Arkistojen aarteita.

Tajunnan virtaa päivämäärien ulkopuolella.

Tunnen itseni jotenkin irralliseksi, kuin olisin joku muu ja jossain muualla. Missä tahansa muualla kuin täällä.

Tiedän, että minun tulisi nauttia olostani sillä aurinkokin paistaa ja on tarpeeksi lämmin, etten palele. Aina se ei kuitenkaan riitä pitämään vaeltavaa, uutta ja rauhaa etsivää sielua todellisessa maailmassa.

Ja miksi pitäisikään pitää?

Tässä maallisessa maailmassa kaikki kulkee tietyn kaavan mukaan ja kaikkien oletetaan haluavan noudattaa tuota kaavaa. Itse en näe kaavan kauneutta saati toimivuutta, vaan sen koko epärealistisen kauheuden.

Joten miksi minun pitäisi haluta olla täällä ja noudattaa jonkun toisen mielipidettä siitä, miten asiat toimivat? Mitä jos olen erimieltä?

Ajatus katkesi ja loppui. Tuli tyhjästä päähäni ja poistui yhtä suureen tyhjyyteen.

Tyhjyys.

Olen tyhjä kuori. Vain ihmisraunio fyysisessä kuoressani. En ole enään mitään siitä mitä olin ja olisin voinut olla. Vaan ketäpä tästä voi syyttää? Vastaus lienee: ei ketään. Kaikki on surkeiden sattumusten summaa. Jos kaikki olisi mennyt toisin, en olisi ensinnäkään se sama ajatteleva ja tunteva ihminen kuin nykyisin. En istuisi auringossa kirjoittamassa. Olisin joku aivan muu, joku vieras ja tuntematon.

Nyt kuitenkin tunnen itseäni riittävästi tietääkseni mitä haluan, kuka ja mikä haluan olla ja minne mennä.

Minä olen minä. Tulen menneisyydestä, elän nykyhetkessä ja kävelen avojaloin ja avoimin mielin kohti tulevaa. Kohti suurinta seikkailua, kohti elämää.

Nimim. Helvetin onnellinen kasvissyöjä

Olen aina ollut vähän sellainen tyttö, joka puolustaa eläinten oikeuksia loppuun saakka ja voinut pahoin nähtyäni kaltoinkohdeltuja eläimiä. Tästä syystä kaikki uutisointi eläimiin kohdistuvasta väkivallasta saa minut tolaltani. Mielenkiintoisen tästä asiasta tekee kuitenkin se, että ihmisen kohdalla en tunne samanlaista sympatiaa, enkä suinkaan ole ainut. Moni ihminen katsoo uutisia ihmisten kuolemista ajatuksella "Jahas, joko taas".  Emme jollain tasolla kykene tuntemaan sympatiaa kanssamme yhden vertaisia ihmisiä kohtaan. Tiedämme kuitenkin itse olevamme ajattelevia ja tuntevia olentoja, joilla (ainakin suurimmalla osalla) on moraali ja etiikka käsitys.

Sen sijaan raivomme syttyy, kun jotakin heikompaa vahingoitetaan omasta toimestamme. Me ajattelevat ja tiedostavat ihmiset vahingoitamme eläimiä ja lapsia, jotka ovat täysin riippuvaisia meistä. Toisin sanoen siis käytämme auktoriteetti asemaamme väärin. Samaan lokeroon voisi myös laittaa tasa-arvon ja naisten oikeuksien polkemisen. Kaukoidässä kivitetään naisia jatkuvasti ties mistä syistä ja kivittäjät ovat miehiä, joilla on auktoriteetti asema naisia kohtaan.

Surullista tässä onkin, että vaikuttaa kuin ihmisellä olisi alkukantainen halu hallita ja orjuuttaa. Ongelma vain on siinä, että koska itsensä kanssa tasavertaisia on huomattavasti vaikeampi hallita, siirretään tämä ylivoima sinne, missä vastustaja on heikompi ja häviämisen mahdollisuus pienempi. Sairasta sanon minä.

Tänä aamuna luin Oikeutta Eläimille -järjestön uutta materiaalia suomalaisilta sikatiloilta. Oli vaikea pitää kahvia sisällä samalla, kun katsoi sikojen nuolevan toistensa haavoja paskan keskellä. Myönnän, että järjestö on dramatisoinut videoitaan oikeanlaisella musiikilla ja lähikuvilla pikku possujen surkeista naamoista, mutta ei se silti kumoa materiaalin kokonaisvaltaista kuvaa laiminlyödyistä eläimistä ihmisen toimesta.

Tästä linkistä löytyy Oikeutta Eläimille -järjestön kuvaamaa materiaalia: http://vimeo.com/32455262

"Oikeus ei suostunut sikatilallisten yritykseen vaientaa kritiikkiä  - Eläinaktivistit vapautettiin lähes kaikista syytteistä" 

Julkaistujen videoiden jälkeen ainut toimi, johon järjestön mukaan on ryhdytty, on videoiden kuvaajien haastaminen oikeuteen. Muiden aktivistien syytteet hylättiin, lukuunottamatta yhtä, jonka katsottiin syyllistyneen julkisrauhan rikkomiseen yhdellä kuvatuista sikaloista. Hänet tuomittiin 20 päivän ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan 1500 euroa sikatilallisen oikeudenkäyntikuluja. Sikatehtaat.fi -sivustolla julkaistuista tiloista juuri tämä sikala herätti eniten järkytystä. Mustasaaressa sijaitsevasta Erik Skoglundin sikalasta löytyi muun muassa sairaita sikoja, muiden eläinten joukkoon jätettyjä kuolleita eläimiä, purtuja häntiä, loukkaantuneita jalkoja ja likaisuutta. Eviran tarkastuksissa sikala joutui syyteharkintaan siellä havaittujen puutteiden ja ongelmien vuoksi.

Oikeutta Eläimille –yhdistyksen mukaan oikeusjutussa oli ensisijaisesti kyse yrityksestä vaientaa eläinten olot paljastaneet henkilöt. 

Video Mustasaaren sikalasta: http://vimeo.com/30383134

Jäjestön mukaan Mustasaaren tilalla käytiin kahdesti. Ensimmäisen käynnin jälkeen tilasta tehtiin eläinsuojeluilmoitus. Tilan tarkastanut eläinlääkäri ei kuitenkaan löytänyt tilasta mitään huomautettavaa (kas kummaa). Sikala kuvattiin tämän jälkeen toisen kerran, ja tilanne oli edelleen yhtä järkyttävä. Lihasikala oli erittäin likainen. Karsinasta löytyi hädin tuskin hengissä oleva eläin, jonka ympärille oli valunut sen ruumiinnesteitä. Kuolleita yksilöitä oli jätetty lojumaan karsinoihin sairaiden eläinten joukkoon. Kahdessa karsinassa oli myös mätänevä sian pää. Stressaantuneet siat purivat toisiaan hännistä. Karsinat olivat äärimmäisen täynnä, joten eläimillä ei ollut juuri tilaa liikkua.
Eräs sika oli maannut paikallaan niin kauan, että sen kylki oli painunut litteäksi. Maata vasten painuneella puolella oli haavaumia. Sian kylkiluut näkyivät selvästi. Lisäksi kahdella sialla oli murtunut jalka, yhdellä oli silmätulehdus ja joillakin oli paiseita. Ulkoa löytyi myös kuolleita eläimiä, sikojen luita ja hajoamistilassa olevia ruumiita.

Mutta mitä vastaa tähän Maa- ja metsätalousministeriö (MTK). Heidän mukaansa sikatilojen oloja on parannettu vuonna 2009 julkaistujen videoiden jälkeen, suomalaiset tilat ovat paremmassa kunnossa kuin muualla Euroopassa ja Helsingin eläinlääketieteellisen tiedekunnan teettämän tutkimuksen mukaan, johon kuului noin 7% Suomen sikatiloista, Suomen tuotannon vahvuuksia tuloksissa olivat eläinten terveys, käyttäytyminen ja olosuhteet.

Okei. Miten voidaan vedota siihen, että valtaosa sikaloista on hyvässä kunnossa? Tai tutkimukseen joka kattaa 7% Suomen sikaloista? Eihän tämä silti voi mitenkään oikeuttaa niiden muutaman sikalan toimintaa, jotka kaltoinkohtelevat eläimiä. Mielestäni tässä nyt MTK takertuu ihan väärään kohtaan koko asiassa. Enkä oikeastaan ymmärrä miksi. Miksi vedotaan tälläiseen, kun yhtä hyvin voitaisiin todeta, että "Oho, onpa tilanne päässyt pahaksi. Tämä korjataan!" Kai MTK sitten hyötyy jotenkin tästä linjauksestaan. Kenties saa ilmaiset joulukinkut?

Pöyristyttävin kommentti MTK:lta kuitenkin oli keksimänsä syy koko tilanteelle."MTK:stä myönnetään, että sikatiloilla voi olla ongelmia, koska lihantuotannon kannattavuus Suomessa on tällä hetkellä erittäin heikko. Taustalla voi olla taloudellisia ja työssä jaksamisen ongelmia, jotka ovat tällä hetkellä valitettavaa arkipäivää monella suomalaisella kotieläintilalla." Kysynpähän vain, että MIKÄ HELVETIN SYY tämä on oikein olevinaan? Eihän voi mitenkään olla oikein ajatella, että koska Matilla menee nyt vähän huonosti ja hän ei jaksa hoitaa eläimiään, niin se on ihan ok, kunnes tilanne parantuu.

Tämä on taas niitä aamuja, kun olen helvetin onnellinen kasvissyöjä. 

Lähteet:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112114798447_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32314185
http://www.oikeuttaelaimille.net/www2/lang-fi/ajankohtaista/tiedotteet/330-oikeus-ei-suostunut-sikatilallisten-yritykseen-vaientaa-kritiikkiae
http://sikatehtaat.fi/sikalat/mustasaari-2
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112114799243_uu.shtml 

Kynttilätyttö

Kuvittelen poimivani puhelimen käteeni ja soittavani hänelle.

Kuvittelen tämän saman uudestaan ja uudestaan istuessani yksin pimeän huoneen lattialla. Edessäni vierekkäin ovat puhelin ja kynttilä. Tuijotan kynttilän lepattavassa valossa puhelinta melkein toivoen sen soivan. Toivon, että soittaja olisi hän ja vapauttuisin minut tästä piinaavasta tilanteesta. Sillä kuinka voisin soittaa hänelle.

Kun olen melkein tarttumaisillani puhelimeen, kuulen taas hänen ivaa tihkuvalla äänellään lausutut sanat ”mutta eihän sulla ole ystäviä”. Vetäisen käteni takaisin aivan kuin nuo sanat tai liian lähellä puhelinta olo voisivat purra. Oikeassahan hän on. Ei minulle ole paljoakaan ystäviä, ainakaan sellaisia, joille voin puhua mistä tahansa ja joiden seurassa voin edes hetken hengähtää ja tuntea oloni turvalliseksi.

Hän tietää tämän kaiken, mutta se ei ahdista minua. Minua ahdistaa tieto siitä, mitä hän ajattelee tästä. Tiedän, että häntä ahdistaa olla yksi harvoista tukipilareistani oman mieleni ulkopuolella. Yksi niistä harvimmista ja tärkeimmistä.

Mutta hän on sanonut sen minulle. Hän on seisonut hämyisässä eteisaulassa ja katsonut minua silmiin ja kertonut kuinka häntä ahdistaa, kun minulla ei ole muita ystäviä.

Ja jälleen kerran kotona yksinäni olessani, tunnen palavaa halua soittaa hänelle. Kertoa, että olisi mukava nähdä. Mutta kuinka voin tehdä sen, sillä soitin hänelle eilen ja toissa päivänä. Tai itseasiassa olen soittanut hänelle joka päivä niin kauan kuin muistan. Kuinka voin siis tänään soittaa hänelle ja samalla tiedostaa hyvin vahvasti kaikki opit miesten alkukantaisesta vetäytymistarpeesta.

Ei, en voikaan.

Istun siis jälleen kerran keskellä pimeää huonetta kynttilön ja puhelimen kanssa ja tuijotan puhelinta. Samalla kun toivon sen soivan toivon, että auringon ensimmäiset säteet nousisivat pian ja toisivat mukanaan uuden päivän ja uuden kynttilän.

Mitä elämää? ja mitä mahtuu viikonloppuun.

Pohdin jo vakavissani onko minulla elämää lainkaan. Olen ollut lähes joka aamu klo 07.00 kotona kahvikupin kanssa kirjoittamassa blogia itseäni askarruttavista ja toisinaan myös täysin turhista aiheista. Tänään kuitenkin todistin luuloni vääräksi. On sunnuntai päivä ja istun läppärini ääressä aamutakissa syöden sinihomejuustoa ja pipareita, jotka ovat jääneet tähteiksi viikonlopun riennoista. Ja kyllä! En ole kirjoittanut mitään koko viikonloppuna.

Mitä siis kotona yksin viihtyvä yksilö tekee, kun ei ole kotona? Hän on lähes naapurissa viettämässä rakkaan ystävän kanssa laatuaikaa. Koko viikonloppu kuluikin siis juhliessa pikkujouluja ja syntymäpäiviä. Voin myös rehellisesti sanoa viettäneeni Laatuaikaa isolla 'L' kirjaimella. Meidän tapauksessamme kaksi päälle parikymppistä naista siis kokoaa nacho -sipsit, viinirypäleet, juustot, piparit ja omenaviipaleet tarjottimelle ja kaatavat lasit viiniä. Seuraavaksi otetaan ohjaimet käteen ja mätkitään tekkeniä. Tyttöjen illat on meilläpäin vähän omalaisia. Toistemme hiuksia emme ole varmaan koskaan laittaneet!

Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin mukava viettää sunnuntai pelkästään kotoillen. Eli puuhastelleen ypyhousut jalassa kotona kaikkea pientä ja mukavaa. Unohtamatta viikonlopun riennosta jääneitä herkkuja, joita on lupa napsia pitkin päivää. Luulen tosin, että alku viikkonkin vietän vielä kotona pakollisia menoja lukuunottamatta. Tämä on aikaa jonka tarvitsen itselleni, omistettuani ystävilleni heidän ansaitsemaansa aikaa.

Viinirypäleitä, Omenalohkoja, suolakeksejä, pipareita, Autajuustoa, Brietä, pippurijuustoa ja mustaleimaa.

Maissista valmistetut taco nachot ovat minulle sipsejä parempi vaihtoehto. Sen lisäksi, että ne maistuvat paremmilta, eivät ne myöskään turvota vatsaa kuten perunalastut.

Vuoden ekat joulutortut glögin kanssa.

Illan tarjoilussa Rosé viiniä, glögiä ja omenasiideriä.

Tekkeniä ja Rosé viiniä.

Natsi

Kasvit on lisätty kuvaan ja todellisuudessa siis poltettu ihan eri mainoksen päältä.

Nilkantappokorkkareilla laivan kokolattia matolla.

Jäin muuten auton alle pari päivää sitten.

Silmätulehduksen iskettyä olo oli lähes sietämätön.

Holtittomuus on elämäntapa

On tavanomaista käytöstä, että kun on hyvä rahatilanne, sitä tulee törsättyä luksukseen ja pieneen ekstraan. Jokainen ihminen tekee sitä, mieli halujensa mukaan. Toinen pelaa 50 euroa Betssonilla, kun toinen taas lähtee juopottelemaan ja toinen ulkomaille.

Miten me siis suhtaudeumme, kun tälläistä holtittomuutta seuraa aina makaronikuuri ennen seuraavaa tukipäivää? Me tiedämme mistä varallisuusvaje johtuu. Se johtuu siitä, että tuli käytettyä rahaa luksukseen. Ja se on okei. Pidämme jopa tylsinä ihmisiä, jotka eivät tee mitään silloin kun luksukseen olisi varaa edes hetkellisesti.

Kuinka siis on olemassa tavanomaisia ihmisiä, jotka voivat sanoa toiselle ihmiselle, että heidän ei tulisi ostaa extraa vaan pistää rahat pahan päivän varalle talteen? Kyllähän minä ymmärrän, että mummini sanoisi juuri näin, mutta puhunkin nykypäivän nuorista ihmisistä joilla on erilainen maailmankuva. Nuorista jotka elävät tässä ja nyt, koska ymmärtävät ettei täällä oloa kannata ottaa niin kovin vakavasti. Kuinka tälläinen nuori voi sanoa toiselle, että hän on idiootti nähdessään nälkään, kun olisi voinut käyttää säästössä ollutta rahaa nyt ruokaan? En tiedä edes sanotaanko tällläistä ystävälle, mutta parisuhteessa sitä näkee jatkuvasti. Jos pari suhteen toinen osa puoli tuhlaa rahojaa Betssonille, vaikka oma jääkaappinsa on tyhjä ja toinen reissaa pitkin Eurooppaa ja näkee sen jälkeen nälkään, kuinka kumpikaan heistä voisi tuomita toisen rahan käyttöä? Ei matkustelu avarra kaikkia eivätkä kaikki saa nettipeleistä samaa jännitystä. Eivät he siis voikaan sanoa yhtään mitään, koska toimivat samalla tavalla, yhtä holtittomasti.

Mitä he voivat tehdä, on muistella elämystä jonka saivat ja yrittää selvitä seuraavaan elämykseen. Onhan "kärsimyskin" siinä välissä tavallaan elämys, joka antaa arvon positiivisille elämyksille. Kaikkeen luksukseen kyllästyy, jos sitä on mahdollisuus tehdä tai saada joka päivä. Kun ajattelee näin, ei löydä itseään valittamasta jokaisen vastaantulevan tutun edestä kuinka elämä on kurjaa ja nälkä vaivaa. Sillä se on ärsyttävää kuulijalle, joka tietää, että olet ihan itse vastuussa tilanteesta, joka on syntynyt omien valintojesi seurauksena.

Onko siis pahempaa, että tuhlailee rahojaan holtittomasti, tietämättä oikein itsekään minne ne menivät vai se, että lähtee harkitulle matkalle ja tietää, että sen jälkeen on vähän aikaa tiukkaa? Mene ja tiedä. Ei kahden ihmisen haluja voi rinnastaa keskenään ja nimetä niistä parempaa. Puhun nyt tietysti hyvän maun rajoissa. Holtittomuus on erränlainen elämäntapa.

Se mikä tekee ajatuspolusta mielenkiintoisen on tosiasia siitä, että on jokaisen henkilökohtainen raja, missä kohtaa tuntee olevansa tiukilla. Minä esimerkiksi, joka muutenkin kuljen kaupassa taskulaskimen kanssa ja maksan ostokseni käteisellä ja kahdella eri kortilla, tunnen olevani kovilla, kun jääkaapissa on vain valo ja silmätulehduksen antibiootti jää apteekkiin kun lompakosta puuttuu 2 euroa. Toiselle taas, joka on aivan eri elämäntilanteessa ja aivan eri kasvuympäristöstä, saattaa tuntea olevansa tiukilla, kun ...

Minun on pakko myöntää, etten osaa lopettaa tuota lausetta. En ole koskaan ollut varoissani, joten en voi varmuudella sanoa missä jonkun toisen kipukynnys menee. Varmaa on kuitenkin se, että toinen saattaa valittaa ruokakaapin olevan tyhjä, kun siellä ei ole ”mitään” ruokaa ja toinen saattaa todeta saman kaapin olevan täysi. Riippuu täysin siitä mitä on tottunut vaatimaan ja saamaan.

"Miksi toiselle vähän, on toiselle niin paljon?"

Läpinäkyvää suunnittelua: The Fine Five

Suunnittelen opintoihini liittyen naisten ulkoiluvaatetus -mallistoa. Mallisto tulee sisältää 5 Suomen sääoloihin suunniteltua naisten ulkoilu takkia ja ne tulee valmistaa joko villakankaasta tai toppakankaasta. Kurssi jatkuu kaavoitus ja valmistus osiolla, johon kuuluu yhden takin toteutus ko mallistosta.

Valitsin materiaalikseni villakankaan ja elokuvasta Red Ridding Hood inspiroituneena, päätin suunnitella malliston villakangas viittoja. Viitan hienous on mielestäni siinä, että se voi olla joko täysiviitta, lyhyt tai pitkä tai se voi olla jotain takin ja viitan välimuotoa.

Mallistoni lähtökohtana toimivat syksyisen ruskan värit sekä kuuraiset aamut. Innostuin myös House of Hollandinkin tämän talven luomuksiinsa käyttämästä tilkkutäkki -kuosista. Viitan muotokieltä hain punahilkan lisäksi kuuraisista lehdistä ja oksista sekä syksyn lehtikirjosta.

Suunnittelun inspiraation lähteet ja malliston lähtökohdat.

Mallisto sai lopulta nimekseen The Fine Five. Tälle ei kai ole mitään sen hienompaa tarinaa takanaan. Se kertoo kuitenkin malliston sisältävän viisi kaunista ja mainiota tuotetta.

 

Ensimmäinen viitta, joka enemmän on takin ja viitan välimuoto, on oma suosikkini. Aion myös toteuttaa tämän viitan itselleni kurssin valmistus vaiheessa. Valmistan viitan oranssista villakankaasta, johon tummemmalla ruosteen värisellä tikkauslangalla teen tilkkumaisen kuosin. Rusetin on tarkoitus olla leveää ruosteen oranssia satiini nauhaa.

 Loput neljä viittaa ovat erilaisia variaatioita samasta ideasta. Tarkoitus kuitenkin oli suunnitella eri mittaisia ja mallisia, jotta kaupallisesti ajateltuna jokaiselle löytyisi jotakin. Mallistoni jakautuu käytännössä kahteen tuoteperheeseen, joista ensimmäinen suosii tilkkukuosia ja ruskan sävyjä ja toinen kuulaita ja kuuraisia loppusyksyn aamuja.

Hei! Jos löysit mieluisan takin talveksi, niin älä epäile ottaa yhteyttä, niin tehdään sinulla omilla mitoillasi ja juuri sellainen viitta/takki kuin mielesi halajaa!


Yhteydenotot: hippuismi@gmail.com

Ne löysi kiltteysgeenin

Istumme eripuolilla huonetta, eri tietokoneilla, eri bittiavaruudessa.Vaikka mielemme vaeltavatkin jossain hyvin kaukana tästä hetkestä, tunnemme silti toistemme läsnäolon. Tiedostamme toisen olevan siinä ihan vieressä ja se luo turvan ja yhteen kuuluvuuden tunnetta välillemme. Kevyt huuhlille painettu suukko ohi kävellessä viestittää kaiken olevan edelleen hyvin.

Tässä kohtaa deletoin suurimmanosan kirjoituksestani tiedostaen siirappisuuden äglön rajan olevan jo liian lähellä. Jokainen, joka on ollut oikeasti rakastunut, tietää kyllä mitä sanaton viestintä on. Totean siis vain, että vietin oikein mukavan päivän eilen poikaystäväni, lettujen ja zombie-mätön kanssa.

Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä on ilmestynyt tutkimus kiltteysgeenistä. Tutkimusta lueskellessani olen hivenen skeptinen asian suhteen, mutta jos tässä on yhtään totuuden jyvää, niin luulen vahvasti omistavani ko. geenin.

Tutkimuksen mukaan "kiltteysgeeni" liittyy oksitosiinireseptorigeenin variaatioihin. Tämä toiselta nimeltäänkin rakkaus- tai läheisyyshormoni edistää myötätunnon, empatian ja muun sosiaalisen käytöksen ilmenemistä. Oksitosiini lisääntyy kehossa mm. kosketuksen voimasta ja sen on todettu lisäävän iloisuutta, virkeyttä, älykkyyttä, läsnäolon tunnetta sekä herkistävän kosketusta.Oregonin yliopiston tutkijat toteuttivat kokeensa seuraamalla 23 pariskuntaa, joiden genotyypit oli testattu aiemmin.

Genotyypillä puolestaan tarkoitetaan vanhemmilta perittyä kaikkien geenimuotojen kokonaisuutta. Tämä genotyypin sisältämä koodi puolestaan vaikuttaa vahvasti yksilön fenotyyppiin (DNA:ta tutkimalla saa selville yksilön genotyypin, kun yksilön ulkoisia ominaisuuksia tutkimalle saa selville fenotyypin). Vaikka ympäristön ja perimän vaikutuksesta yksilönkehitykseen ja ominaisuuksiin onkin kiistelty siitä lähtien, kuin genetiikka on ollut olemassa, on laajempien tutkimusten valossa todettava, että itse olen ainakin käsittänyt, että vaikka olemukseen onkin kirjoitettu tiettyjen geenien kombinaatio, ei se yksissään kerro sitä millainen ihminen on yksilönä. Ihmisen elinympäristö kuitenkin vaikuttaa suuresti siihen, miten suhtautuu ja käyttää itseensä kirjattuja ominaisuuksia. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa alkoholismigeeni, josta on niin paljon väitelty. Jos kehosta löytyy tuo geeni, tarkoittaa se ainoastaan sitä, että on alttiimpi jäämään koukkuun ko aineeseen, mutta se miten suhtautuu asiaan, on täysin itsestä kiinni. Yksilö voi joko oppia vanhemmaltaan, jolta geenin on saanut, joko antamaan geeenille periksi ja olemaan alkoholisti tai vastaavasti vastustaa geeniä olemalla absolutisti. Näin, hyvin ääripäihin venytetyillä esimerkeillä.

Oregonin yliopiston tutkimuksessa toinen pariskunnan osapuolista sai tehtäväkseen kertoa kärsimyksen hetkestä toisen kuunnellessa. Tämän jälkeen ulkopuolinen tarkailija seurasi kuuntelevan osapuolen reaktioita 20 sekuntin ajan nauhalta ilman ääniä. Tutkimuksen mukaan useimmista tarkkailtavista pystyi päättelemään kenellä oli kiltteysgeeni ja kenellä ei. Eri asia toki on miten suuri osa on "useimmat". Se mitä voi varmuudella sanoa on, että yli puolista pystyi päättelemään tämän. Tähän toki mielestäni vaikuttaa myös ihmisen ulos- tai sisäänpäin suuntautuneisuus. Jos kiltti ja ulospäin suuntautunut näyttää helpommin tunteensa ulospäin, tokihan kuuntelija pystyy tämän hänestä kertomaan. Onko siis niin, että se vähemmistö, josta ei pystytty kertomaan ulkoisten eleiden perusteella kiltteysastetta, käsittäisi sisäänpäin suuntautuneet ja tunteensa visusti piilossa pitävät ihmiset? Onko tälläinen käytösmallien ero sitten genotyypistä vai fenotyypistä johtuvaa?


Ennen tutkimusta koehenkilöiltä tutkittiin, oliko heillä oksitosiinireseptorin GG-, AG- vai AA-genotyyppi. GG-tyypin ihmisiä pidetään empaattisempina, luottavaisina ja rakastavina. Toisaalta voisi kai myös liittää sinisilmäisyyden tähän listaan. AG- ja AA-genotyyppiä olevat sensijaan pitävät itseään yleisesti ottaen vähemmän positiivisina ja tuntevat, että he eivät ole yhtä herkkätunteisia vanhempina. Kymmenestä koehenkilöstä yhdeksän, joika tarkkailijat pitivät vähiten luotettavina, kantoivat geenin A-versiota.

Termi "vähiten luotettavina" kalahtaa nyt jotenkin korvaan. Puhutaanko tässä nyt empaattisen, luottavaisen ja rakastavan ihmisen vastakohdasta vai epäluotettavasta ihmisestä? Voiko epäluotettavuus yksilön käytöksessä siis kirjata geenien piikkiin? Jos näin on, niin huolestun todella. Sen lisäksi, että epäluotteva ihminen voi nykyään todeta, että "hei, mie vaan oon tälläinen", voisi jatkossa siis todeta "en minä, mutkun mun geenit".

Kymmenestä tutkitusta kuusi, jotka arvioitiin prososiaalisimmiksi, olivat GG-genotyyppiä. Prososiaalisuuden erilaisille määritelmille yhteistä on toisia hyödyttävän käyttäytymisen näkökulma. Se on vapaaehtoista ja tavoitteellista toimintaa, johon yleensä määritellään auttaminen, jakaminen ja yhteistyö. Prososiaaliseksi toiminnaksi luetaan yksilön sosiaaliset läheisyystavoitteet, joihin vaikuttavat mm. nuoren kokemukset hyväksytyksi tulemisesta ryhmässä ja näin ollen tämä vaikuttaa yksilön sosiaalisiin tavoitteisiin ja prososiaaliseen toimintaan. Toisin sanoen siis se kapea väliin putoaja porukka, joka ei näytä tunteitaan ulospäin, on 23:sta 5? Vai kuuluuko tähän porukkaan myös ne joiden fenotyyppi vaikuttaa niin vahvasti, että genotyyppi on "väärä"? Onkohan tämä edes mahdollista?

Joukko tutkimuksia on kuitenkin osoittanut, että oksitosiinireseptorigeeni on yhteydessä ihmisten näkemykseen siitä, kuinka prososiaalisia he ovat. Tästä syystä aihe on noussut erityiseksi kiinnostuksen kohteeksi tutkimuspiireissä. Tämä tutkimus poikkesi aiemmista siksi, että nyt selvitettiin myös, näkyvätkö nämä erot käytöksessä niin, että ulkopuoliset ihmiset voivat ne nopeasti havaita, ja tutkimustoleksi puhuivat sen puolesta.

Lähde:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Genotyyppi

http://www.edu.utu.fi/laitokset/tokl/tutkimus/julkaisut/LevanenKatja.pdf

http://wikikko.info/wiki/El%C3%A4m%C3%A4ntavan_merkitys#L.C3.A4heisyyshormoni_.28oksitosiini.29

http://www.iltalehti.fi/mieli/2011111514758502_md.shtml