Kiova, Ukraina

"Miksi teidän pitää mennä juuri Ukrainaan?!? Eikö mikään muu kävisi??" 

- Äiti-

"Älkää menkö metroon! Yhden matkan aikana lähtee kaikki lompakosta alkaen!" 

- Keski-ikäinen mies lentokoneessa -

"Ukrainaan? Miksi? Mikä teitä vaivaa?" 

- Työkaveri -

"Hulluja molemmat! Minä en ainakaan ikinä!" 

- Kaveri - 

"Älkää nousko taksiin lentokentältä, ne ovat mafian omistuksessa ja kynivät teidät puhtaaksi." 

- Mies lentoasemalla -

Näillä eväillä siis ihmiset saattelivat meidät matkaan. Voin sanoa suoraan, että Ukrainaan menessä pelotti ihan helevetin paljon enemmän kuin sieltä pois tullessa. Todellisuudessa emme myöskään ehtineet nähdä kuin vain pienen palan Kiovaa, tuota 5 miljoonan asukkaan kaupunkia, sillä välilaskumme oli molempiin suuntiin vain 20 tuntia. Tästä huolimatta emme pelänneet kertaakaan koko 40 tunnin maassaolon aikanamme ja jännistystäkin oli matkassa juuri sopivasti.

Bussin ikkunasta (Polit - AirportBus vie suoraan Boryspilin lentokentältä päärautatieasemalle 40 hryvnialla) sai mukavan yleiskatsauksen Kiovasta sekä paikkallisesta luonnosta tunnin matkalla lentokentältä rautatieasemalle. Mielestäni kaupunki oli hyvinkin perinteinen Neuvostoliiton hallinnassa ollut kaupunki. Talot olivat vanhoja ja suhteellisen rumia laatikoita seinät täynnä ilmastointi laatikoita, joita muuten tuntui olevan kerrostaloissa joka huoneistossa omansa. Kerrostalot olivat myös huikean korkeita, enkä valehtele sanoessani, että en uskaltaisi asua yhdenkään huipulla saati alimmissa kerroksissa. Toisaalta jos olisi pakko: sortuisitko korkealta vai haluaisitko koko rakennuksen niskaasi? Sitä voi pohtia.

Ensimmäisellä vierailullamme joku veri-bisi-bisnesmies päätti "pelastaa" meidät pahalta maailmalta ja otti meidät Kiovan lentokentällä siipiensä suojaan. Hän neuvoi meille taksi kulttuuria ja kertoi tuntevansa kaikki kuskit täällä, sillä olihan hän Koneykkösen toimitusjohtaja tai jotain vastaavaa. Hyppäsimme siis ventovieraan suomalaismiehen perässä tunnuksettomaan mustaan "taksiin", jossa ei ollut mittarin mittaria, ainoastaan gps-laite, joka ei löytänyt hostelliamme kartalta. Oikea katu sentään näytti löytyvän. Tässä kohtaa ehkä vähän jännitti ensimmäisen kerran, varsinkin kun bisnesmies tuli kysyneeksi varmistimmeko ennen lähtöä, että hostellimme on oikeasti olemassa.

"Öh... ei tullut mieleen".

Loppumatka keskustaan menikin siis vähän jännitellessä ja kohteliaita hyminöitä suusta päästellen bisnesmiehen retostellessa tiedoillaan ja saavutuksiillaan. Olihan hän sentään auttanut meitä ja maksoi vielä puolet taksistakin. Sain pomittua itse-hypetyksen seasta myös muutamia mielenkiintoisia tiedon muruja. Valkoiset taksit ovat todellakin mafian omistamia ja kuskit joutuvat maksamaan suurimman osan tienesteistään mafialle, mikä tekee kilometri hinnoista korkeita. Ukrainalaiset ovat myös aina puhelimessa, aina. Tämä tulikin hyvin selväksi seuraavalla lennolla Kyprokselle; hyvä että kone oli edes maassa, kun koko koneellinen ukrainalaisia jo pälisi puhelimissa. 

Päädyimme kuitenkin lopulta oikealle kadulle ja löytyihän se hostellikin sieltä. Tosin pienen etsiskelyn jälkeen, sillä kyltti oli ehkä pienin koskaan näkemäni. Sisäänpäästyämme kaikki epäilykset kuitenkin haihtuivat. Bumba hostelli oli pieni ja vaatimaton, mutta sitäkin kotoisampi. Hostelli pyörittivät nuori pariskunta, Viktor ja Natalia, jotka olivatkin enemmän kuin avuksi meille paikallisen valuutan puuttuessa ja iltapalan etsinnässä.

Nukuimme 8 hengen huoneessa, mikä sopi vallan mainiosti yhdelle yölle. Kaikki muut asukkaat tuntuivat olevan ukrainalaisia ja näin meidänkin oletettiin olevan. Jäimme miettimään, että kaikki muut asukkaat saattoivat hyvinkin olla omistaja parinkunnan ystäviä. Innostus olikin siis suuri, kun kuulivat meidän olevan Suomesta.

Kaupungilla kävimme illalla kävelemässä sen verran, että löysimme läheisestä marketista ilta- ja aamupalatarpeet. Marketissa koimme sen toisen jännittävän hetken, kun paikallinen narkkari yritti ilmeisesti varastaa jotain ja suuttui vartioille kun jäi  housut kintuissa kiinni. Tämän siis päättelin itsekseni ymmärtämättä sanaakaan käydystä huuto-keskustelusta.

Hyvin nopeasti kävi myös ilmi, että punaisia päin ei kannata kävellä ja vihreilläkin kannattaa varmistaa molemmat suunnat kolmeen kertaan. Tämä siis sen jälkeen kun keskellä kaupunkia aavistuksen urheilullisempi auto ampaisi kuin luoti ohitsemme toinen samanmoinen kannoillaan. Olo oli kuin olisi tipahtanut suoraan keskelle Need For Speed -peliä. Myöhemmin näitä ääntänopeampia kuskeja näkyi niin kaupungin kaduilla kuin moottoritielläkin.

Vastapainona rumille ja ankeille neuvosto-rakennuksille näkyi myös kauniita kappeleita ja taidokasta muotoilua, joihin oli selkeästi haettu vaikutteita muista vauraista kaupungeista aina Aasiaa myöten.

Kiovassahan kuitenkin rahalla voi saada ihan mitä vain, sillä kaikki on ostettavissa. Siis ihan kaikki.

Savonlinnan oma Mordorin piippu tuntui kovin pieneltä ja ympäristöystävälliseltä verrattuna näihin keskellä kaupunkia oleviin tuhnuttajiin. En välttämättä itse pitäisi ikkunoita auki viereisissä taloissa.

Loppujen lopuksi siis selvisimme hengissä ja monta kokemusta rikkaampina takaisin kotiin. Tosin viimeinen lento Kiovasta Helsinkiin omasi pienen jännitys elementin, kun vasta hampaidenpesun jälkeen Viktor muisti mainita, että hanavesi oli muuttunut edellisenä päivänä keltaisen-ruskeaksi ja oli käyttökelvotonta ja että vedestä tulisi vatsaoireita. Noh, Jennillä möllersi mahassa koko kotimatkan ja minä ripuloin kaiken mitä suuhuni koitin laittaa. Mutta olen silti ylpeä vatsastani, että aloitti vittuilun vasta kotimatkalla. Bulgariassa kuitenkin oksensin ja ripuloin koko viikon.

Luulen tämän pienen visiitin Kiovaan riittävän kyseisestä miljoonakaupungista, mutta Ukraina yleisesti jäi kiinnostamaan ja uskonkin matkustavani vielä sinne, mutta tällä kertaa maaseudulle.

Djakuju!

Paskahalvaus by Google ja Blogger

Pitipä lisätä bloggaus matkastani Kyprokselle ja Ukrainaan, mutta toisin kävi. Kiitos Googlen ja Bloggerin saumattoman yhteistyön ja niin perkeleen hyvin toimivien sivujen, joudun nyt hieman avautumaan eilisestä.

Kuva on osoitteesta: http://thebatcavebelow.blogspot.fi/

En vieläkään oikein ymmärrä mitä tapahtui, mutta kulku oli jotenkin tämä:

kirjaudun sisään Bloggeriin Googlen kirjautumissivulla kuten aina. Pääsen jopa sisäänkin, vaikka ensin valittaa jotain salasanan virheellisyydestä. Tässä vaiheessa Blogger ilmoittaa, etten kirjoita tällä hetkellä yhtään blogia, vaikka blogini on yhä näkysällä Bloggerissa, en vain pääse itse muokkaamaan sitä. Sama homma käy Googlen tunnuksieni kanssa. Näen oman Google-profiilini, mutta nyt ohjelma ehdottaa minua kaveriksi itselleni, siis mitä helvettiä? Kenen tunnuksilla sitten olen sisällä jos en omillani?

Säikähdän aivan helvetisti. Onko joku kaapannut tunnukseni vai onko Google ja Blogger päättäneet poistaa tunnukseni? Eivät ne ainakaan täysin poissa olleet, kun niitä pystyin katselemaan, mutten käyttämään.

Bloggerin sivulla oli ystävällisesti linkki, joka kehoitti klikkaamaan itseään, jos ei löydä blogiaan. Varmistin olevani blogini kirjoittaja ja asiasta piti tulla minulle gmailiin postia. Noh, viesti ei koskaan saapunut sähköpostiini. Minnehän se mahtoi mennä? Ohjeet kehoittivat vaihtamaan salasanan, mikäli viesti ei saavu. Nyt pelotti. 

Vaihdoin salasanan ja sain siitä vahvistuksen sähköpostiini.

Blogiani tai Googlen tunnuksia en siltikään saanut hallintaani.

Tässä vaiheessa soitin paniikkipuhelun luottonörtilleni ja kipitin hänen luokseen setvimään asiaa. Ongelmaan ei löytynyt ratkaisua vaikka kokeilimme kaikki vaihtoehdot läpi. Aikamme kahlattuamme Googlen vianilmoitus ja help-sivustoja läpi tuli nörtin tuomio: sivut ovat niin epäselvät ja huonosti rakennetut, ettei hän sieltä mitään löydä ja hän ei ymmärtänyt miten kukaan maallikko voisi koskaan saada hoidettua mitään ongelmia noilla sivuilla.

Hanskat lyötiin siis tiskiin ja istuttiin kädet sylissä kiroamassa Googlea ja Bloggeria alimpaan helvettiin ja pohdittiin pitäisikö luoda ihan oma sivusto, joka olisi selkeä ja yksinkertainen ja helppokäyttää.

Kuva on osoitteesta: http://www.slydesblog.com/2010/09/you-google.html

Päätin vielä viimeisillä voimillani kokeilla puhelintani. Ja kappas!

Puhelimeni antoi minun kirjautua sisään ja vielä ihan omille tunnuksilleni!

Mitä tapahtui? Minäpä kerron...

Olin kirjoittanut sähköpostiosoitteeseeni yhden pienen kirjoitusvirheen, jolloin Google ilmoitti minulle, että salasana tai osoite on virheellinen. Kokeilin luonnollisesti toista salasanaa ensin, mutta osoite riviin minun ei tarvinnut kajota, sillä Google laski minut sisään.. mutta ei minun omille tunnuksilleni, vaan Google päätti luoda tässä vaiheessa minulle täysin uudet tunnukset. Siis mitä helvettiä? Miksi Google ei missään vaiheessa ilmoittanut minulle luovansa uusia tunnuksia? Miksi kirjoitusvirheen pohjalta voidaan tuosta noin vain luoda uudet tunnukset kysymättä käyttäjältä mitään?

Noh, homma selvisi onneksi ja kukaan ei ollut hakkeroinut tunnuksiani, mutta vähän jäi sylettämään.

Tästä opimme ainakin sen, että älä kirjoita Googleen kirjoitusvirheitä tai voi tapahtua ihan mitä vaan ja koita vältellä ongelmia Googlen kanssa, sillä sen sivustolta et apua löydä.

PS. Voisiko Google ystävällisesti liittää sivuilleen jonkin suoran linkin tai puhelinnumeron asiakaspalveluun, jotta voisi kommunikoida ihan oikean ihmisen kanssa koneen sijasta.

Arvostele mun opinnäytetyö

Pitkä pakertaminen on nyt vihdoin palkittu valmiilla mallistolla. Matkaan on mahtunut lukuisia muuttujia ja hetkittäin uskoinkin taitojeni rajallisuuteen. Mutta tässä sitä kuitenkin ollaan!

Opinnäytetyöni käsittelee ekologisia ja eettisiä teemoja vaatetusteollisuudessa sekä näiden mukanaan tuomia rajoitteita ja resursseja suunnittelussa. Tämän kaiken pohjalta syntyi kulutusta ja muotivirtausten vaihteluja kestävä hamppu -vaatemallisto. Materiaaliksi valitsin käsinkudotun romanialaisen 100% hamppukankaan. Omantunnon pistos tuli, kun joutui näinkin kaukaa kankaan tilaamaan, mutta valitettavasti Suomessa ei 100% hamppukangasta saa. Teollisesti kudottu kangas olisi myös huonontanut kankaan ominaisuuksia.

Värjäsin kankaat luonnollisesti kasvivärein nokkosella, paatsamalla ja krapilla. Mainittakoon tähän, että kirjojen mukaan vaatteista olisi pitänyt tulla vihreä-kelta-punaisia, mutta toisin kävi. Olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen ja olihan tämä ensimmäinen kerta kun kasveilla värjäilin!

Suunnittelullisesti  mallisto henkii ihanaa maalaisromantiikkaa ja tuo mieleeni kuvat, joissa ukkini seisoo pellolla pussittavissa villakangashousuissaan.

Valmis mallisto sai ruskan hengessä nimen September ja nyt sinulla oikeus arvostella se. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä! Arvostella voit nimettömänä tai halutessasi voit jättää yhteystietosi kyselylomakkeen loppuun, jolloin olet myös pienen hamppu -aiheisen tuotepalkinnon arvonnassa mukana. Mahtavaa eikö?!

Arvostele September -mallisto täällä.

Lappi -housut ovat mallistoni unisexein vaatekappale.

 Horros -mekko sopii niin arkeen kuin juhlaankin.

 Vaellus -paitaa olin alunperin kaavaillut myöskin unisex -malliksi, mutta miesmallini näytettyä paidassa pikkutytöltä luovuin ideasta. Naisten paitana toimii ja on lämmin!

Väri -paita on tyttömäisen hempeä ja menee sekin arjessa ja juhlassa mukana.

Arvostele mallisto täällä!