Näytetään tekstit, joissa on tunniste solmukohta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste solmukohta. Näytä kaikki tekstit

27. kesäkuuta 2018

Time for Everything / Kaikella on Aikansa




After all the chaos
When everything shorts out
World around you is in it's perfect place
In perfect harmony
Your whole life flows to the right direction
One pleasant and exiting surprise follows an other
When you wouldn't change a thing


Then
You start the worrying
When does it all end
When comes the first beat
Of the collapse

Why
Am I having all this good
Did I deserve it
Is it away from somebody else
Are you allowed to feel happiness
To enjoy


They say
That when everything is good
When you'r safe and sound in your life
Then comes the old demons
Those whom are buried so deep inside your mind
That you don't probably even know they exist
They live in the deep wounds of your mind
Where is dark
Where you wouldn't wanna go
Ever

But
When your mind decides it is time
When it decides you'r ready
When the moment is right
The wounds open
And reveal the darkness inside
Releases the demons of your past


This all happens without you knowing
Your mind doesn't send you a note
"Hey, btw I'm planning to do this now..."

No
You know it
When you find yourself
On a peaceful evening
Wondering all the good
All the perfect things in your life
And feel sad
Without any obvious reason

And you blame yourself
For being ungrateful bitch
For not being able to enjoy
Wondering
What the fuck is wrong with you


In this place
In this state of mind
Be the loving adult for yourself
Wrap your arms around you
With love and compassion
Ask yourself
What's wrong my dear
Why are you so sad
And then
Listen to yourself
Listen what you have to say
Don't blame
Don't undermine
Be there
Be present
Listen


And maybe
By showing your love
You can help yourself
Heal the wounds
Let them grow scars
Telling your story
The things you have survived
The things that have made you strong





15. joulukuuta 2017

Happy to be alone / Yksinäisyyden onni


Uneksin kuinka vehtaamme sängyssä poikaystäväni kanssa.
Onko sänky minun vai meidän, siihen en osaa vastata.
Todennäköisesti minun, tännehän ne aina lopulta loisivat.
Hän ei myöskään ole mieheni.
Eikä varsinaisesti fyysisesti muistuta ketään entisistäni poikaystävistäni.
Miehiähän minä en voi edes hyvällä tahdolla sanoa minulla olleen.
Siis tämä oli taas joku random dude.
Jonka kanssi yritin leikkiä kotia.
Kummankaan meistä ymmärtämättä leikin sääntöjä.

Joka tapauksessa.
Olimme siis pelehtimässä hyvällä fiiliksellä.
Kunnes kävi se klassinen ja tajusin valtavan pissahädän pingoittavan rakkoani.
Totesin, että nyt on pakko pissiä ja pinkaisin vessaan.
Kuulin pojan jupisevan ja tuhisevan.
"Jaahas, eiköhän tää ollut sitten tässä!"
Ja alkavan pukeutua.
Hihkaisen vessasta, että kyllä mie pesen itteni, elä huoli.
kohta oon puhtaampi ku aloitettaessa!
Mutta poika vain jatkaa loukkaantunutta tuhahteluaan
Ja painelee täysissä pukeissa vessan oven ohitse.
Tuijotan hetken eteeni koittaen sisäistää mitä juuri tapahtui.
Seuraavaksi tunnen kuinka kiukku ja ärsytys alkavat nousta ohimoilleni.
Eihän se nyt noin voi käyttäytyä!
Ei tämän näin kuulu mennä!

Etsin jotain, jolla verhota itseni.
Löydän pojan istumasta keittiönpöydän äärestä.
Hän tuijottelee ulos ikkunasta.
Ei noteeraa mitenkään läsnäoloani.
Nyt leikitään ilmeisesti mykkäkoulua.

Tässä kohtaa herään.
Tuijotan kattolautoja kiukun edelleen kupliessa sisälläni.
Ärsyttävä uni ja ärsyttävä kiukun tunne.
Inhoan sitä kun olen kiukkuinen.
Kiukkuisena olen aina jotenkin poissa tolaltani.
Kuin jotain minussa olisi nyrjähtänyt väärään asentoon.

Mietin untani.
Ärsyttävä kakara.
Oli vain odottanut sopivaa hetkeä.
Että tekisin jotain, mitä vaan, josta hän voisi pahoittaa mielensä.
Ja mitä minäkin menin sillä lailla tuohtumaan.
Jos toinen ei enään keskeytyksen jälkeen halua jatkaa hommia niin so be it.
Klassinen tapaus, jossa toinen reagoi toisen reaktioon.
Molemmat kipuilevat toisen kipua.

Yritän ravistella sisintäni takaisin sijoilleen.
Katseeni osuu yöpöydälläni olevaan puoliksi syötyyn suklaapalaan.
Minua alkaa väkisinkin hymyilyttämään.
Jos joku nyt näkisi suklaapalan tietämättä,
että se jäi siihen eilen iltapäivällä,
kun rauhallinen tee-suklaa-hetkeni keskeytettiin brutaalisti puhelulla,
voisi tuo joku luulla, että olen yksi niistä sokeri-addikteista,
jotka mutustavat suklaata unissaankin.
Onneksi kukaan ei ole luulemassa niin.

Nousen ylös ja laitan tee-veden kiehumaan.
Toivoen sen sulattavan pois viime yön epämiellyttävät tuntemukset,
jotka edelleen kummittelevat kehossani.
Tämä on taas yksi niistä aamuista,
kun olen niin monella tasolla onnellinen siitä,
että olen yksin.