5. huhtikuuta 2015

Kevään juhlaa!



Pääsiäinen on yksi kevään merkittävimpiä juhlia.

"Se on merkinnyt paitsi paaston loppumista,
myös iloa talven päättymisestä ja kevään saapumisesta.
Pääsiäisen tavoilla ja teoilla kylvettiin siemenet tulevan kesän onnelle ja terveydelle.
Pääsiäisaatto eli lankalauantai oli väkevää aikaa – tuonpuoleisen väen uskottiin olevan liikkeellä. Aattosaunan ajaksi saatettiin kattaa pöytä vieraileville hengille samaan tapaan kuin kekrinä. Pahantahtoisia voimia torjuttiin piirtämällä suojaavat merkit ovien päälle."

-Suomenusko-

Myö ei nytten alettu piirtelemään vuokra-asunnon oven pieluksiin mitään
eikä saunaa valitettavasti ollut saatavilla, mutta näistä huolimatta keräännyttiin taas
rakkaimpien kanssa perinteiselle juhla-aterialle.
Yhdessä rakkaudella valmistettu ruoka,
maustettuna naurulla ja lämpimillä ajatuksilla
maistuu vain niin paljon paremmalta.

Pääsiäisaterialla tarjolla oli perinteistä tunisianjuutalaista Shakshukaa pitaleivän kanssa
sekä keväistä couscous-salaattia.
Kattauksen kruunasi sitruksinen-inkivääri-kevät-drinksu.


Pääsiäispyhinä kun oikein mikään ei ole auki ja kaikki chillaa himassaan
(osakseen varmaan juurikin em. syystä),
niin mitäpä muutakaan sitä touhuilisi,
kuin leipoisi muffinseja täydellisen kiireettömälle pääsiäis-brunsille!
Ensimmäistä kertaa tuli testattua myös suolaiset muffinsit ja kyllä kannatti!

Allapa teille herkkusuille ohjeet molempiin,
niin suolasiin kuin makioihinkin yksilöihin!


Tomaatti-feta muffinsit

3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruokosokeria
1 tl ruususuolaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl täysmaitoa
2 munaa
100g sulaa voita

1 pkt fetaa(-valkosipulia-oliiveja) öljyssä
6-8 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
basilikaa
mustapippuria


Marja-aronia-raparperi-suklaa muffinsit

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl täysmaitoa
2 munaa
100g sulaa voita

muutama pala rouhittua maitosuklaata
2 dl raparperia
1,5 dl marja-aronian marjoja
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
hasselpähkinärouhetta


Sulata voi valmiiksi, samoin marjat/raparperit, jos käytät pakastettuja.
Marjoja/raparperejä voi myös vähän survoa, ettei jää kirpakoita kökköjä muffareihin.
Aurinkokuivattuja tomaatteja kannattaa myös pilkkoa vähän pienemmäksi, samoin valutella vähän öljyjä pois. Sama homma feta paketin kanssa.
Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään.
Lisää maito, munat ja voi. Sekoita tasaiseksi.
Lisää sekaan makujutut, joko suolaisen tai makian repseptin mukaan ja sekoita tasaiseksi.
Annostele muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 min.

Bon Apétit!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti