Sunnuntai aamut. Minulle ne ovat yhtä kuin rauhallisia parin tunnin aamiaisia, lehden lukemista (voi kun oliskin varaa tilalata vaikka vain sunnuntain Hesari!), auringon nousun seuraamista ja päivän ohjelman ihmettelyä. Sunnuntai on päivä, jonka pyhitän kokonaan itselleni. Se on päivä, jonka täytän mukavalla pikku puuhastelulla, josta tulee hyvä mieli ja joita ei ole "kerennyt" eli jaksanut arkena tehdä.
Miksi en (muka) voisi aloittaa jokaista päivää kuten sunnuntaita? Miksi maanantaina, joka on vain ja ainoastaan seuraava päivä sunnuntaista, pitää juosta tukka putkella kaupungille aamiaisomenaa matkalla henkitorvesta yskien? Miksi en voisi (muka) sunnuntai iltana käydä sen verran aikaisemmin nukkumaan, että voin maanantai aamuna nauttia rauhallisen aamiaisen, lukea uutisotsikot ja kävellä kaupunkiin auringon nousua ihaillen?
Minä en ainakaan keksi enään yhään tekosyytä itselleni. Uudenvuoden lupaukseni (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) onkin ottaa aikaa joka aamu rauhalliselle aamiaiselle.
Miksi joku nyt sitten pudistelee päätään minun aamuvirkeydelleni ja tunnustelee vatsaa ja pelkää aamiaista, tosin turhaan sillä tili on tyhjennetty edellisenä iltana? Niinpä, elämä on täynnä valintoja. Minä valitsin ennen kapakan, viinan, muistin menetyksen, mahdollisen seksin (ei voi muistaa), tyhjän tilin, huonosti nukutun yön ja krapulan, josta seurasi oksentelua ja hukkaan heitetty sunnuntai. Aamulla olo sitten olikin kuin tällä hiiriparalla.
Nykyään minulla on sunnuntaisin aikaa, kuten itse tätä kutsun "taivastella". Sana varsinaisessa merkityksessäänhän tarkoittaa wikisanakirjan mukaan: päivitellä, siunailla, ihmetellä. Minä olen jalostanut tämän sanan pidemmälle pitkillä päiväkävelyilläni, jotka yleensä taivastelen metsisssä. Taivastellessani tulen usein kävelleeni polusta ohi kinoksiin, mutta vastalahjaksi saan näitä uskomattomia kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti