Kusipää vai narsisti?

Mistä sen erottaa kumpi on kyseessä? Olen törmännyt elämäni aikana moneen mieheen, jotka olen luokitellut kusipääksi ja yhtä moneen, jotka mielestäni sopivat narsismin määritelmiin. Mutta miten voi olla varma kumpi on kyseessä, sillä "merkit" ovat hyvin saman kaltaisia.

Narsistiselle ihmiselle tunnusomaisia piirteitä ovat: "ylikorostunut käsitys omasta tärkeydestään ja ainutlaatuisuudestaan, voimakas ihailluksi tulemisen tarve, kyvyttömyys empatiaan ja ylimielinen käytös, taito ohjailla ja käyttää muita ihmisiä hyväkseen, epärehellisyys, usein suuruudenhulluus ja täydellinen epäluotettavuus".

Mitäs sitten voimme sanoa kusipäistä? He ovat tunnetusti itsekeskeisiä, tietoisia omasta paremmuudestaan, nauttivat ihailusta, käyttävät muita hyväkseen ilman suurempia tunnon tuskia, ovat epärehellisiä juuri em. takia ja ovat tämän takia epäluotettavia.

Miten siis voi erottaa nämä kaksi toisitaan? Luulen, että vastaus on siinä, missä kohtaa kusipäisyys muuttuu sairaudeksi nimeltä narsismi. Kusipään voi saada tajuamaan, että hän on kusipää ja näin ollen hän voi muuttua paremmaksi ihmiseksi, mutta entäs sitten narsisti, joka ei kykene myöntämään omaa sairauttaan? Se onkin suurempi ongelma sitten; "narsistien psykiatrinen hoito on vaikeaa, sillä he eivät yleensä pidä itseään häiriöisinä. Psykodynaamisesta terapiasta saattaa olla hyötyä lievien tapausten hoidossa, mutta vaikeimmissa tapauksissa terapia voi jopa pahentaa tilannetta".

Minua aihe koskettaa enite siksi, että olen joutunut tekemisiin miesten kanssa, jotka ovat ajan kanssa ruenneet näyttämään narsistisia piirteitä. Tämän vuoksi pystyn samaistumaan lukuisiin tarinoihin narsistisesta liitosta selvinneiden naisten kanssa.
Suurin ongelma parisuhteessa on narsistin tarve parantaa puolisonsa ja tehdä hänestä parempi ihminen, kuten narsisti itse luulee olevansa. Narsisti kuitenkin tarkoittaa vain hyvää, eikä siis pysty ymmärtämään mitä tekee puolisolleen, miten hän saa toisen tuntemaan itsensä huonommaksi ja riittämättömäksi parannnusyrityksillään.

"Puoliso sai usein kuulla olevansa henkisesti sairas. Kerran mies ajoi vaimonsa väkivalloin ulos pakkaseen ilman päällysvaatteita". Minä voin myöntää suoraan, sillä en voi hävetä sitä, että olen ollut heikko ja ymmärtämätön, että minut on lähes aivopesty luulemaan, että olen neuroottinen ja henkisesti hyvin sairas ihminen. Minut on saatu uskomaan, että minä itse käytökselläni, olen saanut aikaan kaiken paskan, mitä ko. parisuhteessa tapahtui.

Nyt kuitenkin tiedän toisin; tiedän, että olen hyvä ihminen ja riittävä juuri tälläisenä. Tiedän, etten ole neuroottinen hullu ym.Tämä ei kuitenkaan ole minun ansiotani, vaan tästä kaikesta saan kiittää ystäviäni, jotka lähes kovakouraisesti, joutuivat iskostamaan päähäni, että asiat, joita minulle oli toistettu päivittäin ja joihin olin vähitellen itsekin alkanut uskoa, eivät olleet tosia. Ystäväni joutuivat kertomaan minulle moneen otteeseen, että olen oikeasti hyvä ihminen, ennen kuin uskoin sen. Ja näin jälikäteen ajateltuna, nyt kun pystyn käsitteleemään kokemuksiani objektiivisesti, kuulostaa se todella pahalta ajattelutavalta omasta itsestä.

Väistämätön tosiasia kun aina on ollut, että jos valhe toistetaan tarpeeksi monta kertaa ja riittävän moni uskoo siihen, tulee valheesta tosi. Tässä tapauksessa riitti, että minä uskoin valheet ja tein niistä tosia itselleni.

Lähde:

http://www.iltalehti.fi/mieli/2011101614579224_md.shtml
http://www.iltalehti.fi/mieli/2011101614581429_md.shtml

Be a Fan