11. joulukuuta 2011

Pajan siivous päivä

"Hetkinen.. kahvi tippumaan. Noin, nyt voimme aloittaa."

Kun on edelliset kuusi päivää juossut tukka putkella kokouksissa, koulussa, asioilla, joululahjaostoksilla ym. on aina yhtä mukavaa kun koittaa sunnuntai etkä ole suunnitellut mitään tekemistä koko päivälle. Tylsää ei kuitenkaan tule olemaan, sillä aamulla kun heräät ilman kiirettä ja valmistaudut kahvin nauttimiseen, tulet samalla vikaisseeksi ympärillesi. Kuuden päivän vaatteet, tiskit, koulupaperit ym. tavarat, joita olet viikon aikana käyttänyt lojuvat hujanhajan. Sunnuntai on siis siivouspäivä, koska se on päivä, jolloin olet kotona ja ehdit ajatella kotiluolan kuntoa ensimmistä kertaa tällä viikolla.
Mikäs siis tässä viettäessä puuhantäyteistä vapaata sunnuntaita. 

Ensimmäiseksi käytin aamukahvin juonnin ohella aikaa rentoutumiseen. Olen mm. lukenut päivän lehden, pelannut Bejeweled Bliztiä ja miettinyt miten perusteelisesti siivoan tänään.

Nyt siis muzakaa soimaan, tavarat paikoilleen ja bongi tulille!

Päätin sitten siivoamisen huumassa ja ehkä vähän korkealla lennolla ollessani möbleerata koko kotiluolan uuteen järjestykseen. Mutta ei mitään, uusi järjestys näyttää todella hyvältä. Kodin uudelleen järjestäminen tuo uskomattoman paljon lisää pirteyttä sisustukseen ja tuottaa mielihyvää joka tavalla. Saa esimerkiksi siivottua kaappien ja sohvan alta. Uskon vahvasti rakkaan mieheni olevan heräilemässä horroksesta, sillä hän on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kiinnostunut sisustuksesta. Olen auttanut häntä, omasta pyynnöstään, möbleeraamaan hänen kotiluolansa uuteen järjestykseen jo kahdesti kuukauden sisään. Myös Intian basaarista ostettu eteerisillä öljyillä huoneilmaa hajustava kynttilä oli ilmesynyt hänen hyllyynsä. Luulenpa, että tästä tulee oikein mukava talvi.

Eli lisää lunta odotellassa, rauhallista sunnuntaita kaikille!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti