vihdoinkin se on valmis! Pitkällisen ryhmäpainostuksen ja sulattelun jälkeen, voimma vihdoin nauttia Ohuesta Yläpilvestä porukalla tai yksin, ihan kuten jokainen haluaa.
Ja niille, jotka eivät ole päässeet nauttimaan pilvistä lainkaan, voin sanoa tämän: en tule (toivottavasti) vuodattamaan mitään pahaa oloani täällä netissä (joku raja sentään), sen sijaan ajattelin tarjota teille palan jokapäiväistä elämääni ja mielikuvitustani. Aion jakaa kanssanne niin ruokavinkkejä, kiinnistavia julkaisuja niin muodin kuin ekoilunkin puolelta sekä pienen pääni toisinaan fiksuiltakin kuulostavia ajatuksia.. unohtamatta tietenkään omituista mielikuvitustani ja huumoria.
Jokapäiväisessä elämässä on niin paljon tilannekomiikkaa, että jos kaiken huomaisi, ei muuta kuin repeilisi kaiket päivät. Välillä (onneksi) minunkin huumorin tajuni on vähän hukassa.
Minä löysin tämän päivän naurut ihan vahingossa, kuten niin monena muunakin päivänä olen löytänyt ne. Silloin kun sitä vähiten odottaa:
1. Tapaus
Istun rauhassa sikarilla. Ensin ravaa keski-ikäinen nainen ohi jumalatonta vauhtia kassit ja pussukat heiluen. Ennen kuin saan ajatusta loppuun naisen mahdollisista kiireen syistä, ajaa bussi ohi samaan suuntaan.
2. Tapaus
Kävelen tienviertä. Ohi ajaa henkilöauto muutamia kilsoja ylinopeutta matkassaan, sekä traktorin kauha peräkärryssä. En ehdi taaskaan kummastella loppuun asti, kun perästä tulee traktori (niin kovaa kuin sellaiselle vehkeellä nyt pääsee) ja ilman kauhaa!
Kävelen tienviertä. Ohi ajaa henkilöauto muutamia kilsoja ylinopeutta matkassaan, sekä traktorin kauha peräkärryssä. En ehdi taaskaan kummastella loppuun asti, kun perästä tulee traktori (niin kovaa kuin sellaiselle vehkeellä nyt pääsee) ja ilman kauhaa!
Ei tässä nyt enään oikein voi kuin nauraa tilanteen koomisuudelle ulkopuolisen katsojan silmillä.
