Luonnonystävät ovat edesvastuuttomia elitistejä

Lapsena kiusataan toisia yksilöllisten ominaisuuksien vuoksi. Syitä kiusaamiseen voivat olla mitkä tahansa poikkaevuudet, kuten puhetapa, vaatteet, sairaudet, herkkyys, hiusten kiharuus ym. Mikä tahansa yksilön omainaisuus, josta vain saa sanallisesti kiinni. Mutta en silti puhuisi vihasta lasten keskuudessa. En näe, että lapset vihaisivat toisiaan ja siksi eivät tulisi toimeen. Lapsilla se on lähinnä ymmärtämättömyyttä ja rajojen testausta.

Miten tämä toisten hyljeksintä-reaktio sitten perustellaan tiedostavien aikuisten keskuudessa? Vaikka aikuistenkin keskuudessa edelleen syrjitään muita yksilöllisten ominaisuuksien varjolla, ovat mukaan tulleet myös yhteiskunnalliset tekijät. Saatat esimerkiksi joutua aikuisen ihmisen halveksunnan kohteeksi vain, koska et tienaa yhtäpaljon, asut väärässä paikassa tai koska omistat jotain omaa. Erona lapsiin on se, että aikuisten pitäisi olla tiedostavia olentoja, jotka ymmärtävät tosielämän faktat. Näin ei kuitenkaan ole ja sen vuoksi aikuisten välinen eripura johtaa yllättävän usein suoranaiseen vihaan. Eikä edes lapsen raivo ole mitään verrattuna aikuisen ihmisen vihaan.

Olen itse asunut niin Pääkaupunkiseudulla kuin pienessä Etelä-Savolaisessa kylässäkin ja matkan varrelta on siis tarttunut mukaan tuttuja ja ystäviä vähän joka ihmisryhmästä, johon ihmisiä nyt vain voi kategorioida erilaisten yksilöllisten ja yhteiskunnallisten ominaisuuksien perusteella. Huvittavinta ehkä onkin se, että ne olivat nämä ystäväni jotka löivät koko vihanpito -kulttuurilla minua naamaan.

Huomasin jo varhain muutettuamme Etelä-Savoon, että maalaiset ja kaupunkilaiset eivät jostai kumman syystä vain tule toimeen keskenään. Kaksi tai kolme kertaa järjestin joitan illanistujaisia niin, että paikalla olivat kaikki ystäväni, niin PK-seudulta kuin kyseisestä kylästäkin. Loppu tulos oli kaksi eri porukkaa, jotka kyräilivät kaukana toisistaan toisiaan ja minä siinä välissä. Juhlien jälkeen sain kuulla molemmilta puoliskoilta hyvinkin selkeästi, että eivät voi sietää toisiaan. Kaupunkilaisia (kaiken lisäksi vielä vantaalaisia eikä edes helsinkiläisiä) ärsytti aivan suunnattomasti pelkästään 'maalaisten' läsnäolo samassa seurassa ja kyläläisiä taas kaupunkilaisten asennen ja pelkkä oleminen.

Näiden tapausten jälkeen järjestin pitkään kahdet eri tuparit jokaisessa uudessa asunnossani. Ero tosin oli siinä, että kyläläiset ja pikkukaupunkilaiset pystyi kutsumaan samaan seuraan, oltiinhan kaikki savolaisia, mutta pääkaupunkiseutulaisille oli edelleen järjestettävä erillinen ja yksityinen tilaisuus. Nykyisellään myös muuttuneet elämänarvoni karsivat ihmisiä ihan oma-aloitteisesti pois elämästäni, mutta se ei ole minun tehtäväni vakuutella heitä jäämään.

Taajamarakentamista Euroopassa...

... ja Suomessa.

Tämä kaikki siis palasi tänä aamuna mieleeni lukiessani Aamulehdestä jutun:  Puheenaihe: Syrjässäkin on saatava asua. Tampereen kaupunginseudun seutuhallitus on siis ehdottanut, että samaa tiukkaa rakentamisen linjaa, jota kaupungeissa vedetään (ihan syystäkin) sovellettaisiin sellaisenaan myös maaseudulle (jossa olisi tilaa rakentaa vaikka pilvinpimein).

"Rakentamisen ohjaaminen hyvin tiukasti ja hieman oudosti määriteltyihin ”kyliin” ei tue elinkelpoisuutta. Maaseutu on muutakin kuin suppea kylän keskusta. Esimerkiksi Itä-Aureen kylä ei ole koskaan ollut tiivis talojen ryhmittymä, vaan jo sen ensimmäiset talot 1500-luvulta lähtien ovat sijainneet kaukana toisistaan."

Minua kiinnostaisi todella tietää millaisista tiiviistä 'kylistä' tässä on ollut puhetta. Itselleni herää hyvän mielikuvituksen siivittämänä vähän sellaiset keskitysleiri kyläyhteisöt mieleen. Tai jos realistisemmin pohditaan, niin kuulostaa kuin maaseutua ja kaupunkia yritettäisiin kehittää samalla kaavalla, jolloin kylistä tulisi pieniä tiiviitä 'kaupunkeja'. Eikun hei! Sehän oli se idea tässä alunperinkin.

Kaavoitusarkkitehti Arto Huovila on myös todennut, "ettei vakituinen asunto haja-asutusalueella ole kunnan tavoitteiden mukaista varsinkaan, jos on kyseessä lapsiperhe tai vanhus. Asenne haisee syrjinnältä."

Voisiko siis todella olla, että tällä tavalla yritetään estää ihmisten maalla asuminen ja ahtaa ihmiset tiiviisiin kaupunkeihin, jotta kunnat pääsisivät helpommalla kustannuksissa? Niin, jos tämä toteutuu, niin 'mitkä kunnat'?

Etelä-Savoilaisessa kylässä.

Minut kuintenkin pysäyttänyt asia tässä oli kommentit jutun alla. Kommenttitulva nimittäin avasi silmäni sille, että taajamissa asuvien ja haja-asutusalueilla asuvien keskenäinen vihanpito ei enään rajoitu PK-seutu vs. muu Suomi akselille, vaan on levinnyt pienempiinkin kaupunkeihin. Riittänee siis, että asut Tampereen taajama-alueella tai sen ulkopuolella, ovat ongelmat tismalleen samat.

Vantaan Vestrassa.

Vihaisimpia tuntuvat tässä keskustelussa olevan kaupunkilaiset. He syyttävät maalaisia ihan kaikesta epäekologisesta asumisesta (öljylämmitteinen omakotitalo), oman auton käytöstä (verrataan bussiin ja kävelemiseen) sekä siitä, että maalla asuvat tulevat kalliiksi kunnille, koska heille pitää järjestää palveluita.

"Siinä missä sata uutta asukasta kaupungissa aiheuttaa vain jonojen pitenemistä, voi se maaseudulla tarkoittaa kokonaisen laitoksen perustamista, rakennusta ja työntekijöitä myöden."

Kerrostalojen katoille jatkossa vai...?

Kaupungissa asuvat myös ovat sitä mieltä, että he maksavat veroillaan sen että joku voi asua 'korvessa' ja, että maalaiset vain keräävät kermat pääältä. Mikä on aika absurdia, sillä kuten joku haja-asutusalueen puolelta toteaa "maaseudulla asuva maksaa itse sähköliittymänsä valtakunnan verkkoon, maksaa omat osuutensa yksityisteistä, vastaa omista vesi- ja jätevesijärjestelmistään, aurauttaa oman tiensä. Ainoat kunnan kustantamat asiat ovat koulukyydit ja ne vähäiset tai olemattomat vanhustenpalvelut, joita syrjäalueille osoitetaan."

Ja kaupunkilainen vastaa:

"Syrjässä saa asua, mutta yhteiskunnan ei tule sitä tukea tai siihen rohkaista, koska se on edesvaatuutonta ja kallista individualismia pahimmillaan. Yksityisautoilu ja -taloilu pitäisi olla omalla vastuulla, koska ne ovat elitistisiä. Väärin ne eivät ole, mutta yhteiskunnan asiaa ja tavoitteita ne eivät aja."

Voin sanoa, että tämä viimainen kommentti vetää aika sanattomaksi. Minulla on aina ollut haaveena oma talo metsän keskellä, omalla puutarhalla ja kasvimaalla. Kaukana kaupungin metelistä ja saasteista ja hektisestä elämästä. Ehkä tämä ei tue yhteiskunnan tavoitteita ahtaa kaikki samaan suppuun, mutta parantaa ehdottomasti omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiani. Ja jotta tässä kohtaa vältämme individualistisen ajattelun, niin totean toivovani joskus perhettä ja haluan silloin myös rakkaimpieni voivan hyvin.

Uimahalliin voisi tulla porttikielto tästä hyvästä.

Ehkä tämä siis tekee minusta edesvastuuttoman, individualistisen (kaupunkilaisethan ovat niin paljon enemmän kollektiivisia eläjiä!) ja vielä elitistinkin.

Nimim. Maalaisuuden kokeneena, ei enään ikinä takaisin PK-seudulle.

Tiedä oikeutesi!

Internettiin ilmestyy vähän väliä blogi -kirjoituksia sekä muita mainintoja siitä, kuinka poliisi on tehnyt kyseenalaisen kotietsinnän ilman syytä tai vastaavasti kirjoittaja ei ole ihan varma onko metelty oikein virkavallantaholta.

Moni vastaa asiasta keskusteltaessa, että "ei koska minua, minulla ei ole mitään salattavaa". Ei näillä muillakaan ole ollut mitään salattavaa. Tosiasia kuitenkin on, että tässä ahdasmielisessä yhteiskunnassa kuka tahansa voi joutua kotietsinnän kohteeksi vain sen takia, että naapurin mummo on nähnyt huonekasvit ikkunalaudallasi. Jotenkin yleinen käsitys kun tuntuu olevan, että nuori (varsinkaan mies) ei voi kasvattaa normaaleja huone ja hyötykasveja, vaan niiden on oltava jotain laitonta.

Tähän joku järjen jättiläinen oli todennut keskusteluketjussa, että "älä pidä kasveja ikkunalaudalla". Ikkunalauta nyt vaan on paras paikka kasvien valonsaannille ja sitä kautta kasvun takaamiselle ilman, että joutuu ostamaan kalliita lamppuja ja tuhlaamaan luonnon varoja sähkövalolla vain, jotta kukaan ei epäilisi pikku jukka palmua laittomaksi.

Koska aihe nimenomaan koskee kaikkia, jotka tässä maassa asuvat tämän lainsäädännön alaisina, on hyvä tietää omat oikeutensa, jotta virkavalta ei voi toimia miten haluaa ja polkea tietämättömän kansalaisen oikeuksia, vaikka sitten vain laiskuuttaan.

Omakohtaisena kokemuksena: ystäväni kauniin chili-puutarhan, jota hän on kasvattunut siemenistä ympäri maailmaa, on jokainen kaupungin poliisipartio erikseen käynyt toteamassa lailliseksi.

Seuraavat tiedot on otettu TuSKY:n sivuilta (http://www.tusky.fi/laki-ja-oikeus/13-oikeudet-kotietsinnaessae)

1. Kotietsintä voidaan suorittaa, jos poliisilla on syytä epäillä sitä, jonka hallinnassa asunto on, rikoksesta, josta rangaistus voi olla enimmillään ainakin kuusi kuukautta vankeutta. Kotietsintää ei saa ilman syytä suorittaa kello 21 - 6 välisenä aikana. (Pakkokeinolaki 5. luku, 1 §, 2 § ja 5 §)

2. Etsintämääräys (etsintälupaa ei ole Suomessa) voidaan antaa kirjallisesti tai suullisesti. Poliisi voi suorittaa etsinnän myös ilman määräystä, kun kyseessä on kiinniotettavan tavoittaminen, jos etsittävä esine on voitu jäljittää rikoksen teosta asti tai jos etsintä ei siedä viivästystä. Kirjallinen etsintämääräys on aina esitettävä ennen kotietsinnän aloittamista. Jos etsintämääräys on annettu suullisesti tai jos määräystä ei ole, on etsinnän tarkoitus ilmoitettava ennen aloittamista. Lisäksi poliisin on pyydettäessä esitettävä virkamerkkinsä, huolimatta siitä, onko hän virkapuvussa. (Pakkokeinolaki 5. luku 3 §, Poliisiasetus 17 § ja Oikeuskanslerin ratkaisu 21.12.1992 902/1/92)

Virkamerkin esittäminen kirjattiin lakiin, koska " Poliisimiehet olivat virkapukuunsa vedoten kieltäytyneet esittämästä virkamerkkejään virkatoimen kohteena olleille henkilöille näiden pyynnöistä huolimatta." 

(http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/1992/19920434)

Tämä kannattaa muistaa, sillä uutisissa on ollut nyt kohtuuttoman paljon poliiseina esiintyneitä henkilöitä, jotka ovat paljastuneet huijareiksi!

3. Sille, jonka asunnossa kotietsintä suoritetaan tulee antaa mahdollisuus olla itse paikalla tai kutsua todistaja kotietsintää seuraamaan. Vaatimuksena on kuitenkin se, ettei se saa huomattavasti viivästyttää etsinnän toimittamista tai vaarantaa sen tarkoitusta. Jos asunnon omistaja ei ole kotona, läsnäolon sallimatta jättäminen voi olla perusteltua, mutta joka tapauksessa kotietsinnästä on viipymättä ilmoitettava. Pöydälle jätetty paperilappu tai ensimmäinen ilmoitusyritys seuraavana päivänä eivät todennäköisesti täytä vaatimusta viipymättömästä toiminnasta. (Pakkokeinolaki 5. luku 4 §)

Esimerkki poliisin virkavirheestä: "Kantelija oli laitettu putkaan odottamaan kotietsinnän toimittamista, eikä häneen ollut tänä aikana kohdistettu tutkintatoimenpiteitä." (http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2004/20041932)

3. Saat taltioida kotietsintä tilanteen, sillä kaiken, mikä on kuultavaksi ja nähtäväksi tarkoitettu, saa myös tallentaa. Jos poliisimies yrittää kuvaamisen estää, hän estää perustuslain takaaman sananvapauden toteutumista. Kuvaamiseen ei tarvitse toisen osapuolen lupaa, ja kuvata saa, vaikka se olisi erikseen kielletty. (Korkeimman oikeuden ratkaisu 1990:36) 

Toisin sanoen, koska et ole salakuvannut poliisin yksityiselämää, vaan nauhoittanut sinua koskevaa keskustelua/toimintaa, on se laillista. (http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1990/19900036)

4. Poliisilaki vaatii poliisia käyttäytymään "asiallisesti ja puolueettomasti". Toimenpiteet on suoritettava "aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi". Poliisi ei siis saa haistatella tai rikkoa paikkoja. Suljetut huoneet ja laatikot saa avata vaikka väkisin, mutta ensin on pyydettävä avaamaan ne vapaaehtoisesti. Väkisin avattu paikka on kuitenkin myös suljettava. (Poliisilaki 1. luku 2 § ja Pakkokeinolaki 5. luku 5 §)

5. Esine voidaan takavarikoida ainoastaan sillon, kun on syytä olettaa, että se voi olla todisteena rikosasiassa. Laissa erikseen mainitaan tämän koskevan myös tietokoneen sisältämiä tietoja. Jokainen takavarikoitu esine on kirjattava pöytäkirjaan, ja takavarikosta on pyytämättä annettava todistus esineen omistajalle. Takavarikosta on myös ilmoitettava viipymättä, jos esineen omistaja ei ollut takavarikon aikana paikalla. (Pakkokeinolaki 4. luku 1 §, 7 § ja 9 §)

6. Takavarikko on päätettävä välittömästi kun se ei enää ole tarpeen, mutta kuitenkin viimeistään neljän kuukauden jälkeen, jos asiasta ei ole nostettu syytettä ja takavarikkoa ei ole haettu pidennettäväksi. Takavarikkoa voi myös vaatia tuomioistumien kumottavaksi ennen kuin syytettä on alettu käsitellä, ja vaatimus on käsiteltävä viikon mennessä sen saapumisesta. (Pakkokeinolaki 4. luku 11 § ja 13 §)

7. Tuomioistuin voi päättää tavaroiden menettämisestä tai tuhoamisesta, mutta poliisin on säilytettävä niitä takavarikon ajan sinetöidyssä säilössä ja sitten annettava ne takaisin. Vaikeasti hoidettavat esineet, kuten kasvit, voidaan kuitenkin tuhota. (Pakkokeinolaki 4. luku 10 §)

8. Itseään, kihlattuaan, aviopuolisoaan, sisaruksiaan, suoria sukulaisiaan tai heidän aviopuolisoitaan vastaan ei tarvitse antaa mitään todisteita. Tämä koskee myös tietokoneiden salasanoja. (Pakkokeinolaki 4. luku 4a §, Esitutkintalaki 27 §, Oikeudenkäyntikaari 17. luku 20 § ja 24 §)

9. Rikoksesta epäillyllä on velvollisuus jäädä kuulusteltavaksi korkeintaan 12 tunniksi. Esitutkinnassa ei saa kuitenkaan pitää pidempään kuin se on tarpeen, eli pois on päästettävä kun kuulustelut on suoritettu. Jos poliisilla on perusteet pidätykselle, voi poliisi ottaa epäillyn kiinni. Kiinniotetulle on välittömästi ilmoitettava kiinniottamisen perusteet ja kertoa oikeudesta käyttää avustajaa. Kiinniotetun voidaan velvoittaa viipymään esitutkinnassa 24 tuntia. Viimeistään tällöin epäilty on joko pidätettävä tai päästettävä menemään. Seuraavien 12 tunnin aikana ei epäiltyä voi ilman erityistä syytä velvoittaa palaamaan. (Esitutkintalaki 10 § ja 21 §, Pakkokeinolaki 1. luku 2 § ja 3 §)

10. Kaikista viranomaisen tekemistä virheistä voi kannella. Kantelu tehdään joko ylemmälle poliisiviranomaiselle, eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille. Lisäksi asiasta voi tehdä rikosilmoituksen. Jos poliisi jättää noudattamatta jotakin tehtävänsä suorittamista koskevista säädöksistä, syyllistyy hän virkavelvollisuuden rikkomiseen. Poliisista tehtyjä rikosilmoituksia ei esitutki toinen poliisi, vaan tutkinnan suorittaa aina syyttäjä. (Esitutkintalaki 14 § ja Rikoslaki 40. luku 9 §)

TuKSY:in sivuilta löytyy hyvät ohjeet kantelun tekemiseen: http://www.tusky.fi/laki-ja-oikeus/13-oikeudet-kotietsinnaessae.

Tiedä oikeutesi!

Tyhjiä sivuja

Elämän muutoksen yhteydessä on ainakin itselläni ollut tapana kääntää uusi sivu elämässäni. Ajatuksella 'sitten kun, niin minusta tulee parempi ihminen'. Miksi vaadimme itseltämme tämän muutoksen muuttuaksemme itse?

Muistan kun muutin ensimmäisen kerran kaupungista toiseen. Olin 15-vuotias ja Vantaa vaihtui 9000 asukkaan Mäntyharjuun. Koko perheemme eli suuressa elämänmuutos-hurmoksessa. 'Sitten kun olemme Mäntyharjulla, kaikki on toisin'. Isän piti lopettaa juominen ja äidin rakentaa unelmien puutarha. Minä pidin ajatuksesta, että kukaan ei tuntisi minua siellä. Voisin olla ihan kuka tahansa. En olisi enään koulukiusattu vain tavan vuoksi.

Mitä tapahtui sitten oikeasti? Kuinka tyhjä tuo uusi sivu oikeasti oli? Isä juo edelleen, äiti on rakentanut puutarhaa sen mitä on voinut jo 8 vuotta keskeneräisenä olleen talon pihapiiriin ja siskoni lähti takaisin pääkaupunkiseudulle. Minä käänsin tietyllä tavalla uuden luvun omassa elämässini, sillä kun pääsin muiden määrittelemistä kahleista irti, vapauduin aloittamaan kasvuni siksi ihmiseksi joka nyt olen.

Tuttu näky minun asunnossani.

Käytännössä olen nyt 23-vuotiaana muuttanut 7 kertaa kolmessa eri kaupungissa ja kahdessa eri osassa Suomea. Täällä Savonlinnassa olen asunut 4 vuotta ja muuttanut 4 kertaa. Pohdin tulenko koskaan asettumaan aloilleni vain yhteen paikkaan? Vai olenko jäänyt koukkuun muutoksen tuomaan uuden luvun kääntämiseen, vaikka elämäni ei enään muutukaan muuttaessa niin radikaalisti kuin 8 vuotta sitten? Enkä sen toisaalta odotakaan muuttuvan menneistä viisastuneena.

Keskusteltuani ystäväni kanssa aiheessa kertoi hän muuttaneensa 11 kertaa elämänsä aikana, tosin kaikki kerrat saman kaupungin sisällä. Hän kertoi minulle kyllästyvänsä helposti asuntoonsa ja vaihtavansa virkistyksen vuoksi. Voisin melkein omia tämän lauseen itselleni, mutta jostain syystä minulla on myös 'sattunut' oleman aina jokin muukin syy muuttaa. Tällä hetkellä muuttohistoria kotoa muuttamisen jälkeen kun on sisältänyt opiskelupaikan, avoliiton, eron ja huonon asunnon. Jäänee siis nähtäväksi kuinka kauan viihdyn nykyisessä asunnossani. Toivottavasti mahdollisimman pitkään!

Jätin vuokraisännälle The  Kauhukämppään pienen läksiäislahjan.

Tälläisinä hetkinäkään ei vaivu epätoivoon, kun on muistanut hommata kotivakuutuksen. En minä sitä kovin usein joudu käyttämään, mutta tämän lisäksi sinne on laitettu jo yksi puhelinkin.

Uudella asunnolla tavarat oven sisäpuolella, VIHDOINKIN!

Ja kiitos tuhannesti Äidille ja Isälle, jotka autoitte muutossa sekä Siskon kihlatulle, joka lainasi pakettiautoa. Ei tästä olisi mitään tullut muuten!

Asunto alkaa nyt olemaan jo asuttavassa kunnossa, vaikkakin kaikki ei ole vielä paikallaan. Rakastan tätä asuntoa joka aamu enemmän ja enemmän. Toivon myös virheellisesti ja menneille silmäni sulkien, että uusi asunto antaa motivaatiota jatkaa koulu loppuun. Olisihan se hienoa jos jouluna olisi valmistumispaperit kädessä. Painetta toki luo sekin, että psykologini antoi minulle lokakuun loppuun aikaa etsiä motivaatio koulun käyntiin tai sitten on alettava keskustelemaan motivaation löytämisestä istunnoissa hänen kanssaan. Yritän todella välttää tämän ja löytää motivaation omatoimisesti!

Vuoden odotus palkittiin ja löysin VIHDOINKIN kaupasta lakkahilloa! Nam! Harmillista tosin, että toinen huonohko lakkavuosi peräjälkeen näkyy purkin hinnassa.

Ainiin!

Apsilla on pari muuttujaa uudessa wieneri -lajikkeessa.

Kyllähän uuno Uunon tunnistaa.

Silmäni on taas parin viime päivän aikana avattu ihmisten toimesta, jotka eivät omiaan osaa avata. Kun ymmärtää kuinka sokeita ihmiset ovat omasta valinnastaan tai koska eivät muuta osaa, auttaa tämä ymmärtämään maailman tilaa.

Tulin eilen aamu seitsemän aikaan kuunnelleeksi YleXn lähetystä samalla kun pyöräyttelin pari tusinaa sämpylöitä vitriiniin neljällä eri täytteellä. Kyseisessä lähetyksessä oli kilpailu, johon otettiin kaksi kilpailijaa (tässä tapauksessa olivat vielä mies ja nainen kyseessä). Kilpailijoilta kysyttiin "mitkä ovat Portugalin rajanaapurit". Kumpikaan kilpailijoista ei tiennyt vastausta kysymykseen edes silloin kun kysymysmuoto armeliaasti vaihdettiin yksikköön. Lopulta nainen osasi kertoa oikean vastauksen, kun hänelle annettiin vihje "Uunokin on käynyt siellä". Noh, kyllähän uuno uunon tunnistaa. Jäin itse suu auki tuijottamaan sämpylöitäni. Miten tämä tietoaukko on mahdollista kahdella ihmisellä samassa kilpailussa? Kyllä minä ymmärrän, jos maantieto ei ole koulussa jaksanut kiinnostaa, mutta tuo Euroopan kartta on kyllä nyt viimeiset kaksi vuotta ollut joka lehden sivuilla vähintään Euroopan kriisiä käsittelevien juttujen yhteydessä. Voimmeko siis olettaa että näitä henkilöitä ei ole kiinnostanut edes Euroopan tila sen mahdollisesta hajoamisesta puhumattakaan? Jos näitä ihmisiä ei ole kiinnostanut oman maanosan tapahtumat, niin tuskin on kiinnostanut globaalitkaan tapahtumat.

Ja tämän kaiken jälkeen ihmetellään kuinkas kävikään niin, että elokuussa on käytetty jo tämän vuoden luonnonvarat loppuun. Aika jännää.

Toinen leukani aukiloksauttaja oli kokkina toimiva työkaverini (vieläpä nuori nainen), joka silmät loistaen kertoi kuinka hän juo light limppareita ja laittaa makeuttajaa sokerin tilalle kahviin, jotta ei tulisi käytettyä liikaa sokeria. Kuuntelin kohteliaasti hetken ja kysyin oliko hän koskaan kuullut aspartaamista tehdyistä tutkimuksista, joiden mukaan se on todella myrkyllistä elimistölle. Kävi ilmi, että menin asioissa huomattavasti liian pitkälle; tämä työkseen ruokaa laittava naisihminen ei ollut koskaan kuullut sanaa 'aspartaami'.

Jään siis taas kerran miettimään keiden keskellä oikein elän. Tämä saa minut kaipaamaan lomaa tästä kaikesta. Minulle vieläpä tyrkytetään loistavia ideoita lomalle, jos vain olisi kolme viikkoa aikaa eli vapaata töistä.

"Matkaan kuuluu viikko tai kaksi vapaaehtoistyötä merikilpikonnaprojektissa Phra Thongin saarella, jota seuraa viikko rentoutumista hotellilomalla Khao Lakissa."

Ideana on siis viettää pari viikkoa suojellen uhanalaisia kilppareita ja viikon verran samoilla omilla teillään, vitut minä siitä rannalla makaamisesta, jolla ihmisiä tähän houkutellaan. En ole oikeastaan koskaan pitänyt turistirannoilla löhöilystä, joten tämä kuulosti heti huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta Thaimaan lomaksi.

" Vapaaehtoisen tehtäviin kuuluu mm. kilpikonnien pesintärantojen monitorointi, joka voi tarkoittaa 5-10 kilometrin aamukävelyitä pehmeällä rantahiekalla " - Olen myyty.

Harmi vain, että tänne olisi lennettävä, sillä Finnmatkat on järjestäjänä ja maateitse matkaan kuluisi muutamia viikkoja. Kysymykseksi jääkin korvaako kaksi viikkoa kilpparien kaitsemista lentomatkan aiheuttamat ilmasto päästöt? En tiedä.

Jään siis pyörittelemään aamiaissämpylöitä tänne ja pohtimaan kuinka mukavaa on kun ei ole lappuja omilla silmillä.

Elän suvannossa.

En siis siinä joen leveämmässä ja syvemmässä kohdassa, jossa veden liike hidastuu, vaan paikassa, jossa aika kulkee samaan järkähtymättömään tahtiinsa eteenpäin välittämättä muiden mielipiteistä ja jossa tapahtumat ja päivät ovat hidastuneet odottaman suvannon päättymistä. Ja odottavan aika on piiitkä.

Matka tähän suvantoon on ollut mutkikas ja täynnä jyrkempiä pudotuksia, joista on valunut alas kuin virran ohjattavana. Pyöriessäni virran mukana kuin pesukoneen linkousohjelmassa, en ole ehtinyt istua alas ja ajatella saati kirjoittaa.

Koko kesä on mennyt ahdistuessa asunnon, päättötyön ja ihmissuhteiden painon alla. Ensimmäinen on tehnyt kaikkensa, jotta en ole voinut asua kotonani (linkki asuntoani käsittelevään tekstiin), jolloin toinen on kärsinyt luonnollisesti pakolaisuudestani. Kolmantena ovat olleet läheiset ja tuntemattomat, jotka ovat pommittaneet minua kysymyksillä "mitä aiot koulun jälkeen". Olen hymyillyt nätisti ja kertonut, etten tiedä, ehkä sitä, ehkä tätä. Mikä onkin ollut totuus. Todellinen totuus kuitenkin on, että olen yrittänyt sysätä nämä mietteet pois päästäni, sillä eihän mikään näistä mietteistä voi toteutua tai olla edes toteutuskelpoinen ennen kuin olen valmistunut koulusta. En siis itse näe pointtia pohtia asiaa ennen kuin paperit ovat kädessä, sillä silloin asia on ajankohtainen. Tästä syystä päätinkin, että jos seuraava kysyjä on läheinen vastaan "lähden astronauttikouluun" ja jos kysyjä on joku muu kysyn suoraan "mitä helvettiä sinä sillä tiedolla teet". Piste.

Kalle tietää kuinka huuellaan muille.

Mihin kesä on siis mennyt käytännössä? Olen asunut pikaystäväni luona, jonka kanssa olemme koettaneet saada suhdettamme ja arkeamme toimimaan. Yhteisasuminen näin olosuhteiden sanelemana on toiminut oikein hyvin vaikka toki yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä. Ongelmat ovat onneksi olleet "kuka söi kaikki aamiaistarvikkeet" -tasolla. Tämän lisäksi olen käynyt kotona tasan kastelemassa huonekasvit ja hakemassa puhtaita vaatteita. Loppuajan olenkin ollut töissä.

En kuitenkaan tässäkään tilanteessa jäänyt odottelemaan ihmettä, vaan tallensin vuokra-asuntosivut sivumerkkeihin ja selasin ne joka aamu läpi laittaen kuukauden ajan kymmeniä asuntohakemuksia. Kun kuukausi oli mennyt ilman, että olin päässyt edes katsomaan yhtään asuntoa aloin jo toivomaan sitä ihmettä.

 Ihme tapahtuikin sitten, kun onnistuin hyvän ystäväni Filosofi Teuvo Munuaisen ansiosta vetämään yhden kämpän esittelyn välistä ennen kämpän julkista markkinointia. Yllättäen otin tämän asunnon, vaikkakin ainut miinus olikin vain pesukonepaikan puuttuminen. Tätä kuitenkin korvaavat tilavuus, ilmanvaihto, parveke, makuuhuone, näköalat etc.

Vuokra tulee nousemaan tähän nykyiseen surmanloukkuuni verrattuna 140 euroa, mutta tippumaan neliötä kohden viidellä eurolla. Minusta hyvä diili, tosin tähänkin ovat kanssaeläjäni kommentoineet vanhasta asunnostani sen olevan todella kallis (tästä olen samaa mieltä) sekä uudesta asunnostani sen olevan todella kallis. Jään itse miettimään missä muut sitten asuvat, jos kaikki mitä minulle tarjotaan on "kamalan kallista"? Myönnän, että jatkossa minulla tulee menemään 1/3 palkasta vuokraan, mutta minulle jää käteen se 2/3 osaa, joille ei ole muuta sijoituskohdetta kuin minä itse. Liekö siis vain kateellisten panettelua? Vähän samaan tyyliin kuin kaksi työsisartani, jotka totesivat vanhan asuntoni meluhaittoihin "hanki lapsia, niin tuo on normaalia". Totesin, enkä hanki ja olisit itekin miettinyt ennen ku hankit, jos ne noin kamalia on. Minä saan kunnon yöunet sentään vaihtamalla vain asuntoa. Jokainen tekee itse omat valintansa, sanoisin.

Tämän kaiken lisäksi ehdin jo stressata, että millähän sitä elättää itsensä syksyllä, kun kesätyösopimus loppuu ja koulussa ei ole enään jäljellä kontaktin vaativia kursseja. Tämä ongelma ratkesikin sitten viime viikolla, kun sopimusta jatkettiin äitiyslomatuurauksen varjolla. Enkä aio enään ahdistua työpaikkani puutteista vaan puhua suuni puhtaaksi epäkohdista ja kysyä suoraan pomolta on tämä oikein ja voidaanko asialle tehdä jotain.

Loppujen lopuksi siis, istun nyt pahvilaatikkomeressä odottamassa soittoa avainten luovutuksesta uuteen kotiin. Enkä voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. Odottaa, että pääsen uuteen asuntoon. Odottaa, että saan sen sisustettua kodikkaaksi, jotta viihdyn siellä. Odottaa, että saan työpisteeni kasaan voidakseni jatkaa päättötyötäni. Odottaa. Odottaa, että perusasiat ovat kunnossa, jolloin luovuuteni voi lähteä virtaamaan Niagaran putousten runsaudella ja voimailla.

Rakastan sänkyäni!

Oma sänkyni on minua varten rakennettu täydellisyyden pyhättö.

Ymmärsin jo teini-iässä, että nukkuminen on kivaa ja siihen kannattaa panostaa. Aivan, vaikka olenkin aamuihminen ja rakastan olla hereillä, kun muut vielä nukkuvat, rakastan myös nukkumista. Hoidan vain sen vähän aiemmin kuin muut. Rakastan 8 tunnin yöunia ja sitä, että voin käydä kymmeneltä nukkumaan ja herätä aamu kuudelta auringon häikästessä silmiäni. Tämäkin on laskettu juttu; jätän alkovin verhon sen verran raolleen, että naapuritalon katonharjan yli kiipeävä aamuaurinko pääsee paistamaan kasvoilleni.

Harrastin tätä samaa jo vanhempieni luona, sillä oman huoneen ikkuna oli itään, onneksi! Minun silloinen huoneeni oli lähinnä ullakkokomeron kokoinen tai siltä se ainakin loppu aikoina alkoi tuntumaan. Päätin siis panostaa nukkumiseen huoneessani, koska en siellä oikeastaan muutoin oleskellut. Vanhempieni kanssa kävimme hakemassa Mikkelistä asti minulle kaupan pehmeimmän 120cm joustin patjan. Patja on niin pehmeä, että kun yli 100-kiloinen isäni istuu laidalle, ovat jouset pohjassa. Mutta minulle, kevyelle ja sirohkolle tytölle, se on juri sopiva.

Pehmeys on täydellinen; leveä lantioni uppoaa patjaan niin, että selkäni saa olla suorassa, eikä kipeydy kuten kovemmilla patjoilla. Tuntuu kuin nukkuisi hattara pilvessä. Leveys on myös tärkeää, sillä olen niin herkkä uninen, että herään yöllä joka kerta vaihtaessani asentoa. Minulle on siis tärkeää, etten joudu kierimään paikallani, vaan minulla on oltava tilaa vain kääntyä kyljeltä toiselle miettimättä tipahdanko sängystä. Paras nukkuma asento on myös puoliksi kyljellään puoliksi mahallaan, joilloin toinen jalkani on koukussa rinnalla; tämä on yllättävän tilaa vievä asento, mutta täydellinen 120cm sänkyyn.

Nuoruuden huoneesta tämä 120cm sänky vei noin puolet lattiapita-alasta, mutta se ei haitannut; nukkumassahan minä siellä huoneessa kävin.

Yhtä tärkeää patjan kanssa ovat tyynyt ja peitto. Ehdottomasti siis kaksi tyynyä, jotta kääntyillessä ja kieriessä ei tarvitse roudata tyynyä mukana sängyssä. Tyynyt eivät myöskään saa olla kovia tai lättäniä; untuva tyynyt ovat kauhistukseni ja saan migreenin tälläisestä tyynystä. Olen viime vuosina suosinutkin pallokuitu-tyynyjä, sillä niiden pehmeänä ja kuohkeana kesto pitkittyy, kun muistaa aina pedatessa vähän pöyhiä tyynyjä. Peitto on myös Suomen pitkien ja kylmien jaksojen vuoksi oleellinen. Minä hommasin suosiolla 2m leveän peiton, sillä tavallinen 120cm leveä, vai mikä sen tavallisen leveys nyt onkaan, on aivan liian kapea minulle. Haluan, että pehmeää ja kuohkeaa peittoa jatkuu joka suuntaan riittävästi, jotta voin pyöriä rauhassa heräämättä siihen, että jalka paleltuu peiton ulkopuolella. Ja kyllä, nukun aina peittoni alla, myös kesällä. Tällöin tosin saatan jättää jalan peiton ulkopuolelle viilentämään kehoani.

Näiden lisäksi lakanat vaikuttavat huomattavasti nukkuma mukavuuteen ja rentoutumiseen. En kykene nukkumaan satiini lakanoilla saati paljon käytetyillä lakanoilla. Haluan tuntea puhtauden tunnun ja tuoksun lakanoistani sekä jämäkän ja hyvän laatuisen kankaan. Vaihdankin siis lakanat vähintään kahden viikon välein. Tyynyliinat pesen silloin tällöin 90 asteessa, jotta pinttynytkin lika lähtee ja saatan jopa toisinaan silittää liinavaatteeni, saadakseni sen hotelli-tunnun omiin lakanoihini.

Todellisuus kuitenkin on, että olen hionut oman sänkyni niin lähelle omaa täydellisyyttään, että minun on todella vaikeaa ja omituista nukkua kenenkään toisen sängyssä tai ylipäätään varamajoitus -ratkaisulla ja jokaisena tälläisenä yönä kaipaan omaan sänkyyni.

Kuvailemalla

Nyt on taas minulle kertynyt sen verran kuvamateriaalia, että ajattelin kuvailla teille ihan kuvien kera miten on mennyt. Nyt kun on pari vapaa päivää päivätyöstä ja jopa jaksaa tehdä muutakin kuin käpertyä viltin alle katselemaan sarjoja.

Tänään kävin Cafe Alegriassa taas keittolounaalla kirjan kanssa. Ihanan idyllinen vapaapäivä! Kotimatkalla poikkesin pitämään sadetta Suomalaiseen kirjakauppaan, josta mukaani tarttuikin vähän lohdutuslahjoja itselleni ja toki heille, joita kiinnostaa lainata opuksia.

Ensimmäinen oli Hugleikur Dagssonin Huumorin musta kirja, johon on koottu kaikista hänen sarjakuva -kirjoistaan 666 'parasta'. Kirja oli minulle ehdoton hankinta, sillä olen lueskellut hänen aiempia kirjojaan kavereilla ja kaupoissa, mutten koskaan raaskinut ostaa vain yhtä niistä. Nyt siis sain 666 'parasta' yksissä kansissa.

Toisena löytyi John Verdonin Sokkoleikki, joka on jatkoa hänen esikoiskirjalleen Numeropeli. Ensimmäinen kirja oli niin koukuttavan jännä ja täynnä yllätyksiä, että luin sen lähes yhdeltä istumalta. Olenkin siis odottanut Dave Gurneyn, toista seikkailua kuin kuuta nousevaa. Dave Gurneyhan siis on legendaksi noussut jo eläköitynyt rikostutkija, joka ei osa jäädä eläkkeelle, kun mysteerejä putkahtelee eteen.

Kolmas kirja oli heräteostos alekorista. Tosin rakastan mehuja ja smoothieita, joten minulle kelpaa poisheittohintaan 200 reseptiä kyseisiin. Kiitos trendijuomien, smoothie kirjat ovat nyt halpoja, kun jääjogurtti valtaa keskustelupalstat ja naistenlehdet.

********************

Onneksi sentään työpaikalla on kesäiltaisin ihan kivat näköalat :)

Viidennen mutanttimunan kohdalla repesin ääneen nauramaan.

*********************

 Totesin tässä myös, että ylimmästä kerroksesta, kiitos isojen ikkunoiden, näkee ihan kaiken. Eikä minun edes tarvitse kytistää ikkunassa, sillä kuten olen kertonut, asuntoon kuulee aivan kaiken. Seurasin mm. muutamia viikkoja sitten koiratappelua aitiopaikalta.

Olen löytänyt ihan parhaan spotin piironkini päältä chilejeni vierestä. Siinä istuessa on ihanaa seurata kuinka rankkasade on nyt jo viikon päivät piessyt pihaa ja naapuritaloja. Upea hetki on se humahdus, kuin joku kaataisi paljusta vettä, kun rankkasade alkaa. Tällöin naapuritalon punainen katto saa uskomattoman kauniin valkean harsokuorrutteen veden roiskeen voimasta.

Kuuma asfaltti-aines höyrysi hienosti rankkasateella. Ja nyt ei tarvii enään polkee sellasessa lohkarikossa, mikä tämä tien pätkä vielä aiemmin oli.

Onneksi olkoon! Ja todella upea kakku!

Tosin samaisen lehden viereisellä sivulla oli kaksi kertaa isompi juttu dokumentista, joka pureutuu kannabiksen ongelmiin. Ohjelman kuvauksen perusteella ei jää paljon arvailua onko propagandan puolelle taas menty. Itseäni käy ärsyttämään liioittelu, vääristely ja suora valehtelu. Eikö olisi tehokkaampaa kertoa oikeaa faktatietoa ja pysyä siinä? Tällöin se nuorikin voisi jopa kuunnella mahdolliset riskit vakavasti ottaen.

"Voi vain toivoa, että asenne huumeita kohtaan muuttuu kasvatuksen ja koulutuksen avulla." Tässä taidetaan tosin toivoa siihen toiseen, takaisin menneeseen, suuntaan.

 *****************************