"Kreikan mytologian mukaan kauneuden ja rakkauden
jumalatar Afrodite syntyi meren vaahdosta Kyproksella, joka pyhitettiin hänen
palvonnalleen."
"Lennot varattu Aiya Napaan! Aika Napaa!"
Lensimme Kyproksen Larnacaan Kiovan kautta, sillä tarkkasilmäinen huomasi lentojen hinnoissa kevyen eron. Suora lento Helsinki-Vantaalta Larnacaan olisi ollut 400-1000€, siis pelkkä lento. Meillä upposi lentoihin ja majoituksiin Kyproksella sekä Kiovassa yhteensä alle 300€ päätä kohden. Ei siis kannata ottaa heti ensimmäistä tarjottua vaihtoehtoa!
Hotellimme, Anthea Apartments, ylitti kaikki odotuksemme, sillä mitään odotuksiahan meillä ei varsinaisesti ollut. Hotelli huoneisto kun maksoi yhteensä 68€ ja kahden hengen "studiosta" ei netissä ollut yhtään kuvaa. Mielikuvamme siis sijoittuivat jonnekin lasiseinäisen bondage-studion ja roskakatoksen välille. Lähdimme siis hieman jännitystä vatsan pohjassa hakemaan avaimiamme.
Huoneisto oli kuitenkin loistava ja oma keittiö mahdolisti ilta- ja aamupalan syömisen omalla parvekkeellamme, josta muuten ei ollut ollenkaan hullummat näkymät.
McDonaldsin kyltti oli oikeastaan ainut, jonka olisi pyyhkinyt pois kuvasta.
Iltaisin kun läheinen huvipuisto avasi porttinsa oli hauskaa kuunnella ihmisten rääkymistä FlingShotissa ja muissa vempeleissä. Itsehän en miosiin uskaltautunut, mutta toisaalta en kokenut myöskään tarvetta itseni rääkkäämiselle.
Satamassa oli ankkuroituna ihan oikea Black Pearl, mutta Jack Sparrowta en valitettavasti nähnyt, vaikka tunnelma olikin kuin suoraan kyseisistä leffoista.
Keskellä Aiya Napan keskustaa oli vanha luostarin aukio sekä pieni kappeli. Tunnelma oli jännä, sillä ulkopuolen meteli ei yltänyt näiden muurien sisäpuolelle ja ilmapiiri olikin oudon seestainen ja rauhallinen. Tuntui kuin olisi avannut Narnian oven toisen maailmaan ja aikaan.
Kyproksella on myös valtavat määrät kulkukissoja, joista suurin osa, ainakin Aiya Napassa, tuntui olevan kovin nuoria ja osa vain pieniä pentuja. Kulkukoiria sen sijaan näkyi koko matkan aikana vain kaksi ja niistäkin toinen oli hyvätapaisempi kuin ystäväni oma koira.
Linnanneito
Seinän koloon oli veistetty kivinen kyyhky, tai ainakin haluan uskoa että se on kyyhky eikä pulu.
Ylemmäs mäelle kävellessä avautui kaunis näkymä kaupungin ylle, auringon laskusta puhumattakaan.
Teasers -baarin sisäänheittäjistä muodostui jo puolivälissä lomaa yleinen vitsaus sekä yleinen vitsi. Loppu lomasta nämä nuoret miehet tunnisti jo kaukaa, mutta niin alkoivat hekin muistamaan meidät.
Tällä rannalla lähdimme ensimmäisen kerran eri teille ystäväni kanssa, sillä katseltuani tovin verran kuinka ystäväni tutkiskeli komean miehen kitarisoja, päätin että on aika mennä nukkumaan. Kehoitin ystävääni koputtamaan oveen tai soittamaan kun haluaa itse tulla nukkumaan. Lähdettyäni kävelemään, jäi miehen kaveri vaivaantuneena pyörimään paikalleen, minkä jälkeen hän hölkkäsi perääni ja totesi, että saataa minut hotellille. En siis ollut ainut, jolla oli epämukava ja ylimääräinen olo.
Hotellilla sain kauhean omantunnon pistoksen. Kuinka saatoin jättää ystäväni vieraan miehen kanssa? Hetken aikaa olin jä lähdössä etsimään ystävääni, mutta totesin sen turhaksi varsinkin jos hän palaisi sillä välin hotelille. Kävin siis nukkumaan ja rukoilin kaikilta jumalilta, että hän palaisi ehjänä takaisin. Aamuyön tunteina sitten heräsin vienoon koputukseen. Oven takana oli silmin nähden taivaissa käynyt ystäväni, joka näytti kovin häpeilevältä. Kuului hento "anteeksi". Kaappasin ystäväni syliini ja totesin, että ei mitään, pääasia et oot täällä ja kunnossa.
Aamuisin meidän työnjako oli itsestään selvä, eikä siitä edes keskusteltu kertaakaan ääneen. Minä heräsin yleensä ensimmäisenä ja hilpaisin viereisestä marketista aamiaista kunnon naisen tavoin ja ystäväni kömpi aamu-unisena (ja toisinaan krapulaisena) aamiaiselle kunnon naisen tavoin.
Naureskelimmekin pitkästä aikaa yhdessä olessamme, että ollaan sitä aika täydellinen parivaljakko. Jenni toimittaa minun naisellisen puoleni virkaa ja minä taas olen Jennin miehinen puoli. "Päiväsäde ja menninkäinen" oli myös osuva termi takkutukalle ja elovena-tytölle, tosin luonteemme ovat taas päinvastoin minun ollessani päivänsäde ja Jennin menninkäinen. Lyhyesti sanottuna rakasta tätä naista ja ikävöin aikoja, kun päivittäinen näkeminen oli normi.
Pirates Inn oli koko Aiya Napan ehdottomasti paras tanssipaikka. Lavoilla ja tangoilla tanssivat baarin asiakkaat ja baarimikot olivat oikeaa "pocket boy" materiaalia.
Toim.huom. "pocket boy" on reissussa lanseerattu termi tarkoittamaan niitä syötävän suloisia miehiä, jotka tekisi mieli pakata taskuun ja ottaa mukaan, ihan vaan vaikka lasikaappiin silmän iloksi.
Tämä on sitä nykyaikaa. Toisinaan olen itsekin mietinyt missaanko jotain katsellessani maailmaa kameranlinssin läpi, mutta tulin siihen tulokseen, etten ainakaan enempää kuin he, jotka poistuvat fyysisestä ympäristöstään jonnekin muualle.
Ehkä kaunein tuoli ikinä! Pakko saada tälläinen!
Aiya Napan rantaviiva oli karua seutua, sillä kaupungin sekä rantaa seurailevan pääkadun väliin jäi hotellikeskittymien rantoja lukuunottamatta pelkkää karua joutomaata ja roskaa.
Vaikka kylmä ja voimakas tuuli koettelikin meitä, eikä lämpötilat yltäneet keskiarvo lukemiin, oli vedessä puljaaminen silti must-to-do, kun ollaan rantakohteessa. Harmiksi suurin osa rannoista oli todella kivikkoisia ja tuuli sen verran voimakas, että sai tosiaan katsoa minne astuu, ettei aallot heitä karikkoon.
Luksushuviloita meri- ja joutomaanäköalalla.
Pyöreitä puskia ja välimeren kivirakennuksia. Valkoisesta ja sinisestä tulee niin Kreikan loma mieleen vuodelta 2004.
Löysimme eräästä kivikkoisesta niemenkärjestä syvänteen ja luolan, jonne oli kirjoiteltu puumerkkejä hiilellä. Huomion arvoista oli, että kaikki merkinnät olivat tältä vuodelta, puhdistavatkohan talven sateet seinämän joka vuosi valmiiksi uusille merkinnöille?
Suolaa rantahietikolla.
Näimme loman aikana useampiakin pieniä trombeja, mutta likimmäksi osui tällä rannalla, kun toisestä päästä rantaa (ehkä 50 metrin päästä) trombi pyyhkäisi pienen venevuokraamon yli heittäen kojun paperit ja tavarat pitkin poikin mereen asti ja kääntäen puolet veneistä ylöalaisin. Sanoisin ehkä, että vähän siistiä seurata vierestä! Vuokrauskojun pitäjiä kävi tosin ehkä vähän sääliksi, sillä se miten vakaasti he suhtautuivat asiaan, kertoi aika varmasti siitä, ettei ollut ensimmäinen trombi heidän kojussaan ja tuskin viimeiseksi jää.
Paikallinen mänty!
Aiya Napan kuuluisin party beach eli Nissi beach. Ihmisiä oli ihan hitosti liikaa.
Vatsa sisään ja näytä hyvältä! Aika napa!
Ehkä siistein ja pöntöin kukkaruukku ikinä.
Jännä kukka.
Cape Greco on huikean korkea vuori niemen kärjessä Aiya Napan ja Protaraksen välissä.
Aivan niemen kärjessä, vuoren juurella on pieni majakka.
Päätimme tehdä pienen vaelluksen ja patikoida Aiya Napasta Cape Grecon huipulle. Matkaa kertyi yhteensä arviolta 16km. Matkalla oli aivan ihania pieniä hiekkarantoja, joissa näkyi vain muutamia hassuja uimareita, sillä kovin moni ei poistu näin kauas lomakeskittymistä.
Koko saari oli todella kuivaa ja karua, eikä kasveja juuri ollut. Maaperä oli lähinnä todella terävää ja röpelöistä kiveä, joka haastoi tosiaan olemaan kopastumatta röpelöisessä maassa, sillä siinä oli samantien ollut polvet ja kädet auki. En tiedä varmuudella, mutta omaan silmään näytti vahvasti siltä, että koko saari on vanhaa meren pohjaa.
Kärjessä oleva muodostelma on nimeltään "Mushroom stone". Joistain kulmista se itseasiassa näyttikin ihan tatilta jalkoineen ja lakkineen. Sienen takaa pääsi kiipeämään pieneen luolaan "lakin " alla. Tosin me emme käyneet siellä, koska siellä oli jo ihan liikaa ihmisiä.
Muutoinkin koko lahdelma oli todella upeasti kulunut aaltojen käsittelyssä. Meren pohjan sävy ero on uskomattoman kaunis.
Aavikon kukka.
Puolivälissä Cape Grecoa. Paikoitellen polku oli sen verran kapea, että alkoi jo ihan itseäkin hirvittämään, vaikka normaalisti rakastan kiipeilyä. Pitkin matkaa in-side- vitsiksi muodustuikin "Nyt on taas kompastuminen kielletty". Näitä kylttejä kun oli pitkin matkaa kaikilla kiellekkeillä. Näissä kompastuminen/kaatuminen/tippuminen oli kielletty kolmella kuvalla, joissa liikennemerkki ukolle käy kovin huonosti. En tajunnut tosin, nyt kun mietin, ottaa kuvaa yhdestäkään.
Ehkä parhaan picnic maisemat vähään aikaan! Kyllä kelpasi lounastaa ja kyllä kannatti tarpoa tänne asti! Tuuli oli sen verran kova huipulla, että eväiden paikallaan pysymistä varten oli etsittävä oma pieni kallion kolo, joita onneksi oli riittämiin.
"Ommmmmm"
"High Again" - Totta, aika korkealla ollaan.
Postikortti -pariskunta.
Sea Platter paikalliseen tapaan. Herkullinen oli! Ja söin kaiken, vaikka edelleenkin häpeäkseni myönnän vierastavani ruotoja. Mutta eiköhän siihenkin vielä totu, kun tarpeeksi muistaa itseään niille altistaa!
Huonon kelin vuoksi emme päässeet hyppimään kielekkeiltä, mutta laivan yläkannelta kylläkin! Ja hauskaa oli jahka ekan hypyn jälkeen oppi pitämään biksuista kiinni ja tokan hypyn jälkeen nenästä!
Captain Marko käskee, anna pusu!
Viimeisenä iltana uskaltauduimme tutkimaan ikkunastamma näkyvää tivolia hieman lähemmin. Kyllä se maailman pyörä oli vain valtava. Jännittävää oli myös kuulla sitä kutsuttavan myöskin "Paris wheel" nimellä.
Ja ylhäällä oltiin tosi ylhäällä! Nyt taas vähän pelotti, eikä vähiten siksi, että huipulla satuin muistamaan sen video pätkän, jossa tälläinen kaatuu. Tämän jälkeen pelotti myös muita korin matkustajia. Olkaatte hyvät!
Takas tullessa lentokentällä pyöri joku lahko. Mumisivat kirjat kädessä ja hakkasivat otsaa seinään. Kävipä siinä jo pariin kertaan vartiakin katselemassa tilannetta. Noin tunnin toimituksen jälkeen he riisuivat kaapunsa ja laittoivat mustat hatut päähänsä ja palasivat penkeillä istuvien huivitettujen naistensa luokse.
Kaiken kaikkiaan oli erittäin onnistunut reissu! Ei ollut yhtään kissatappelua ja kelit olivat suhteellisen suotuisat. Ensi kerralla tosin Aiya Napaan pitäisi tulla vähän isommalla kaveriporukalla ja sesonki aikaan. Ja tätähän toki jo kovasti suunniteltiin rantabaareissa istuessamme.
Itse kun tulen seuraavan kerran Kyprokselle pakkaan rinkkani ja liikun kaupungista toiseen käyden myös pohjoisen vuoristoisemmalla seudulla Turkin miehittämällä alueella sekä länsirannikolla Pafosissa, näin pari mainitakseni.
Mutta ei ihan heti uudestaan, sillä on niin paljon nähtävää tässä välissä. Tammikuussa otan suunnan Espanjaan perheeni kanssa ja ensi syksynä pakkaan rinkkani ja suuntaan jäämerelle. Keväällä saattaa joutua käymään jossain, jos ei jaksa näin pitkää väliä odottaa.
