Jos pyydän poikaystävääni tuomaan mehua minun lantraussuhteellani (poikaystäväni juo mehunsa lähes vetenä, jossa on joskus marja kerrottu olleen ja emme me nyt kumminkaan pula-aikaa elä.) eli ¼ mehua ja loput vettä. Olen todennut tämän suhteen olevan optimaali mittaamalla silmämääräisesti lasia sivusta katsomalla. Jokatapauksessa hän nappaa tyhjän mehulasin ja toteaa, että pysy sinä flunssa potilas vain siellä peiton alla.
Kun katson täyttä mehulasia, minkä pinnalla oleva vaahto on aavistuksen liian vaaleaa (minun suhteillani vaahto on kauniin punaista) ja mehun värikin on hieman liian kirkas. Pysyn kuitenkin hiljaa ja olen kiitollinen täydestä mehulasista.
Poikaystäväni kysyy miten onnistui sekoitussuhteen kanssa. Totean mehun olevan oikein hyvää, joskin aavistuksen liian laimeaa. Poikaystäväni aloittaa selityksen siitä, miten hän yritti laskea lasin tilavuuden ja ottaa huomioon levenevän muodon ja tästä kaikesta hän laski ¼ mehua lasiin. Katson häntä hyvin pitkään ja lopulta totean:
”Kultaseni. Minä puhuin minun mitta-asteikostani, joka on hyvinkin yksinkertainen.”
Tämän jälkeen ymmärrän kaiken kokonaisuudessaan, sillä juuri näinhän minun poikaystäväni tekee, jos pyydän häneltä jotain. Oli kyse mehulasista tai ruuanlaitosta, hän tekee kaiken aina tieteen pohjalta ja täysin päin vastoin kuin minä, joka teen asiat hyvinkin käytännöllisesti ja yksinkertaisesti. Tosin silti minusta poikaystäväni omistautuminen asioille on mielestäni äärettömän suloista. En ole eläessäni tavannut ketään toista ihmistä, joka tekisi asiat tällä tavalla. Nämä erikoiset ja ainutlaatuiset asiat, joista saan yksinoikeuden nauttia lähes päivittäin. Tosiasia kumminkin on, että yksikään tuntemani toinen mies ei omistaudu tällä tavalla naiselleen, joten se tekee minusta sanoin kuvaamattoman onnekkaan, että olen saanut tälläisen erikoisaseman.
Tämä sama tieteellinen elämän katsomus joka hänellä on heijastuu myös hänen puheissaan. Pystymme normaalina arki-ilta keskutelunamme käsittelemään psykologisia, globaaleja tai vaikkapa yhteiskuntakirriitsiä asioita. Eikävätkä nämä tosiaan ole vakavia keskusteluja, sillä me molemmat nautimme tästä etuoikeudesta joka meillä on. Viimeksi eilen keskustelimme siitä, kuinka mukavaa on puhua kahdestaan. Poikaystäväni mielestä kai siksi, että olen kykenevä ottamaan osaa hänen syvällekin luotaaviin keskuteluihin ja minusta puolestaan, koska en edelleenkään tunne ketään toista ihmistä, jonka kanssa voisin keskustella tämän mittakaavan asioista. Jos olenkin joskus yrittänyt, niin keskustelu on tullut hyvin nopeasti umpikujaan keskustelukumppanin täysin erilaisten intresien vuoksi.
Mutta nämäkin ovat vain pieni osa niistä syistä, jotka saavat minut rakastamaan poikaystävääni niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti