"Se uusi"
Kävelin pitkin koulun käytävää. Olin uusi oppilas, enkä ollut lainkaan varma, minne minun kuuluisi mennä. Tunsin muiden opiskelijoiden tuijotuksen ja kuulin supinan. Vaikka olinkin jo tottunut muiden käytökseen "sitä uutta" kohtaan, tuintui se ikävältä joka kerta. Pysähdyin tutkiakseni lukujärjestystäni, mutta ohjelmaformaatti oli sen verran monimutkainen, että ei siitä mitään tullut.
”Tarvitsetko apua?”.
Nostin katseeni ja huomasin äänen kuuluvan pitkälle ja hyvin erikoisen näköiselle pojalle. Hänellä oli punaiset hiukset ja siniset silmät. Toiseen kertaan mainittuna, hän oli todella pitkä. Suurimman osan huomiostani vei kuitenkin hänen silmänsä sekä tapa jolla hän minua katsoi. Noissa silmissä oli jotakin erityistä, jotakin ihmeellistä, jonka merkitystä en silloin vielä tiennyt.
”No ei kai siitä haittaakaan olisi” vastasin.
"Herääminen"
Tajuntani palaa tai ainakin luulen niin, sillä tuntuu, että kaikki rysähtää mieleeni samanaikaisesti. Ajatukset ja aistit. Oloni on tokkurainen, enkä ole varma missä olen vai olenko ollenkaan. Fyysinen tuntoni kuitenkin kertoo minun olevan polvillani, jossain kylmässä. Luulen sen olevan lunta, mutta varmuudella en pysty sanomaan. Vaatteeni ovat läpi märät ja tuli kuumat. Yritän kääntää päätäni valon suuntaan, mutta kasvojani polttaa. Kääntäessäni päätäni varjojen suuntaan, tunnen kuinka ihoni aistii sisuksiin tunkeutuvan kylmyyden.
En uskalla avata silmiäni. Missä olen ja miten jouduin tänne.
Pidän silmäni tiukasti kiinni ja käperryn pieneksi palloksi. Koetan miettiä. Yritän ajatella järkevästi, mutta ajatus tunkee itsepintaisesti tajuntaani. Olen kuollut.
Ei tämä voi olla muutakaan, mutta ilmeisimminkään en ollut siellä ”paremmassa” paikassa. Oloni tuntuu sekavalta ja yhtälailla fyysisesti kuin henkisestikin. Ihoani ja koko ruumistani paleltaa ja polttaa samanaikaisesti. En kykene liikkumaan kauemmaksi tai lähemmäksi kuummuudesta tai kylmyydestä.
Kylmä tuuli riepottaa vaatteitani ja hiuksiani.
22.5.2011
Kannan jääpalapussia vasemmassa nyrkissäni.
Kuusi tuntia pelkkää polttavaa kipua sekä paleltumia.
Muita pussukkani lähinnä huvittaa ja siitä riittääkin vitsin aihetta koko illaksi. Minua ei huvita yhtään ja hymähdän vain muiden huvittuneille kommenteille.
Omat ajatukseni pyörivät lähinnä sen tosiasian ympärillä, että onneksi sulanut käsi on vasen, sillä yksikätisenä on helpompaa olla oikea kätinen. Ainakin minun on.
9.7.2011
Yksinäisen mopon ääni kaikui ympäri kylää. Ääni otti kimmokkeen tyhjien talojen seinistä.
Talojen kertomista tyhjistä elämistä ja haudatuista unelmista.
Tässä kuolleessa kylässä, jossa et kuitenkaan voinut poiketa sivukujille raiskaajien pelosta.
Sairasta.
16.7.2011
Hmm.. ujompi tapaus.
Pitänee siis valita ovelampi ja mahdollisimman pehmeä lähestymistapa.
Hän istuu sohvalla, jalat pitkin divaania. Hän näyttää keskittyvän leffaan, mutta koska olen myös viimeisen puoli tuntia yrittänyt katsoa samaa leffaa, tiedän sen tylsäksi.
Mitähän hän siis ajattelee..
Päätän tehdä ensimmäisen siirron.
”Saisinko käyttää jalkaasi tyynynä?”
”Juu.. mikäs siinä.”
Asetan pääni hänen jallalleen ja olen taas katsovinani elokuvaa. Me molemmat olemme. Samalla kuitenkin tiedän molempien olevan hyvin tietoisia siitä, että pääni on lähes hänen sylissään ja että hänen käsivartensa on lähes ympärilläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti