Näin unta

Jossa äidilläni oli tappava sairaus, mutta sairaus ei ollut vielä vienyt voittoa hänen elämän halustaan. Pakkasimme, minä ja äitini, äidin tavaroita valmiiksi laatikoihin.

Välähdys.

Seison talomme ulkopuolella yksin. Kävelen sisään, talo on tyhjä ja autio. Äiti oli jo kuollut ja olimme muuttamassa pois isäni ja veljieni kanssa.

Kävelin vanhan komeron luokse ja haparoiden kokeilin komeron ylähyllyä, joka osoittautui tyhjäksi. Tiesin, että siellä olisi pitänyt olla äitini päiväkirjat. Lähdin juoksemaan pois ja saavuin pieneen kahvioon, jossa isäni ja veljeni olivat munkki kahvilla. Kysyin isältäni, missä äitini päiväkirjat olivat, koska halusin ne itselleni muistoksi. Isäni katsoi minua hyvin välinpitämättömästi ja totesi, että hän hautasi ne, koska ne muistuttivat liikaa äidistä. Lähdin kävelemään ja itkin koko sydämeni pohjasta.

Heräsin oikeiden kyynelien vieriessä poskillani.

Näin unen siihen aikaan, kun vielä asuin vanhempini luona ja vanhempieni riidat olivat jokapäiväistä kuunneltavaa. Isäni oli viikot poissa, sillä hän ajoi taksia Helsingissä. Kun hän sitten viikonlopuksi saapui kotiin, korkkasi hän pullon. Pullot kumoutuivat tyhjinä keittiön pöydälle kunnes hän lähti takaisin Helsinkiin.

Tuohon aikaan olin varma, että isäni ei rakasta meitä. 

Sen sijaan, että hän olisi viettänyt viikonloput perheensä kanssa rauhoittuen ja keräten voimia uuteen työviikkoon, hän turrutti mielensä koko viikonlopuksi. Tästä seurasi luonnollisesti se, että emme saaneet niitä valtavia karhun haleja, vaan naamapunaisena huudettuja sanoja siitä kuin ruoka on vääränlaista, hänen pyykkinsä on viikattu väärin tai jos sattui vain kävelemään väärään aikaan hänen ohitaeen. Tuolloin itkimme äitini kanssa yhdessä. Toisinaan minä pitelin äitiäni sylissä, toisinaan hän minua.

Vanhempana olen ymmärtyänyt, että isäni teki väärän valinnan valitessaan pullon perheensä sijasta, enkä ole hänelle vihainen siitä. Olen vain surullinen siitä, että hän tajusi vasta minun ja siskoni pois muutettua tekevänsä hallaa perheelleen. Lapsuuteni oli onnellinen, sillä muistan vain kuinka hauska isi aina oli leikkiessään meidän kanssamme. Nuoruudessa, kun tajusin hauskuuden johtuvan nousuhumalasta, en ollut enään niin onnellinen. Menetettyjä hetkiä nuoruudestani en voi saada enään takasin. Sen sijaan voin keskittyä rakentamaan nyt aikuisuudessa luottamusta uudestaan isäni ja itseni välille. Ainoa toiveeni on, että hän tekee samoin.

 

PS. Hippuismi lentää 9.1.2012 Edinburgiin ja reissusta julkaisen viiden päivän mini-sarjan englanniksi!

Be a Fan