Lauantai on viikon kuudes päivä. Lauantai on yhdessä perjantain kanssa päivä, jolloin on tapana viettää muita viikonpäiviä useammin juhlia ja viettää vapaa-aikaa, kuten esimerkiksi käydä elokuvissa tai ravintolassa. Monet voivat valvoa huoletta perjantaina ja lauantaina tavallista pidempään, koska seuraava päivä on monissa ammateissa ja koulussa vapaapäivä.
Lähde: Wikipedia
Minulle lauantai tarkoittakoon rauhallisia kahvi hetkiä, pitkiä lounaita ja auringon huurruttamia tuoppeja lämpimällä terassilla yhdessä ystävieni kanssa. Tapasin viime lauantaina kaksi ystävääni, sanottakoon nyt vaikka Herra Päivän ja Herra Yön.
Ystäväni Päivä on minulla uudempi tuttavuus. En tunne häntä kovinkaan syvällisesti, mutta hänen kanssaan on aina rento ja välitön tunnelma. Päivä on kohtelias ja huomaavainen. Päivä neuvoo minut oikeaan bussiin, tulee vastaan pysäkille, tarjoaa kahvit ja juttelee kaikesta maan ja taivaan välillä. Toisinaan, jos sanottavaa ei ole, ei se haittaa. Hiljaisuus ei ole kiusallista tai vaivaavaa. Lähtiessäni Pävä saattaa minut junalle, toivottaa hyvät jatkot ja sovitaan, että nähdään pian uudestaan. Päivän kaltaisia ystäviäni kaipaan, kun en ole heidän seurassaan. He ovat ystäviä, joiden luokse mielellään menee viettämään aikaa. He ovat ihmisiä, joihin mielellään tutustuu syvemmin ja toivoo, ettei yhteydenpito kuihdu koskaan.
Ystäväni Yön olen tuntenut monta vuotta. Hän on vanhoja ystäviäni nuoruusvuosilta. Yö soittaa minulle yleensä vain iltaisin. Yö pyytää minut luokseen, mutta ei koskaan selitä minulle reittiä, vaikka tietää etten tunne kaupunkia. Reitin selittää aina joku hänen ystävistään, jolle hän törkkää puhelimen. Ystävä on aina eri ja olen hänen ystävistään vain yhden nähnyt useammin kuin kerran. Yö toistaa itseään puheissaan ja kuolaa puhuessaan. Hän puhuu töykeästi ja läpsii törkeästi perseelle ohi kävellessäni. Yö käy nukkumaan milloin minnekin ja aina parin tunnin sisään tapaamisestamme. Yö myös käyttää paljon erilaisia päihteitä, eikä useinkaan muista minun käyneen kylässä. Saatan siis usein Yön takaisin asunnolleen, kun hän lentää ulos kapakasta. Matkalla asunnolle pidän sateenvarjoa parhaani mukaan hänen hoippuvan olemuksensa suojana. Kiitokseksi hän nappaa sateenvarjoni j hakkaa sitä työmaatelineeseen, kunnes se on ruttuinen mytty. Sitten hän nauraa katketakseen. Yön sammuttua sohvalleen laitan kellon soimaan neljän tunnin päästä, käyn makuulleen hänen sängylleen ja toivon, ettei hän unissaan yritä kavuta ahtaalle parvelle. Kävelen aamuyön lumimyrskyssä ensimmäiselle metrolle ja rojahdan omaan sänkyyni. Olen Yön kaltaisten ystävieni seurassa niin usein ’lähtenyt ensimmäisellä metrolla’ kotiin, etten osaa olla siitä pahoillani, eikä se mitään auttaisikaan olla, sillä enhän ole koskaan edes käynytkään heidän luonaan. Rehellisesti sanoen, olen siis pahoillani ainoasta sateenvarjostani, sillä köyhänä minulla ei ole varaa uuteen, eikä Yö osaa olla pahoillaan sateenvarjostani. Toivottavasti ei sada vettä työmatkoilla ennen opintotukipäivää.
Ihmettelen usein itsekin, miten olen ystävä sekä Päivän kaltaisten että Yön kaltaisten ihmisten kanssa. Päivien kanssa on helppo olla ystävä ja ystävällinen, sillä olen itse samanlainen ja osaan arvostaa suuresti samanlaista ystävällisyyttä, jota itse annan ystävilleni. Entä Yö sitten. Yö on ollut tärkeä osa elämääni kasvaessani aikuiseksi. Yö osaa laittaa hiuksensa näyttävästi ja pitää useita korvakoruja, jotka lävistää itse. Yö on koskaan tapaamistani miehistä siistein, mitä kodinhoitoon tulee ja hän on uskomattoman hyvä ruuanlaittaja. Kun soitan itse hänelle ja tulen päivällä käymään, hän usein valmistaa päivälliseksi meille jotain gourmeeta, kuten uunissa haudutettua lohta sipulin, aurajuuston ja sitruunan kera. Yö opetti minulle, että ihmisten paheksuvat katseet ovat ihan ok ja osa elämää. Yö opetti minulle että takaisin saa ja pitää sanoa. Tiedän siis varmuudella, etten olisi tämä sama ihminen, jollei minulla olisi Yön kaltaisia yhtäviä, jotka saavat sappeni kiehumaan ja joille pitää osata sanoa takaisin.
