Heräämme aamu yöllä aloittaaksemme matkamme kohti ohi kiitävien hetkien loputonta ketjua. Pakkaamme unelmamme laukkuun ja aloitamme matkamme kohti tuntematonta.
Yhden ohi kiitävän hetken omistamme itsellemme. Keskitämme kaiken energiamme itseemme kolektiivisen yhteisymmärryksen vallitessa. Tästä hetkestä ei kukaan poistu, ennen kuin olemme tavoitteessamme. Ajamme sisään uudet nilkantappo korkkarit imuroimalla. Kiinnitämme toisillemme irtoripset ja laitamme tukkamme. Valitsemme toisillemme vaatteet ja pidämme huolen, että jokainen on täydellinen kun tämä hetki päättyy.
Seuraavassa hetkessä valtava ihmismassa vyöryy sisään. Nauramme ja juttelemme, huudamme ja laulamme. Kaikkialta välittyy kollektiivinen jännitys tulevasta ja odotus itsevarmojen toiveiden toteutumisesta. Sillä tämän yhden illan ajan olemme maailman valloittajia. Tämän yhden illan ajan kaikki on mahdollista. Olemme kauniita, voittamattomia ja koko maailma on ystävämme. Tämän yhden ohi kiitävän hetken, ei millään ole väliä ja mikään ei voi meitä satuttaa.
Yhtä varmasti kuin tämä hetki kuluu ohitse, saapuu seuraava. Pieneen ja suljettuun tilaan keskelle merta sulloutuneet ihmiset eivät huomaa, että keskuudessamme leviää tartunta. Se levittäytyy kaikkiin eläviin olentoihin lapsia lukuun ottamatta. Tartunnan vauhti on uskomaton, sillä yhdessä yössä se kattaa koko lauman. Saapuu pitkä ja piinaava päivä, jolloin moottoritietä reunustavan lumen sävyisenä tahdomme vain olla tai kenties olla olematta. Emme tahdo nähdä ketään, emme kuulla tai tuntea. Sillä tämä hetki tuntuu loputtomalta ja jokainen hengenveto ja käden liike ovat tuskaa. Tällä hetkellä jokainen kuiskaa hiljaa mielessään ”ei enään koskaan”.
Valtava ihmismassa vyöryy ulos. Kollektiivinen pahoinvointi pyyhkii kasvojamme ja koko olemustamme. Hiljainen örinä ja korina siivittää massan liikehdintää, joka on huomattavasti rivakampaa kuin aiemmin. Ihmismassan tyhjissä katseissa siintää tuska ja häpeä.
Jään pohtimaan, miksi näin? Miksi vapaaehtoisesti kokea tämä? Onko se ohi kiitävä hetki seuraavan päivän arvoinen? Onko siinä mitään logiikkaa lähteä suljettuun tilaan itsekkäiden, itsevarmojen ja itsetietoisten ihmisten kanssa, vain ollakseen maailman valloittaja ohitse kiitävän hetken, ennen kuin saapuu se toinen itsetietoinen maailmanvalloittaja, joka ottaa haluamansa ja käyttää hyväkseen tilaisuuden kuin tilaisuuden. Tämä maailmanvalloittaja voi olla vaikka nuori mies henkilö (yllättäen ei halunnut nimeään julki), joka yön pikkutunneillaa toteaa nuorelle tytölle sviitissään ”No jos sä et meinannu antaa mun panna sua, ni mitä vittuu sä sit teet täällä? Voidaanhan me vaikka jutella henkeviä koko yö, mut ei se muuta tätä tilannetta miksikään”.
Jos sattuisikin tilanne, että pientä maailmanvalloittajaa ei raiskattaisi, ryöstettäisi, pahoinpideltäisi tai heitettäisi laidan yli, olisiko loppu tilanne sen parempi? Tilin saldo nollilla, muistikuvat vain alkuillallata ja pahoinvointi kahvikupin äärellä kahviossa, samalla yrittäen kätkeytyä virnuilevilta kanssa valloittajiltaan, jotka tuntuvat tuntevan sinut paremmin kuin olisi suotavaa.
"Mitä sopulit tekee, ne juoksee mereen."
Lopulta kun olet selvinnyt 6 tunnin bussimatkasta kotiin ilman oksentamista, lupaat itsellesi pysyä seuraavat päivät kotona näkemättä yhtäkään sielua, sillä oma sielusi jäi laivalle muiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti