21. joulukuuta 2011

Iittala kusettaa kuluttajia(?)


 Markkinointioikeuden mukaan Fiskarsin tytäryhtiö Iittala Group Oy Ab on myynyt mm. Kivi -tuikkuja ja Muumi -astioita liian korkeaan hintaan ja on määrätty sen vuoksi maksamaan 3 miljoonaa euroa seuraamusmaksua kilpailurajoituslain vastaisesta määrähinnoittelusta. Mitä tämä jälkimmäinen sanahirviö sitten tarkoittaakaan. IL selittää sen näin: "Iittalan menettelyssä on ollut kyse hintojen vahvistamisesta. Tarkoitus on ollut korottaa hintatasoa ja kieltää jälleenmyyjiä kilpailemasta toistensa kanssa. On todennäköistä, että kuluttajat ovat tämän takia maksaneet Iittalan tunnetuimmista tuotteista korkeampia hintoja."


Kilpailuviraston mukaan kyse on ollut Iittalan koko organisaation tasolla totetetusta systemaattisesta toimintatavasta. Mikä oman käsitykseni mukaan saakin tästä kohtalaisen laajalle levinneen sekä aikasta törkeän menettelytavan määreen. Sekä Iittala Group että Kilpailuvirasto voivat valittaa markkinaoikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kilpailuviraston tutkinta alkoi vuonna 2006 eli ennen kuin Iittala siirtyi Fiskarsin omistukseen. Rankaistava toiminta sen sijaan on tapahtunut vuosina 2005-2007.

Ikävää luettavaa tämä tälläinen. Olen itse aina ollut suuri Iittala fani ja varsinkin Muumi -kahvikupit ovat lähellä sydäntäni. Omistin jokunen vuosi sitten kaikki myynnissä sillä hetkellä olleet Muumimukit sekä pari jo myynnistä poistunuttakin. Harmittaa kyllä, jos olen nyt maksanut niistä ylihintaa, mutta mukava jos aisia korjaantuu jatkossa!

Huomasin kuitenkin pian, että näitä mukeja tuotetaan niin valtavalla tahdilla lisää, etten voinut mitenkään pitää kaikkia. Tästä syystä olen tietoisesti rajoittanut Muumi -muki villitystäni ja rajannut värit. Ostan ainoastaan mustan tai punaisen sävyisiä mukeja.



Lempi mukini on Mymmeli -muki. Mustavalkoinen Tarina -muuimuki on myös aivan ihana!

Ihailen myös Iittalan kautta tunnetuksi tullutta Timo Sarpanevaa (31. lokakuuta 1926 – 6. lokakuuta 2006). Tein jopa esitelmä taiteilijasta AMKn muotoilunhistorian kurssille. Tunnetuimpia Sarpanevan suunnittelemia tuotteita ovat Festivo -kynttilänjalat, Tsaikka -glögilasit sekä Orkidea -vaasi. Itse en valitettavasti omista yhtään Sarpanevan työtä, mutta ehkä tämäkin asia korjaantuu joku päivä. Vinkki, kaikille joululahjaa miettiville ;)

Btw, Sarpaneva on suunnitellut aikanaan Iiittalan "i" logon!

Timo Sarpaneva
Festivo -kynttilänjalka
Orkidea -vaasi
Tsaikka -glögilasit

Omistan yhden mustan Teema -kahvikupin Iittalalta. Olen saanut kyseisen kupin joululahjaksi siskoltani ja se on ehdottomasti ollut lempikuppini siitä saakka. Suuri vaikuttava tekijä on varmasti se, ettei ko. kuppia tarvitse pestä niin usein, kun lika ei näy samallatavalla kuin valkeasta kupista. Tästäkin syystä olen himoinnut muitakin Teema -sarjan mustia astioita. Musta on vain niin paljon elegantimpi kuin valkoinen! <3

Ehkä kaikkein kuuluisimpia Iittalan tuotteita puolestaan ovat Mariskoolit sekä eri kokoiset ja näköiset Aalto -maljakot. Näistä kumpaankaan en jostain syystö ole viehtynyt. Rumia mitä rumia!


Lähde: http://www.iltalehti.fi/talous/2011122014980299_ta.shtml

2 kommenttia:

  1. https://www.facebook.com/591802434322023/photos/a.591808557654744.1073741827.591802434322023/591807867654813/?type=3&theater

    Oletko tietoinen, että tässä postauksessa olevaa kuvaa käytetään Facebookissa. Luvataan oikein arpoa kuvassa olevat mukit ;) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos huomiostasi. Kuva ei tosin ole omani, olen sen itsekin internetistä lainannut, joten en tiedä kuka kuvan omistaa. Nykyään käytän vain omia kuviani blogissa, mutta tällöin vuonna 2011 tilanne oli vielä toinen. Kiitos viestistäsi joka tapauksessa! :)

      Poista