Näytetään tekstit, joissa on tunniste muisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muisto. Näytä kaikki tekstit

15. elokuuta 2018

Keeping Up With the Relationships / Ihmissuhteiden Ylläpidosta


An old friend of mine send me a message
Asking how I was doing
When answering
He explained me
That he was testing how many would answer
How many of his old friends were interested of keeping up the connection

This made me wonder
What is this that prevents us keeping up the connection?


I know myself
I'm lousy at keeping up with my friends
I won't call so often or send message just to ask how they are doing
And my friends know this too
Obviously

I simply feel home by myself
I have always somethings going on
I manage to fill my days with all kind of little things I'm interested of
And even without trying
Honestly
I'm rarely bored

But sometimes it feels lonely too
Not seeing anybody in several days
In the other hand people often also contact me
So my need of connection to other people will fill
Of course those whom do not contact me and wait me to contact will suffer

Years ago I decided to change this behavior
I wanted to be in more connection with the people
Whom had left some kind of mark in my soul during my life
People whom meant something to me
I made a New Years promise
That once a week
I would ask at least one friend to have a coffee with me
And at least once a week
I would ask one far distance friend how he or she was doing


Well
Like all New Year promises
Some weeks I have been able to remember this promise
And some weeks not

What made me forget?

The everyday life
Our days are so full of all kind of little things
That some weeks it feels impossible to find time to have one cup of coffee with a friend
We have time to do the laundry
To read a book
To prepare a meal
Hang out in socialmedia
Worry about the future
Blame oneself about the past
Make deep analyzes why our romantic relationships with men/women are doomed

A lot of time for the little things
That make us say outloud
Oh, I would love to, but I don't have time

But after all
There is always time
Because time is an illusion
Time is an excuse
It is all about prioritizing your time
For what do you want use your time


In nearby relationships
With people whom are somehow related to your everyday life
This is easier
Yes, I can do the dishes later and have a cup of coffee with you today
But with long distance relationships it's harder

You remember the people
How could you even forget them
They have been important part of your everyday life at some point
You will always carry a memory of that time in your heart
And they pop up from deep of your minds memory boxes time to time
When some happening reminds you of them
Or some song, smell, feeling or material thing
In that moment you think of them
Wonder how they are doing and say to yourself
Yes, I need to call them or write a letter
And in the next moment
When the cat is meowing for supper
Or the pasta is boiling over
The thought of calling or writing a letter will vanish from your mind
As suddenly as it had came


I would love to say to myself that I will do better in the future
But I'm also little bit afraid
That I won't manage to keep up my promise to myself this time either
But again if I won't even try
I will never know
And those connections to long distance relationships
That are surviving only with the memory of past time
Will little by little faint away


On the other hand
Some people are only meant to briefly pass by in our life
They will give us something memorable
Guide us to new direction
Give us strength to carry on
And we will always remember them  for that
But maybe they felt it different
Maybe for them it was only a passing moment among others
You never know
What the future holds

But by keeping up with the relationships that mean something to you
You will find out
Which ones are the ones
Meant to last


I encourage you to write or call to somebody dear to you
Just to ask how he or she is doing
And listen them when they tell you
Be present for them
Show them he or she matters



9. toukokuuta 2018

Rakkauden Sirpaleet / Shards of Love



Ulkopuolinen
Erilainen
Yksinäinen
Sellaiseksi tein itseni
Suojellakseni
Välttyäkseni
Selviytyäkseni


Vuosien jälkeen
Siltikin
Kaipaan
Syvempää yhteyttä
Edelleen
Haluaisin juosta
Mahdollisimman kauas
Pakoon
Itseäni


He ovat
Parasta mitä minulla on
He ovat
Pahinta mitä minussa on
Heidän vuokseen
Olen rikki
Heidän vuokseen
Olen rakastettu
He tekivät minusta minut
Loivat haasteet olemiselleni
He rakastavat minua
Sellaisena kuin olen


He särkivät minut
Ennen kuin sitä tiesivät
Ennen kuin tiesin voivani särkyä
Ojensivat liiman
Jolla opettelin korjaamaan itseni
Saman liiman
Jolla itsensä korjasivat
Kun heidät lapsena särjettiin


Sirpaleet eivät tuo onnea
Kauniin sekavaa mosaiikkia
Pala palalta hahmottaa
Itseään rakentaa
Hauraasti kohoaa
Omille jaloille seisomaan

Antaa valon koskettaa

Säröistämme
Valo loistaa sisään
Säröistämme
Rakkaus pääsee sisään

Meidät yhteen palauttaa



15. joulukuuta 2017

Happy to be alone / Yksinäisyyden onni


Uneksin kuinka vehtaamme sängyssä poikaystäväni kanssa.
Onko sänky minun vai meidän, siihen en osaa vastata.
Todennäköisesti minun, tännehän ne aina lopulta loisivat.
Hän ei myöskään ole mieheni.
Eikä varsinaisesti fyysisesti muistuta ketään entisistäni poikaystävistäni.
Miehiähän minä en voi edes hyvällä tahdolla sanoa minulla olleen.
Siis tämä oli taas joku random dude.
Jonka kanssi yritin leikkiä kotia.
Kummankaan meistä ymmärtämättä leikin sääntöjä.

Joka tapauksessa.
Olimme siis pelehtimässä hyvällä fiiliksellä.
Kunnes kävi se klassinen ja tajusin valtavan pissahädän pingoittavan rakkoani.
Totesin, että nyt on pakko pissiä ja pinkaisin vessaan.
Kuulin pojan jupisevan ja tuhisevan.
"Jaahas, eiköhän tää ollut sitten tässä!"
Ja alkavan pukeutua.
Hihkaisen vessasta, että kyllä mie pesen itteni, elä huoli.
kohta oon puhtaampi ku aloitettaessa!
Mutta poika vain jatkaa loukkaantunutta tuhahteluaan
Ja painelee täysissä pukeissa vessan oven ohitse.
Tuijotan hetken eteeni koittaen sisäistää mitä juuri tapahtui.
Seuraavaksi tunnen kuinka kiukku ja ärsytys alkavat nousta ohimoilleni.
Eihän se nyt noin voi käyttäytyä!
Ei tämän näin kuulu mennä!

Etsin jotain, jolla verhota itseni.
Löydän pojan istumasta keittiönpöydän äärestä.
Hän tuijottelee ulos ikkunasta.
Ei noteeraa mitenkään läsnäoloani.
Nyt leikitään ilmeisesti mykkäkoulua.

Tässä kohtaa herään.
Tuijotan kattolautoja kiukun edelleen kupliessa sisälläni.
Ärsyttävä uni ja ärsyttävä kiukun tunne.
Inhoan sitä kun olen kiukkuinen.
Kiukkuisena olen aina jotenkin poissa tolaltani.
Kuin jotain minussa olisi nyrjähtänyt väärään asentoon.

Mietin untani.
Ärsyttävä kakara.
Oli vain odottanut sopivaa hetkeä.
Että tekisin jotain, mitä vaan, josta hän voisi pahoittaa mielensä.
Ja mitä minäkin menin sillä lailla tuohtumaan.
Jos toinen ei enään keskeytyksen jälkeen halua jatkaa hommia niin so be it.
Klassinen tapaus, jossa toinen reagoi toisen reaktioon.
Molemmat kipuilevat toisen kipua.

Yritän ravistella sisintäni takaisin sijoilleen.
Katseeni osuu yöpöydälläni olevaan puoliksi syötyyn suklaapalaan.
Minua alkaa väkisinkin hymyilyttämään.
Jos joku nyt näkisi suklaapalan tietämättä,
että se jäi siihen eilen iltapäivällä,
kun rauhallinen tee-suklaa-hetkeni keskeytettiin brutaalisti puhelulla,
voisi tuo joku luulla, että olen yksi niistä sokeri-addikteista,
jotka mutustavat suklaata unissaankin.
Onneksi kukaan ei ole luulemassa niin.

Nousen ylös ja laitan tee-veden kiehumaan.
Toivoen sen sulattavan pois viime yön epämiellyttävät tuntemukset,
jotka edelleen kummittelevat kehossani.
Tämä on taas yksi niistä aamuista,
kun olen niin monella tasolla onnellinen siitä,
että olen yksin.






30. tammikuuta 2017

Todellisuusankkuri


Valkoinen ruokapöytä
Sen äärellä käydyt keskustelut
Olisimme voineet istua missä tahansa muualla
Olohuoneen pehmeällä sohvalla
Siinä missä me joskus sylikkäin käpertyneenä
Paksun norjalaisen viltin alla katselimme elokuvia
Tai hiljaisuuden huoneen hämyssä
Mutta jostakin selittämättömästä syystä
Juuri tuosta paikasta
Tilavan asunnon pienestä keittiöstä
Ja sinne sisustetusta ruokapöydästä
Muodostui meidän oma paikkamme


Juuri tuossa paikassa
Olen aina tuntenut turvallisen tuttuuden tunteen
Aivan niin kuin sillä ankealla hakkuu alueella
Jonne meillä oli tapana mennä picnikille
Sille joka hetken istuskelun jälkeen
Ei näyttänyt enään yhtään niin ankealta
Vaan kuhisi elämää ja ihmeellisyyksiä


Samaisen tunteen vallassa
Istuimme useat kerrat tuon pienen keittiön suojissa
Punaviiniä nautiskellen
Ja radiosta hittejä kuunnellen
Niitä hittejä
Joiden parasta ennen päiväys
Oli mennyt jo aikaa sitten


Nuo hetket kanssasi
Ankkuroivat minut tähän todellisuuteen
Katsellessani sinua
Ja siemaillessani keskihintaista luomu punaviiniä
Aina luomua, aina punaista
Mutta budjettiimme sopivaa
Avatessamme elämämme syvimpiä saloja toisillemme
Tunsin aina käsittämättömän voimakkaan perillä olemisen tunteen
Tunsin olevani kotona
Kotona keittiösi tuoksussa
Kotona hymyssäsi ja eleissäsi
Naurussasi
Nuo hetket keittiössäsi
Tulen aina muistamaan
Yhtinä elämäni onnellisimmista


Toisinaan saatan miettiä sattumaa
Mutta sattuma tuntuisi liian suurelta
Muistan sen päivän ikuisesti
Vain ohikiitävän hetken kirpputori pöydän luona
Hetken, joka tuli muuttamaan elämämme
Vaikka emmehän me vielä silloin sitä tienneet

Muistan kuinka aistin sinut
Välittömän ja kiehtovan energiasi
Mieleni teki jäädä luoksesi
Jäädä hypistelemään rannekorua pöydällä
Ihan mitä vain
Jotta voisin viipyä vaikutuspiirissäsi vielä hetken
Vain pienen hetken


Muistatko kuinka olit vähällä sanoa äidillesi
Että sinun on nyt mentävä
Kuinka ajattelit juosta perääni
Jotta saisit edes pienen hetken aistia minua
Vielä hetken tuntea minut

Ei kukaan olisi voinut aavistaa
Minkä alku tahdit tuona päivänä lyötiin
Eikä se voinut olla sattumaa
Että tapasimme niin pian uudestaan


Siitä lähtien
Olemme kulkeneet yhdessä tätä polkua
Käsikädessä
Kasvaneet yhdeksi
Yhdeksi ja samaksi
Ja kuitenkin kahdeksi eriksi

En haluaisi kuvitella maailmaa
Ilman sinua, ilman meitä
Rakastan sinua