Kotiruokaa vai roskaruokaa?

Olen kartellut todella hanakkaan aikuisiällä roskaruokapaikkoja. Näihin itse luen paikat, joissa myydään burgereita, ranskalaisia, nugetteja ynnämuuta epäterveellistä, lihottavaa, rasvaista ja tiesmiten keinotekoista ja prosessoitua muonaa.

Miksikö?

Koska se on pahan makuista ja siitä tulee vatsavaivoja sekä muita terveysongelmia.

Ideanahan ruoat ovat näidenkin paikkojen listoilla aivan mahtavia. Kyllä minulle kunnon hamburilainen maistuisi tai kullanruskeat lohkoperunat tai paneroidut kanat dipin kanssa. Toteutus on vain jäänyt vähän puolitiehen tai oikeammin mennyt täysin pieleen, jos lopputulos on tämä.

Hamburilaisia olenkin jo kesäisin itse ulkona grillissä tehnyt ja aivan mahtavia ovat olleetkin! Ensi kesänä aion jalostaa tätäkin ideaa vielä luonnollisemalle tasolle ja leipoa sämpylät itse sekä tehdä omin käsin oman jauhelihani broilerista. Ensimmäisissä burgerpihvi -kokeiluissa käytin valmis kalkkunajauhelihaa, mutta tätä nykyä on alkanut epäilyttää, että mitähän kaikkea sinnekin on jauhettu.

Lohkoperunoita olen myös monet kerrat uunissa paistanut ja kehitelly jos jonkin näköisiä dippejä kaveriksi. Jäljelle jäivät siis ne nugetit. Nyt oli vihdoin aika kokeilla millaisia tulee kun tekee home made. Ja voin sanoa, että veivät kielen mennessään!

Kanat suikaloin itse maustamattomista pihveistä ja korppujauhoa tein ruishapankorpuista huhmareella survomalla. Huhmareesta kiitos muuten äiteelle, joka isomummin(siskon?) vanhan minulle lahjoitti!

Marssijärjestys oli ensin vehnäjauhot, sitten tasaiseksi rikottu kananmunamassa ja lopuksi unkarilaisella paprikalla maustettu korppujauho. Omalla kokemuksella suosittelen käyttämään pihtejä kanojen dippailuun astioissa, sillä korppujaujo paakkuuntuu kivasti sormiin ja joka paikkaan munan kanssa tekemisiin päästyään. Samoin yllätti miten paljon korppuja menee riittävän määrän korppuajauhoa valmistamiseen.

Herkut oli ihan täydelliset ja kaiken kruunasi taas yksi parhaimmista dipeistäni tähän mennessä! Kiitos muuten kuuluu ystävälleni, joka vinkkasi, että turkkijuguun voi tunkea ihan mitä vaan maustekaapista ja saa hyvän dipin. Toimii!

Jään miettimään termejä näille ruoille, burgereille, paistetuille perunoille ja nugeteille. Pikaruokaa ne eivät ole, sillä valmistukseen kuluu aikaa kun rakkaudella väkertää. Roskaruokaa ne eivät myöskään ole sillä ravintosisältö on kohdallaan ja raaka-aineet puhtaita, eivätkä lisäaineet ole käyneet lähelläkään. Enpä siis keksi kuin sanoa, että kotiruokaahan tämäkin on.

***

Herkut kruunasi kunnon kuolemallamässäily elokuva The ABC's of Death. Elokuva käsitti 26 minielokuvaa, jotka esittelivät 26 eri tapaakuolla, 26 eri ohjaajan toimesta.

Täytyy sanoa, että reilu kolmannes oli todella mahtavia ja kekseliäitä ja reilu kolmannes jätti montun auki ja päähän kysymyksen "mitä vittua mie just näin?". Loput pari pätkää olivat vain. Eivät siis herättäneet pahemmin ajatuksia tai tunteita. Kaikesta huolimatta elokuva oli hienosti rakennettu ja pätkät valikoituneet niin, että kun oli kyllästymässä, niin tulikin täysin eri perspektiivistä lähestytty kerronta tai kuvaus- tai toteutustapa, että mielenkiinto heräsi uudelleen.

Elokuvassa oli myös hyvin paljon alatyylin huumoria, hyvin paljon seksiä ja erotiikkaa sekä verellä mässäilyä. Viimeinen on aika itsestään selvyys, keskimmäinen saa miettimään ohjaajien omaa seksielämää tai sen puutetta ja ensimmäinen nyt ei jaksanut naurattaa yhtään. Toisaalta kekseliäisyyttä on varmastikin vaatinut keksiä tapa kuolla sillä kirjaimella, joka aakkosista ohjaajan kohdalle osui. Ja jos en ihan väärin ole ymmärtänyt niin budjetti per elokuva ei ollut kovin suuri, joka ohjaajilla oli käytössään ja se ehkä näkyy toisinaan lopputuloksessa.

*******

Loppuun mainittava, että "ai saatana kun sylettää" fillaroida töistä himaan seuraava kuukausi. Viimeisessä jyrkässä ylämäessä ennen himaa on puolessa välillä bussipysäkki, johon vaihtuu mainos noin kerran kuussa.

Tässä kuussa se mainos vittuilee oikein toden teolla.

Rakas tyttäreni

Olin Skoghallissa keskellä ruottia ja piti lentää pienkoneella Arlandaan josta vaihto Helsinkiin. No tietty pienkone oli myöhässä ja lähti vasta about kun piti olla Arlandassa -ja missasin vaihdoin. Ei kun uutta lippua ja lopulta olin Helsingissä klo 01.00. Taapersin autoparkkiin ja - auton akku tyhjä.

Taapersin takaisin terminaaliin josta ystävällisesti lähtivät antamaan virtaa.

Auto lähti iloisesti käyntiin ja nousin ulos autosta kiittämään - ja - naps - auton ovet meni lukkoon. Auto käynnissä - koko omaisuus puhelinta myöten autossa. 

Soitettiin poliisia ja lukkoseppää ja lopulta se kentän täti keksi, että jos tulee bussi johon joku voisi heittää vara-avaimet. Tulihan sieltä, mutta isäsi ei herännyt - siksi soitin yöllä sinunkin puhelimeen, että olisin saanut veljiesi numerot - kun enhän niitä muistanut ja isäsi on laittanut ne salaisikis, että ei niitä saa tiedustelustakaan.

Vihdoin sitten bussi tuli lentokentälle klo 05. - - olin istuen torkkunut sen pari tuntia ja auto lotkotellut käynnissä parkkipaikalla- ja pääsin kotiin..

mitä opimme - matkusta aina auton vara-avain KAULASSA - ei olisi auttanut kassissa - joka oli autossa.

-Äiti-

Kyky rakastaa (itseään) ehdoitta

Jos ei kykene hyväksymään itseään sellaisena kuin on, rakastamaan itseään ehdoitta, kuinka voisi koskaan pystyä rakastamaan toista aidosti, ehdoitta? Hyväksymään toisen juuri sellaisena kuin toinen on.

Ei mitenkään.

Enkä puhu nyt huonoista päivistä, niitä on kaikilla. Asian ydin on hyväksyä itsensä myös huonoina päivinä. Hyväksymisen jälkeen voi pohtia syitä mielialalle. Itselläni auttaa yleensä pieni jutteluhetki ystäväni kanssa ja huonon päivän mysteeri alkaa avautua kuin trillerin juoni itsellenikin. Toisinaan syiden tunnistaminen ei auta oloon. Silloin käperryn ajoissa nukkumaan, sillä tiedän, että huominen on aina uusi päivä. Eikä uutta päivää kannata aloittaa menneisyyden murheilla. Ratkaisevaa siis onkin keskiarvo; oletko useammin tyytyväinen itseesi kuin tyytymätön. 

Ei pidä myöskään nyt luulla, että itsensä rakastaminen olisi narsismia, niissä on vissi ero. Itsensä rakastamisella tarkoitan tässä kohtaa juuri sitä armeliaisuutta itseään kohtaan, hyväksyntää. Tunnistaa asiat joista pitää itsessään ja ne joista ei pidä ja erottaa vielä näistä ne joita voit muuttaa ja jotka on vain hyväksyttävä. Mieti tämän jälkeen miksi et pidä jostain omasta piirteestäsi. Siksikö että joku muu on sanonut ettei pidä siitä? No mitä hän tietää tai kuka hän on arvostelemaan sinua? Älä siis tuomitse itseäsi vain, koska jollakulla muulla on ongelmia itsensä kanssa. 

Enhän minäkään väitä olevani täydellinen (se olisi sitä narsismia), vaan rakastan itseäni tälläisenä kuin olen kaikkine ”vikoineni”. Ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana olen tyytyväinen ruumiiseeni. Olen pitänyt siitä mahdollisimman hyvää huolta ja se on hyvässä kunnossa. Rakastan pieni sikkura silmiäni, ponnahduslautaa muistuttavaa nenääni ja kasvoihin nähden suurta suutani. Ja miksi en rakastaisi. Nehän ovat kuitenkin asioita, jotka tekevät minusta minun, eikä kenenkään muun näköistä. Ne tekevät minusta persoonallisen, erilaisen. Pidän myös siitä kuka olen, mutta se on vaatinut tutustumista itseeni. Tuntemaan ja tunnistamaan omat mieleni heikkoudet ja vahvuudet. Olen oppinut hyväksymään heikkouteni ja tehnyt niistä vahvuuksia, valjastanut ne omaan käyttööni. Tällöin myös sanana ’heikkous’ on todella harhaan johtava, sillä eiväthän ne ole enään heikkouksia, jos en niitä itse laske sellaisiksi, sillä kukaan muu ei sitä voi puolestani tehdä. Ei kukaan muu voi määritellä mihin olen kykenevä ja mihin en. Joten sanonkin, että minulle on erilaisia luonteenpiirteitä. Kaikki eivät pidä kaikista piirteistäni, mutta se onkin heidän ongelmansa, ei minun. Minä hyväksyn sen, että kukaan ei ole täydellinen, en edes minä.

Parisuhteessa nämä piirteiden erot korostuvat, kun yritetään sovittaa elämän tapoja ja rytmejä yhteen. Tämän vuoksi totesin, jos ei osaa rakastaa itseään, kuinka osaisi rakastaa toista.

Parisuhteiden suurin synti on halu yrittää muuttaa toista, halu muokata toinen itselleen sopivaksi. Oli se sitten tyytymättömyyttä puolison ulkonäköä tai luonteen piirteitä kohtaan, se on aina yritys muuttaa toista. Jos parisuhteessa, jossa sanotaan rakastavamme toisiamme, rakastaisimme oikeasti ehdoitta, vältyttäisiin paljolta mielipahalta. Tosiasia kuitenkin on, että toista ei voi muuttaa. Ainoastaan itseään ja omaa suhtautumistaan asioihin voi. 

Tunnistan edellisistä parisuhteistani tämän kaiken, halun ja tarpeen muokata toista, niin itsestäni kuin silloisista puolisoistanikin. Sen lisäksi tunnistan oman miellyttämisen tarpeeni, haluni hakea hyväksyntää mukautumalla toisen kohtuuttomiin vaatimuksiin siitä millainen minun tulisi olla. Kohtuuttomiin, koska en ollut sellainen. Kohtuuttomiin, koska kukaan ei voi olla muuta kuin on. Näinä vuosina kadotin itseni. Kadotin sen ihmisen, joka itse olin halunnut olla ja joka melkein olin ollutkin, mutta johon en koskaan saanut mahdollisuutta, koska kielsin sen itse itseltäni. Pidin itseäni niin huonona, että ajattelin muiden tietävät paremmin mitä minun tulee olla. Ajattelin, että olen olemassa, jos olen sellainen kuin muut haluavat minun olevan.

Aivan yhtä helposti kuin itsensä voi kadottaa, voi itsensä myös löytää. Minä löysin itseni. Minulla se vaati aikaa, itseinhoa, masennuksen, sairaalan suljetunosaston sekä ympärilleni ihmisiä, jotka hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin kullakin hetkellä. Tämän kaiken keskellä tutustuin itseeni. Ymmärsin kuka olen, mistä tulossa ja minne haluaisin mennä. Hyväksyin itseni, enkä enään yrittäisi muuttaa toista tai itseäni jonkun muun tarkoitusperien mukaan.

Olen oikein hyvä juuri tälläisenä, mutta se ei tarkoita, ettenkö haluaisi silti kehittää itseäni. Haluan olla lempeämpi, tyynempi, positiivisempi ja oppia hallitsemaan stressiä paremmin. Haluan pitää kroppani tälläisenä kuin se on, mutta odotan innolla iän mukanaan tuomia elämän juonteita kehossani, jotka muistuttavat siitä, että olen elänyt täysillä ja nauttinut ajastani.

Haluan elää ja rakastaa. Haluan rinnalleni ihmisen, joka hyväksyy itsensä ja minut juuri sellaisina kuin olemme. Ihmisen, jonka kanssa voin kehittyä yhdessä, kumpikin omilla ehdoillamme.