Ajattelin ensin laittaa tänne sairaalassa ollessani kirjoittamaa juttua, mutta viime aikaisten käänteiden vuoksi aloitan jutun kertomisen kronologisesti "väärästä" päästä.
Olin siis viikon päivät sairauslomalla ja se mihin koko viikko huipentui oli kyllä jotain veret seisauttavaa. Olen onnellinen etten paskonut housuuni.
***********************
Korjaan lasieni asentoa ja uppoudun syvemmälle tekstiin. Vaikka on jo iltapäivä, en jaksanut pukea lenkin ja suihkun jälkeen kuin topin ja alushousut ylleni. Enhän minä kuitenkaan tästä minnekään ole menossa ennen iltaa. Eikä työmatkallekaan tarvitse laittaa päälle kuin sen verran, että tarkenee tulla yöllä takaisin päin.
Ovikello kilahtaa. Käyn päässäni läpi listaa mahdollisista ihmisistä, jotka voisivat tulla ilman soittamista käymään. Kurkkaan taas tottuneesti ovisilmästä.
Vereni seisahtaa. Käytävässä näkyy kaksi sinihaalarista ja kookasta miestä. Ajatukseni laukkaavat paniikinomaisesti, kun aivoni koittavat keksiä mahdollista selitystä näylle. Ensimmäinen päähäni pilkahtava ajatus on, että joku on mennyt puhunut ylimääräisiä ja nyt on kotietsintä tulossa. Seuraavana päähäni pälkähtää kuolema. Olen poliisi-sarjoista ymmärtänyt, että poliisit vievät suruvalittelunsa omaisille. Seuraavaksi siis päässäni pyörii lista ihmisistä joiden kuolemasta minulle ilmoitettaisiin. Äiti.
Samalla kun avaan ovea vapisevin käsin, tulen hyvin tietoiseksi siitä kuinka alasti olen. Koitan hilata topin helmaa alemmas alushousujeni ja reisieni suojaksi. Raotan ovea ja katson poliiseja. Toinen seisoo asennossa, kädet vyöllä oveni edessä ja toinen on kauempana nojaillen kaiteeseen. Poliisit saavat rappukäytävän näyttämään todella pieneltä ja ahtaalta tai sitten rappukäytävä saa poliisit näyttämään valtavilta. Kutistun ajatuksissani ja valmistaudun tavalla tai toisella menettämään kaiken minulle rakkaan.
Lopulta kaikki käy hyvinkin nopeasti, en edes muista paniikinomaiselta mielentilaltani mitä kaikkea poliisit sanoivat. Kyse oli kuitenkin väärin käsityksestä, kun pomoni oli antanut väärän sairausloman päättymispäivän, enkä siis heidän mukaansa ollut ilmestynyt edellisenä päivänä töihin. Tämän jälkeen pomoni oli myös antanut väärän puhelinnumeron, josta minua ei luonnollisestikaan tavoittanut. Joten loppu tuloksena oli, että työpaikkani usutti poliisit ovelleni kysymään miksi en ole töissä.
Ihan helevetin hauska juttu, kyllä.
Jään itse pohtimaan, voiko poliisin ilmaantuminen kotiovelle kutsumatta, olla koskaan hyvä merkki? Vai onko se vain niin kuin sen eilen koin, että poliisi kun sapuu pyytämättä, on se sama kuin katsoisi viikatemiestä ovisilmästä. Jännää on myös se, miksi koen poliisin enemmän viikatemiehen kuin suojelusenkelin kaltaisena. Ehkä se on vain yleinen tarttunut mielipide kaikesta kuulemasta ja kokemasta. Toisaalta ainoat kokemukseni poliiseista ovat tätä ennen olleet se kun huusin poliiseille naamapunaisena räkäkännissä, enkä edes joutunut putkaan (moni kaveri on ollu pienemmästäkin syystä putkassa) ja se kun ajoin ojaan ja vältin sakot räpyttelemällä silmiä ja näyttämällä (ilmeisestikin tarpeeksi) viattomalta.
Loin taas parit mehukkaat pöperö ehdotukset tässä sairauslomalla:
Reseptit laitan taas tuttuuntapaan facebookiin, niin kaivelkaa sieltä,
jos kuolantuotanto lisääntyi säädyttömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti