27. joulukuuta 2011

Elämäni naiset

joita ihailen ja jotka ovat vaikuttaneet elämääni.

Listasin tähän heistä viisi, sillä tämäkin oli jo vaikeaa. Myönnän olevani todella kriittinen naisten suhteen, enkä siksi hyväksy heitä kovin helposti osaksi elämääni. En ole siis mitenkään sovinistinen nainen, en vain tule toimeen naisten kanssa kovin helposti. Juurikin tästä syystä olen halunnut antaa kunniamaininnan niille naisille, jotka ovat ansainneet arvostukseni vaikuttamalla elämäni suuntaan. Vaikka en tässä kaikkia naispuoleisia ystäviäni mainitse, ei se tee heistä yhtään sen vähempi arvoisia!

1. Äitini

Hän on vahva, järkevä, kaunis ja hellä nainen. Hän opetti minulle oikean väärästä, kuunteli, ymmärsi ja auttoi eikä koskaan tuominnut. Ihailen äitiäni suuresti, sillä hänen ansiostaan minusta on kasvanut se itsenäinen ja vahva nainen joka olen. Kuunneltuani myös muiden kertomuksia äideistään, olen sitä mieltä, että minulla on maailman paras äiti, jolle voin kertoa kaiken ja kaiken hän kuuntelee, ymmärtää ja auttaa parhaansa mukaan. Näin aikuisiällä voin myös tunnustaa äitini olevan yksi parhaimmista ystävistäni. Unelmieni täyttymys oli kasvaa ja asua hänen kanssaan.



 2. Vivianne Westwood

Punk-tyylin esiäiti ja luoja, on itsenäinen ja vahva nainen, joka osoitti minulle, että kaikki on mahdollista. Vivianne näytti minulle, että on mahdollista olla menestyvä ja arvostettu vaatesuunnittelija, vaikka ei tuottaisikaan tekstiilejä valtavirtaan. Vivianne Westwood myös opetti minulle periksiantamattoman ja päättäväisen punk-asenteen sekä hakaneulojen ja revittyjen vaatteiden kauniin puolen. Unelmieni täyttymys oli viime kesänä Lontoossa, päästessäni käymään hänen liikkeessään.


Helena Bonham Carter Westwoodin mekossa.


3. Sanna Reponen

Taiteilija nimeltään Rehtori Reponen jr. on Rehtorit yhtyeen kitaristi/laulaja. Sanna on kaunis, vahva ja itsenäinen nainen, jolla on asennetta vaikka muille jakaa. Rehtorit oli ensimmäisiä punk-bändejä, jotka löysin 16-vuotiaana. Minun on hyvin vaikeaa arvostaa naismuusikoita, sillä harmillisen usein he vain laulavat. Sanna kuitenkin näytti minulle, että nainen voi laulaa punk-bändissä, soittaa samalla kitaraa ja olla kalju. Unelmieni täytyymys oli Kuopion K-klubilla Rehtorien keikan jälkeen, kun Sanna kiitti minua keikalle tulosta.

"Perjantain ja Maanantain välinen yö
Musta tuntuu että mun sydän lyö
220 repeää
Ja mä tahdon kaikkea vähän enemmän
Perjantain ja Maanantain välinen yö
Maanantaina kellot ei soi vaan syö

Aika oppia
Minkä tähden
Karvanoppia
Täytyy keikuttaa "



4. Parasystävä

Jenni on kaunis, itsenäinen, seikkailunhaluinen yllytyshullu, joka pitää jalkani maassa. Hän otti minut siipiensä suojaan aloittaessani uudessa koulussa. Hän näytti minulle mitä elämä voi olla ja opetti minut elämään, rikkomaan rajoja ja määräyksiä. Unelmieni täyttymys oli kasvaa aikuusuuteen hänen kanssaan ja jatkaa aikuisuutta yhdessä uudessa kaupungissa.

5. Äitini sisaret

Elina on äitiä hivenen vanhempi. Hän on taiteilija sielu, joka on kiertänyt ympäri maailmaa ja nähnyt paljon. Nuorempana olin kateellinen serkuilleni, koska he saivat asua hänen kanssaan. Nytemmin luotuani omia kokemuksia, en kadehdi enään. Sensijaan ihailen hänen elämän tyyliään ja asennettaan ja olenkin ammentanut paljon itselleni häneltä. Luulen suurimman syyn siihen, että tykkään matkustella paljon ja yksin tulleen juuri häneltä. Unelmieni täyttymys oli istua pienen skotlantilaisen Morarin kylän pubin ulkopuolella ja poltella sikaria hänen kanssaan.


Nikku on hieman nuorempi kuin äitini. Pidin nuorempana häntä kovin etäisenä, mikä varmasti johtui siitä, että meidän ikäeromme ei ole niin suuri. Itseasiassa kasvaessani vanhemmaksi, on meitä luultu siskoksiksi liikkuessamme yhdessä kadulla. Opin kuitenkin tuntemaan hänet hyvin asuessani kuukauden hänen ja perheensä kanssa Dubaissa. Tuon kuukauden aikana sain uuden parhaan ystävän, joka opetti minulle, että jokaisen mielipide on tärkeä, jopa minun. Hän opetti minut sanomaan mielipiteeni ääneen. Hän opetti minulle rohkeutta aikuisuuden kynnyksellä, mikä varmasti antoi valtavasti lisää rohkeutta ottaa se viimeinen askel ja muuttaa omaan asuntoon ja aloittaa oma elämä. Tunsin ensimmäistä kertaa valtavaa yhteen kuuluvuutta hänen kanssaan ymmärtäessni, että emme ole niin kovin erilaisia. Tätini kertoessa minulle tarinoita sekavista Pori Jazz reissuista, ei hän vaikuttanut enään niin paljon vanhemmalta kuin minä. Unelmieni täyttymys oli asua hänen luonaan Dubaissa ja oppia tuntemaan hänet paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti