"Riivattujen sielujen hautuumaa" / "Cemetery of wretched souls"

Psykiatrisen sairaalan vanha hautausmaa / An old asylum cemetery
Pitkäniemi, Nokia

Netissä ja maastossa suoritetun valtaisan salapoliisityön jälkeen

löysin vihdoin oikeaan paikkaan.

Etsivätyön punainenlanka ja 'ahaa'-elämys oli se,

että koko Pitkäniemen vanha hautuumaa ei ole varsinaisessa 'Pitkäniemessä'.

Toinen vihje kuului 'sairaalan ja hautuumaan erottaa moottoritie',

mikä tarkoitti käytännössä, että sairaalan kahta puolta menee kaksi eri motaria.

Ja hautuumaa on sen toisen motarin toisella puolella.

Sen toisen, joka ei ole Pitkäniemessä.

Mutta eihän tätä tekisi, jos se liian helppoa olisi!

Lopulta kuitenkin huokaisin helpotuksesta,

kun metsätien päässä siinsi lukuisista näkemistäni valokuvista tutut portit.

Alkuun olin aavistuksen hölmistynyt näystä,

sillä tämä  'hautuumaa' näytti aika perus puistolta.

Missäs ne kaikki haudat niinkuin on!

Tokihan oli myös sanomattakin selvää,

että kuvia muokkaillaan tunnelmaan sopivammiksi.

Teenhän sitä itsekin.

Hautuumaata on myös kuulemma siivottu vuonna 2005,

jolloin mm. lähes legendaksi muodostuneet
maasta ylös routineet luut korjattiin pois.

Mutta törröttäviä luita tai ei,
kyllä se on lopulta se hautakivien puute,
mikä tekee paikasta puistomaisen.
Vaikka tänne on 426 henkeä haudattu, on vain murto-osalla oma kivi.

En siis todellakaan osaa sanoa kenen päällä milloinkin tulin tepastelleeksi.

Pahoittelut siitä.

Kuuleman mukaan "hulluja" ei saanut haudata kirkon pyhille maille,

sillä heidät ilmeisimminkin oli  määritelty saatanan riivaamiksi,

minkä vuoksi heille tulikin siis rakentaa omat, vähemmän pyhät, kalmistonsa.

Riivattuja sieluja täällä varmasti lepääkin, jos 'lepää'.

Mutta tuskin se on ollut saatanan tekosia.

"Hullun" määritelmä on aina ollut hyvin häilyvä

ja siihen on sisällytetty kaikki mikä ei mahdu yhteiskunnan muottiin.

Hullunleiman saatuaan ei ollut juurikaan ihmisoikeuksia

ja kuului muutenkin yhteiskunnan alimpaan kastiin.

Hullut dumpattiin tänne maaseudun rauhaan 'parantumaan'

eli käytännössä pois silmistä ja pois mielestä.

Tuohon aikaan oli yleistä "parantaa" shokkihoidoilla

ja toisinaan jopa sillä muodikkaalla lobotomialla.

Nykyään väkivalta ja siteet on korvattu

lähes tiedottomaan tilaan turruttavilla vahvoilla lääkkeillä.

Myönnettäköön, kyllä minäkin olisin riivattu näissä olosuhteissa.

Kalmistoissa yleensä oleva rauhallinen tunnelma täältä jollain tavalla kyllä puuttui.
Vieressä pauhaava moottoritie toki tekee osansa,  mutta on muutakin.
Tuntui, että minulla oli kiire pois,
vaikka ei minulla varsinaisesti mitään kiirettä ollut.

Lukuisia kummitustarinoita tänne liittyy myös,
kuten aina tällaisiin paikkoihin.
Olisi kiva tulla tänne joku kerta katsastamaan paikan yöaktiivisuus.
Mutta siihen saatan tarvita henkistä tukea.
Tosin sitähän täällä luulisi riittävän.

*******
Kuulopuheiden tueksi lueskelin tätä:
http://urbanex.ninja/kohde/unohdettujen-hylkioiden-hautausmaa/#arvlbdata

*******
Oh, if you like cemeteries, here's one more:
Saksalaisten sotilaiden hautausmaa / Deutscher Soldatenfriedhof

And if you like old asylums, here's one:
Abandoned Finnish mental asylum / nursing home

Mitä on Nokian takana? - Äetsä, Äetsä!

Harrastin hieman maakuntamatkailua, vaihteeksi Länsi-Suomen puolella.

Lainasin kaverilta punaisen Nissanin ja hyppäsin rattiin, luoja ties miten pitkästä aikaa.

Ensimmäiset 40 km oli aika jännät, samoin Lahden moottoritie.

Sekä ne punaiset valot, joista huristelin tyytyväisen tietämättömänä läpi.

Mutta jännintä ehkä kuitenkin oli tankkaaminen.

Ensimmäinen pysähdyspaikkani oli ystävieni luona Äetsässä.

Ihmettelin suuresti miten he ylipäätään löysivät paikan muuttaessaan Savonlinnasta.

Minullakin oli vaikeuksia löytää tänne.

Johan Ismokin lauloi, että Nokian takana on vain metsää.

Matkalla piti osata kääntyä viisi kertaa.

Kolme meni hyvin, neljännellä eksyin Kiikkaan.

Jo tämän myöntämisestä tekisi mieli vetää itsensä kiikkuun.

Viidennellä huristelin myös ohi, mutta tämän katson johtuneen siitä,

että mikään kyltti ei kertonun minun jo saapuneen perille Äetsään.

Sympaattinen pieni kylä Kokemäenjoen törmällä keskellä peltoja.

Ymmärrän nyt miksi ystäväni muuttivat tänne. 

Path to the concrete cube

Lunttasin jälkikäteen netistä, että Äetsä on itseasiassa nykyään osa Sastamalaa.

Tällä kuntaliitoksen mukana tulleella 'uudella nimellä' on

tehokkaasti pyritty korvaamaan vanha ja

siksi 'Äetsä' alkaakin olemaan katoava nimi.

Tämä tosin selittänee opaskylttien puutteen.

Tai saattoihan siellä lukea 'Sastamala',

mutta enhän minä sinne tiennyt olevani matkalla.

Nimenä Äetsä on hyvin vanhaa perua ja on luultavasti alkujaan ollut yksi

alueen useista omaperäisistä koskea tarkoittavista sanoista.

Muita tälläisiä alueella ovat mm. Tyrnävä ja se Kiikka.

Ehkä kylän ainut graffiti.

Kahdesta maisemaa hallitsevasta 'nähtävyydestä'

ensimmäinen on huisin pitkä riippusilta.

Itse asiassa tämä on Suomen pisin puurankenteinen riippusilta.

Vuonna 1957 pahainen myrsky rikkoi sillan, mutta se korjattiin pikimmiten.

Silta kulkee kahdella nimellä, riippuen kummalla rannalla nimeä kysytään. 

Keikyän riippusilta vai Äetsän riippusilta.

Toinen 'nähtävyys' on vanha vesivoimalaitos patoineen.

Tämä laitos, nimeltään 'Äetsän voimalaitos', onkin todellisuudessa

kahden vesivoimalaitoksen kokonaisuus

ja kuuluu ympäristöineen Museoviraston inventoimiin

valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Ihan näyttävän näköinen oli kyllä.

Seuraavana päivänä matkani jatkui Tampereelle.

Aamulla silmiini sattui auton takapenkiltä home pilkku.

Sen jälkeen näin myös ne viisi - tuhatta muuta home pilkkua.

Teki mieli ahistella henkeä, mutta muistutin itseäni siitä,

että tullessa ei ollut mitään oireita.

*******

Tukea kuulopuheiden tueksi löysin täältä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keiky%C3%A4n_riippusilta

http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84ets%C3%A4n_voimalaitos

http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84ets%C3%A4

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:P8kDrRVPVLkJ:valmistelu.sastamalankaupunki.fi/liitteet/sastamala/materiaali_edit/59.doc+&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Saksalaisten sotilaiden hautausmaa / Deutscher Soldatenfriedhof

Norajärvi, Rovaniemi

Suomen rintamilla kaatui II maailmansodan aikaan jopa 15 000 saksalaissotilasta,
joista noin 1000 Jatkosodan jälkeisen Lapin sodan taisteluissa.
Yhteensä 2683 saksalaista sotilasta on saanut viimeisen leposijansa täällä,
1963 käyttöön otetulla hautausmaalla.

Saksalainen Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge –järjestö on ollut mukana rakentamassa mestaa ja saksalaisilla onkin käyttöoikeus paikkaan veloituksetta,
niin kauan kunhan maaplänttiä käytetään sovitussa tarkoituksessa eli kalmistona.
Saksalaiset on muuten säntillistä porukkaa.
Vaatimukset paikan valinnan suhteen olivat jokseenkin tiukat.
Paikan tuli olla lähellä vesistöjä ja kukkuloita,
asutuksen tuntumassa, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla,
ja ehdottomasti havupuisessa metsässä,
sillä saksalaisten mielestä koivut roskaavat maisemaa.

Henkilökohtaisesti rakastan hautuumaita.
Niiden seesteistä tunnelmaa ja karmivan kolkkoa kauneutta.
Kuoleman läsnäolo on jotenkin aina kiehtonut ja rauhoittanut minua.
Ihmiset tuntuvat pelkäävän loppuja.
Näennäisen kontrollin menettämistä.
Mutta eihän kuolema ole loppu.
Se on vain horisontti, joka paljastaa,
että näkökykymme on hyvinkin rajallinen.

Deutscher Soldatenfriedhof / Saksalaisten sotilaiden hautausmaa

 'Hautausmaa' oli tällä kertaa terminä vähän harhaanjohtava,
sillä mausoleumi tämä pikemminkin mielestäni oli.
Nielin hienoisen pettymykseni sekä mielikuvat perinteisestä hautuumaasta
ja koetin katsoa paikkaa ennakkoluulottomin silmin.
Mausoleumithan ovat tavallaan kompakteja 'sisä-hautuumaita'.

Kappelin (vai mausoleumiko tämä nyt oli?) eteisaulassa
tulijoita sodan kauhuista muistuttaa

Ursula Quernerin veistos ”Äiti ja poika”,
jossa äiti pitelee kuolevaa poikaansa käsivarsillaan.

Suhteellisen karmaisevaa taidetta.

Tauluihin oli raapustettu kyseisen taulun alla lepäävistä vainajista
nimi, sotilasarvo sekä syntymä- ja kuolinpäivämäärä.

Tämäkin on Ursula Quernerin luomus

Mielenkiintoinen paikka kaiken kaikkiaan.
Olisin mieluusti viettänyt vielä hetken pidempäänkin täällä,
mutta talon isännällä oli hätä saada auto takaisin käyttöönsä.
Katsokaahan kun Alkon sulkemisaika läheni uhkaavasti.


*******

Tietoa kuulopuheiden tueksi poimin täältä:

http://personal.inet.fi/atk/omega/NJsuomi.html

http://retkipaikka.fi/vapaa/saksalaisten-sotilaiden-hautausmaa-norvajarvella-rovaniemi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksalaisten_sotilaiden_hautausmaa_(Rovaniemi)

Rollollollooo!

"Huhtikuu 2015 - 

Tänään teen sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt.

Tänään minua vähän pelottaa ja jännittää.

Jännittää, pääsenkö edes perille asti ja mitä sitten jos pääsen!

Tänään liftaan Savonlinnasta Rovaniemelle.

Matkaa on 670km.

Se on muuten puolet Suomen koko pituudesta.

Google ohjeistaa, että se tarkoittaa noin 8 tuntia liikettä.

Aamu valkenee kirkkaana ja kauniina.

Miksi teen tämän?

Koska voin.

Koska minua vähän pelottaa.

Elämä alkaa siellä, missä tuttu ja turvallinen loppuu.

Pelottavinta on aina lähteminen ja

matka on määränpää."

Kerroin ystävilleni, että tämä on vähän sellainen salainen matka.

Tästä ei tarvitse ennakkoon tiedottaa koko lähipiirille.

Kysyivät onko minulla parisuhdeongelmia vai?

Mitä? Siis ei tämä sellainen matka ole!

Tarkoitukseni oli sanoa, että äitille ei tarvitse kertoa vasta kuin perästä,

koska viimeksi kun liftasin 160km vanhempieni luokse,

tuli 20km välein viestiä joltain sisarukselta, että kai olen vieläkin kunnossa.

Äiti kulta oli kutonut vahvan turvaverkon matkalleni ja

silti odotti sydän syrjällään, jos en vaikka kaikesta huolimatta saapuisikaan.

Lopulta liftasin vain Kemiin asti. Ilta alkoi hämärtää ja olin ytimiä myöten umpijäässä.

Kemistä sitten huristelin kivasti junalla Rolloon.

Rovaniemi360

Perhe, jossa majoituin oli sydämellisimpiä ja lämpimimpiä ihmisiä, joita olen tavannut.

Kulttuurishokista toivuttuani ja
totuttuani röökin ja pontikan aromeihin, oli heihin helppo rakastua.

Eipähän sitä myöskään ihan joka päivä pääse kuuntelemaan
vanhan noitasuvun tarinoita ja viisautta.
Kuuntelinkin siis korvat höröllä tuolin laidalla innosta keikkuen.
Jännimmissä kohdissa tarinankerronta sai niskakarvat pystyyn ja kylmät väreet selkään,
vaikka oli kirkas iltapäivä!

Pakollinen turistinähtävyys

Ämmillä oli myös monta tarinaa taskussaan lapsuudesta kosken partaalla.

Kertoi koskeen mentävän aina jalat edelle, muutoin voisi pohjavirtaus viedä mukanaan.

Mikäli pysyi rauhallisena, pohjalle päädyttyä jaloilla ponkaistiin takaisin pintaan.

Jäihin taas kannattaa tippua kuuleman mukaan mieluummin kevättalvella kuin syksyllä, sillä jäänpinta on tällöin röpelöinen ja ylös pääsee kynsimälläkin.

"Ensin täällä oli vain seitsemän savua ja pappi.

Sittemmin Rovaniemestä kasvoi suurin kaupunki.

Ei asukasluvultaan, mutta pinta-alaltaan.

Täällä 80% asukkaista asuu omakotitaloissa."

Ihana kaupunki sanon minä.

Pienimuotoinen koti-ikäväkin ehti vaivata välissä.

Mutta niinhän sitä saattaa kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä käydä.

Istun hetken silmät suljettuina.

Ihminen on hyvin visuaalinen aistija.

Silmät kiinni kaikki näyttäytyy samanlaisena.

Silmät kiinni voin olla taas kotona.

Avaan silmäni.

Kyllä sinne kotiin vielä kerkiää.

Jaettujen kahvikupposten ääreltä,
pääsin myös seuraamaan lähietäisyydeltä kantaväestön elämää.
Mukavaa sakkia täytyy myöntää.
Sydämellisiä hyökin, kuten kaikki täällä tuntuvat olevan.
Jossain vaiheessa keksin, että elämä täällä muistuttaa vähän elokuvaa.
Ah, niinpäs olikin. Reindeerspotting kuvattiin Rovaniemeltä.

"Täällä Rovaniemellä meillä on 700 vuoden perinteet juomisessa,
laulamisessa ja naimisessa.

Eikä se siitä ihan heti ole muuttumassa.

Siitä tuntee Rovaniemen pojan!"

Mine your own business!

"Näetkö hänet? Hänet, joka istuu kulmapöydässä?
Rumpali soitti joskus Suomen kuuluisimmassa bändissä
ja hänellä oli maailman kaunein vaimo.
Rumpali kuitenkin joi uransa ja bändinsä. Joi vaimonsakin.

Nyt ei voi lopettaa juomista, koska kaiken jälkeen asia,
jonka Rumpali muistaa on vaimonsa.

Niin, vaimo lähti juomisen vuoksi
ja nyt Rumpali ei voi lopettaa juomista, koska vaimo lähti.

On se ihmiselämä kummallinen."

Kotimatkalle onnistuin sopimaan kimppakyydit koko matkalle.

Onneksi, sillä ennen puolta matkaa alkoivat soida
'Tappaja influenssa ja Tamiflu -episodin' alkutahdit.

Ennen tätä ehdimme kuitenkin pohtia mm. elinsiirtoja.
Jossain oli kuulemma yritetty nyt yhdistää ihmisen päätä toisen vartaloon.
Meidän huomiomme kiinnittyi kysymykseen 'kuka uudessa ruumiissa asuu?
Pään omistaja vai ruumiin omistaja?
Asuuko sielu päässä vai sydämessä?
Onko lopputulos sekoitus molempia?
Mahtuuko kaksi sielua samaan ruumiiseen?

Kotiin oli mukava palata,

vaikka sama 'Savonlinnaan paluu' -ahdistus iski,

kuten kohdallani on viime vuosina ollut tapana.

Jotenkin siitä on vain aina päässyt yli sitten ja

onkin ollut ihmeellisen helppoa taas tuudittautua pikkukaupungin uneen.

Sanotaan, että on hyvä käydä välillä muualla, jotta osaa arvostaa sitä mitä on.

Sanotaan myös, että jos ei ole mukava palata kotiin, on kotona aika tehdä muutoksia.

Onhan sitä tämän kaupungin katuja ja metsiä tallattu jo seitsemän vuoden ajan.

Se on toiseksi pisimpään yhdessä kaupungissa tämän elämäni aikana.

Ehkäpä nyt alkaa olla taas se aika vaihtaa maisemaa.

Hymyile, sillä...