9. helmikuuta 2012

Vanhemmille

"Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa,
minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulle heidän kaltaisikseen,
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä."

(Kahlin Gibran, Profeetta. Ote. Suom. Annikki Setälä, 1968)



8. helmikuuta 2012

Oppimisesta

Uskon vahvasti nykyisen tietämykseni nojalla, että ongelmana on ollut oppimisessani ja oppimisstrategiassani, etten ole osannut tai ymmärtänyt kyseenalaistaa minulle annettuja oppimisstrategioita. Hyvänä esimerkkinä toimii lukion historian opintoni.

Olin valtavan kiinnostunut historiasta, istuin eturivissä ja luin joka tuntisiin suullisiin tentteihin. Silti kirjoitin historiasta ainoastaan A:n. Huomautettakoon tässä vaiheessa, että paras arvosanani oli B englannista ja ylioppilasta minusta ei tullut ruotsinkielen minulle hepreaa muistuttavasta luenteesta johtuen.

Tähän kaikkeen on mielestäni myös selkeä syy. Oppiminen tapahtui esimerkiksi niillä historian tunneilla tunneilla kalvosulkeisilla eli kopioitiin sanasta sanaan kaikki mitä opettaja oli kalvoille kirjoittanut. Kalvoja vedettiin yhden oppitunnin aikana varmasti 5-8 sivullista piirtoheittimen näytön läpi. Muistan elävästi miten suuri huoli tunneilla minulla ja ystävilläni oli, ettemme kerkeä kirjoittamaan kaikkea muistiin nopean tahdin takia ja näin informaatiota jäisi saamatta eikä sitä voisi lukea kokeeseen. Emme edes ehtineet huolestumaan siitä, että emme oppisi asiaa tällä tavalla, saati että olisimme ymmärtäneet kyseealaistaa opettajan opetusmetodeja.

En sitten tiedä, jos se olikin opettajan kiero salajuoni meidän päidemme menoksi tai vain yleistä opettajan epäpätevyyttä opettajankoulusta lintsaamisen seurauksena tai jo alunperin opettamaan opettavan opettajan epäpätevyyttä.

Jos kuitenkin tuolloin olisimme uskaltaneet ja ymmärtäneet sanoa sotahullulle historian opettajallemme, että emme opi tällä tavalla, olisimme ehkä saaneet reilun mahdollisuuden oppia niin kuin oppiminen tapahtuu, eli jokaiselle ominaisella ’omalla tavallaan’. Tällöin opettaja olisi kertonut tarinaa Amerikan valloituksesta kalvojensa avulla ja olisimme voineet kirjata asiat muistiin kukin omalla tavallamme. Nyt tiedän ja ymmärrän, että minun olisi todennäköisesti kannattanut taiteellisena ihmisenä piirrellä mind mappejä ja liittää omaksuttavaa informaatiota kokonaisuuksiksi ja sitä kautta sisäistää ja liittää ne olemassa olevaan tietovarastooni.

Tämäkin asia tosin valkeni minulle vasta vuosien jälkeen lueskeltuani vanhoja psykologian kirjojani, jotka käsittelivät oppimista. Kirjassa esiteltiin ns. pintasuuntautunut ja syväsuuntautunut oppiminen, joiden välinen ero vaikuttaa suuresti kykyymme omaksua tietoa. Pintasuuntautunut oppiminen on käsittääkseni tämä lukion tunneilla käytetty oppimismuoto, joka pidemmällä tähtäimellä ei ole edes kannattava. Pintasuuntautuneessa oppimisessa opiskelija yrittää muistaa ketjuna kaiken lukemansa informaation sellaisenaan pieniä yksityiskohtia myöten. Tämä oppimismalli saattaa toki kantaa kokeesta läpi, mutta tieto unohtuu hyvin nopeasti, sillä informaatiota ei pysty omaksumaan sellaisenaan ’rasnkalaisillaviivoilla’. Verrattaessa syväsuuntautuneeseen oppimiseen, jossa saatu informaatio sisäistetään kokonaisuuksina ja liitetään muistissamme olevaan aiempaan tietoon, on jo oppimista tutkivien tutkimuksienkin perusteella saatu valtavia tuloseroja. Tässä oppimisessa uusi informaatio kyetään sisäistämään ja jäsentämään itselleen ymmmärrettävään muotoon ja tieto jääkin todennäköisesti muistiin osana omaa tietoisuuttamme ja maailmankatsomustamme. Tällä tavalla oppimalla ihminen pystyy avartamaan omia näkemyksiään ja hyväksymään tarpeellisen osan informaatiosta osaksi omaa tietämystään. Tieto jää tällöin talteen ihmisen omaan säilömuistiin, jolloin se on helppo palauttaa mieleen ajatuksien muodostamien asiayhteyslinkkien avulla.

Onneksi voin todeta opiskelleeni vasta 17 vuotta minulle väärällä oppimistrategialla. Tämän kaiken hahmottaminen ja tiedostaminen antaa minulle toivoa, että voin hyödyntää tehokkaammin ne loput 60 vuotta, jotka minulla (tilastollisesti) on vielä jäljellä elämän koulussa, vaikka ammattiin tähtäävät koulut onkin jo lähes käyty.


7. helmikuuta 2012

Con Rit

”Metsät notkuivat ruokaa ja meressä oli sitä melkein yhtä paljon, jos vain tiesi mistä etsiä. Maailma kulki edelleen kiihtyvällä tahdilla kohti tuhoaan, mutta ainakin hän pystyi jäälleen nauttimaan omasta elämästään.”


”Kyseiset alueet olivat kaikki mannerjäätikön alla viimeisen jääkauden aikana. Niiden maaperä on sittemmin noussut monta sataa metriä, paikoin paljon enemmänkin. Uusiempien arvoiden mukaan esimerkiksi Itä-Antartiksen mannerjäätikön korkeimman kohdan alle painunut kuoppa ei olekaan kilometrin vaan peräti kolmen ja puolen kilometrin syvyinen. Joten on jopa väistämätöntä, että tälläisten alueiden järviin jää loukkuun erilaisia syvänmeren eliöitä, kun järvien yhteys mereen katkeaa. Järvihirviöt kuuluvat siis samaan kategoriaan kuin saimaan- ja päijänteennorpat. Tai Laatokan ja Balkanin hylkeet.”


”Ensimmäisenä puunjuuren löytänyt mykorritsasieni kutoi juuren ympärille omaa rihmastoaan paksuksi tupeksi ja puolusti sitä raivokkaasti uusia tulokkaita vastaan. Martin mielestä ihmisen tietoisuudella oli samanlainen taipumus takertua ensimmäiseen oppimaansa ajatukseen, riippumatta siitä miten vakaalla tai huteralla pohjalla se todellisuudessa oli. Uudet ajatusmallit torjuttiin helposti eräänlaisina vierasesineinä, myös silloin kun ne toimivat paremmin kuin alkuperäinen idearihmasto. Paitsi tietysti silloin, kun uuden ajattelutavan omaksuminen toi mukanaan paljon rahaa tai vaikutusvaltaa. Silloin ihminen pystyi usein muuttumaan salamannopeasti aivan toiseksi ihmiseksi, kuin veitsellä leikaten.”

”Jos kotieläimiä syövää merikäärmettä käsiteltiin vanhassa lakikirjassa samanlaisena tapauksena kuin käärmeenpistoihin kuolevia tai heinäsirkan henkitorveensa kiskaisseita vesipuhveleita ja härkiä, eikö kyse ollut jo tietyllä tavalla hyvin pragmaattisesta ja jopa arkipäiväisestä suhtautumisesta kyseiseen eläimeen ja sen olemassaoloon?”


”Meillä on pelottava kyky olla tietämättä asioita, joita emme halua tietää. Myös silloin, kun tiedämme ne. Myös silloin, kun tiedämme tietävämme ne...

... Ehkä ihmiset menettävät järkensä jos he joutuisivat koko ajan katsomaan maailmankaikkeuden hirvittävyyttä silmästä silmään, alastomina ja suojattomina.  Mutta ovatko nämä mielenterveyttämme varjelevat suojamekanismit samalla myös isoin ongelmamme? Niiden vuoksihan mikään kriisi tai ongelma ei koskaan voi olla meille niin ennalta arvattava, ettei se tulisi meille ikään kuin täydellisenä yllätyksenä, kun se lopulta tapahtuu. Voisiko meillä olla ydinaseita, sotia tai rasismia ilman tätä ominaisuutta? Voisimmeko me syödä tehdasnavetoissa kasvatettua lihaa, ellei meillä olisi tätä valikoivaa kuuromykkäsokeuden lahjaa? Pelottavaa ominaisuutta, jonka voimme ottaa käyttöömme aina kun haluamme ja joka tekee kaikki tämän maailman Ruandat, Auschwitzit, Leningradin piiritykset ja Maon Suuret harppaukset mahdollisiksi?”


”Koskaan ei voi saada kaikkea, sanoi Martti. – Pitää vain nauttia siitä, mitä nyt on. Niin kauan kuin sitä kestää. Jos jäät odottamaan aikaa, jolloin kaikki asiat ovat yhtä aikaa hyvin eikä mikään ole huonosti, kuolet sitä odottaessasi.”


Lainaukset ovat Risto Isomäen kirjasta Con Rit


5. helmikuuta 2012

Välimeren pasta

Lounaaksi syötyjen risoton rippeiden jälkeen sain tälläisen innovaation päivällistä varten. Ja kun nyt tuli aamulla niitä pämpylöitäkin leivottua! :)

Resepti löytyy taas tuttuun tapaan myös facebookista.


Miksei joka aamu voi (muka) olla sunnuntai aamu?

Sunnuntai aamut. Minulle ne ovat yhtä kuin rauhallisia parin tunnin aamiaisia, lehden lukemista (voi kun oliskin varaa tilalata vaikka vain sunnuntain Hesari!), auringon nousun seuraamista ja päivän ohjelman ihmettelyä. Sunnuntai on päivä, jonka pyhitän kokonaan itselleni. Se on päivä, jonka täytän mukavalla pikku puuhastelulla, josta tulee hyvä mieli ja joita ei ole "kerennyt" eli jaksanut arkena tehdä.

Miksi en (muka) voisi aloittaa jokaista päivää kuten sunnuntaita? Miksi maanantaina, joka on vain ja ainoastaan seuraava päivä sunnuntaista, pitää juosta tukka putkella kaupungille aamiaisomenaa matkalla henkitorvesta yskien? Miksi en voisi (muka) sunnuntai iltana käydä sen verran aikaisemmin nukkumaan, että voin maanantai aamuna nauttia rauhallisen aamiaisen, lukea uutisotsikot ja kävellä kaupunkiin auringon nousua ihaillen?

Minä en ainakaan keksi enään yhään tekosyytä itselleni. Uudenvuoden lupaukseni (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) onkin ottaa aikaa joka aamu rauhalliselle aamiaiselle.



Askartelin paskartelin itselleni kalvotaulun, johon voi merkata kaikki pienet asiat, jotka muuten unohdan yleensä hoitaa. Tämä on myös huomattavan ekologista, sillä tussi lähtee tiskirätillä nätisti kalvosta ja säästät paperilappuja!


Miksi joku nyt sitten pudistelee päätään minun aamuvirkeydelleni ja tunnustelee vatsaa ja pelkää aamiaista, tosin turhaan sillä tili on tyhjennetty edellisenä iltana? Niinpä, elämä on täynnä valintoja. Minä valitsin ennen kapakan, viinan, muistin menetyksen, mahdollisen seksin (ei voi muistaa), tyhjän tilin, huonosti nukutun yön ja krapulan, josta seurasi oksentelua ja hukkaan heitetty sunnuntai. Aamulla olo sitten olikin kuin tällä hiiriparalla.


Nykyään minulla on sunnuntaisin aikaa, kuten itse tätä kutsun "taivastella". Sana varsinaisessa merkityksessäänhän tarkoittaa wikisanakirjan mukaan: päivitellä, siunailla, ihmetellä. Minä olen jalostanut tämän sanan pidemmälle pitkillä päiväkävelyilläni, jotka yleensä taivastelen metsisssä. Taivastellessani tulen usein kävelleeni polusta ohi kinoksiin, mutta vastalahjaksi saan näitä uskomattomia kuvia.







4. helmikuuta 2012

Tarinoita seitsemältä osastolta

Omasta puolestani haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette kehuneet kirjoituksiani! En ole ollut edes tietoinen, että joku tätä blogia on lukenut, ennen kuin löysin roskapostikansiosta valtava määrän palautetta! Voin sanoa, että oli mieltälämmittävää lukea parannus ehdotuksia, eriäviä mielipiteitä sekä kannustavia sanoja ja juttu -toiveita.


Toivon totisesti, että tästä kääntyy uusi sivu elämässäni ja juttujen taso kulkee kohti valoa. Omasta mielestäni kuitenkin, kun selviytyy viikossa ulos suljetulta osastolta, jonne meni kyllä ihan vapaaehtoisesti, ei ole enään muuta suuntaa kuin ylös päin.

Olen saanut uutta pontta elämääni ja aioin vakaasti jakaa sen kaiken kauneuden kanssanne, jota ympärilläni näen. Toisin sanoen nyt lähden kuntouttamaan itseäni päivä kerrallaan ja pienistä asioista nauttien.

Tarinoita seitsemältä osastolta:


"Pihlajaniemen puut piirtyvät toisinaan kirkasta taivasta vasten, toisinaan antavat kontrastin tulen oranssille auringon laskulle, joka lopulta vaipuu vaaleanpunaisesta tumman violettiin ja hukkuu hämärään. Toisina päivinä pilvet ovat niin matalalla ettei puiden latvoja näe, kun toisina taas sankka lumisade näyttää vain tummia hahmoja, jotka tunnistaa puiksi vain aiempien päivien muistojen perusteella. Miten nuo samat puut voivatkaan tarjota jokaiselle päivälle uudenlaisen maiseman, jos vain on aikaa pysähtyä katsomaan."

"Mummo kohtelee kaikkia yhtä välinpitämättömästi. Ei välitä muistaa lupauksiaan, pyynnöt kaikuvat kuuroille korville ja jonossa etuilu on arkipäivää. Pullukka puolestaan on muuten vain hapan ja yhteistyöhaluton. Mummo ja Pullukka kohtelevat toisiaan yhtä välinpitämättömästi kuin muitakin, mutta pitävät silti yhtä muita vastaan ja puolustavat toistensa käytöstä. Ihmissuhteet ovat outoja."

"Yhteisömme säännöissä sanotaan: Älä missään nimessä vuodata hikeä. Jos sinun on kuitenkin vuodatettava hikipisara, tee se siellä missä muut eivät sinua näe tahi kuule."

"Jäämiestä voisi pitää hyhmäisenä kuin tammikuista avantoa, mutta minä sanon, että hän on jähmeä kuin mansikkakiisseli. Siltikin jos pysähdyt hetkeksi kuuntelemaan huomaat, että Jäämies on sisältä lämmin ja suurisydäminen ajattelija. Hänellä on paljon sydämellisen syviä ajatuksia."

"Niskatuki kertoi elämänohjeen tyttärelleen: Älä missään nimessä provosoi ihmisiä ulkonäölläsi, kun olet jo valmiiksi kehitysvammainen!"

"Sininen Enkeli ruokoilee puolestamme jumalaltaan turvaa meille ja sisaruksillemme. Se on kauniisti tehty."

"Herra Hoitaja! Anna minä kerron mikä orjaani vaivaa! Anna minä kerron kuinka orjaani tulisi hoitaa!"

"Rouva Ruusulla on paljon kultaisia koruja luisevan ruumiinsa suojana. Rouva Ruusu nauttii voileipänsä kuin kalliinkin härän sisäfilepihvin."

"Nainen Mustissa ei koskaan saavu, mutta joka päivä käytävillä kaikuu venytettyjen askelten kopina kun hän lähtee. Naisella Mustissa on aina korkokengät. Naisella Mustissa on aina kiire. Nainen Mustissa ei koskaan saavu, mutta lähtee joka päivä tasan kello neljä."

"Herra Siniverisellä on vapisevät kädet ja vilkaasti ympärilleen pälyilevät silmät. Silmät, jotka pelkäävät jonkin olevan tulossa, mutta aivot, jotka eivät tiedä mikä on tulossa. Herra Siniverisellä on siniset kädet ja vaaleanpunaiset kynnet."


"Tämä on loppulaulu, mutta kaiken loppua se ei suinkaan merkitse
aina jotain jää."
- Plutonium 74-


3. helmikuuta 2012

Totta

"Kun hän sairastuu, hänen miehensä kärsivällinen ja mutkaton hellyys hämmentää häntä. Mies kurkistaa oven raosta ja kysyy, mitä hän haluaisi, mikä hänen oloaan helpottaisi. Se saa hänet itkemään. Oikeastaan hän itkee siksi, että on ollut niin käsittämättömän onnekas, että löysi tämän miehen, joka kävi painovoimaa vastaan syömällä appelsiineja."




”Muotivirtaukset tarttuvat yhtä helposti kuin taudit ja mielipiteet.” 



”Hän kohottaa vasenta kulmaansa. En tiedä miten hän tekee sen, kohottaa vain toista kuin se olisi riehaantunut mittarimato.”


Lainaukset ovat Riikka Pulkkisen kirjasta Totta