Rakastan sänkyäni!

Oma sänkyni on minua varten rakennettu täydellisyyden pyhättö.

Ymmärsin jo teini-iässä, että nukkuminen on kivaa ja siihen kannattaa panostaa. Aivan, vaikka olenkin aamuihminen ja rakastan olla hereillä, kun muut vielä nukkuvat, rakastan myös nukkumista. Hoidan vain sen vähän aiemmin kuin muut. Rakastan 8 tunnin yöunia ja sitä, että voin käydä kymmeneltä nukkumaan ja herätä aamu kuudelta auringon häikästessä silmiäni. Tämäkin on laskettu juttu; jätän alkovin verhon sen verran raolleen, että naapuritalon katonharjan yli kiipeävä aamuaurinko pääsee paistamaan kasvoilleni.

Harrastin tätä samaa jo vanhempieni luona, sillä oman huoneen ikkuna oli itään, onneksi! Minun silloinen huoneeni oli lähinnä ullakkokomeron kokoinen tai siltä se ainakin loppu aikoina alkoi tuntumaan. Päätin siis panostaa nukkumiseen huoneessani, koska en siellä oikeastaan muutoin oleskellut. Vanhempieni kanssa kävimme hakemassa Mikkelistä asti minulle kaupan pehmeimmän 120cm joustin patjan. Patja on niin pehmeä, että kun yli 100-kiloinen isäni istuu laidalle, ovat jouset pohjassa. Mutta minulle, kevyelle ja sirohkolle tytölle, se on juri sopiva.

Pehmeys on täydellinen; leveä lantioni uppoaa patjaan niin, että selkäni saa olla suorassa, eikä kipeydy kuten kovemmilla patjoilla. Tuntuu kuin nukkuisi hattara pilvessä. Leveys on myös tärkeää, sillä olen niin herkkä uninen, että herään yöllä joka kerta vaihtaessani asentoa. Minulle on siis tärkeää, etten joudu kierimään paikallani, vaan minulla on oltava tilaa vain kääntyä kyljeltä toiselle miettimättä tipahdanko sängystä. Paras nukkuma asento on myös puoliksi kyljellään puoliksi mahallaan, joilloin toinen jalkani on koukussa rinnalla; tämä on yllättävän tilaa vievä asento, mutta täydellinen 120cm sänkyyn.

Nuoruuden huoneesta tämä 120cm sänky vei noin puolet lattiapita-alasta, mutta se ei haitannut; nukkumassahan minä siellä huoneessa kävin.

Yhtä tärkeää patjan kanssa ovat tyynyt ja peitto. Ehdottomasti siis kaksi tyynyä, jotta kääntyillessä ja kieriessä ei tarvitse roudata tyynyä mukana sängyssä. Tyynyt eivät myöskään saa olla kovia tai lättäniä; untuva tyynyt ovat kauhistukseni ja saan migreenin tälläisestä tyynystä. Olen viime vuosina suosinutkin pallokuitu-tyynyjä, sillä niiden pehmeänä ja kuohkeana kesto pitkittyy, kun muistaa aina pedatessa vähän pöyhiä tyynyjä. Peitto on myös Suomen pitkien ja kylmien jaksojen vuoksi oleellinen. Minä hommasin suosiolla 2m leveän peiton, sillä tavallinen 120cm leveä, vai mikä sen tavallisen leveys nyt onkaan, on aivan liian kapea minulle. Haluan, että pehmeää ja kuohkeaa peittoa jatkuu joka suuntaan riittävästi, jotta voin pyöriä rauhassa heräämättä siihen, että jalka paleltuu peiton ulkopuolella. Ja kyllä, nukun aina peittoni alla, myös kesällä. Tällöin tosin saatan jättää jalan peiton ulkopuolelle viilentämään kehoani.

Näiden lisäksi lakanat vaikuttavat huomattavasti nukkuma mukavuuteen ja rentoutumiseen. En kykene nukkumaan satiini lakanoilla saati paljon käytetyillä lakanoilla. Haluan tuntea puhtauden tunnun ja tuoksun lakanoistani sekä jämäkän ja hyvän laatuisen kankaan. Vaihdankin siis lakanat vähintään kahden viikon välein. Tyynyliinat pesen silloin tällöin 90 asteessa, jotta pinttynytkin lika lähtee ja saatan jopa toisinaan silittää liinavaatteeni, saadakseni sen hotelli-tunnun omiin lakanoihini.

Todellisuus kuitenkin on, että olen hionut oman sänkyni niin lähelle omaa täydellisyyttään, että minun on todella vaikeaa ja omituista nukkua kenenkään toisen sängyssä tai ylipäätään varamajoitus -ratkaisulla ja jokaisena tälläisenä yönä kaipaan omaan sänkyyni.

Kuvailemalla

Nyt on taas minulle kertynyt sen verran kuvamateriaalia, että ajattelin kuvailla teille ihan kuvien kera miten on mennyt. Nyt kun on pari vapaa päivää päivätyöstä ja jopa jaksaa tehdä muutakin kuin käpertyä viltin alle katselemaan sarjoja.

Tänään kävin Cafe Alegriassa taas keittolounaalla kirjan kanssa. Ihanan idyllinen vapaapäivä! Kotimatkalla poikkesin pitämään sadetta Suomalaiseen kirjakauppaan, josta mukaani tarttuikin vähän lohdutuslahjoja itselleni ja toki heille, joita kiinnostaa lainata opuksia.

Ensimmäinen oli Hugleikur Dagssonin Huumorin musta kirja, johon on koottu kaikista hänen sarjakuva -kirjoistaan 666 'parasta'. Kirja oli minulle ehdoton hankinta, sillä olen lueskellut hänen aiempia kirjojaan kavereilla ja kaupoissa, mutten koskaan raaskinut ostaa vain yhtä niistä. Nyt siis sain 666 'parasta' yksissä kansissa.

Toisena löytyi John Verdonin Sokkoleikki, joka on jatkoa hänen esikoiskirjalleen Numeropeli. Ensimmäinen kirja oli niin koukuttavan jännä ja täynnä yllätyksiä, että luin sen lähes yhdeltä istumalta. Olenkin siis odottanut Dave Gurneyn, toista seikkailua kuin kuuta nousevaa. Dave Gurneyhan siis on legendaksi noussut jo eläköitynyt rikostutkija, joka ei osa jäädä eläkkeelle, kun mysteerejä putkahtelee eteen.

Kolmas kirja oli heräteostos alekorista. Tosin rakastan mehuja ja smoothieita, joten minulle kelpaa poisheittohintaan 200 reseptiä kyseisiin. Kiitos trendijuomien, smoothie kirjat ovat nyt halpoja, kun jääjogurtti valtaa keskustelupalstat ja naistenlehdet.

********************

Onneksi sentään työpaikalla on kesäiltaisin ihan kivat näköalat :)

Viidennen mutanttimunan kohdalla repesin ääneen nauramaan.

*********************

 Totesin tässä myös, että ylimmästä kerroksesta, kiitos isojen ikkunoiden, näkee ihan kaiken. Eikä minun edes tarvitse kytistää ikkunassa, sillä kuten olen kertonut, asuntoon kuulee aivan kaiken. Seurasin mm. muutamia viikkoja sitten koiratappelua aitiopaikalta.

Olen löytänyt ihan parhaan spotin piironkini päältä chilejeni vierestä. Siinä istuessa on ihanaa seurata kuinka rankkasade on nyt jo viikon päivät piessyt pihaa ja naapuritaloja. Upea hetki on se humahdus, kuin joku kaataisi paljusta vettä, kun rankkasade alkaa. Tällöin naapuritalon punainen katto saa uskomattoman kauniin valkean harsokuorrutteen veden roiskeen voimasta.

Kuuma asfaltti-aines höyrysi hienosti rankkasateella. Ja nyt ei tarvii enään polkee sellasessa lohkarikossa, mikä tämä tien pätkä vielä aiemmin oli.

Onneksi olkoon! Ja todella upea kakku!

Tosin samaisen lehden viereisellä sivulla oli kaksi kertaa isompi juttu dokumentista, joka pureutuu kannabiksen ongelmiin. Ohjelman kuvauksen perusteella ei jää paljon arvailua onko propagandan puolelle taas menty. Itseäni käy ärsyttämään liioittelu, vääristely ja suora valehtelu. Eikö olisi tehokkaampaa kertoa oikeaa faktatietoa ja pysyä siinä? Tällöin se nuorikin voisi jopa kuunnella mahdolliset riskit vakavasti ottaen.

"Voi vain toivoa, että asenne huumeita kohtaan muuttuu kasvatuksen ja koulutuksen avulla." Tässä taidetaan tosin toivoa siihen toiseen, takaisin menneeseen, suuntaan.

 *****************************

The Arvauskeskus -reissu

Hikoilua ja palelua, vuoron perään tai yhtäaikaa. Tätä voisi pitää perusnitkuiluna, kuten minäkin aluksi ajattelin. Sitten saapuivat kuitenkin lihas- ja nivelsärky, jotka tavallisesti kielivät kropassani flunssasta. Tämän lisäksi vatsani ei ole toiminut kunnolla muutamaan päivään aiheuttaen yht'äkkisiä vihlaisuja vaakasuunnassa. Tunne toi mieleen ompelulangan, jota vedetään edes takaisin vatsani läpi. 

Lauantain selvisin töissä loppuun saakka kuin ihmeen kaupalla, sillä illalla olin kohtuuttoman väsynyt tehtyyn työmäärään nähden. Niveliäni särki uskomattoman paljon ja koko särky kulminoitui seisomatyön mukana nilkkkoihin ja selkään. Paleleminen oli myös uskomatonta ja seuraavan yön vietinkin hikoillessa lakanani kosteiksi. 

Sunnuntai aamuna otin 1g panadolin nassuun ja suuntasin töihin. Myönnän suoraan, että jos ei olisi ollut sunnuntai (ylimääräinen terveyshoito maksu ja tuplapalkka töissä) olisin jättänyt menemättä ja suunnannut lääkäriin. Lähdin kuitenkin, vain huomatakseni, että meillä oli asiakkaita aivan liikaa. Tai toisin sanoen henkilökunnan tarve oli hyvin alimitoitettu asiakkaiden määrään. Tästä seurasi se, että minä vaupautin edellisen ala carte kokin ja jäin keittiöön lounaskokin kanssa. Kumpikaan meistä ei oikeastaan kerennyt tauottamaan kumpaakaan kuin pariksi minuutiksi kerrallaan. Tein siis töitä 110% ja se rupesi kostautumaan illemmalla, sillä viideltä lounaskokki lähti ja jäin yksin keittiöön. Seuraava kokki tulisi vasta kuudelta töihin. Samalla kun ruokaa meni taukoamatta, minun kuntoni heikkeni. Otin päivän toisen 1g panadolin, jotta kestäisin viimeiset neljä tuntia töissä. Kun kello löi kuusi ja seuraava kokki saapui, ei hänen tarvinnut kuin vilkaista minua ja todeta, että nyt taitaa olla aika mennä lääkäriin. 

Poljin siis fillarilla puolitoista kilometriä sairaalalle vesisateessa. Perillä en pysynyt enään kasassa, vaan annoin kyynelten tulla kivun mukana. Minusta otettiin kaikki mahdolliset kokeet verikokeista keuhkokuvaan. Kaikki muu oli normaalia ja ok, mutta tulehdusarvo oli 81 (mikä hoitajan mukaan oli todella korkea) ja lämpöä näytti olevan 37,5 (tämä oli tasan tunti panadolin oton jälkeen). Lääkäri kirjoitti minulle pari nappia suolistoa rauhoittavaa ja samalla lihaksia rentouttavaa lääkettä, josta näin jälkikäteen ajateltuna ei tuntunut olevan mitään hyötyä. Tämän lisäksi tuli seuraava päivä sairaslomaa. 

Odottavan aika onn pitkä.

Maanatai siis meni sairastellessa. Kiitos sen naapurien ja pihan remonttityömaiden, löysin rauhan vasta kun katsoin Sex and the citya kuulokkeilla. Ei sekään kokonaan poraamista peittänyt, mutta kykenin unohtamaan sen hetkeksi. Yritin syödä kaikkea terveellistä ja vitamiinipitoista: soya-mustikka smoothieita (laitan reseptin tänne myöhemmin), neljänviljan puuroa mustikoilla sekä paljon luomu mehua, joka muuten sattui olemaan mustikkaa sekin. Mustikan antioksidanttien ja muiden hyvien aineiden lisäksi myönnän, että pakkaseni on täynnä viime syksynä keräämiäni mustikoita, siksi tämä mustikan paljous. Hemmottelin myös itseäni leipomalla sämpylöitä. Käytin taas sämpylöihin kaikki pussin pohjat; hedelmä myslin jämät sekä kaurahiutale pussin pohjat. Tuli muuten hyvää! 

Oloni mukaan nukuin myös suurimman osan päivää ja kävinkin jo puoli kymmenen aikaan nukkumaan. 

Tiistai aamuna heräsin siihen, että olin hikoillut koko yön lakanani aivan läpi märiksi. Olin tästä itseasiassa tietoinen jo ennen heräämistä, sillä jouduin jo kertaalleen kääntämään peiton ympäri yöllä. Onneksi myös 120cm sängyssä mahtuu vaihtamaan puolta, jolloin ei nyt tarvitse ihan lätäkössä nukkua.

Soittaessani pomolleni sanoi hän, että minun ei kuulu lähteä sairaalan päivystykseen vaan työterveyshuoltoon. Kuulemma aina on mentävä työterveyshuoltoon, koska muuten duunipaikka ei maksa. Melkein ehdinkin jo varata ajan työterveyshoitajalle kunnes tajusin, että minun olisi sotkettava fillarilla toiselle puolelle kaupunkia, siis lähes 6km tässä kunnossa. Rukoilin siis pomolleni, että onko ok mennä naapurissani nököttävään sairaalaan ja maksaa itse päivystys maksu. Vastaus kuului ”oot sä vissiin aika kipee kun et sinne asti jaksa pyöräillä”. Jahas, no tahallaniko minä jättäydyn pois töistä?! Varsinkin kun en ole edes ihminen joka jää pois töistä pikkuvaivan takia. Ei minulla ole varaa siihen saati selkärangattomuutta tehdä niin. Tästä pomoni fiksuna päätteli etten varmaankaan tule myöskään huomenna töihin ja totesi, että ”sä kun olet nykyään täyspäivänen työntekijä, niin ei sulla kyllä ole varaa sairastella”. Jahas, no kiitos tästäkin. Ihan ku ei olis jo tarpeeks paska olo valmiiks. 

Taas vaihteeksi siis sairaalassa. Tällä hetkellä kellään ei ole taas mitään haisua mikä minua vaivaa. CRP oli aamulla 103, lämpö 37,2 ja ultraääni näytti, että vasen munuainen on ärtynyt ja kyseisen munuaisen uintiallas laajentunut/turvonnut. Myös vatsa näytti turvonneen/keränneen nestettä. Virtsakokeen tulokset saa vasta huomenna, sillä sunnuntaina otettu koe oli epäkelvollinen iholta näytteeseen päässeiden bakteerien vuoksi. Huvittavaa tosin, kysyin Hoitaja Alpo Aloittelijalta pitääkö pestä paikkoja tai jotain vastaavaa. Hän sano käyvänsä tarkistamassa asian ja kertoi, että ei mitään väliä miten kuset. Tänään minulle painotettiin puhtaan keskivirtsan nimeen. 

Tulin miettineeksi tätä suunnittelua; miksi haarakorkeus on sellainen, että PIENIMISSÄ housuissa se on minulla polvenkorkeudella. Tukeeko sairaala hoppari -kulttuuria vai mitä? Ahdisti jokatapauksessa, kun tuntui, että jalat on sidottu yhteen.

Jossain välissä tuli luokseni lääkäri, taas vaihteeksi huonolla suomella varustettuna ja ryhtyi kyselemään mikä minua vaivaa. Olin tässä vaiheessa jo lopen kyllästynyt, nälkäinen, kivuissani ja väsynyt. Joten kun lääkäri oli selkeästi hyvin epätietoinen siitä miksi olin tullut sairaalaan ja mitä kokeita minulta oli aiemmin sinä aamuna otettu, annon sen kuulua suoraan. En nähnyt kyseistä neitis-lääkäriä enään. 

Olen nyt myös varmasti ollut yli vuorokauden syömättä, sillä tulin aamulla hakemaan vain sairaslomaa. Jos olisin tiennyt, että vatsavaivoista kärsiville potilaille ei saa syöttää mitään, olisin vedellyt vaikka väkisin kunnon scottilaisen aamiaisen. Nestettä valuu onneksi jatkuvasti suoneeni. Nyt sain jopa tippatelineen, ettei enään tarvitse kuljeskella tippapussi kädessä. 

Tällä hetkellä siis lääkäri epäilee taas vaihteeksi VTI:tä, mutta ei voi olla varma pissimisvaikeuksien puuttumisen vuoksi. Jäämme siis odottamaan, ilman ruokaa. Tällä kerta tosin olin fiksu ja pyysin toimittamaan läppärin ja kuulokkeet paikan päälle. 

Note to yourself: vasenkätisyys on ihan vammasta. Hampaidenpesustakaan tullu mitään, kun on tippa oikeassa kädessä. Vähän mie oon kädetön ja toispuoleinen. 

Eivät saaneet vasempaan käteen tippaa, kun oli kuulemma liian pienet suonet.

Seuraava aamu. Tiistai aamu vai keskiviikko aamu? Keskiviikko. Huomenna on vasta juhannuksen aatonaatto ja minulla on vielä toivoa, etten ole juhannusta sairaalassa. 

Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa hoitohenkilökunnalle. Selkäni ja niskani ovat uskomattoan jumissa kovan tyynyn ja patjan takia. Peitto on edelleen niin ohut riepu, että palelen vaikkei kuumetta edes ole. Tämän lisäksi naapurisängyn ukko piti pahempaa meteliä kuin katujyrä ja hoitajiltani saamat korvatulpat jäivät auttamatta kakkoseksi. 

Ihana pitkätukkainen vanha herrasmies valkoisissa vaatteissa hymyili ja kyseli kauniisti mitä haluan aamiaiseksi. Saan teetä hunajalla. Ei hänelle ainakaan voi purkautua edellisestä yöstä. Toisaalta hymyilen jo valmiiksi pelkästään hänen ystävällisen ilmeensä ja puhetapansa vuoksi. Jään miettimään saatuani aamiaisen eteeni, joka sisältää sianoksennusta, joka on ilmeisesti tarkoitettu leivän päälle ja joka on läntätty salaatinlehteni päälle, että miksi minulta edes kysyttiin illalla ruokavaliotani, jos aamulla se ei ole tiedossa tai siitä ei välitetä. Avauduin hoitajalle ja hän kysyi väsymyksen mukana tulleiden kyyneleiden johdosta ”ailahteleeko mielialasi useinkin tällä tavoin”. No vittu ailahtelis sullakin jos et olis nukkunu. 

Sianoksennus ja sen liemessä uivat salaatinlehdet.

Olisiko tämän kaiken voinut vältää, mikäli sunnuntain Alpo Aloittelija olisi osannut hommansa? Vai olisiko minun pitänyt kyseenalaistaa hoitajan päätös ja tietää paremmin? Eihän se voi olla potilaan tehtävä muistaa kuinka kuppiin kuuluu kusta kullakin kerralla. 

Varmaa on kuitenkin se, etten aio enään syyllistää itseäni itkemisestä ”väärässä” paikassa. Sillä ei ole väärää aikaa tai paikkaa. Jos itkettää niin sitten itkettää. Herkkyys on osa minua ja tulee aina olemaan. Se on osa, joka kompensoi vahvaa ja itsenäistä puoltani ja antaa muille mahdollisuuden nähdä haavoittuvaisuuteni. En minäkään halua olla kivestä tehty, sillä silloin olisin lähes tunteeton. Toisaalta osaan myös näyttää tuliset tunteeni vaadittaessa ja sekin on vain hyvä asia. Tunnen itseni tällä hetkellä ehkä kokonaisemmaksi kuin pitkään aikaan. Tai ainakin kuvittelen niin.  ”Tunteet ovat aina totta ja niistä on hyvä puhua.” Ja mielestäni ne saa myös näyttää. Tällöin on kuitenkin olemassa se toisen ääripään vaara, että loukkaa jotakuta toista ja silloin on osattava olla pahoillaan. 

Käytin paljon aikaa pohdiskeluun ja itsetutkiskeluun. Kirjoittaminen rauhoittaa ja rentouttaa.

Luulen vahvasti vanhempiani seurattauani, että olen saanut isältäni tunteellisuuden ja ylipäätään vahvat tunteet ja ehkä myös epävarmuuden kuinka niitä tulisi ilmaista, sillä mielestäni isäni ei osaa vieläkään 50 vuodenkaan kokemuksella. Äidiltäni olen puolestaan saanut itsenäisyyden. Kyvyn pärjätä elämässä ilman muita tai miestä. Ei se tarkoita, etteikö sitä voisi olla miehen kanssa, mutta minä ja äitini emme tarvitse miestä tai ketään pärjätäksemme tässä elämässä. Emme ole riippuvaisia mistään tai kenestäkään. Toisaalta siis olen saanut äidiltäni tietynlaisen tunteettoman etäisyyden ottamisen kyvyn. Viihdyn pitkiä aikoja yksin, enkä kaipaa ketään lähelleni. Teen asiat haluamallani tavalla, enkä ole hyvä tekemään kompromisseja haluamieni ja arvostamieni asiaoiden kustannuksella.


Huomasin tämän taas kerran, kun äitini kertoi heidän reaktionsa siihen, että pikkusiskoni päätti lisääntyä. Äitini oli katsonut silmät pyöreinä kun isäni oli parahtanut itkuun kuin hänen maailmansa olisi ohi jo 50 vuotiaana. ”Byääää, luulin etten ikinä saa lapsen lapsia, byääää”. Niin, hänen vanhin tyttärensähän on vasta 23 vuotias... eiköhän tässä olisi vielä ollut ihan hyvin se 10 vuotta aikaa, ennen kuin olisi voinut siirtyä toivomaan siihen seuraavaksi vanhimpaan lapseen. Mutta se oli ilmeisesti meidän isän ajatus, että lapsille lapsia mahdollisimman pian. Ahdistavaa. Äitini totesi minulle, että eiköhän siskostani ja hänen miehestään tule oikein hyvät vanhemmat, mutta ei hän ollu mummiksi tulosta haavaillutkaan vielä. Ehkä sitten 10 vuoden kuluttua, kuten minäkin olin ajatellut. Ai niin, ensi reaktioni oli oksennusrefleksi, kun kuulin siskolta uutiset viime viikolla. Ajateltuani asiaa ymmärsin lisääntymisvietin käyneen vain aivan liian lähellä, mutta silti tarpeeksi kaukana, jotta voin todeta, että eihän minusta onneksi vielä tule kuin vasta täti. Ja oonhan mie aika vitun cooli täti!

Söin lounaaksi kalaa, jonka päälle kokki näyttäisi ejakuloineen. Odotan innolla lounasta; jotain kaavittavaa taas ruuan päältä pois? 

Kahlittuna muoviseen pussiin 24/7.

Huomaan myös nyt kärsiväni yksinäisyydestä ja jonkinlaisesta ylivilkkaudesta. En pysty enään makaamaan paikallani sängyssä. Olen aivan liian energinen tähän. Sex and the city alkaa puuduttamaan kahden tuotantokauden jälkeen, jolloin päädyn tukkimaan muiden uutisvirtaa facebookiin toivoen, että jotakuta kiinnostaa miten minulla täällä menee. Kävelin äsken vartavasten hoitohenkilökunnan pisteelle pyytämään vesimukia, jotta saisin vähän jaloitella. Tuntui ihanalata verytellä ja venytellä lihaksia ja raajoja. Miten kipeäksi paikat voivatkaan puutua maatessa paikallaan! Ilmeisesti joudun myös olemaan vielä yhden yön täällä, sillä ei tämä nyt näytä VTIltä, ainakaan viljelyssä ei ”kasva” mitään. Haluavat siis vielä tarkkailla minua ja mitata huomenaamulla CRPn. Mutta vieläkään ei tiedetä mitä on tulehtunut. 

Hajottavaa. En tunne itseäni enään sairaaksi. Vain vähän nuutuneeksi. Samalla tavalla nuutuneeksi kuin olisit maannut pari päivää peiton alla, nukkunut huonosti ja jättänyt ulkoilematta. Aivan kuten olen täällä osastolla tehnytkin. 

Pitää näyttää pirteältä, notta pääsee poies.

Nyt tosin luulen, että joudun katsomaan vielä vähän lisää sarjoja kuulokkeilla, sillä Naapurisängyn Katujyrä on taas nukahtamassa ja käynnistys korahdukset voimistuvat uhkaavasti. 

Sain päivälliseksi jauhelihakeittoa. Siis miten tämä voi tapahtua joka vitun ikinen kerta?! Minulta kysyttiin kun tulin tänne, että mitä syön ja en syö. Lopputulos kielteiseen kantaani punaista lihaa kohtaan on ollut se, että joka vitun ikisellä aterialla joudun palauttamaan ruoan. Onneksi lounaaksi oli sitä mälli-kalaa, niin ei sentään pakki mennyt sekaisin. Mikä tässä on niin vitun vaikeaa? 

Reklamaation jälkeen sain "kasviskeittoa".

Kaivoin muuten juuri pöntöstä lusikallisen paskaa hoitajille, omasta pyynnöstään. Äärimäisen epämukava toimenpide, mutta hei! Paskoin ekaa kertaa yli vuorokauteen pieniä mustia poronpapanoita. 

Ikkunasta tuli seurattua vuorkauden vaihtelua ja haaveiltua raikkaasta ilmasta.

Aurinkoinen juhannuksen aatonaatto on täällä ja mie pääsen himaan! Ja mikä ehkä parasta nyt kun yritän uohtaa menetetyn palkan, on mini-loma töistä pakollisen paranemiseen käytettävän sairasloman vuoksi. Mihis mennään? Sossukin laitto kirjeen ja siellä saattaa olla vähän rahaa tulossa! 

Note to yourself: syöminen villitsee menkkakivut ihan uskomattomiin lukemiin. 

Vapautus Lääkärini katsoo silmiini silmät tuikkien ja nauraa jutuilleni. Tässähän ihan punastuu.

Kuin Hollywoodissa palaamassa vieroitus-hoitolasta.

Kesäkesäkesä

Kesä on ehdottomasti kaikista vuoden ajoista se, josta minulla on vähiten negatiivista sanottavaa. Kaikilla vuodenajoillahan ovat omat taianomaiset puolensa, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri, että kesällä KAIKKI on hyvin. Tunnustan valittaneeni kylmästä vedestä ja kuumasta asunnosta tänäkin kesänä, mutta olen uinut tästä huolimatta ja katselenkin jo paremmin tuuletettavaa asuntoa.

Muunmuassa nämä asiat tekevät kesästä kesän:

Auringon laskun värit,

vaikka ranta ei olisi edes näkysällä.

Edellisestä johdannaisena kesäillat ylipäätään ovat ihania. Eikä ole niin väliä oletko yksin vai ystävien vai perheen seurassa, ihania ne ovat silti.

Hiekkarannat ja uiminen menevät ehdottomasti hellepäivien lista-ykkösiksi!

Ilta

Aamu

Päivä

Mitäpä muuta? Onko sellaista vielä? No on!

Kylmä siideri ja kuumat mozzarella tikut polttavana kesäpäivänä terassilla. Piipahdin Mikkelin torin Amarillon terassilla odottelemassa kyytiä eteenpäin.

Terassilla istuskelu, auringosta nautiskelu, seksikkäät puheenaiheet ja kylmät juomat takaavat viimeistään mahtavan iltapäivän rakkaimpiesi kanssa!

Myös koulu- ja työasiat hoituvat helposti ja mukavasti kesällä ilman ahdistavia toimistoja.

Oma toimistoni täällä Savossa.

Ystäväni toimisto toisella puolella Suomea.

Varpaiden kaivaminen kuumaan hiekaan!

Iltapäivän tee -hetki ystävien kanssa tai yksin.

 Kaikki se jännä minkä voit löytää hortoillessasi pitkiä poikin:

Pystykeiholehti tai Sagittaria sagittifolia.
Ilmalehtien lapa nuolimainen, jopa 15 cm pitkä, tyviliuskat lähes kärkiliuskan kokoisia. Pystykeiholehti kehittää syvässä vedessä kasvaessaan vain uposlehtiä, eikä pysty kukkimaan. Kukinta onnistuu parhaiten, jos kasvi on juurtunut alle 50 cm:n syvyyteen. Kasvin hedelmät pysyvät pitkään kelluvina, joten laji voi levitä virtaavien vesien mukana. Eli odotellaan tässä kuukauden sisään ilmaantuvan kauniita valkoisia kukkia!

Punainen järvivesi, joka johtuu lahtea ympäröivistä soista. Vesi kirkastuu isommalle selälle mentäessä. Lahden tumman veden ja matalan syvyyden johdosta lahti lämpeää todella nopeasti yli 25 asteeseen.

Käärmeen vanhat vaatteet.

 Aina pitää olla myös aikaa pannukakku -hetkeen rakkaimpien kanssa! Koska olemme pienituloisia ja kauppaan on käveltävä teimme ihan munattomia pannareita.

Sain yllätyksen nokkosteni mukana. Ilmeisesti yksi toukka jäi huomaamatta, kun ne levisivät ympäri asuntoani.

Tämän päiväm lounas koostui vihreästä salaatista, broilerin fileestä ja vuohenjuustosta, uusista perunoista ja valkosipuli sillistä. Ihan mahtavata oli!

Ihanaa kesää kaikki!

Itsepäinen virkavalta

HS antoi 4.7.2012 avoimuuden voittaa itsepäisyyden 8-2.

Tilastojen mukaan miedoksi huumausaineeksi luokitellun kannabiksen käyttö on yleistynyt nuorten aikuisten keskuudessa 2000-luvulla. Vuonna 2002 joka kymmenes 25-34 vuotias oli kokeillut kannabista, kun taas vuonna 2010 vastaavasta ikähaarukasta kannabista oli kokeillut 36% aikuisista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos katsoo kokeilujen yleistymisen heijastelevan 2000-luvun alussa huumekokeilunsa aloittaneen sukupolven nykytilannetta. Heidän keskuudessaan kannabiksen käyttö näyttäisi vuosien myötä vakiintuneen pysyväksi ilmiöksi.

Tilastoista myös selviää, että kannabista olivat viimeisen vuoden aikana kokeilleet hyvinkin tasapuolisesti niin 25-34 vuotiaat aikuiset kuin 15-24 vuotiaat nuoretkin. Tutkimuksissa myös selviää, että 15-24 vuotiaiden nuorten kannabiksen käyttö on pysynyt lähes ennallan viime vuodet. Joka tapauksessa suhtautuminen kannabiksen käyttöön näyttäisi olevan muuttunut nuorten keskuudessa aiempaa myönteisemmäksi. 

- HS -

Mikko Pekkola puolestaan on mies, joka on antanut kasvot kannabiksen käytölle ja kotikasvatukselle. Hän pitää netissä Suomen virallisen kotikasvattajan –blogia osoitteessa: http://suviko.blogspot.fi/. Hänen ikkunalaudallaan kasvaa myös kannabiskasvi, eikä se ole salaisuus. Yksinäinen kannabiskasvi on nimetty Paateroksi, ilmeisesti poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan. Pekkola on tuomittu kahdesti huumausainerikoksesta ja hänen mielipiteensä on, että ”kannabis olisi turvallisimmillaan laillisena. Silloin voitaisiin valvoa, ettei se esimerkiksi päädy alaikäisten käyttöön.” Huumeiden vastainen taistelu kuluttaakin turhaan poliisin aikaa ja rahaa, toteaa Pekkola.

Tässä on omasta mielestäni hitunen pointtiakin mukana, sillä vaarallisimmillaanhan kannabis on kehittyvän nuoren elimistössä. Yksi vaihtoehto siis voisikin olla kannabiksen torjunnan keskittäminen nuorten ja lasten keskuuteen, joiden kehittyvissä aivoissa sen käytön seurauksen tuhot, ovat ilmeisimmät ja vaarallisimmat. Nykyisellään huumeiden vastainen taistelu todellakin kuluttaa turhaan poliisin resursseja.

Nettipoliisina tunnettu Markus ”Fobba” Forss kommentoi aihetta varovaisesti virkapukunsa takaa. ”Henkilökohtaisesti olisin valmis sallimaan kannabiksen lääkekäytön.” Helsingin sanomat tosin jättää lainausmerkkien ulkopuolelle lisäyksen ”esimerkiksi pillereinä tai nesteenä”. Jään pohtimaan miksi. Onko Fobba sanonut tätä lisäystä alunalkaenkaan, onko kyseessä kirjoitusvirhe vai toimituksen oma lisäys haastateltavan kommenttiin, jotta siitä saataisiin kielteisempi? Itse en koskaan uskaltaisi tai edes haluaiasi nauttia kannabista synteettisenä nesteenä tai pillerinä. Korkeintaan luonnollisena öljynä suoraan kasvista. Toisaalta, jos bisnestä halutaan tehdä, niin kasvien patentoinnin ongelmallisuuden takia kannabis nesteet ja pillerit tarkoittaisivat ”money, money, money for the drugcompanies”.

Fobban neuvo Pekkolalle on julkisen rikoksen yrittämisen sijaan kansalaisaloitteen tekeminen lain muuttamiseksi. ”Tämä voi käydä rankaksi kukkarolle ja vapaudelle”, Fobba sanoo. Tulihan se poliisin ”pelottelu –metodikin” sieltä. Kansalaisaloitteilla ei vain tee yhtään mitään, niin kauan kuin valtaosa päättäjistä on konservatiivisesti  toinen jalkahaudassa ja loput mielistelevät niitä joilla on toinen jalkahaudassa. Jos minulla ei olisi enään mitään menetettävää, niin provosoisin näkyvästi itsekin. Sen sijaan pelkään Suomen valtion vievän minulta kaiken, jos en tanssi julkisesti heidän pillinsä mukaan. Näin ollen tyydyn siis kirjoittamaan mielipiteeni blogiin, jota lukee muutama kymmen ihmistä.

Fobba lisää myös, että poliisi tulee valvomaan kannabiksen käyttöä niin kauan kuin se on laitonta, mutta uskoo vakaasti, että joku päivä kannabis on laillista. Tähän haluaa varmasti uskoa myös moni muu, joka ei saa päättää asiasta. Fobba kertookin, että nettipoliisin uran aloittamisen jälkeen tuli nuorten kannabismyönteisyys hänelle täytenä yllätyksenä. Täytenä yllätyksenä minulle tulee päivittäin miten sokeita ja kuuroja valtion miehet ovat, jos tämä tulee yllätyksenä, kuten se taitaa kaikille Helsingin Herroille tullakin. Laput pois silmiltä ja haistakaa jo ganja!

A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen myös kertoi oman näkemyksensä asiasta. Hänen johtamansa järjestö järjestää hoitopalveluita päihdeongelmaisille. ”Huumausaineen käyttörikoksesta rankaiseminen, eli käytännössä sakottaminen, ei ole toiminut kovin hyvin. Siinä ei tunnu olevan hirveästi järkeä”, Kaukonen sanoo Hesarissa. Käyttörikokseen syyllistyneitä voidaan, tai oikeammin voitaisiin, nykyisen lainsäädännön perusteella rankaisemisen sijaan määrätä puhutteluun tai ohjata hoitoon, mutta näin ei juurikaan Kaukosen mukaan tapahdu. Hänestä olisi parempi, jos päihderiippuvaiset ongelmakäyttäjät jätettäisiin sakottamatta ja määrättäisiin osallistumaan hoitoon. Tässä kohtaa takerrun alleviivaamaani sanapariin. Kuka tulee määrittelemään ”päihderiippuvaisen ongelmakäyttäjän”? Ne samat Helsingin Herrat, jotka toitottavat vieläkin valistuspuheissaan, että ”ensimmäinen kannabispiikki tappaa”? Oman paikkakunnan virkamiehet ja sosiaalityöntekijät kuitenkin päättivät minun vapaa-ajan rientoni olevan ongelmakäyttöä ja päihderiippuvaisuutta, vaikka hoisin koulun ja opiskelijatoiminnan erinomaisesti sekä työn vielä ohessa. Minut määrättiinkin pakko vieroitukseen uhkauksella opiskeluoikeuden menettämisestä.

Kaukonen jatkaakin, että kaikki eivät suinkaan ole ongelmakäyttäjiä ja, että tälläiset kokeilijat voitaisiin ohjata puhutteluun, jonka voisi suorittaa poliisi. Jos henkilö puolestaan olisi alaikäinen, voisi sosiaalityöntekijä olla paikalla myös. Silloin voitaisiin puuttua myös mahdollisiin sosiaalisiin ongelmiin tapausten taustalla. Omaan korvaan kuulostaa ihan fiksulta.Tarkoitus ei kuitenkaan kenelläkään ole lipsua hallitsemattomaan käyttöön, johon sosiaaliset ongelmat ja paineet voivat ajaa. Tällöin myös se paljon puhuttu ja parjattu porttiteoria saa uutta tuulta pujeisiinsa. Omalta osaltani minulla on kaikki hyvin elämässä ja käytän kannabista vain huvin vuoksi tai mahdollisesti toisinaan selkäsärkyyn. En ole kuitenkaan koskaan edes haaveillut ”kovista” huumeista. En näe niiden sopivan elämäntapohini tai -arvoihini.

Myös huumetutkija Jussi Perälä kannattaa Kaukosen ajatusta sakottamisen lopettamisesta. Hän kuitenkin toteaa, että näitä asioita on vaikea käsitellä, sillä radikaaleja mielipiteitä esittävät saavat helposti hörhön maineen. Ah, miten avoin tämä meidän yhteiskunta onkaan! Vai voiko joku todistaa historiasta toisin? Ettei toisin ajattelijaa olisi tuomittu vankilaan, kotiarestiin tai karkoitettu maasta? Niinpä. Itselle tuli ensimmäisenä Kiinan ihmisoikeusaktivistit sekä Newton mieleen.

Perälä myös huomauttaa, että melko moni nuori on kokeillut kannabista. Hänestä olisi tärkeää, etteivät käyttörikoksista kiinni jääneet saisi merkintää rikosrekistereihin, sillä kyseessä on usein ohimenevä vaihe suurimmalla osalla nuoria. Käyttö yleensä jää, kun nuori valmistuu koulusta, saa työn tai hänen elämänsä muuttuu. Jos sitten on saanut huumausainemerkinnän, mahdollisuudet työssä ja elämässä voivat tyssätä siihen. Itsekin tunnen ihmisiä, joilla on tuo paljon puhuttu ’H-merkintä’ papereissaan. Heillä ei ole paljon mahdollisuuksia tehdä suurempia elämässään, ainakaan järjestelmän tukemana. Ja miksi? Koska joku tarjosi savut 15-vuotiaana ja poliisi sattui tulemaan paikalle. Kuulostaa todella vaaralliselta ”ongelmakäyttäjältä”, jolle ei enään kuulukaan antaa mahdollisuutta tulevaisuuteen. Tai näin ainakin nykyinen lakijärjestelmä tuntuu ajattelevan.

Tästä vastaavat muunmuassa poliisin ylijohto, joka suoralta kädeltä tyrmää A-klinikkasäätiön Kaukosen ehdotuksen mietojen huumausaineiden käyttäjien sakottamisen lopettamisesta ja hoitoon tai puhutteluun ohjauksesta. Poliisijohtaja Seppo Kolehmainen toteaakin ”tämän olevan periaatteellinen kysymys”. Poliisi ei voi (tai halua) antaa sellaista signaalia, että huumausaineiden käyttö olisi mitenkään hyväksyttävää tai edes ymmärrettävää. Ongelma käyttäjien ohjaamine hoitoon olisi kuitenkin ”sinäänsä hyväksyttävä tavoite”. Ihan oikeastiko? Niitä, jotka ovat nuoruudessaan halunneet olla kokeilun haluisia tai joilla vaan on lähtenyt elämä lapasesta ei edes kuulu ymmärtää? Poliisi tai virkavaltako sanoo suoraan, ettei edes yritä ymmärtää elämässään epäonnituneita? Että kaikkien kuuluisi olla heidän kaltaisiaan lainkuuliaisia kansalaisia? Niin lainkuuliaisia, että joka kuukausi lehdessä on juttua poliiseista, jotka syyllistyvät rattijuopumuksiin, vaimon pieksentään ja ampuma -aserikoksiin? Eikö olisi jo aika katsoa peiliin? Me kansalaiset yritämme kovasti ymmärtää teidän haluanna hakata vaimojanne, niin voisitte te edes yrittää ymmärtää meitä ongelmissamme.

Mukaan keskusteluun on luonnollisesti putkahtanut komppaamaan myös iki-ihana sisäministerimme Päivi Räsänen, joka toteaa taas yhtä ammattimaisella otteellaan, ”ettei hän halua muuttaa huumausaineita koskevaa lainsäädäntöä. Hän on poliisin kanssa samoilla linjoilla siitä, että uudistus antaisi ihmisille vääränlaisen viestin”. Niin, se vääränlainen viesti kai olisi sitten, että virkavalta ymmärtää, että me olemme vain ihmisiä, eikä meitä voi hallita pelolla ja kielloilla. Mutta toisaalta, koska Räsänen lausuu kommenttinsa raamattu kainalossa, jolla on aina yritetty hallita ihmistä pelolla ja kielloilla, on ymmärrettävää, että Räsänen ei uskalla astua pois muotista, johon hänet on kasvatettu.

Jään miettimään kaiken jälkeen, onko virkavalta ja ministeriö oikeasti sitä mieltä, että sakottaminen ja tulevaisuuden pilaaminen rikosreisterillä tyhjän takia on ainut toimiva ongelman ratkaisu muoto? Miten joku voi edes ajatella, että päihdeongelmasta keskusteleminen ja sen hoitaminen on huonompi vaihtoehto? Varsinkin, jos kyseessä oli vain se pieleen mennyt kokeilu, joka johtui hunosta tuurista. Onko Aku Ankan onnen omaaminen oikeasti näin suuri rikos?

Mutta hei! Hesarissa oli (jopa jo) sivulla 6 koko sivun kokoinen juttu kannabiksesta ja 80% jutusta oli myönteisen suhtautumisen kasvusta ja kriittisestä suhtautumisesta nykyisiin rangaistuksiin!

Hyvä Hesari!