"En aio tuntea pelkoo. Vaikka pelkään et se ei oo musta kii."
- Kaija Koo -
Toisina aamuina herään täynnä intoa ja suunnittelen mitä teen ja miten sen teen ja kuinka saan kaikenlaista aikaan. Tosiasiassa käytän koko päivän tähän suunnitteluun, enkä saa lopulta mitään aikaiseksi.
Tämän ääneen sanominenkin tuntuu epäonnistumiselta.
Toisina aamuina taas herään ylitsepääsemättömän pelon vallassa. Pelon, joka saa minut tuntemaan itseni muurahaisen kokoiseksi, mutta vieläkin arvottomammaksi. Näinä aamuina mikään ei auta, ei itselleen arvokkuuden hokeminen eikä ajatusten muualle ohjaaminen.
Näinä aamuina olen aina jo melkein tarttumassa puhelimeen ja soittamassa psykologilleni, kunnes muistan kuinka ymmärtämätön hän on. Kyllä hän kuuntelee, mutta ei hän osaa auttaa. Pelkään, koska tiedän, että jos nyt menisin hänen luokseen ja kertoisin kaiken, olisi edessä sama väittely nappien tarpeellisuudesta.
Pelkään menneisyyttäni ja siksi tulevaa. Pelkään, etten ole oppinut mitään ja tilanteen tullen teen kaiken samoin kuin ennenkin.
Pelkään, etteivät voimani riitä kaikkeen. Pelkään, että olen haukannut liian suuren palan ja nyt hukun sen alle. Pelkään etten saa hoidettua työtäni, kouluani ja mielenterveyttäni ajan rajallisuuden vuoksi. Pelkään, että menetän ystäväni, koska minulla ei tunnu olevan aikaa heillekään niin paljoa kuin he haluaisivat.
Vasta hetki sitten yksi heistä kysyi vihaanko häntä, kun en ota yhteyttä useammin. Mitä voin sanoa? En minä vihaa ketään, mutta tunnen hukkuvani kaiken sen alle, mitä ympäristö haluaa minusta kiskoa irti.
Pelkään taas vaihteeksi kaikkea ja kaikkia.
Mutta silti joka ilta tälläisen päivän päätteeksi päätän, että huominen on parempi, että huomenna minä teen sen mitä olen suunnitellut viikon verran. Päätän, että huomenna minä en pelkää. Vaikka samalla pelkäänkin, että joku haluaa osan tästä huomisestani itselleen tai että en kaikesta huolimatta ole kykenevä mihinkään sinä huomisena.
Parempaa, vahvempaa ja levollisempaa huomista toivoen ja odottaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti