Sairausloma loppui, muuttuiko jotain?

Palasin eilen takaisin suur-yrityksen työmyyräksi. Rehellisesti sanottuna 7 päivää poissaolleena jouduin todella muistuttaman itseäni siitä, miksi työskentelen kyseisessä paikassa.

Heti kun astuin ovesta sisään työpaikalleni, oli stressin aiheuttajat valmiina vastassa; muiden tekemättömät työt, luumuilu, juoruilu ja huono organisointi. Tilanne on siis aivan sama kuin aina ennenkin.

Ennen sairauslomaa kun kaikki kaatui päälle lysähdin kasaaan lattille ja annoin kyynelten tulla. Tällä kertaa en.

Ymmärsin sairausloman aikana, että minun on oltava stressaamatta työpaikkani ongelmista ja kaikesta paskasta mitä niskaan tulee ja keskitettävä voimavarani siihen, että valmistun koulusta ja voin maksaa vuokrani jollain muulla tavalla.

Unelmista pikkuhiljaa totta.

Siksikin kyseisenä iltana katsoessani työvuorta ajattelin itsekseni, ei ole minun kyynel. Hyvällä omallatunnolla siis aloitin niistä tehtävistä, jotka minulle kuuluivat ja kappas, aikaa ei todellakaan riittänyt ylimääräisiin hommiin. Mutta tein siis kaiken minkä pystyin ja olen tyytyväinen siihen. Loppujen lopuksi muiden käytöstä ja ajatuksia ei voi muuttaa, mutta voi muuttaa omaa suhtautumistaan eli tässä tapauksessa viitata kintaalla ja pitää turpansa tukossa juoruilijoiden varalta.

Vaikka vuorotyöläisen päivät ovat rankkoja ja pitkiä, on niissä onneksi myös ne valoisat puolet. Kuten koskematon ja puhdas maisema talvi yönä yksikseen fillaroidessa hiljaisen kaupungin halki.

Niin tosiaan; eilenhän oli se lumimyräkkä, jonka ansiosta kotimatkani neljästä kilometristä talutin tai oikeammin raahasin fillariani kaikki kolme kilometriä, jotka eivät olleet alamäkeä. 

Kymmentä vailla yksi olin kotona. Paita oli hiestä märkä ja jalat hapoilla auraamattomasta tiestä, mutta eipähän tarvitse lähteä salille erikseen! Varustuskin kun oli sen verta kohdillaan, että vaakasuoraan satava lumi ei pistellyt silmissä ja DubStep antoi hyvän tahdin.

 Nyt vain hissun kissun eteen päin nämä mietteet mielessä ja ilman stressiä, kiitos!

Ne SSRI-lääkkeet...

... on taas uutisissa.

Nyt on herätty epäilemään (vihdoinkin!) yhteyttä väkivaltaisuuden ja SSRI-lääkkeiden popsimisen välillä.

Asia, jonka minä totesin omalla kohdallani jo vuosi sitten täällä blogissani

(SSRI-lääkkeiden uudet tuulet).

Aamulehti kertoo tänään, että meidän omat kouluampujamme ovat kaikki rouskutelleet SSRI-lääkkeitä ja tämän tyypin lääkkeiden tunnetuimpia sivuvaikutuksia kun nyt sattuu olemaan se agressiivisuus, jonka takia itsekin jätin lääkkeet pois. Nyt lääkintäneuvos onkin siis herännyt ajattelemaan, josko tässä voisi olla yhteys SSRI-lääkkeiden rouskutuksen ja ampumisien välillä. Psykiatrian emerituslääkäri Tapani Sipilä sanoo olevansa huolissaan SSRI-lääkityksen yleistymisestä ja, että asiaa pitää ehdottomasti tutkia enemmän.

Itse en epäile hetkeäkään, etteikö lääkitys olisin voinut vaikuttaa Eeron, Mattin ja Pekka-Ericin harkintakykyyn teon hetkellä tai oikeastan sumentaa sitä. Kun on itse kokenut sen hetken, kun katsoo itseään ulkopuolelta mättäessään parasta ystäväänsä turpaan ja miettii, tuo en ole minä, on kyllä valmis uskoman melkein mihin vain.

Tämän jälkeen on oikein 'mieltä rauhoittavaa' kuulla, että ILn selvityksen mukan vuonna 2011 alle 25-vuotiaista nuorista 25 600 käytti SSRI-tyypin masennuslääkkeitä. Ja niitähän edelleen tarjotaan hyvin määrätietoisesti kaikille, jotka erehtyvät sokeasti uskomaan lääkäriään. En siis väitä, etteikö lääke joillekin sopisi(?) tai auttaisi, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että moni pärjäisi todella hyvin ilman tai vaihtoehtoisilla hoitokeinoilla.

Itse viimeksi eilen taas selitin lääkärille, miksi masennuksen oireiden vahvistumisesta huolimatta, en aio enään koskaan näitä lääkkeitä syödä. Ja saman keskustelun tulen käymään varmasti joka ikinen kerta, kun puhutaan mielenterveydestäni hoitohenkilökunnan kanssa. Ratkaiseva tekijä omalla kohdallani ainakin tulee olemaan lujasti kannassani pysyminen, vaikka painostuksen alla se vaativampaa onkin. Tämän lisäksi säännöllinen uni, ruoka ja liikunta sekä harrastaminen kannattaa muistaa pitää kunnossa, jos ei halua nappeja rouskuttaa ja satuttaa läheisimpiään.

Nyt kuitenkin mennään jo kohden kevättä ja päivät senkun pitenevät ja minä olen edelleen tässä. Ja varmuudella paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten lääkityksen allaisena.

Keittoa ja kiisseliä

Olin ajatellut alunperin hehkuttaa hienoa Helsingin reissuani, mutta taidan jättää sen siihen, kun olen terve ja jaksan aidosti tuntea silloin tuntemaani intoa. Nyt olen kuitenkin flunssassa, joka aiheuttaa vihlovaa jomotusta päässä ja selässä jo kolmatta päivää.

Keskittykäämme siis tänään itsehoitoon eli hyvään ruokaan terveysvaikutuksilla höystettynä!

Mikä muukan olisi ensimmäisenä, kuin Se hehkuttamani sosesoppa, joka on varmasti maailman helpoimpia, halvimpia ja maukkaimpia ruokia (näin talvella).

Olen nyt aloittanut soppakokeiluni seuraavan peruspohjan mukaan.

Kasvisosekeiton runko

Eli suomaksi olen marssinut vihannesosastolle ja napannut neljä kivalta tuntuvaa kasvista matkaan ja kokeillut miltä yhdistelmä maistuu. Yhdistelmiä olen tähän mennessä testannut vasta 

porkkana + kukkakaali + lanttu + peruna

sekä

parsakaali + sipuli + porkkana + peruna.

Näistä ehdoton suosikkini on ensimmäinen yhdistelmä, joka maistuu aivan taivaalliselta, kun siihen lisää hieman potkua Unkarista isän tuomalla hot paprika jauheella. Seuraava kokeiluni tulee olemaan kukkakaalin, purjon ja valkopippurin kanssa, kerron miten onnistuu. Peruna puolestaan on minulla perus raaka-aine, jota laitan 'täytteeksi' jokaiseen sosesoppaan, sillä se on suhteellisen miedonmakuinen juures, eikä riitele muiden voimakkaampien makujen kanssa.

Keittelystä sanoisin omasta kokemuksesta sen verran, että en laittanut määriä ohjeeseen, sillä minulla on tapana keitellä 5 litran kattilallinen kasviksia ja suolan laitan keitin veteen silmä määräisesti. Keitinvettä on kuitenkin lopussa hivenen liikaa omaan makuuni, joten kasvisten ollessa kypsiä kauhon viitisen desiä pois päin. Tällä siis vaikuttaa konkreettisesti keiton paksuuteen.

Tämän jälkeen soseuttaa vihannekset sauvasekoittajalla/survimella ja heittää 2-3 isoa valkosipulinkynttä pikkupaloina sekaan. Sosekeittoa syntyy näin minulle

jotakuinkin 4 litraa.

Lisää mustapippuri ja paprika- /chilijauhe. Tulisuuden kanssa kannattaa olla varovainen, ettei 'lorahda' liikaa. Kasvikset ovat kuitenkin miedon makuisia, eikä niiden makua ole tarkoitus peittää. Omaa unkarinjauhettani laitan kaksi puista maustemitallista, mutten ole kyllä ihan varma mitä se vastaa ehkä teelusikkaa. Lopuksi lisään 2dl purkin ruokakermaa ja annan hautua miedolla lämmöllä hetken.

Itse tykkään syödä soppani sämpylän kanssa. Mieluusti uunituoreena, jolloin pelliltä suoraan pakastaminen ja mikrottaminen on oivallinen vaihtoehto aina tuoreille sämpylöille.

*******

Jälkiruoaksi kehittelin antioksidantti/vitamiini pommin!

Marjakiisseli

Kannattaa huomioida tässä kiisselissä valmistustapa, joka takaa minun makuni mukaisen makeahkon kiisseli-liemen, mutta kirpeät marjat.

Jos haluat marjoistakin makeita, lisää sokeri ja marjat ennen perunajauhoja kattilaan, jolloin sokeri-mehu-vesi imeytyy paremmin myös marjoihin. Tällöin joudut kuitenkin kuumentamaan marjoja pidempään, mikä luonnollisesti heikentää marjojen terveysvaikutuksia, kuten keitäminen aina.

*******

Kauniita kevättalven päiviä kaikille!

Kuva on perjantai aamulta kun oli -31 astetta pakkasta, aurinko nousi juuri puurajan yläpuolelle ja valaisi lämpimämmästä vedestä nousseet huurut, jotka kietoivat koko maisema itseensä.

Never let your fear decide your fate

Harrastin aamu kuuden aikaan, kahden tunnin unien jälkeen, kuuden euron idiotismia junassa.

Noh, kyllähän sitä vähemmästäkin unohtaa tilata lipun luuriin.. tai oikeammin unohtaa, että lippu on paljon kalliimpi junasta ostettuna. Ehkä ensi kerralla sitten. Ensi kerralla voisi myös muistaa ottaa mukaan sen mukavan matkustamiseen tarkoitetun niskatyynyn, jonka Heathrown lentokentältä ostin ja jonka aina unohdan kotiin. Unohdin myös jotain muutakin kotiin, mutta en enään muista mitä.

Tästä tulee vielä mielenkiintoinen ilta.

Väsynyt matkalainen

Tarkoitushan oli toki nukkua hyvät yöunet ennen reissua, mutta elämä vei voiton. Lähdin ihanien uusien ystävieni ja muutaman vanhankin kanssa SokosHotellille yökerho Taminoon Polarsound Reggae bileisiin. Mahtavasta seurastani huolimatta ilta jäi hivenen vaisuksi, sillä ilmeistä oli ettei kumpikaan, Polarsound tai Sokoshotelli, ollut pahemmin mainostanut tapahtumaa. Tästä johtuen baari muistuttikin livenä katsottanu hyvin paljon niitä esittelykuvia baarien nettisivuilla, missä pöydät ja tuolit ovat suorassa ja missään ei ole ristinsielua.

Alakerran Colon elukka-bileissä sen sijaan taisi olla tupa täynnä, sillä parit kissat ja nallet kävi tuulettumassa Taminonkin puolella, jossa ei valitettavasti loppujen lopuksi paljoa reggaeta kuulunut.

Illan kohokohta taisikin olla, kun ystäväni Avari päätti heittää lonkalta pienen setin paikalle vaivautuneiden iloksi. Ja upeaa vapaata riimittelyä olikin!

Avari

Tänään sitten olenkin päässyt jo Kirkkonummelle asti varmistamaan, että siskontyttö sekä tuleva kummilapseni ei vieläkään vierasta minua. On se tädin Prinsessa Ruusunen vain kasvanut kovasti!

Jouluna ekaa kertaa sylissä

Lopulta iltani huipentuu konserttiin, jota olenkin odottanut jo syyskuulta saakka!

Kyllä se odottavan aika vaan on olut piiiitkä!

Kyllä, suosikkini Awolnation saapuu Aaron Brunon johtamana Euroopan kiertueellaan myös Helsingin Nosturiin. Minähän nohevana tilasin lipun jo heti kun ne myyntiin tulivat, vaikkakin Tiketti kertoo lippuja olevan vieläkin runsaasti jäljellä. Mutta sitähän ei voinut syksyllä tietää.

Nyt enään nähtäväksi jää kestänkö hereillä lämppäri bändin ja itse esiintyjän. Otin kyllä junasta kaiken irti ja nukuin kuin härsi silli Parikkalasta Lahteen.

Sille paremmalle kamerallekin olisi ollut nyt käyttöä, mutta yritän pärjätä edelleen Galaxyllani, sillä ensimmäisellä.

Awolnation

Aaron Bruno

Not so bad

- Näin auringon pitkästä aikaa -

*******

- Asun satumaassa, jossa on linna täynnä satuja -

*******

- Minulla on aikaa ja energiaa leipoa itse leipäni -

*******

- Rakastan ylikaiken maailman helpointa ja monipuolisinta ruokaa -

(Laitan reseptin ja palaan sosekeittojen pariin vielä myöhemmin)

*******

- Minun "Luantaipussini";

Vanhaa Goudaa ja valkoviiniä suosikki sarjani Frendien kanssa -

*******

- Tarvinneeko ihminen enempää nauttiakseen tästä hetkestä, ennen huomisen kiireitä -

Jotkin asiat...

... ovat olemassa vasta kun ne sanoo ääneen.

Katsoin eilen illalla ohjelmaa, fiktiivistä sellaista, mutta todella koskettavaa ja syvälle tunkeutuvaa kaikkine juonen käänteineen.

Ohjelmassa kutakuinkin ikäiseni tyttö yritti selvittää mitä hänen äidilleen oli tapahtunut, sillä hänellä itsellään ei ollut minkäänlaisia muistikuvia äidistään. Tyttö kun oli monet vuodet luullut, että äiti oli kuollut hänen ollessaan pieni lapsi, mutta sattuikin vahingossa kuulemaan äitinsä jättämän vastaajaviestin, joka todisti muuta.

Tämä vastaajaan jätetty viesti palautti tytölle osan muistoista äidistään, kuinka äiti oli ollut mielisairaalassa ennen kuolemaansa ja kuinka he olivat leikkineet äitinsä kanssa järvessä. Viimeinen käänne, ennen esitysajan loppumista ja minun nukkumaan menoani oli, kun hän vaistonsa johdattamana löysi äitinsä.

Äiti silitti toista lasta puhellen hiljaa "Ei hätää, äiti on tässä, kaikki on hyvin". Samalla hetkellä tytölle palautuivat kaikki lapsuuden trauman blokkaamat muistot yhtenä hyökynä. Kuinka hänen äitinsä oli samalla tavalla tyynnytellyt häntä kantaessaan tyttöä syvemmälle ja syvemmälle järveen ja lopulta painaessaan tytön veden alle aikomatta päästää irti.

Tilanne oli todella karmiva keskellä yötä ja voin sanoa tärisseeni vielä oman peitonkin alla tämän valtavan tunnelautauksen ja pahoinvoinnin aallon jälkimainingeissa.

Tämä kaikki sai minut kuitenkin pohtimaan asioita aivan uudella tavalla ja siksikin tänä aamuna olin valmis väistämättömään.

Varasin sittenkin sen ajan psykalleni.

Onnistuin kaivamaan jostain mieleeni ja tietoisuuteeni aihealueita omasta menneisyydestäni, joita en ole koskaan ääneen sanonut ja jotka olen halunnut unohtaa. Nyt ne kuitenkin hyökyivät tietoisuuteeni, kaikki muistot kerralla. En voinut enään siirtää niitä syrjään, oli aika puhua asiasta.

Tiedän joku päivä olevani valmis puhumaan avoimesti näistä muistoista, mutta vielä minulla ei ole voimia siihen. Nyt pyörät lähtevät pyörimään askel kerrallaan ja ensimmäinen askel onkin myöntää ääneen näiden muistojen ja niiden luonteen todellinen muoto ja olemassaolo.

Päästää irti syyllisyydestä ja häpeästä,

tunteesta,

että kaikki on ollut omaa syytäni.

Kun antaa ajatusten ja muistojen tulla yrittämättä estää niitä, palaset alkavat loksahdella paikoilleen, näyttäen koko kuvaa siitä mistä kaikki on alkanut, mikä on ruokkinut tätä polkua ja mihin se on johtanut.

*******

Tämän kappaleen soidessa ulkona levittäytyvä talvi-ilta on lähes hypnoottisen kaunis.

Note to your self

Tämä on vahvemmalta minältä,

siltä joka on itsenäinen, kekseliäs, rakastava, avoin, ystävällinen ja joka luottaa siihen, että kaikki järjestyy parhainpäin,

heikommalle minälle,

jonka maailma kaatuu päivittäin, joka kokee itsensä huonoksi, arvottomaksi, epäonnistuneeksi ja joka ei uskalla käydä iltaisin nukkumaan eikä jaksa nousta aamuisin sängystä.

******

Kun seuraavan kerran maailmasi lähtee kaatumaan heti aamusta, etkä jaksa enään kannatella asuntosi seiniä, lähde ulos kauniiseen, raikkaaseen ja avaraan ulkoilmaan.

Kun olet rauhoittunut ja muistanut, että taivas on niin  avara ja suuri, ettei sen paino koskaan tule laskeutumaan pelkästään sinun hartioillesi, voit suunnata puhtaan valkean luonnon halki rautakauppaan.

Kun vaeltelet työkalujen seassa ja ystävällinen miesasiakaspalvelija kohtelee sinua yhtä asiantuntijana kuin ketä tahansa haalaripukuista miestä ympärilläsi, sekä antaa vielä herrasmieslisän palveluun, kun kyseessähän on naisasiakas, joka on vapaaehtoisesti ja innoissaan ostamassa työkaluja, nousee itsetuntosi kohisten.

Tunnet sen kaikissa soluissasi; ei ole mitään mihin en pystyisi!

"Nuori nainen, joka omistaa oman akkuporakoneen kykenee mihin vain."

- Hippuismi -

Tunteet vastaan järki

"En aio tuntea pelkoo. Vaikka pelkään et se ei oo musta kii."

- Kaija Koo -

Toisina aamuina herään täynnä intoa ja suunnittelen mitä teen ja miten sen teen ja kuinka saan kaikenlaista aikaan. Tosiasiassa käytän koko päivän tähän suunnitteluun, enkä saa lopulta mitään aikaiseksi.

Tämän ääneen sanominenkin tuntuu epäonnistumiselta.

Toisina aamuina taas herään ylitsepääsemättömän pelon vallassa. Pelon, joka saa minut tuntemaan itseni muurahaisen kokoiseksi, mutta vieläkin arvottomammaksi. Näinä aamuina mikään ei auta, ei itselleen arvokkuuden hokeminen eikä ajatusten muualle ohjaaminen.

Näinä aamuina olen aina jo melkein tarttumassa puhelimeen ja soittamassa psykologilleni, kunnes muistan kuinka ymmärtämätön hän on. Kyllä hän kuuntelee, mutta ei hän osaa auttaa. Pelkään, koska tiedän, että jos nyt menisin hänen luokseen ja kertoisin kaiken, olisi edessä sama väittely nappien tarpeellisuudesta.

Pelkään menneisyyttäni ja siksi tulevaa. Pelkään, etten ole oppinut mitään ja tilanteen tullen teen kaiken samoin kuin ennenkin.

Pelkään, etteivät voimani riitä kaikkeen. Pelkään, että olen haukannut liian suuren palan ja nyt hukun sen alle. Pelkään etten saa hoidettua työtäni, kouluani ja mielenterveyttäni ajan rajallisuuden vuoksi. Pelkään, että menetän ystäväni, koska minulla ei tunnu olevan aikaa heillekään niin paljoa kuin he haluaisivat.

Vasta hetki sitten yksi heistä kysyi vihaanko häntä, kun en ota yhteyttä useammin. Mitä voin sanoa? En minä vihaa ketään, mutta tunnen hukkuvani kaiken sen alle, mitä ympäristö haluaa minusta kiskoa irti.

Pelkään taas vaihteeksi kaikkea ja kaikkia.

Mutta silti joka ilta tälläisen päivän päätteeksi päätän, että huominen on parempi, että huomenna minä teen sen mitä olen suunnitellut viikon verran. Päätän, että huomenna minä en pelkää. Vaikka samalla pelkäänkin, että joku haluaa osan tästä huomisestani itselleen tai että en kaikesta huolimatta ole kykenevä mihinkään sinä huomisena.

Parempaa, vahvempaa ja levollisempaa huomista toivoen ja odottaen.

Voimia meille

Liian monen ystäväni ja tuttavani vuosi päättyi kammottavasti ja liian monella se alkoi yhtä kammotavalla tavalla... itseni mukaan lukien.

Voimia teille kaikille, jotka menetitte jonkun tai jotakin tai elätte edelleen epätietoisina tulevasta.

Kolme tuttua koiraa juoksi uutenavuotena kauhuissaan raketteja pakoon. Kaikkien jäljet loppuivat jäälautoille eri puolilla Savoa.

Osanottoni kaikien koirien omistajille.

Ystäväni teki aikoinaan kappaleen maailman suloisimmalle bulmastiffille Leilalle.

Emme tavanneet Leilan kanssa montaa kertaa, mutta hän teki vaikutuksen minuun ja jään kaipaamaan häntä.

I'mmeinen - Für Leila

Äiti luonnon jalanjäljissä

Tämän vuoden lupaukseni oli tehdä sitä mitä olen halunnut koko viime vuodet.

Näin aluksi haluan saada elämäni hallinnan takaisin omiin käsiini. Toisin sanoen haluan hakea elämälleni mieluisan suunnan ja huristella sitä kohti. Suurin haasteeni näin alkuun onkin kerätä itseni ylös passiivisuuden suosta ja alkaa aktivoitumaan.

Ajattelin kokeilla aloittaa urakkani ihan yksikertaisesti kirjoittamalla joka päivä ylös mitä olen tehnyt, tuntenut ja ajatellut. Tästä upeasta kirjoittamisen terapeuttisuudesta minulle muistutti hyvä ystäväni, ja oikeassahan hän oli.

Oli ihanaa huomata tänään, että sain vihdoin pyykättyä, imuroitua, tiskattua ja lounastettua lämmintä ruokaa sekä korjattua kotini pieniä rempallaan olleita epäkohtia, kuten olin aamulla toivonut itseltäni tälle päivälle.

Oli ihanaa huomata kuinka maailmani kaatui osaamattomuuteeni yhden levinneen sähköjohdon kohdalla ja jäin istumaan lattialle katkerat kyyneleet silmissäni mieleni huutaessa

"miksi sitä et osaa mitään miesten juttuja?!?".

Mutta kappas!

Osasinhan minä; osasin soittaa miespuoleiselle ystävälleni ja kysyä neuvoa johdon korjaamiseen. Pystyin kaikkeen siis ihan itse pienellä etäopastuksella ja tunne oli hieno ja hymy palasi huulilleni.

Tämän vuoksi siis kirjoitan; haluan seurata tunteideni ailahtelun kirjoa sekä askareissa edistymistäni konkreettisesti. Haluan myös nukkua yöni ilman, että koko maailman julmuus pyörii mielessäni vielä aamu kolmen aikaankin.

En siis aio tänne ihan kaikkea vuodattaa älköön kukaan peljätkö! Mutta mielelläni vähän julkisesti tutkiskelen itseäni ja tuntemuksiani, jos vaikka kokemuksistani olisi jollekulle apua ja jos vaikka näin en lipsuisi niin helposti passiivisuuteen, jonne niin mukavasti jo kerran tuuditin itseni yli kaksi vuotta sitten.

Kello on nyt 19.30 ja normaalisti passivoituisin nyt katsomaan sarjoja koneelta. Sen sijaan ajattelin nyt nousta leipomaan itselleni vielä juusto-valkosipulisämpylöitä ja ehkä lukea hieman hyvää kirjallisuutta.

Ainiin, jos en kirjoita joka päivä tänne, se ei tarkoita, että olisin passivoitunut ja ollut kirjoittamatta kotikoneelleni. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että minulla on muutakin elämää tämän koneen ulkopuolella.

Johan sen luontokin tietää ja näyttää, että jokainen päivä on nyt valoisampi kuin edeltäjänsä!

Käsikädessä

Sitä jotenkin kuvittelee, että kaikki maailman pahuus ja elämän julmuus ovat tuolla jossain. Ei sitä kuvittele, että se pahuus saapuisi omaan elämään, että sen joutuisi kohtaamaan. Ei ajattele, että se olisi otettava vastaan, hyväksyttävä, käsiteltävä ja sitten vielä olisi osattava päästää irti. 

Niin minäkin lapsellisesti ajattelin, kun "pahin" tapahtui, että kaikki järjestyy. Että ei tässä oikeasti ole kellään mitään hätää. Että kyllä me tästä selvitään. 

Niin.

Ajattelin näin, en koska uskoisin niin kovasti huomiseen, vaan koska en ymmärtänyt asian vakavuutta. Enkä usko vieläkään ymmärtäväni kaikkea kaikessa laajuudessaan ja tuskin tulen ymmärtämäänkään. 

Joka päivä minua pelottaa enenemmän ja enemmän, sillä joka aamu kun herään ja asiat eivät ole muuttuneet parempaan, ymmärrän pala palalta enemmän. Joka aamu pelottavalla tavalla ymmärtää paremmin sen, ettei oikeastaan edes kykene vieläkään käsittämään kunnolla miten vakava tilanne on, vaikka ymmärtää toki tilanteen vakavuuden. 

Luulee ymmärtävänsä kaiken vaikkei tiedäkään yhtään mitään. 

Suurin haaste tuleekin kai olemaan oman elämän jatkaminen, sydäntä varjostavasta huolesta huolimatta. Että pystyy elämään sen mahdollisuuden kanssa, että mikään ei palaa enään koskaan ennalleen. 

Uskon myös, etten ole aiemmin oikeasti pelännyt kenenkää läheiseni puolesta.

Onhan monelle ihmiselle, jonka tiedän, tapahtunut kaikenlaista. Se ei vain ole koskettanut minua aidosti, enne kuin nyt, kun on aidosti ja avoimesti jakanut sydämensä jonkun kanssa. 

***** 

Tänään on 1.1.2013 ja olin kuvitellut aloittavani vuoden aivan toisella tavalla, vaan toisin kävi. En ole myöskään koskaan pelännyt näin paljon ottaa vastaan sitä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. En kuitenkaan voi perääntyä meneeseen, tuttuun ja turvalliseen, vaan minun on jatkettava eteen päin.  Kohti tulevaa, elämän julmuuden kanssa käsikädessä.

Läheisille kiitos, etten ole yksin.