Tarinoita ikiyöstä

Osa 17

Tasaisen tumman valkoista

Sinisen harmaata

Silmän kantamattomiin

Lumilakeuden rikkoi siellä täällä kitukasvuisena sinnittelevät tummemmat varjot

Tyttö jatkoi taivaltaan

Välillä lumen pinta lähes kantoi

Mutta usein miten
Se upotti koko jalan mitalta

Jokaisella humahduksella
Tyttö pelkäsi hyisien sormien kiertyvän nilkkansa ympärille

Tähän saakka ne olivat pysyneet poissa

Hän oli onnistunut välttämään mustat suon silmät

Vaanivat lumipeitteen alla

Vaikka Tyttö koitti astua kuinka varoen

Piti rikkoutuva lumenpinta korvia huumaavaa meteliä hiljaisessa ikiyössä

Sihinä alkoi ensin vaimeana

Kuin pieni vesipisara

Tai nokare lunta kuumalla kivellä

Samalla hetkellä

Sihinän yhä voimistuessa

Alkoi lumen pinta hohtaa vihreää hohdettaan

Tyttö tiesi liiankin hyvin mitä oli tulossa

Hän pysäytti rohisevat askeleensa

Jäi seisomaan hiiren hiljaa paikoilleen

Varovasti kulmiensa alta vilkaisi taivaalle

Näki tuttujen vihreiden aaltojen syöksyvän mustan taivaan halki

Sähähtelevän halki ikiyön

Pimeyden ruhtinatar oli liikkeellä taas

Ei hätää ollut

Ei niin kauan kuin olisi aloillaan

Huomiota herättämättä

Liian kauan taivaan tulileikkiä tuijottamatta

Näiden voimien kanssa ei ollut leikkiminen

Sen Tyttö oli oppinut vuosia sitten

Kun kuunlapset olivat pelastaneet hänet

Käärineet lämpimiin turkiksiin
Löydyttyään alastomana hangesta

Tyttö oli kuitenkin onnitunut
Vapauttanut yön ruhtinattaren kokoelmaansa vangitsemat olennot

Tyttö värähti muistolle

Hänestäkin olisi voinut tulla yksi niistä

Lasikopeissa näytteillä olevista

Vain yksi uusi tulokas
Loputtomassa kokoelmassa

Yksikään elävä olento ei ollut turvassa

Taivaalla tuli leikki alkoi hiipua

Yönvaltiaan silmä alkoi kääntyä toisaalle

Jännitys Tytön lihaksissa alkoi laantua
Hän uskalsi hengittää syvään

Silloin se tuli

Kova paukahdus

Kiiri yli hyisen lakeuden

Kaikui takaisin jäisistä ikihongista

Tytön niskakarvat nousivat pystyyn

Uusi paukahdus

Samassa taivaan tulet sähähtivät uuteen roihuun

Koko taivas tulessa

Paukahdukset jatkuivat
Rytmikäämpinä
Äänekkäämpinä

Kuka uskalsi rummuttaa taivaan tulille!

Kuka uskalsi uhmata pimeyden valtiatarta!

Kylmyys alkoi hiipiä Tytön jännittyneisiin lihaksiin

Hyinen kosteus tiivistyä vaatteilleen

Pitäisi päästä liikkeelle

Pian

Muutoin pakkas rouva kuorruttaisi hänet sokeriseen huurteeseen

Tekisi hänestä uuden jäisen veistoksen lumi puutarhaansa

Tyttö liikutteli kylmän kangistamia jäseniään

Otti muutaman varovaisen askeleen

Edelleen tietoisena lumikuoren rasahtelusta jalkojensa alla

Nyt kuitenkin hukkui rumpujen kuminaan

Valtiattaren huomio oli kääntynyt ääntä kohden

Tyttö hiipi varoen jäisen suon lakaudelta

Katosi äänettömästi öisen jäämetsän varjojen suojiin