Tajunnan virtaa päivämäärien ulkopuolella.
Tunnen itseni jotenkin irralliseksi, kuin olisin joku muu ja jossain muualla. Missä tahansa muualla kuin täällä.
Tiedän, että minun tulisi nauttia olostani sillä aurinkokin paistaa ja on tarpeeksi lämmin, etten palele. Aina se ei kuitenkaan riitä pitämään vaeltavaa, uutta ja rauhaa etsivää sielua todellisessa maailmassa.
Ja miksi pitäisikään pitää?
Tässä maallisessa maailmassa kaikki kulkee tietyn kaavan mukaan ja kaikkien oletetaan haluavan noudattaa tuota kaavaa. Itse en näe kaavan kauneutta saati toimivuutta, vaan sen koko epärealistisen kauheuden.
Joten miksi minun pitäisi haluta olla täällä ja noudattaa jonkun toisen mielipidettä siitä, miten asiat toimivat? Mitä jos olen erimieltä?
Ajatus katkesi ja loppui. Tuli tyhjästä päähäni ja poistui yhtä suureen tyhjyyteen.
Tyhjyys.
Olen tyhjä kuori. Vain ihmisraunio fyysisessä kuoressani. En ole enään mitään siitä mitä olin ja olisin voinut olla. Vaan ketäpä tästä voi syyttää? Vastaus lienee: ei ketään. Kaikki on surkeiden sattumusten summaa. Jos kaikki olisi mennyt toisin, en olisi ensinnäkään se sama ajatteleva ja tunteva ihminen kuin nykyisin. En istuisi auringossa kirjoittamassa. Olisin joku aivan muu, joku vieras ja tuntematon.
Nyt kuitenkin tunnen itseäni riittävästi tietääkseni mitä haluan, kuka ja mikä haluan olla ja minne mennä.
Minä olen minä. Tulen menneisyydestä, elän nykyhetkessä ja kävelen avojaloin ja avoimin mielin kohti tulevaa. Kohti suurinta seikkailua, kohti elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti