Äitini!

Omistan tänään kirjoitukseni Äidilleni, sillä häpeäkseni myönnän, että tämä on ensimmäinen äitienpäivä, kun meillä ei ole äiti-tytär -päivän suunnitelmia tehtynä. Yritän siis parhaani täältä 200 km päästä.

Sillä minulla on maailman paras äiti.

Olen usein verrannut äitiäni kysyttäessä Muumimammaan, sillä sellainen lempeä, pehmoinen, suvaitseva, ajatteleva, rakastava ja avoin ihminen äitini on. Tässä vaiheessa haluan myös muistuttaa niitä ystäviäni, jotka tuputtavat minulle pakkeleitaan ja maskaroitaan, että minulla on äitini kasvonpiirteet, enkä siis moisia tarvitse. Äiti opetti minulle luonnollisenkauneuden käsitteen ja näytti esimerkkiä itse pitämällä kasvonsa luonnollisessa kauneudessaan ilman pakkeleita. Äiti on kohta melkein 50-vuotias, eikä sitä kyllä uskoisi, ei naamasta eikä olemuksesta.

1987

En muista koskaan äidin joutuneen korottamaan minulle ääntään, eikä minullekaan koskaan tulisi mieleeni korottaa ääntäni äidilleni. Ei meidän tarvitse. Välillämme on aina vallinnut sanaton yhteisymmärrys, joka on jatkunut nyt 24 vuotta.

Äitini opetti minulla jo varhain, että vääristä teoista ja virheistä ei minua tuomita, mutta valehtelu särkee äitini sydämen. Toki yritin nuorempana kokeilla äitini rajoja, mutta juuri sen henkisen yhteyden vuoksi, joka välillämme on, en koskaan ole osannut valehdella äidille jäämättä siitä kiinni jo luikuria kertoessani. Olen nyt vanhemmalla iälläni vasta ymmärtänyt äitini sanat, sillä valehtelu särkee minunkin sydämeni, eivät virheet.

Kuin Muumimamman leivonkaappi: Aina valmiina!

Vaikka oman elämäni aloitettuani toisessa kaupungissa olenkin säästänyt äitini korvat ja hermot hurjimmilta toilailuiltani, en ole menettänyt yhteyttä välillämme. Yhteyttä joka takaa sen, että voin aina kertoa äidille kaiken, eikä äiti tuomitse tai suutu, vaan yrittää ymmärtää ja auttaa.

Niitä tempauksia aikuisiällä...

Vuosien varsilla sattuneista ja tapahtuneista ensimmäisenä mieleeni putkahti keskustelu 17-vuotiaan tyttären ja äidin välillä napakorusta. Kaksi viikkoa sain ruinata ja anella ja yrittää lahjoa, ennen kuin äiti heltisi toteamalla:

"Noh, eihän se sieltä navasta minnekään näy, mutta naamaan et sitten ikinä ota!"

"En tietenkään!"

tuli kuin apteekin hyllyltä siinä vaiheessa, kun lupa oli hellinnyt ensimmäiseen lävistykseen.

Pidin myös tavallaan lupaukseni, sillä aloitin kasvojeni ja muiden ruumiinosieni rei'ittämisen vasta kun vanhempani oli vapautettu vastuusta eli 18-vuotiaana. Samoin tatuoinnit olen ottanut vasta aikuisiällä, mistä olenkin kiitollinen äidilleni. Olisi se keiju -tatuointi vähän voinut kaduttaa näin myöhemmin ajateltuna. Älkääkä nyt rakkaat kuvioidut ystäväni käsittäkö väärin, ei minulla ole mitään keiju -tatuointeja vastaan, te ette vain tosiaan ole nähneet sitä piirrosta josta puhun.

Äiti tuomaroi vapaaehtoisena nuorten ratsastuskilpailuja

Toki kokeilin aina välillä, kavereiden yllytyksellä, rikkoa sääntöjä. Yksi tälläinen kerta oli ensimmäiset kännini. Olin 16-vuotiaaksi asti, sattuneista syistä, pelännyt alkoholin tuhoavan aivosoluni ja tekevän minusta tyhmän. Ystäväni kuitenkin saivat minut vakuutettua siitä, että ei yksi kerta minusta tyhmää tee. Kuinka väärässä he olivatkaan. Jälkikäteen tunnistamillani alkoholistin geeneillä riipaisin kossulla ja aplarilla sellaiset kännit, että aamulla henkinen kanuuna oli pahempi kuin fyysinen ikinä. Olin nimittäin varma, että kuolen fyysisen oloni lisäksi myös häpeään. Soitin siis äidilleni ja itkin puhelimessa hyvästejä. Äiti tyynnytteli minut, patisti ajattelemaan kannattiko tämä ja neuvoi hoivaavasti mitä pitää syödä, että olo helpottuu ja kehoitti hyppäämään ensimmäiseen junaan ja tulemaan takaisin Savoon.

Kevään ensimmäisiä grillaus tuokioita pari viikkoa sitten

Minun pahin teini-ikäni ja vanhemmista eroon pyristely alkoikin siis vasta 19-20 vuotiaana, kun en ollut enään velvoitettu tottelemaan vanhempieni lakeja. Repäisin oikein kunnolla ja kaverini kanssa ajelimme minulle näyttävän irokeesin. Tällöin usein kuulin kavereiltani, jotka eivät ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää ulkonäköpaineitani, kauhistuneita kysymys-kommentteja tyylillä:

"mitä sun äitis sanoo tästä?!"

Vastaukseni oli aina totuuden mukaisesti sama:

"No tällä hetkellä äiti leikkaa ja värjää mun tukkaa pari kertaa kuussa."

Vastareaktiona oli aina epäusko sävytettynä muminalla 

"ei meidän äiti koskaan pystys..."

20-vuotias tytär ja irokeesi

Minun on kuitenkin todettava, että äitini on myös ehkä maailman nuorekkain 60-luvulla syntynyt äiti. Muista lapsena asuessamme pääkaupunkiseudulla, kuinka meillä soi asiallisen kovalla kotona vinyylilevy kokoelmasta Elton John ja Meatloaf isoissa kajareissa ja autossa NRJ. Voitte siis kuvitella järkytykseni, kun istuin ensimmäistä kertaa ystäväni isän auton takapenkille ja autoradiosta rykäisi kuuluvilla Iskelmäkanava. En ymmärtänyt kuka sellaista voi edes kuunnella.

Jippua mukaillakseni "Äitini teki minusta tämän naisen" tai ainakin kylvi hyvät siemenet. Kompromissien kompromissinä siis kirjoitan tämän Äidilleni ja lähden äitiniäidin kanssa picnikille Roihuvuoren Kirsikkajuhlaan.

Rakastan sinua Äiti ja aurinkoista äitienpäivää!

Be a Fan