Mitä maalla voi tehdä; päivä 1

Kirjoitan nyt muutaman päivän "teema numeron" siitä, mitä tekemistä maalla on. Vietän syyslomani vanhempieni luona ja tunnustan itsekin sortuneeni valitukseen "ei täällä ole mitään tekemistä". Taustana sen verran, että vanhemillani on hirsinen omakotitalo keskellä metsää, järven rannalla, joten kaikki kaupunkielämään liittyvä on vain kaukainen muistikuva. Mitä maalla voi tehdä -minisarja esitteleekin siis päiväpuuhani täällä jumalan selän takana, mutta ei nyt kuitenkaan ihan susirajalla.

Sää: harmaata ja hyvin pilvessä. Harsoina alas leijailevaa sumusadetta. Ei kovin tuulista.

Haravoiminen. Mikä voisikaan olla ihanampaa näin syksyllä, kuin pihan siistiminen haravoimalla. Kaupungissa pääsee kumminkin haravoimaan niin harvoin ja muutenkin hävettää appivanhemmilta ruinata, että pääsisi haravoimaan heidän pientä pihaansa. Haravoiminen on siksikin TOP-listallani, että siinä näkee konkreettisesti heti työn tuloksen; mitä enemmän haravoit, sitä vihreämpi piha.

Miten tammi on päätynyt kasvamaan mäntymetsään? Sama se: kampanja "pelastakaa tammi" sisälsi lehtien levittelyn puun juurelle ja lehtien päälle tiilen palasia, jotta tuuli ei vie lehtiä mennessään. Toivottavasti pikkuinen saa nyt riittävästi ravinteita ja kukoistaa ensi keväänä, jolloin tiilet otetaan pois.

Sen tekemisen ja tekemättän jättämisen eron ja oman työn jäljen vaan huomaa heti!

Vaatesuunnittelija on tyylikkään käytännöllinen pihatöissäkin: kumpparit pitää jalat kuivana ja polviin ulottuvat villasukat lämmittää. Takkia ei tarvinnut, kun haravoi ahkerasti. Tiedoksi valkoista villapaitaa epäileville; minun vaatteissa saa näkyä elämisen merkit!

Kyllä niitä lehtiä jonkin verran tuli. Kuvassa lehtikasa 1/4. Lopuksi lehdet kärrätään kottikärryillä metsään ja laitetaan kivien koloihin täyttömaaksi.

Ei tullut kuin yksi rakkula!

Kaunisteltu todellisuus:

"22.10.2011

Todellisuudessa minä haravoin ja isäni katsoi vieressä. Isäni ihasteli ääneen ahkeruuttani ensimmäisen tunnin puuhastellessani. Toisen tunnin kohdalla ääneen hiipi jo aavistus huolesta ja lauseiden sisältö muuttui käsittelemään liikaa rehkimistä. Ei sinun tarvitse niitä lehtiä enempää, jos et halua, hän sanoi. Kyllä minä voin, jos se on ikävää puuhaa, hän jatkoi. Toisen tunnin tätä kuunneltuani, nostin katseeni lehdistä, nojasin haravaani ja katsoin isääni silmiin. Kyllä minä pärjään, sanoin. Isäni ei näyttänyt vakuuttuneelta, vaan jatkoi edelleen huolimistaan. Vastasin kysymällä, onko minut joku pakottanut haravoimaan? Teenkö minä tätä vastentahtoani? Isäni painoi katseensa maahan ja mutisi hiljaa ”ei, eihän sinua kukaan ole pakottanut”. Tämän sanottuaan hän sanaakaan sanomatta poistui paikalta. Kolmannen tunnin haravoin yksin.

Vaihtoehtoisessa todellisuudessa minä olisin haravoinut lehdet ja siskoni poikaystävä olisi kärrännyt ne metsään, kivien kuoppiin. Siskoni olisi istunut kivellä ja valittanut miten kynnet menevät pilalle, jos hän osallistuu. Siskoni poikaystävä olisi ollut hiljaa ja minä olisin pyöritellyt silmiäni. Oma poikaystäväni sen sijaan olisi keksinyt 15 tieteellistä faktaa, miksi hänen ei tarvitse auttaa haravoinnissa. Siskoni poikaystävä olisi ollut hiljaa ja minä olisin pyöritellyt silmiäni."

Be a Fan