2. joulukuuta 2013

"Marraskuu..


... nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi i love you."


Kylpyammeen pohjalle syntynyt taideteos.

Niin, teos syntyi, kun valmistelin tätä:

Walking Deadin hengessä.
Osallistuin opiskelijoiden järjestämään Zombie/Halloween Walk '13 -tapahtumaan.


Romanttinen tortilla-ilta kahdestaan. Tuli taas vedettyä maha niin täyteen, että sattui.
Mutta on ne kyllä hyviä!


Satuinpa paikalle Itikseen parahiksi näkemään nuorten(?) järjestämän muotishown.
Mukana oli myös jonkin sortin sirkusryhmä. Meno vaikutti olevan hyvä!


Illalla meidän meno oli myös mitä mainion. Rakas tätini täytti 50 vuotta ja järjesti Gardeniassa upeat Bollywood -teema juhlat.


Vanhana partiolaisena tein myös hyvän työn ja ostin serkultani partiolaisten joulukalenterin. Itsekin näitä myyneenä tuli lämpimiä muistoja mieleen.


Vietin myös laatuaikaa rakkaan kummi-tyttöni kanssa. Neljä päivää meni yhdessä hujauksessa ja nyt en malta odottaa, että pääsen uudestaan leikkimään tämän Pikku-Auringon kanssa.


Kuukausi päättyi mitä mahtavimmalla tavalla, kun Ismo Alanko toi 33 1/3 Taiteilijanelämää juhlakiertueensa Savonlinnaan. En ollut koskaan aiemmin saanut kunniaa nähdä Ismoa livenä ja nyt voin myöntää palvovani miestä aivan uudella tavalla.


Yllätysvieraana nähtiin myös pikkuveli Ilkka Alanko.

Show kesti 3,5 tuntia väliajan kanssa ja mikä show se olikaan!
Nää täpinät ei lopukaan ihan heti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti