Miten me siis suhtaudeumme, kun tälläistä holtittomuutta seuraa aina makaronikuuri ennen seuraavaa tukipäivää? Me tiedämme mistä varallisuusvaje johtuu. Se johtuu siitä, että tuli käytettyä rahaa luksukseen. Ja se on okei. Pidämme jopa tylsinä ihmisiä, jotka eivät tee mitään silloin kun luksukseen olisi varaa edes hetkellisesti.
Kuinka siis on olemassa tavanomaisia ihmisiä, jotka voivat sanoa toiselle ihmiselle, että heidän ei tulisi ostaa extraa vaan pistää rahat pahan päivän varalle talteen? Kyllähän minä ymmärrän, että mummini sanoisi juuri näin, mutta puhunkin nykypäivän nuorista ihmisistä joilla on erilainen maailmankuva. Nuorista jotka elävät tässä ja nyt, koska ymmärtävät ettei täällä oloa kannata ottaa niin kovin vakavasti. Kuinka tälläinen nuori voi sanoa toiselle, että hän on idiootti nähdessään nälkään, kun olisi voinut käyttää säästössä ollutta rahaa nyt ruokaan? En tiedä edes sanotaanko tällläistä ystävälle, mutta parisuhteessa sitä näkee jatkuvasti. Jos pari suhteen toinen osa puoli tuhlaa rahojaa Betssonille, vaikka oma jääkaappinsa on tyhjä ja toinen reissaa pitkin Eurooppaa ja näkee sen jälkeen nälkään, kuinka kumpikaan heistä voisi tuomita toisen rahan käyttöä? Ei matkustelu avarra kaikkia eivätkä kaikki saa nettipeleistä samaa jännitystä. Eivät he siis voikaan sanoa yhtään mitään, koska toimivat samalla tavalla, yhtä holtittomasti.
Mitä he voivat tehdä, on muistella elämystä jonka saivat ja yrittää selvitä seuraavaan elämykseen. Onhan "kärsimyskin" siinä välissä tavallaan elämys, joka antaa arvon positiivisille elämyksille. Kaikkeen luksukseen kyllästyy, jos sitä on mahdollisuus tehdä tai saada joka päivä. Kun ajattelee näin, ei löydä itseään valittamasta jokaisen vastaantulevan tutun edestä kuinka elämä on kurjaa ja nälkä vaivaa. Sillä se on ärsyttävää kuulijalle, joka tietää, että olet ihan itse vastuussa tilanteesta, joka on syntynyt omien valintojesi seurauksena.
Onko siis pahempaa, että tuhlailee rahojaan holtittomasti, tietämättä oikein itsekään minne ne menivät vai se, että lähtee harkitulle matkalle ja tietää, että sen jälkeen on vähän aikaa tiukkaa? Mene ja tiedä. Ei kahden ihmisen haluja voi rinnastaa keskenään ja nimetä niistä parempaa. Puhun nyt tietysti hyvän maun rajoissa. Holtittomuus on erränlainen elämäntapa.
Se mikä tekee ajatuspolusta mielenkiintoisen on tosiasia siitä, että on jokaisen henkilökohtainen raja, missä kohtaa tuntee olevansa tiukilla. Minä esimerkiksi, joka muutenkin kuljen kaupassa taskulaskimen kanssa ja maksan ostokseni käteisellä ja kahdella eri kortilla, tunnen olevani kovilla, kun jääkaapissa on vain valo ja silmätulehduksen antibiootti jää apteekkiin kun lompakosta puuttuu 2 euroa. Toiselle taas, joka on aivan eri elämäntilanteessa ja aivan eri kasvuympäristöstä, saattaa tuntea olevansa tiukilla, kun ...
Minun on pakko myöntää, etten osaa lopettaa tuota lausetta. En ole koskaan ollut varoissani, joten en voi varmuudella sanoa missä jonkun toisen kipukynnys menee. Varmaa on kuitenkin se, että toinen saattaa valittaa ruokakaapin olevan tyhjä, kun siellä ei ole ”mitään” ruokaa ja toinen saattaa todeta saman kaapin olevan täysi. Riippuu täysin siitä mitä on tottunut vaatimaan ja saamaan.
"Miksi toiselle vähän, on toiselle niin paljon?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti