3. lokakuuta 2011

Tervetuloa 2000 -luvulle

Mukavaa lukea uutisia taas näin aamukahvin kaverina:

MSN -uutisissa on ensin on suuri otsikko, jossa arvostellaan Jennifer Anistonin pukeutumista. Hän on viikon tyyli-epäonnistuja, koska on pukeutunut kahdissa eri juhlissa saman vuoden aikana Dolce & Cabbanan ajattoman mustassa housupuvussa. Artikkelin mukaan on myös Hollywoodissa ei ole soveliasta pukeutua kahdesti samaan asuun.

Itse mietin artikkelia lukiessani, että missäs pn se kestävä kehitys? Eikö ole loistavaa, että edes yksi Hollywoodin julkkis on löytänyt itselleen asun, jota haluaa käyttää useamminkin kuin kerran, ja vielä kehtaa tehdäkin sen. Go Jennifer! -sanon minä.

Artikkeli: http://starlounge.fi.msn.com/gallery.aspx?cp-documentid=159358780&page=17

Tästä pääsemmekin sivun toiseen artikkeliin, joka on laitettu pienellä muuhun uutisvirtaan. Linkki vie HS:n sivuille, jossa kerrotaan, että Afganistanin hallitus etsii pikaratkaisua Talebanien kanssa. Tämä pikaratkaisu voi asiantuntijoiden mukaan johtaa siihen, että naisilta viedään heidän kaikki oikeutensa, joita heille on rakennettu tähän asti. Ratkaisu voisi pahimmillaan sulkea naiset koteihinsa ilman pääsyä ulos tai mahdollisuutta käydä töissä.

Eihän tälläistä pitäisi tapahtua enään 2000-luvulla?! Niin moni nainen täällä teollisissa maissa ei osaa arvostaa asemaa, joka meille on saatu ja suotu. Länsimaisten naisten suurin huolenaihe tuntuukin olevan se, että Jennifer Anniston noudattaa kestävän keityksen kaavaa ja ympäristö ongelmaa käyttämällä samaa pukua kahdesti. Kyllä! Nyt tunnen itseni niin ylpeäksi länsimaiseksi naiseksi...

Artikkeli: http://www.hs.fi/ulkomaat/J%C3%A4rjest%C3%B6+Sopu+Talebanin+kanssa+uhkaa+sulkea+Afganistanin+naiset+taas+kotiin/a1305546369604

Aamun kevennys arkistojen pohjilta:


Maailman synty

Oli aika, jolloin elävät eivät vaeltaneet maan päällä, vaan maailmaa hallitsivat luonnonvoimat. Ilma, maa, vesi ja tuli määräsivät maailman rytmin. Kaikella on kuitenkin aikansa ja luonnonkin aika tuli päätökseensä. Oli aika, jolloin luonnon oli aika unohtua.
Äiti luonnon oli kuitenkin pidettävä huoli harmonian säilymisestä maailmassa ja suojeltava ikiaikaista rauhaa. Luontoäiti antoi lahjan jokaiselle uudelle suvulle, joka nousi maailman mullista ja asettui uuteen maailmaan.
Ilman lapsia olivat haltijat, nuo kauneimmat ja vanhimmat. Heidän valtakuntaansa olivat nuo korkeimmat vuoret, joiden huiput hipoivat taivaan kaarta. Veden lapsiksi nimettiin vedenneidot, puoliksi kuolevaisia, puoliksi kaloja. Vedenneidot asuivat järvissä ja lammissa sekä syvissä merissä. Tulen lapsia olivat syvällä vuoren uumenissa asustavat kääpiöt ja maanlapsia olivat menninkäiset, rauhaa rakastavat ja pienet olennot, jotka asuttivat vihreät nummet ja metsät.
Yhdessä he pitivät maailman harmonian ja rauhan järkkymättömänä, aina siihen päivään saakka, jolloin maailman oli taas aika järkkyä. Aina siihen päivään asti, jolloin He saapuivat ja kaikki muuttui.

Ps. aika on taas puoli vuorokautta myöhässä, sillä juon aamu kahvia ma 3.10. klo 9.27 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti