Elämä vie, pysy kyydissä

Taas on vierähtänyt 9 päivää edellisestä kirjoituksesta, enkä edes ole huomannut! Onhan minulla ollut sen viikon verran jo koneella photari auki ja parit uudet sosekeitto kokeiluni kuvina valmiina muutettavissa resepteiksi.

Niin,

siihen se on vain jäänyt aukinaiseksi alapalkkiin odottamaan sitä hetkeä kun olisi aikaa.

Minne se aika on sitten mennyt?

Opinnäytetyötä en ole taas ehtinyt yhtään tehdä eteenpäin, en tehdä ruokaa tai nukkua kahdeksan tunnin yöunia.

Miksikö? Koska vuorotyö.

Juoksen kodin ja työpaikan väliä päivästä toiseen ja olen niin väsynyt, etten jaksa evääni liikauttaa tämän lisäksi. Ne pienet hetket, jotka saisin nukkua vuorojen välissä, nukun huonosti kun tiedän miten liian vähän saan nukuttua. Tämä on jatkuva kehä, josta en näe ulos pääsyä, sillä pääsylippuni pois on vielä pahasti levällään.

Pahinta kuitenkin ehkä on migreeni ja masennus, joita tämä vauhti ruokkii. Ei ole enään yhtään yllättävää, että sinä ainoana vapaa päivänäni herään jo aamulla järkyttävään migreeniin ja loppu päivä meneekin sohvalla kuolaten ja silmiä kiinni puristaen.

Mietin usein miten helppoa olisikaan jättäytyä pois töistä ja keskittyä vain opinnäytetyöhöni. Mutta kuka maksaisi silloin vuokrani ja elämiseni? Olisiko minulla taas voimia jättäytyä pienelle opintotuelle ja raapia päätäni, mistä saan ruokaa, jotta jaksan puurtaa? Ei, ei minulla olisi.

Rakastan myös työtäni ruoan parissa. On ihanaa saada laittaa ruokaa ja vielä saada palkkaa siitä. Työajat vain voisivat olla paremmat. Ja viiltosuoja hanskat; kaksi ihmistä kun on jo menettänyt sormensa tässä kuukauden sisään.

*******

Tänään on kuitenkin aivan muuta ajateltavaa. Olen takaisin Mäntyharjulla äitini hoteissa. Nukuin viime yön ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuin tukki, vaikkakin aitassa olikin niin kylmä, että pitkästä aikaa nukuin vaatteet päällä ja kolmen peiton alla. Liekö siis raitis ilma ollut syynä sikeisiin unosiini. Vaihtoehtona kun olisi ollut lämmin peti päärakennuksessa ja pitkin yötä hätäänsä huutava pieni käärö.

Niin, tuo pieni käärömme saa tänään nimen ja lakkaa olemasta "pakana". Osanottoni jälkimmäisestä pienelle ihmisen alulle, joka ei uskon hömpötyksistä mitään vielä ymmärrä. Positiivisena asiana tässä koko tilaisuudessa on nostettava esille se, että pappi on vanha perhetuttu, jota ei häiritse, että lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja sylikummi ei kuulu kirkkoon.

*******

Kahden vaiheilla olen vielä palaanko jo tänään Savonlinnaan vai vasta huomenna, sillä huomenna on taas töitä, yllätys yllätys. Vastakkain sotivat pari tuntia huomenna, kun ehtisin tehdä opinnäytetyötä ja vanhat ystävät, joita voisin vielä illemmalla nähdä. Molempia en taaskaan voi saada.

Ystävät ovatkin se ainut syy, minkä varjolla olen jättänyt opinnäytetyötä tekemättä ja yöuniani vapaaehtoisesti lyhentänyt. "Ikävää" on, että heitä alka olemaan jo niin paljon, etten voi kaikkia nähdä läheskään yhtä usein kuin he haluaisivat tai minä haluaisin.

Toivon kuitenkin heidän ymmärtävän, että joku päivä minullakin on koulu ohi ja rehellistä vapaa aikaa töiden jälkeen.

Saatan ehkä kuitenkin ensi yöksi etsiä majapaikan jostain muualta, jos tänne vielä jään!

Niin paljon kuin kummityttöäni rakastankin.

Be a Fan