”Jos rentouttavan illan päätteeksi rakkaani menee aikaisemmin nukkumaan ja minä jään vielä valvomaan katson, että polttaessani paukkuja siirrän aina saman verran syrjään rakkaalleni, kuin olen itse polttanut.”
- Mies 38 vuotta
Millainen pajapää toimii näin? Sillä rehellisesti sanoakseni, en tiedä toista. Olen yrittänyt etsiä vastausta, mutta se on kovin hankalaa, kun omat kokemukset ovat päinvastaisia ja muodostavat näin minulle syvälle juurtuneen ennakkoluulon pajapäistä. Omat kokemukseni ovat pääosin täynnä ihmisten itsekkyyttä ja kyltymättömyyttä. Toki yllämainittuja poikkeuksiakin on ja olen hyvin iloinen näiden ihmisten puolesta, sillä se kertoo, että tässä maailmassa on vielä jäljellä sitä pyyteetöntä jakamisen iloa.
En alkuun edes ajatellut asiaa, mutta koettaessani jakaa elämäni pajapään kanssa, jolta piti kaikki olla lukkojen takana piilossa, jotta omaisuuteni ei katoaisi, ja tarkoitan tätä nyt kirjaimellisesti, tulin väkisinkin tietoiseksi aiheesta. Oli kyse sitten paukuista, rahasta, tupakasta, sikareista, karkista tai ruoasta etc. ei riittänyt, että ne piilotti omien tavaroiden joukkoon, sillä kyseinen pajapää kävi tonkimassa kaikki paikat kunnes löysi etsimänsä.
”Niin kauan kuin sinä maksat paukut, mutta minä käyn ne hakemassa, on päätösvalta niiden kohtalosta minulla. Olisit onnellinen siitä, mitä minä suostun sinulle tarjoamaan. Jos tämä järjestely ei kelpaa, niin hommaa itse omat kontaktisi. Katsotaan sitten miten suu pannaan.”
- Mies 24 vuotta
Mikä voi saada kaksi samojen elämänasenteiden jakajaa käyttäytymään näin eri tavoin? Voiko siihen vaikuttaa lähes 10 vuoden ikäero? Vai erilaiset elämänkokemukset? Tästä kuitankin kiinnostuneena aloin kaikessa hiljaisuudessa seuraamaan pajapäiden käytöstä. Kohderyhmäni henkilöt kuuluivat kaikki nuorempaan ikäpolveen ikähaarukalla 18-27 vuotta. Huomasin seuraavien piirteiden toistuvan tarkkailusta toiseen:
- Kysyttäessä ”Saitko?” tai vaikka ei olisikaan kysytty, pesä oli ollut aina tyhjä, vaikka ei olisikaan ollut viimeinen kierroksella.
- Väsääjä aloittaa joka kierroksen, vaikka kierros oliskin jääny joka kerralla kesken. Tällöin se raukka, joka istuu puolessa välissä rinkiä lataajaa vastapäätä, istuu ringissä ”turhaan”.
- Henkilö imee kierrätettävän pesän aina tyhjäksi, riippumatta missä kohtaa kierrosta istuu. Kaikki myös tietävät tämän, eivätkä pidä tästä. Henkilö tekee tätä siitä huolimatta.
- Jos rinki ei ole täydellinen ympyrä, saattaa väsääjä kierrättää niin, ettei se raukka joka on jäänyt väsääjän selän taakse saa ollenkaan.
- Lause ”Tätä on kyllä todella vähän” on varmasti maailman suhteellisin mittayksikkö. Tämän lauseen seurauksena toiselle pajapäälle herää toinen kahdesta ajatuksesta: ”Oho, onpas sitä tosiaan vähän. Äärettömän mukava, että se jaetaan silti” tai vastavuoroisesti ajatus kulkee näin ”Oho, onpas iso pala. Minähän tuhoaisin tuota viikon”. Kuten sanoin, maailman suhteellisimman mitta-asteikon omaava aine.
- Lataaja saattaa myös kierrättää toisinaan niin, että ottaa itse täyden pesän joka kierroksen välissä. Tätä tapahtuu harvoi ja muiden huomaamatta, mutta tapahtuu silti.
Mikä siis saa pajapäät toimimaan itsekkäästi? Onko se vääränlainen suhde itse aineeseen, ihmisen luontainen itsekyys, joka korostuu kun aineelle annetaan sitä todellisuudessa suurempi arvo vai pelkästään ajattelemattomuutta (joka sekin on tietynlaista tiedostamatonta itsekkyyttä). Vastausta minun on kai turha odottaa, ennen kuin kasvamme kaikki vanhemmiksi. Tällöin selviää, onko käytökselle ja ajattelu tavoille (tai oikeastaan niiden puutteille) syynä nuoruuden typeryys vai kenties ikäluokan typeryys, joka ei koskaan tule muuttumaan. Tätä odotellessa.
Hankalaksi tämän kaiken tiedostaminen, tekee oman asemani ja suhtautumiseni. Vaikka uskonkin, että suhtautumiseni aineeseen on aavistuksen verran terveempi, kuin ihmisillä, jotka eivät ajattele koko suhdettaan tai suhtautumistaan asiaan. En silti pysty lakkaamaan kyseenalaistamasta omaa suhtautumistani. Mitä tahansa ajattelenkin aineesta ja siihen liittyvistä asioista, pyörii mielessäni kysymys ”Miksi?”. Miksi ajattelen, että toinen toimii sillä hetkellä väärin, millä oikeutan itselleni vallan tuomita toisen käytös vääräksi. Toiminko itse sen paremmin tai miksi suhtaudun niin kuin suhtaudun toisen toimintaan. Teenkö asialle jotain vai olenko hiljaa. Kuuluuko aisia edes minulle.
Tämä kaikki tekee suhteeni ja suhtautumiseni aineeseen hyvin paljon hankalammaksi ja moniulotteisemmaksi. Tiedän kuitenkin peruskäsitykset moraalista ja etiikasta. Tiedän hyvän käytöksen ja kohteliaisuuden määritelmät. Näiden mukaan olen myös itse yrittänyt parhaani mukaan toimia, välillä onnistuen ja välillä erehtyen. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että niin kauan kuin osaan kysyä ja ehkä jopa vastata kysymykseen ”Miksi toimin, niin kuin toimin?” en voi toimia kovin väärin tai muita loukkaavasti. Ehkä myös joku päivä löydän toisen pajapään, joka tiedostaa nämä seikat ja toteaa minulle ”Jätit paukkusi keskelle pöytää. Siirsin ne parempaan piiloon, jotta voimme nyt yhdessä nauttia niistä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti