoksi. Mietityttämään jäi millä perusteella oli jaettu liikkeet niihin, jotka saivat 'päähuoneessa' varoa kaljatahroja pöydillään niihin, jotka olivat 'turvassa' tipattomalla alueella. Lyhyimmän korren olivat kuitenkin vetäneet suomalaiset tatuointiyrittäjät, joille oli jäänyt kolmashuone, joka toimi myös ruokailutilana. Mutta onko sillä eroa, jos työpöydillä on kaljalammikoiden lisäksi vähän makkaraperunoita ja majoneesia?

Hinkin lehti -12 sekä käyntikortti saaliini. En ole lähdössä käymään liikkeissä, mutta ajattelin tutustua nettisivuihin ideoiden toivossa.

Kilpailu taisi olla paras vartalotaointi, se kuka ja millä perusteella taoinnin valitsi jäi vähän epäselväksi. Kävijät saivat kuitenkin käydä itse ilmoittautumassa mukaan kilpailuun, jos katsoivat omistavansa hyvän leiman.

Ruotsalais(?)tatuoijan nimi meni ohi, mutta olemus jäi ehdottamasti mieleen messujen kauneinpana.

Hienoa messuilla oli se, että siellä ei kenenkään tarvinnut peitellä tatuointejaan. Yhteisymmärrys ja yhteisöllisyys on hieno asia tässä maassa, jossa tatuointeja pidetään edelleen vankilakundien ja murhaajien merkkinä. Toivon todella, että ne lapset jotka olivat vanhempiensa kanssa käymässä messuilla, kasvavat avoimemmiksi kansalaisiksi kuin edeltäjänsä.

Ahmed on kotoisin turkista ja tehnyt tatuointeja yli 15 vuotta. Nykyisin hän keskittyy opettamaan tatuoimista nuoremmille  Medussa Tattoossa Turkin Alanyassa.

 Nyt vain odottelemaan rahoitusta, sillä ideoita on jo mielessä muutamiakin, kuten aina!