Menneestä, Olevasta ja Tulevasta 1/3

Yksi

-Enteitä Menneestä-

"Ennustamisella voidaan tarkoittaa enteiden tulkitsemista.
Useat ennustusmenetelmät ovat liittyneet erilaisiin luonnonilmiöihin.
Säätä on ennustettu luonnossa esiintyvistä merkeistä,
kuten säätilan, lumen määrän, marjojen määrän ja monien muiden tekijöiden avulla."

-Wikipedia-

Nykyään tätä kutsutaan hienommin meteorologiaksi.
(kreik. μετέωρον λόγος/ metéōron lógos,  suom. ilmassa leijuva oppi)

Eräs sään ennustamiseen käytetty väline on katolle tai katonrajaan asetettu puupalkki, jonka muutokset säätilan mukaan tulkittiin merkeiksi tulevasta säästä.

Minäkin ennustelen säätä ja ilmanlaatua tuuletusikkunastani,
jonka puiset pielet sopivat lomittain jokseenkin vaihtelevasti sään mukaan.

Kynttilänpäivästä kerrotaan,
että ensimmäisen suojasään jälkeen,
on 9 viikkoa jäiden lähtöön ja 10 kylvöön.
Ravinnosta piti tällöin olla jäljellä vielä kaksi kolmannesta.

Isäni laski, että tällöin jäät lähtisivät huhtikuun alkupuolella.

Saattaapi hyvinkin pitää paikkansa, tuumi ukko.

Onneksi minulla on vielä pakkanen puolillaan.
Ensi talvena pitää tosin syödä vähän vaihtelevammin, jotta ei käy niin,
että jäljellä on vain punaherukkaa ja raparperia.

Antaisin melkein mitä vain, mustikoista ja puolukoista.

Little trade, anyone?

Sanotaan, jos Sipinä sataa lunta, on puolet kevään lumista vielä tulossa.

Suojasää Sipinä puolestaan kertoo hyvästä ja varhaisesta keväästä.

Noh, ainakin lumet alkaa olemaan aika hyvin hävinneet sateiden seurauksena.
Ikävästi tosin ovat samalla sulattaneet norppien pesäkoloja
sekä nostaneet veden jään pintaa.
Tietää kuuteille hyytävää elämän alkua.

Naistenpyhänä eli laskiaisena ei tehdä naisten töitä.

Silloin jätetään tukka auki ja puetaan puhtaat vaatteet.

Saunassa käydään ennen pimeää ja suu supussa.

Muutoin kesällä on ilmasta suu täynnä itikoita.

Hyvällä omallatunnolla leivoskelin tukka auki pullia,
(ainakin aluksi), puhtaisiin vaatteisiin sonnustautuneena,
sillä eihän pullien leipomista voi työksi kutsua.. eikun hetkonen!

Mutta meidän porukalla oli suu makeana
ja posket kermassa vielä monta päivää jälkeen päin.

Ja sehän oli se pointti!

Loppu kesästä Jaakon paiskoessa kylmiä kiviä veteen,
paiskoo Kevät-Matti kuumia kiviä vesistöihin.

Tarkoituksena siis sanoa,
että uutta jäätä ei enään muodostu tänä talvena
ja siellä jäällä on hyvä olla ihan perkeleen varovainen!
Luistelemaan ei myöskään ole päässyt enään toviin,
mutta hankiainen kantaa sen verran hyvin,
että tarpominen ei ole liian raskasta.
Suksia ei täksi talveksi löytynyt,
sillä äiti kertoi, että ne menivät rikki ja heitettiin pois.
Jännä sinäänsä, kun en ole niitä käyttänyt.

Sanotaan myös, että mitä pidemmät Matin-parrat, sitä pidemmäksi kevät venyy.

Pitkiä jääpuikkoja on kyllä näkynyt,
niin metsässä kuin räystäilläkin.

Siitä venyykö sitten talven vai kesän päälle, en ole saanut selvää.
Mutta suojahan tietää varhaista kevättä!

Ehkä siis kevät venyy talven päälle ja kesä alkaa ajallaan?
Hope so!

Embryo of The Forest

- Every new beginning comes from some other beginning’s end. -

Lähes juhlallisissa merkeissä jätän myös (vihdoinkin) jäähyväiset puhelimen kameralle,

jonka voimin olen visuaalista sisältöä blogiin taikonut viime vuodet.

"Mitäh, ootko ottanu kuvat luurilla?!?"

Vaikea sanoa vittuillaanko vai kehutaanko,

mutta vastaus on edelleen kyllä ja rankasti photoshopaten.

Ensi kerralla siis tarkempaa kuvaa olevasta...

Työmatkapiirakka

Työmatkat on ihan huippuja.

Työmatkat tarkoittavat tekosyytä nähdä kaukana asuvia ystäviä.

Eikä siis todellakaan ole väliä onko kyseessä oma vai puolison työmatka!

Tällä kertaa puolison korjatessa kaupunkimme reistailevia laitteita,

istuin minä kauniimman osapuolen kanssa kahville

sekä maistelemaan aamulla pyöräyttämääni vuohenjuusto-punajuuripiirakkaa.

Ystävät ovat myöskin aivan loistava tekosyy leivoskella ja kokeilla uusia reseptejä.

(Erikoisimmatkin kokeilut yleensä häviävät murusia myöten,

vaikka itse ei olisikaan ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen.)

Tällä kertaa tosin onnistui piirakointi sen verran hyvin,

että lupauduin paljastamaan piirakkani kaikelle kansalle.

Vuohenjuusto-punajuuripiirakka

Pohja:

4dl jauhoja

150g pehmeää voita

3tl ruokosokeria

1/2tl ruususuolaa

1 muna

Täyte:

4kpl (500g) punajuuria

1 sipuli

timjamia

mustapippuria

siirappia

yrttisuolaa

2 munaa

n.2dl kermaa

1 pieni puska tuoretta persiljaa

merisuolaa

mustapippuria

180g vuohenjuustoa

pinaatinlehtiä/rucolaa

Muutama huomio tarveaineista.
Jauhoina käytin vehnäjauhoja, mutten nää miksei voisi käyttää vaikka ruisjauhoja. Tulisi ainakin terveellisempi ja antaisi oman lisämakunsa. Tiedän myös käyttäneeni kolmea eri suolalaatua. Tämä vain sen takia, että halusin kokeilla ruususuolaa, jota sattu kaapista löytymään, pidän yrittisuolan antamasta mausta ja merisuola sattui olemaan pöydällä myllyssä mistä sitä lisäsin. Mustapippuri on myöskin myllystä rouhittua.

Itse piirakointi sujui näin.

Ensinnä sekoitin pohjan kuivat aineet kulhossa ja nypin sekaan pehmeän voin. Viimeisenä nypin vielä munan sinne sekaan. Tässä ei pidä vaivailla liikaa, kun taikinan on tarkoitus olla murumaista. Voitelin piirakkavuoan voilla ja painelin taikinan siihen niin, että nousi hieman reunoilta. Esipaistoin pohjan uunin keskitasolla
175 asteessa 20 minuuttia. Annoin jäähtyä.

Silppusin sipulin ja raastoin punajuuret raastimen karkeammalla puolella. Kuullotin voissa pannulla kunnes hieman pehmenivät (10min?) ja maustelin samalla timjamilla, yrttisuolalla, pippurilla ja siirapilla. Annoin jäähtyä.

Vatkasin munat ja kerman sekaisin ja silppusin sekaan persiljan sekä maustoin suolalla ja pippurilla. Kermaa laitoin hieman alle 2dl sillä muutoin olisi loppunut piirasvuoasta reunat kesken. Eli kandee olla tarkkana vuoka valinnan ja nesteen määrän kanssa.

Tasoittelin jäähtyneen punajuuri-sipuliseoksen piirakkapohjan päälle. Leikkasin vuohenjuuston ohuiksi viipaleiksi ja asettelin ne punajuurien päälle.
Lopuksi kaadoin tasaisesti kerma-munaseoksen kaiken päälle ja
levittelin sormin persiljan palat pitkin piirakkaa.

Paistoin uunin keskitasolla 175 asteessa 20-30min.

Tarjosin lämpimänä tuoreiden pinaatinlehtien (tai rucolan) kanssa.

Bon Appétit!

Back in da snow!

Viikon verran "suomen-syksyä" -leikittyäni muilla mailla,

(siellä missä lumisade aiheuttaa kansallisen hätätilan,)

on kiva olla taasen keskellä sokerilla kuorrutettua kotimaisemaa.

"Helmikuun nimi tulee jäähelmistä, joita näkyy puun oksilla suojasään jälkeisillä pakkasilla. Helmikuu on jälkimmäinen sydäntalven kuukausista eli »pikkutammi». Sitä pidettiin isoveljeään pahantahtoisempana. Se ei kuitenkaan onnistunut olemaan niin kylmä kuin tammikuu vaikka olisi halunnut."

-Suomenusko-

Ryhdyin tosin vakavissani harkitsemaan lumikenkien hankkimista

kahlatessani vyötäröä myöten hangessa taas vaihteeksi.

Vähän turhan raskasta touhua.

Vaan eipä tarvitse mennä hikoilemaan kaikkien muiden kanssa,

kireisiin vaatteisiin sonnustautuneena,

samaan pieneen huoneeseen...

ja käydä erikseen juoksemassa tienlaitaa,

notta saisi raitista ilmaa lihaskunnon lisäksi.

The Maze Runner

The Hunger Games

Burned places part 1

Pastu - Murju

Inside

Burned places part 2 -

Abandoned island

Toiset seuraa pohjan tähteä perille.

Täällä päin piippu tuhnuttaa tien kotiin.

Keskitalven auringon painuessa mailleen...

...syttyvät keskitalven kokot

loistamaan lämpöä ja valoa

pimeyden ja valon lapsille.

.

Talvin on kaunis.

Olen onnellinen, että saan edelleen kokea sen.

Ilmaston flippailusta huolimatta.

Mutten voi kieltää, ettenkö olisi tänään hihkaissut riemusta

pistettyäni nuhaisen nenäni ovesta ulos.

Siellä tuoksui keväältä!

Joutsenia horisontissa!

Piti kirjoittaa joka päivä.

Piti julkaista joka viikko.

Se on neljä bloggausta kuukaudessa.

Onko pakko olla viikon väli, jos ehtii neljästi ennen kuun loppua?

Lasketaanko kuu kalenterista vai kuusta?

Kuka sitä edes laskee?

No nyt on kauhea tarve selitellä.

Olin seikkailemassa viikon ja sairastin toisen.

Miksi ihminen selittelee?

Kelleen en edes kertonut mitä suunnittelin..

Eiväthän ystävät edes selityksiä kaipaa ja vihamiehet niitä usko kuitenkaan!

Seikkailusta teille tahdoin kuitenkin kertoa ja sen myös aion tehdä!

Seikkailu alkoi Lontoosta Thames joen rannalta...

Tai no, oikeamminhan se alkoi jo Suomesta, hypätessäni Wunderboyn kyytiin matkustaen hyvin monta tuntia pääkaupunkiimme kuunnellen eurodancea CD-levyiltä.

Ja eihän näitä luonnollisestikaan riittänyt kuin puolelle matkaa,

minkä jälkeen kierros alkoi alusta.

Tuli paljon teini-iän muistoja mieleen, niin hyviä kuin jo mieluusti unohdettujakin.

Olen silti kiitollinen kyydityksestä, ei pidä käsittää väärin.

Päivän verran sitten pörräiltiin Lontoossa, minä vanhoja muistoja verestellen ja kaveri uutta suurkaupunkia ihmetellen.

Illan kruunasi Die Antwoordin keikka, jota oltiinkin odoteltu siitä asti kun saatiin pienen ihmeen siivittämänä hommattua törkyhintaiset liput joltain jälleen myyjältä.

En ollut koskaan ennen ulkomailla keikalla ollutkaan,

joten voin sanoa, että henki salpautui jo sisäänkäynnin nähdessämme.

Sen jälkeen oli vuorossa todella paljon jonottelua ja odottelua ja jonon vaihtoja, kun narikan, wc:n ja juomatiskin jonot kietoutuivat toisiinsa.

Mutta kyllä se vaan kannatti! Keikka oli ehkä upeinta ikinä!

Ja tulipahan tampattua sen verran tunteella, että välillä hirvitti tipunko parvelta alas!

Mutta voi mahdoton miten täynnä energiaa olinkaan sen jälkeen!

Ja hyvä niin, sillä loppuyö kuluikin bussissa ja autossa kihisten innosta ja väsymyksestä matkalla Etelä-Walesiin.

Varsinainen määränpäämme oli merenranta kaupunki nimeltä Swansea,

siis oikeasti, 'joutsenmeri'! Ehkä siistein ja satumaisin kaupungin nimi ikinä!

Ja kyllä tiedän, että se lausutaan walesilaisittain 'swansi',

mutta ei nyt takerruta kielioppiin..

Viikkoonpa mahtui paljon kaiken näköistä!

Ihan ekana perillä odotti iloinen yllätys!

Ystävämme olivat samana päivänä muuttaneet uuteen osoitteeseen ja saavuimme reissussa ryvettyneinä siis keskelle muuttolaatikko merta.

Just tätä mä oon aina halunnut!

Ensijärkytyksestä selvittyämme autoimme paikkojen laitossa ja iltaan mennessä meillä olikin jo oikein viihtyisä asonto meille kaikille majoittua.

Tuli hyvä mieli auttavan käden ojentamisesta! 

Minulla kun on jonkin sortin fiksaatio korkeisiin paikkoihin, tai pikemminkin siihen perspektiiviin, minkä niistä saa, oli ihan pakko (taas) etsiä mestan korkein kohta,

joka tällä kertaa sattui olemaan kaupungin laidalla kohoava Kilvey Hill.

Huipulle rämmittiin iloisesti läpi ranteen paksuisten orjantappuroiden,

kun polun seuraaminen olisi ollut aivan liian helppoa meille leideille. 

Vaikka rakkaudella varjelemiani Vagabondeja vähän surinkin päivän jälkeen,

niin oli kyllä jokaisen reiän ja muta tahran arvoinen seikkailu!

Kotimatkalla käytiin tietty aiheuttamassa vähän pahennusta

kaivelemalla paikallisella hautuumaalla.

Älkääkä tekin käsittäkö väärin, joku fiksu oli piilottanut geokätkön sinne.

Toinen aktiviteetti-rutistus oli muutaman kymmenen kilometrin

pyörälenkki rannikkoa pitkin.

Pyöräliikkeen myyjällä tosin loksahti leuka lattiaan, kun tiedustelimme fillareita lainaan.

Luuli ensin että vitsailimme, ei kukaan kuulemma vuokraa pyörää tammikuussa.

Vastasimme, että eihän tuolla ole edes lunta ja aurinko paistaa ja on plussan puolella,

ja saimme kuin saimmekin lopulta vuokrattua fillarit

sekä kutsumanimen "Crazy Finnish Girls".

Mutta kai se on ihan OK surffata tammikuussa meressä,
mutta ei fillaroida kuivalla maalla.

Suurta ihmetystä aiheutti, edelleen, vuoroveden vaihtelu.

Mutta sen siitä saa kun asuu Itä"meren" rannikolla.

Atlantilla on hieman toiset kuviot meneillään

ja vaikuttavat voimat ovat aikalailla toisenlaisia. 

Tepastellessamme kuivahkolla merenpohjalla

myönnän ajatuksen käyneen mielessäni muutamaankin kertaan,

että minun ei pitäisi olla täällä,

tässä pitäisi olla metritolkulla vettä.

Ajatus kiehtoi minua syvästi ja herätti kunnioitusta luonnon voimia kohtaan.

Jylhien rantakallioiden juurelta etsimme luolaa,

jota olisi kuulemma joskus asuttanut noita, salakuljettaja JA murhaaja (wtf oikeesti?!)

Täällä kiviin iskeytyvän meren pauhu alkoi olla jo kerrassaan huumaava.

Tässä vaiheessa minulle myös selvisi, että ystäväni pelkää merta kuollakseen

ja hänen ainoa kosketuksensa vuoroveteen oli elokuva,

jossa porukka ratsasti pakokauhussa nousevaa merta karkuun.

Kaverihan alkoi sitten huutamaan, että nyt se meri tulee,

samalla kun lähti pinkomaan takaisin rantaa kohden.

Jäin vähän hölmönä siihen seisomaan ja pohtimaan,

että jos se meri nyt ihmeen kaupalla sieltä olisi niin nopeasti tullut,

olisiko hän siis jättänyt minut sinne?

Pistää pohtimaan.

Koska olemme myös vähän Badass Gurls, tuli todettua, että ei taidettu edes montaa metriä fillaroida teillä, joilla fillarointi olisi sallittua.

Onneksi ei jääty kiinni, vaikka joku pappa meitä siitä varoittelikin.

Mikäköhän olisi ollut tuomio?

Siis siinä tapauksessa, että selvisi hengissä kapeilta ja jyrkiltä rantapoluilla kuten me?

Koiranpaska-kieltokytltisssä luvattiin kuitenkin vain 1000£ sakot.

Kotimatka olikin yhtä autioitunut, kuivakka ja pitkä

kuin tunnelma yläällä olevassa kuvassa.

Reissu piti tietenkin huipentaa aitoon brittiläiseen siideriin ja aitoihin Fish'n chipseihin vanhassa brittiläisessä pubissa keskellä Lontoon sydäntä.

No sehän lähti tietenkin ihan lapasesta, eikä vähiten sen takia, että sikäläinen siideri on aika paljon vahvempaa ja miehet herrasmiehiä, jotka huolehtivat että neideillä on lasit täynnä. Loppu illasta oltiinkin sitten lasit ihan täynnä ja eikun samoilla silmillä lentokoneeseen omaan taskuun oksentaen! 

HVllä ollessa sitä luuli jo pahimman olleen takana. No mutta hv!

Kotimatka sujui laupiaan samarialaisen kyydillä,

joka kaikessa ystävällisyydessään huudatti koko matkan RadioEitä.

Vaikka Mikkelin kohdalla olinkin jo valmis hyppäämään liikkuvasta autosta,

päätin etten ole luovuttaja tyyppiä.

Olin kuitenkin hyvin onnellinen kun pääsin kotiin.

Aamen!