Ne pienet suuret erot

Teemme joka päivä lukuisia valintoja. Alkaen sukkien väristä aina laskujen maksujärjestykseen. Aina teemme niitä kuitenkin. Toiset ovat pieniä ja tuntuvat vähäpäitöisiltä ja toiset ovat suuria ja jopa muihin ihmisiin vaikuttavia. Joidenkin valintojen seuraukset näkee heti, kun taas toisten vasta vuosienkin päästä.

Minä huomasin nämä pienien asioiden tuomat suuret erot nyt, kuukausi valinta tilanteen jälkeen. Kuukausi sitten muutin toiseen kaupunginosaan, kerrostalon ylimpään kerrokseen. Se tosiasia, että päätin olla käyttämättä käytävässä nököttävää hissiä, jättää energia juomat pois ja se, että uudesta lähikaupastani ei saa berliininmunkkeja, on vaikuttanut fyysiseen olemukseeni valtavasti. Olen huomaamattani kehittänyt itselleni kiinteät pakarat ja raon reisien väliin!

Tokihan perusterveet elämäntapani, autottomuus, kasvisruokavalio ja lisäaineettomuus vaikuttavat peruskuntooni, mutta onhan se toki aina välillä kannustavaa huomata valinnan tuoman muutoksen voima. Ja näin ollen ihan varmasti jatkossakin kävelen ne viisi kerrosta kotiin ja tyydytän makean himoni omilla leivonnaisilla, joiden sisällön tiedän 100%sti.

Muutoksen tuomaa energiaa teille kaikille!

Arkistojen aarteita:

"Kohtaaminen

Kävelin tietä pitkin. Oli joulukuu, mutta sade oli sulattanut lumen jääksi. Tie oli peilijäässä, eikä kunnalla ollut varaa hiekoitukseen.

Laahustin liukastellen eteen päin. Mieleni oli maassa. Takana oli kahdeksan tunnin koulupäivä ja reppuni painoi olkapäitäni, kuin maanvetovoima olisi yllättäen kasvanut. Vilkaisin taivaalle. Oli alkanut jo hämärtää. Kotiin oli vielä matkaa ja mietin selviäisinkö siitä kunnialla. Yht’äkkinen jäätävä tuulen puuska vei kuitenkin senkin ajatuksen mennessään. Jatkoin matkaani mitään ajattelematta, mitään näkemättä.

Kaukaa kuului autojen ääniä. Yksi ääni erottautui kuitenkin ylitse muiden. Se oli kovempi ja selkeämpi ja voimistui koko ajan. Auto oli tulossa kohti. Ajatukseni keskittyivät auton ääneen. Se oli jottenkin ärjyvä ja tuskaisen kuuloinen, kuin se eläisi jo jatkoajalla ja olisi mieluusti mennyt romuttamolle jo parikymmentä vuotta sitten. Lähdin hakeutumaan tien sivuun varovaisin askelin.

Käännyin katsomaan autoa. Se oli todellakin parhaat päivänsä elänyt autovanhus.

Silloin jalkani lipesivät ja kaaduin. Liu’uin jäätä pitkin keskelle tietä ja iskin kyynärpääni kipeästi. En kyennyt nousemaan ylös liukkaalta jäältä. Käännyin taas vilkaisemaan autoa, mutta kun näin miten lähellä se jo oli, halvaannuin. En kyennyt liikkumaan mihinkään suuntaan. Suljin silmäni. Kuulin jarrujen kirskuvan ja tunsin kuinka kuuma kyynel vierähti poskelleni.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Avasin silmäni ja huomasin tuijottavani auton rekisteri laattaa. PLP-420. Nousin vaivalloisesti ylös auton nokasta tukea ottaen. Pelkääjän puoleinen ovi avautui. Kävelin sen luokse. Vanha ja ajan syömä käsi taputti istuinta. Nousin arastellen kyytiin ja suljin oven.

Nostin katseeni. Näin hyvin iäkkään miehen, jolla oli tuuheat kulmakarvat peittämässä silmiä. Näin uurteiset kasvot, nekin ajan nakertamat. Katseeni pysähtyi hänen silmiinsä, jotka olivat syvät ja kiehtovat, mutta samalla lempeät. Kuin valtameri, syvä ja tyyni. Oli kuin nuo silmät olisivat nähneet salaisuuksia ja tapahtumia tuhansien vuosien ajalta. Mies käänsi katseensa pois ja lähti ajamaan. Huokaisin ja uppuduin penkkiin, tiesin olevani turvassa."

Be a Fan