Olen niin pitkään kuin muistan seurannut keskustelua eutanasiasta eli armokuolemasta. Nyt kun asia on, kiitos vihreiden, taas tapetilla sanon myös oman mielipiteeni aiheeseen.
En voi ymmärtää ihmisten ajatusta siitä, että eutanasian salliminen olisi uhka saattohoidolle tai kivunlievitykselle. Miksi toisen hoidon ottaminen rinnalle pitäisi merkitä toisen hoitomuodon kuoppaamista? Eihän muitakaan tauteja hoidetaan saman kaavan mukaan yhdellä lääkkeellä, vaan otetaan huomioon potilaan henkilökohtainen tila ja etsitään siihen parhaiten sopiva vaihtoehto. Jos saattohoidosta ja kivunlievityksestä ei juuri minulle olisi hyötyä ja kärsisin siksi kohtuuttomasti, miksi en voisi saada armoa kuolla?
Kiivainten eutanasian vastustajien argumenteista huokuu myös sama pelko kuin homojen avioliittojen laillistamisesta. Kun avoimesti on pelätty, että homoliittojen lailistaminen saisi aikaan massa kaapista tulon, tuntuu olevan vastustajien suurin pelko, että eutanasian salliminen johtaisi ihmisten massa haluun kuolla ennen aikaisesti. Eihän se nyt niin mene!
Ymmärrän myös vammaisliiton huolen siitä, että vammaisia alettaisiin surmata ilman heidän omaa tahtoaan. Minusta tämä huoli kuitenkin kuulostaa meidän 'hyvinvointi yhteiskunnassamme' jotenkin barbaariselta. Kuka tälläiseen oikeasti ryhtyisi? No ehkä se sairaanhoitaja, joka niitä ruiskuja jakeli potilaille kysymättä, mutta eikö hän saanutkin sitä tuomionsa? Pelätäänkö siis, että eutanasian salliminen laskisi lääkärien ja sairaanhoitajien moraalikäsitystä oikein massa ilmiönä?
Näissä keskusteluissa myös aina palaa mieleeni uutinen amerikkalaisesta nuoresta, jota pidettiin 10 vuotta koomassa letkuissa, vaikka takeet koomasta heräämiselle olivat olemattomat. Miksi tämä tapahtui? Koska omaiset eivät halunneet päästää irti. Moni ulkopuolinen yritti vedota empatiassaan omaisiin, että lopettaisivat rakkaansa kärsimyksen vihanneksena, mutta omaiset eivät tätä halunneet. Heidän tahtonsa ja osaamattomuutensa surunkäsittelyssä meni heidän rakkaansa hyvin voinnin ja edun edelle.
Juurikin näistä kaikista syistä olen hokenut rakkailleni, että jos olen joskus vihannes tai valtavissa kivuissa, niin älkää antako oman itsekkyytenne mennä minun etuni edelle! En halua kokea valtavia kipuja sen vuoksi, että joku toinen on kykenemätön päästämään minua lähtemään.
Olen kuitenkin päättänyt jo 15-vuotiaana varasuunnitelmasta. Jos elän niin vanhaksi, että pääsen eläköitymään noin 50 vuoden päästä ja suomalaiset sattuisivat vieläkin olemaan niin omistushaluisia toisen elämää kohtaan kuin tänä päivänä, viimeisenä keinonani muutan Hollantiin. Sillä kolmen vuoden maassa asumisen jälkeen voin hakea hollanninkansalaisuutta, jonka jälkeen minulla on oikeus eutanasiaan, mikäli sitä tulen tarvitsemaan. En minäkään halua kuolla ennen aikaisesti, mutta en myöskään halua, että tilanteen eteen tullessa, minulta viedään mahdollisuus hyvään ja rauhalliseen kuolemaan ilman vuosien tuskia tai tiedottomuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti