14. marraskuuta 2011

Teinitähdet ja ne vanhemmat tähdet

Olen hyvin ymmälläni viimeisen vuorokauden tapahtumista. Mainitsin aiemmin kirjoittamassani jutussa nimekkään suomalaisen rap-artistin käytöksestä, joka oli mielestäni vähintäänkin sopimatonta. Halusin tällä tuoda esille sitä, miten julkisuus vaikuttaa negatiivisesti toisiin meistä. Miten julkisuus saa käyttäytymään kuin maailmanvalloittaja, kun kusi nousee hattuun. Mitä tästä kaikesta siis seuraa? Kyseinen artisti tulee linjoja pitkin kotiin ja vaatii minua poistamaan "pahat kirjoitukset" hänestä. En ymmärrä tätä nykypäivän meininkiä, jossa voi toimia miten haluaa ja sen jälkeen suuttua, jos joku muu sanoo ääneen mitä ajattelee toiminnasta. Eikö jokaisen pitäisi kantaa vastuu omista tekemisistä?

Mihin tämä siis laittaa minut ja mielipiteeni? Juuri tänne minne ne kuuluvatkin. Vaikka kohteliaisuuttani poistinkin ko. artistin nimen blogistani, ei se poista sitä tosiasiaa, että blogini on n. 25 ihmisen lukema pieni ja nimetön sivusto. Näistä 25stä 22 on ystäviäni. Tästä pääteltynä en voi kuin katsoa säälien tätä artistia, joka huonon itsetunnon ajamana googlaa omaa nimeään, etsiäkseen internetistä pienimmänkin kritiikin, jota on saanut. Mutta eihän se kiellettyä ole, jos se nyt on joillekin mukavaa ajanvietettä peilin ihailun lomassa.

Mikä siis on toinen puoli sille, että nämä peilin tuijottajat oikeuttavat itselleen kaiken toiminnan? Tietysti ne liian nuoret tähdet, jotka pyörivät uutuuden viehätyksen vallasssa VIP-tiloissa. Nämä pahaa aavistamattomat 11-15 vuotiaat teinitähdet, jotka tuotantoyhtiöt ja stylistit pukevat 25-vuotiaiksi ja jotka houkuttavat ottajia puoleensa minkä kerkeävät. Minusta hyvin hälyttävä skenaario.



Voihan toki olla, että minä olen vain vanhanaikainen, kun ajattelen, että tässä on jotain pielessä kun katsoo siskosten Dakota Fanning 17 (vas.) ja Elle Fanning 13 (oik.) pukeutumista. Myönnän 17 vuotiaana halunneeni jo näyttää aikuiselta, eikä siinä mitään. Kuka muka ei haluaisi odottaessaan 18-vuotis syntymäpäiväänsä? Silmiin pistävämpää ehkä kuitenkin on 13-vuotiaan pikkusiskon puolet lyhyempi hame ja puolet korkeammat korkkarit. Kun muistelen omaa lapsuuttani, niin 13-vuotiaana pukeuduin vielä hyvinkin omintakeisesti, enkä yrittänyt näyttää aikuiselta. Ei ihme, että lehdistä saa lukea koko ajan kuinka julkimot ovat ahdistelleet alaikäisiä. Eihän heitä erota aikuisista, kun heidät stailataan samaan muottiin. Seksikkyyshän myy, oli ikä mikä tahansa, eikö?

Noah Cyrus 11v. Tämä muistuttaa jo hieman enemmän omaa pukeutumistani. Hamekin voi olla lyhyt, jos se ei ole seksikäs, vaan keijumainen.
Mielenkiintoisen seikan tähän asetelmaan tuo myös vertailu teinitähti poikien ja tyttöjen kesken. Teinipojat stailataan coolin ja kovan jätkän näköisiksi. Tällä todennäköisesti kalastellaan niiden pikku tyttöjen sydämiä, jotka Justin Bieber huumassaan ostavat levyt ja käyvät konserteissa. Entäpä siis pikkutytöt, jotka stailataan seksikkäiksi nuoriksi aikuisiksi? Ei se ainakaan näytä siltä, että kalastelun kohteena olisivat pikkupojat. Tai ainakaan se ei heihin tehoa, sillä onhan se tiedossa oleva fakta, että vanhemmat pojat ja miehet kehuskelevat kauniilla ja nuorilla naisilla. Toisinaan jopa sakkolihalla. Tässä yhteiskunnassa on tosiaan hyvin sairas valtavirta. Eikä kukaan tunnu huomaavan tai välittävän. Hienoa!


Jaden Smith 13 (vas.) on kuin mini versio Snoop Doggysta, kun taas Bella Thorne 14 (oik.) on puettu muistuttamaan kantri-anime-tyttöä.



 Asa Butterfield 14 (vas.) on hyvinkin nuoren älykön näköinen ja varmasti sulattaa parin pikku nörttitytön sydämen. Tavi Gevinsonin 15 (oik.) stylisti saa propsit hienosta hippi-kukkaistyttö tyylistä. En vain ymmärrä miksi tyttö paran silmät on pitänyt maalata meikin alle piiloon? Willow Smith 11 (alhaalla) on Jaden Smithin pikkusisko. Willow on puettu vähintäänkin yhtä katu-uskottavasti kuin veljensä ja vaikka Iltalehti kritisoikin lyhyttä hametta/shortseja (ota nyt sitten selvää kumpi tuo on), niin painijantossut pelastavat liialta seksikkyydeltä.



Lähteet:
http://www.vogue.it/en/people-are-talking-about/that-s-too-much/2011/11/overexposed-teens
http://www.iltalehti.fi/muoti/2011111314748888_mu.shtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti