Lopulta voikin vain siis todeta, että rahaa tai mainetta ei ollut alunperinkään, mutta muisti meni silti! Heräsin harvinaisen söpön pikkupojan vierestä, jalka paskana ja järkyttävässä darrassa, iltapuku päälläni. Jalassa minulla oli näemmä baarissa ollut jo tennarit. Puolustuksekseni sanon tosin, että pikkupoika oli täysi-ikäinen ja tuttu, enkä pettänyt poikaystävääni, en vain jaksanut klenkata kotiin yhdellä jalalla kaatokännissä. Ja nyt lopetan, ennen kuin ilmestyy sitä selityksen sivumakua tähän juttuun.
Eilisen krapula koomailuni suoritin televisiolla varustetussa asunnossa. Sain siis aika kattavan kuvan tämän päivän televiosio mainoksista, mutta kai se on hyvä välillä päivittää tämäkin tieto. Yksi mainoksista jäi kuitenkin mieleeni askarruttamaan. Kyseessä on Unicefin mainoskampanja Kuritus ei kasvata.
Tämä mainos yksinkertaisesti pysäytti minut. Kuinka moni meistä on lapsena saanut remmistä tai tukkapöllyä? Voisin rehellisesti arvioida että suurinosa. Jos kuritus sallitaan lapsilla, niin miksi kahden aikuisen välillä se kielletään ja puhutaan väkivallasta? Missä menee se raja, joka suojaa aikuista väkivallalta, mutta joka sallii sen lapsilla kasvatuksen nimissä? En usko, että kovin moni tulee edes ajatelleeksi asiaa lapsen ja aikuisen asemasta samaan aikaan. Tämän vuoksi mainoskampanja onkin puhutteleva, sillä moni yllättyy tunnistaessaan tutun tilanteen eteisestä äidin ja lapsen väliltä, mutta kun lapsen paikalle vaihdetaan aviomies, näyttää asetelma huomattavan erilaiselta.
Muistan myös itse saaneeni nuorempana tukkapöllyn, koska en osannut tehdä matikantehtäviä. Se kokemus jätti, jos ei muuta, niin ainakin hyvin suuren pelon tilanteen uusiutumisesta. Olen myös humalassa menettänyt hermoni ja lyönyt poikaystävääni. Häpeän näitä molempia. Häpeän sitä, etten osannut lapsena pitää puoliani ja häpeän sitä, että olen aikuisena alentunut lyömään toista. Sillä mikä oikeuttaa parisuhteessa toisen lyömisen tai ylipäätänsä kenentahansa lyömisen? En ainakaan itse keksi yhden ainutta syytä. Vaan kyllähän niitä kuulee joka suusta lauseita, joiden sisältö käsittelee jonkun ansaittua selkäsaunaa tai muilutusta, mutta todellisuudessa se nyrkin isku tai avokämmenen läimäys ei muuta, korjaa tai paranna yhtään mitään. Säikähdin myös itse käytöstäni sen verran, etten ole viinaan pahemmin tämän jälkeen koskenut, enkä sen pahemmin ketään piessytkään viime aikoina.
Unicef Suomen sivuilta kerättyjä kuritusmyytejä ja ne kumoavia faktoja:
1. ”KURITUSVÄKIVALTA EI OLE PAHOINPITELYÄ, VAAN KASVATUSTA”
Pienikin läpsäisy tai tukistaminen satuttaa lasta sekä henkisesti että fyysisesti ja vahingoittaa lapsen kasvua. Kuritusväkivallan seurauksena lapsen luottamus vanhempaan kärsii ja lapsi voi oppia pelkäämään vanhempaa. Kuritusväkivalta kiellettiin Suomessa lailla vuonna 1984 ja sitä on vahvistettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksella vuonna 1991. Väkivallan käyttö ei muutu hyväksyttäväksi sillä, että sitä nimitetään kasvatukseksi.
2. ”LAPSI EI TOTTELE ILMAN KURITUSTA”
Väkivalta ei ole tehokasta, sillä lapsi ei aina ymmärrä tekojensa seurauksia, eikä sitä miksi häntä rankaistaan voimalla. Kurittaminen voi päinvastoin aiheuttaa lapsessa kapinointia. Lisäksi pelon ilmapiirissä eläminen hidastaa lapsen oppimista. Lapsi oppii nopeammin, kun häntä kasvatetaan ilman väkivaltaa.
3. ”KURITUSVÄKIVALLAN KÄYTÖSTÄ EI OLE HAITTAA LAPSELLE”
Tutkimusten mukaan lieväkin lapseen kohdistuva kuritusväkivalta lisää lapsen aggressiivisuutta, heikentää itseluottamusta ja vahingoittaa lapsen kasvua. Kuritusväkivallan seurauksena lapsen luottamus vanhempaan kärsii ja lapsi voi oppia pelkäämään vanhempaa. Viimeisin, laaja tutkimus ruumiillisen kuritusväkivallan vaikutuksista lapsiin julkaistiin Pediatrics -lehdessä 2010.
4. ”MINUAKIN VÄHÄN KURITETTIIN LAPSENA JA IHAN HYVÄ MINUSTA TULI”
Monia aikuisia on kuritettu, kun he ovat olleet lapsia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kurittaminen olisi ollut oikein. Tutkimusten mukaan kurittaminen jättää jälkensä ja lapsi muistaa pitkään kokemansa väkivallan.
5. ”MYÖNTEINEN KASVATUS EI JOHDA MIHINKÄÄN JA SE ON TYÖLÄSTÄ”
Myönteisen kasvatuksen keinoin lapsen kypsyminen ja harkintakyky kehittyvät paremmin, jolloin lapsi oppii nopeammin omatoimiseksi ja vastuulliseksi. Kun vanhempi malttaa opastaa lasta silloinkin, kun hän toimii vastoin vanhemman toiveita, lapsi oppii luottamaan vanhempaansa. Kysymys on asenteesta, ei työn määrästä.
Lähde: http://www.unicef.fi/kurituseikasvata
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti