11. toukokuuta 2012

Kuume höperehdintää ja vähän muuta

 Etsin äsken elämäni ensimmäisen kerran silmälasejani, sillä olenhan jo tullut siihen kunnioitettavaan ikään, että silmät harittaa niin paljon ettei lukeminen tai kirjoittaminen onnistu luonnollisin keinoin. Ensimmäinen etsintä keksi vain vaivaiset pari sekunttia ja kyllä, kakkulat olivat otsallani. Odotan innolla seuraavaa kertaa! Mieheni laseja olen kyllä etsinyt useastikin, mutta se johtuu siitä ettei hän näe niitä itse.

Päätin kuitenkin tänään 38 asteen kuumeesta huolimatta kirjoittaa hiukan, sillä tänään julkaistiin meidän leffan teaseri! Ei sitä tekovaiheessa voi vielä edes aavistaa miten upea lopputulos on, kun jokainen vastaa vain omasta osaamisalueestaan mahdollisimman hyvin, jää kokonaisuus, ainaki minulta, vielä hahmottamatta. Ilman ohjaajan, näyttelijöiden, äänimiesten, kuvaajien, puvustajien, maskeeraajien, rekvisiitta-osaston, autonkuljettajien, catering-ryhmän ja liikenteen pysäyttäjien panosta ei olisi leffaa syntynyt ensinkään.

Juoppohullun päiväkirja -elokuvan teaseri olkaa hyvä!



Minulla on ollut mahtava työviikko takana, joka olikin elämäni ensimmäinen kuvausviikko. Päivät ovat rankkoja, jopa 11 tuntisia ja työpäivä on alkanut parhaimmillaan kello 4.00. En kuitenkaan valita, sillä tiedän vuorokauden ajan arvon kuvassa.

Olen tähän yrittänyt kerätä kuvia elokuvasta, en kuitenkaan uskalla omiani täällä vielä julkaista, vaan yritän kahlata nettiä, jotta en astuisi tiedottajan varpaille.




Sen sijaan seuraavat ovat kyllä ihan omiani. Myönnän myös tässä kohtaa, että vaikka työ olisi kuinka ihanaa, en voi välttyä pieneltä harmistukselta ollessani koko ajan kipeänä. Ensin umpilisäkkeen tulehdus laittoi pois töistä ja nyt kuume pakotti tekemään vain puolikkaan päivän. Tosiasia kuitenkin on, että mielekäs työnteko ja hyvä vointi pitäisivät ne ajatukset koti-ikävästä ja välimatkasta mielitiettyyni poissa. Niin välimatkaa on eniron mukaan n. 330 kilometriä, ei siis paljon, mutta vähän liikaa.

Töissä. Juha oli tekemässä making of -jaksoa, joita on tuubissa katsottavissa.

Vuorisen uusin kirja, jonka tuottoa ohjataan mielenterveystyöhön.

Sain kirjan suoraan Juhalta ja vielä omistuksella!

Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää, mutta tarkkasilmäinen voi huomata teaserin kommenteissa, kuinka eräs "fani" syyttää elokuvaamme Norjan massateurastuksista. Ymmärrän jos ei pidä genrestä, mutta oli kyllä jo vähän paksua asiaa fani-sivulle. Perustakoon oman "Syytetään kaikesta Juhaa" -sivustonsa. En tiedä saako nimen julkaista, mutta tämä on suoralainaus julkiselta sivustolta:


Tarja Salo-Larsson: siis aivan järkky :( ei tarvi ihmetellä että mistä näitä breiviikejä jms tullee.........

:((( nää filmithän niitä opettaa...

3 hours ago · Like · 1

Ensimmäinen ajatukseni Tarjan kommentista oli aivan sama: Siis aivan järkky!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti