Meidän sisarusparvemme kasvoi jo vuosia sitten yhdellä lisää, kun saimma uuden Velin. Nyt meillä on kuitenkin uusi "pikkusisko". Vaikka siskostani ja hänen Velistään kasvoikin nyt vanhemmat, niin en näe tämän pienen suuren asian kuin vahvistavan keskinäistä liittoamme. Ei monella ole sisaruksia, joiden kanssa voi puolen vuodenkin jälkeen jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, aivan kuin välimatkaa ei koskaan olisi ollutkaan. Ja minulla onnekkaalla on nyt viisi sellaista! Vaikka ikäeroa toki onkin nuorimman ja vanhimman välillä 24 vuotta, onneksi Veli on minua muutaman päivän vanhempi!
Edellisenä iltana kello 23.00 aloitimme kakunkoristeiden askartelun siskoni kanssa. Sokeri massa on todella ärsyttävää tavaraa muotoilla ja plörähtää todella helposti. Oli kuitenkin ihanaa päästä taas askartelemaan siskoni kanssa. Aivan kuin silloin joskus 18 vuott sitten! Jälki oli ehkä "aavistuksen" parempaa tällä kertaa, vaikka samalla rakkaudella ja intohimolla työskentelimme kuin silloin aikanaan.
Työn ja työskentelyn jälkeä ja lopputulosta.
Ja valmis kakku. Pakko tunnustaa, että äitimme eli tuore mummi teki kaiken muun paitsi koristeet!
On se vain suloinen. Voisi tuijotella loputtomiin!
Sanoivat, että Aurora on vähän minun näköiseni, tai siis saman näköinen kuin minä olin pienenä. Yhtä siro ja kaunis. Kyllä meidän pikku prinsessasta vielä upea nainen kasvaa.
Jouduin hetken kohdakkain kiusallisen tilanteen kanssa ristiäisissä. Ensimmäisen kerran kun pappi pyysi rukoilemaan yhdessä, tunsin oloni jotenkin typeräksi. Tässä minä seison lapsi sylissä papin vieressä ja mietin, onko minun tekopyhää rukoilla ääneen muiden kanssa, kun en edes usko kirkkoon instituutiona tai pyhään henkeen sellaisenaan kuin he sen käsittävät ja opettavat. Toisaalta vastapuolella minulla oli lojaalius perheenjäseniäni kohtaan. Vaikuttaisinko siis epäkohteliaalta ja lapselliselta, jos kieltäytyisin mutisemasta rukousta ja seisoisin tuppisuuna siinä kaikkien edessä.
Valitsin mutisemisen muistaessani, että yksi vieraista oli yläkerran makuuhuoneessa lukemassa Hesaria kieltäydyttyään osallistumasta koko tilaisuuteen. Kyllä sekin vieras tosin ruokapöytään löysi myöhemmin.
Onnellinen pikku perhe yksikkö ison perheemme sisällä.
"Isoserkut" vai miksi äidin serkkuja pitäisi kutsua. Pikkuserkkujahan Aurora tulee heidän lapsiensa kanssa olemaan.
Vasemmalla vähän pienempi eno ja oikealla vähän isompi eno.
Melkein 1930 -luvulla.
Ostin Auroralle kummilahjaksi neidin ensimmäisen korurasian ja riipuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti