”Metsät notkuivat ruokaa ja meressä oli sitä melkein yhtä paljon, jos vain tiesi mistä etsiä. Maailma kulki edelleen kiihtyvällä tahdilla kohti tuhoaan, mutta ainakin hän pystyi jäälleen nauttimaan omasta elämästään.”
”Kyseiset alueet olivat kaikki mannerjäätikön alla viimeisen jääkauden aikana. Niiden maaperä on sittemmin noussut monta sataa metriä, paikoin paljon enemmänkin. Uusiempien arvoiden mukaan esimerkiksi Itä-Antartiksen mannerjäätikön korkeimman kohdan alle painunut kuoppa ei olekaan kilometrin vaan peräti kolmen ja puolen kilometrin syvyinen. Joten on jopa väistämätöntä, että tälläisten alueiden järviin jää loukkuun erilaisia syvänmeren eliöitä, kun järvien yhteys mereen katkeaa. Järvihirviöt kuuluvat siis samaan kategoriaan kuin saimaan- ja päijänteennorpat. Tai Laatokan ja Balkanin hylkeet.”
”Ensimmäisenä puunjuuren löytänyt mykorritsasieni kutoi juuren ympärille omaa rihmastoaan paksuksi tupeksi ja puolusti sitä raivokkaasti uusia tulokkaita vastaan. Martin mielestä ihmisen tietoisuudella oli samanlainen taipumus takertua ensimmäiseen oppimaansa ajatukseen, riippumatta siitä miten vakaalla tai huteralla pohjalla se todellisuudessa oli. Uudet ajatusmallit torjuttiin helposti eräänlaisina vierasesineinä, myös silloin kun ne toimivat paremmin kuin alkuperäinen idearihmasto. Paitsi tietysti silloin, kun uuden ajattelutavan omaksuminen toi mukanaan paljon rahaa tai vaikutusvaltaa. Silloin ihminen pystyi usein muuttumaan salamannopeasti aivan toiseksi ihmiseksi, kuin veitsellä leikaten.”
”Jos kotieläimiä syövää merikäärmettä käsiteltiin vanhassa lakikirjassa samanlaisena tapauksena kuin käärmeenpistoihin kuolevia tai heinäsirkan henkitorveensa kiskaisseita vesipuhveleita ja härkiä, eikö kyse ollut jo tietyllä tavalla hyvin pragmaattisesta ja jopa arkipäiväisestä suhtautumisesta kyseiseen eläimeen ja sen olemassaoloon?”
”Meillä on pelottava kyky olla tietämättä asioita, joita emme halua tietää. Myös silloin, kun tiedämme ne. Myös silloin, kun tiedämme tietävämme ne...
... Ehkä ihmiset menettävät järkensä jos he joutuisivat koko ajan katsomaan maailmankaikkeuden hirvittävyyttä silmästä silmään, alastomina ja suojattomina. Mutta ovatko nämä mielenterveyttämme varjelevat suojamekanismit samalla myös isoin ongelmamme? Niiden vuoksihan mikään kriisi tai ongelma ei koskaan voi olla meille niin ennalta arvattava, ettei se tulisi meille ikään kuin täydellisenä yllätyksenä, kun se lopulta tapahtuu. Voisiko meillä olla ydinaseita, sotia tai rasismia ilman tätä ominaisuutta? Voisimmeko me syödä tehdasnavetoissa kasvatettua lihaa, ellei meillä olisi tätä valikoivaa kuuromykkäsokeuden lahjaa? Pelottavaa ominaisuutta, jonka voimme ottaa käyttöömme aina kun haluamme ja joka tekee kaikki tämän maailman Ruandat, Auschwitzit, Leningradin piiritykset ja Maon Suuret harppaukset mahdollisiksi?”
”Koskaan ei voi saada kaikkea, sanoi Martti. – Pitää vain nauttia siitä, mitä nyt on. Niin kauan kuin sitä kestää. Jos jäät odottamaan aikaa, jolloin kaikki asiat ovat yhtä aikaa hyvin eikä mikään ole huonosti, kuolet sitä odottaessasi.”
Lainaukset ovat Risto Isomäen kirjasta Con Rit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti